Samaan aikaan toisaalla: Helsinki Report

Klassinen blogialoitus: edellisestä postauksesta on jo aikaa. Viitisen vuotta, itse asiassa, mutta vuosia laskee!
En kuitenkaan lupaa kirjoittavani jatkossa aktiivisemmin. Ainakaan tässä kanavassa.
Aloitin marraskuun (vuosi 2024) lopussa uutiskirjeen nimeltä Helsinki Report. Se löytyy täältä.
Miksi Helsinki Report?
Vuosien ajan ruotsalaiset, italialaiset ja amerikkalaiset toimittajakollegat ja muodin ammattilaiset kysyivät minulta, mistä löytäisi uutisia suomalaisesta muodista – englanniksi. Ajatus kyti pitkään ja nyt oli aikaa aloittaa raportointi uutiskirjeen muodossa.
Helsinki Report on uutiskirje, oman työn portfolio, tila analyysille ja pohdiskelulle. Tärkeintä on aloittaminen ja etapit näkee vasta edetessä.
Joulukuun ensimmäisen viikon kirje on hyvä esimerkki. Aloitin Helsinki Reportin alla toisen ikuisuusprojektin eli Made in Finland List -nimisen sarjan. Ideana on kirjata yhteen paikkaan brändejä ja tekijöitä, joiden tuotteet valmistetaan Suomessa. Tänään 5. joulukuuta on sattumalta myös Valitse työtä Suomeen -päivä.
Kiitos Yhden miehen tyyli, työ jatkuu.