Category: Italia
Santa Maria Novella – maailman elegantein saippuakauppias
Pitti Uomon muotiviikko tehdään useamman pysähdyksen taktiikalla. Suosikkibrändien osastojen, Pittin jumalaisen pressilounaan, Giubbe Rossen negronin, rakkaimpien ravintoloiden ja muutaman tärkeän museon lisäksi pakollinen pysähdys on Officina Profumo-Farmaceutica di Santa Maria Novella.
Firenzeläinen klassikko valmistaa saippuaa, hajusteita ja öljyjä. Onko hyviä, kysyt.
Santa Maria Novella on perustettu vuonna 1612 ja bisnes luistaa paremmin kuin koskaan.
Tyttärelläni on tapana halata yllättäen ja kysyä syytä minulta. ”Koska et ole kiroillut vähään aikaan.” Suuni voisi silti pestä välillä saippualla. Jos niin on tehtävä, suosin mailman parasta saippuaa.
Näköjään Yhden miehen tyyli on edennyt siihen vaiheeseen, että unboxaan saippuoita.
Domikaanimunkkien perustaman parfymerian takia teen kaikkeni. Jos muuten eksyt kesämatkalla Firenzeen, suosittelen vahvasti vierailua Santa Maria Novellassa, joka muistuttaa enemmän museota kuin kauppaa. Toki niin, että kaikki saippuoista erikoisiin eliksiireihin on kaupan.
Saippuatestiin en vielä lähde. Säästelen. Nautin myös ensin Santa Maria Novellan typografiasta ja tuotteiden huumaavista renessanssin loppuajan tuoksuista.
En ole edes kiroillut muutamaan päivään.
Katsotaan viikonloppuna sitten, jos vaikka Weekend Soapille olisi käyttöä.
YMT: Greg
Greg Lellouche on newyorkilaisen No Man Walks Alone -verkkokaupan perustaja ja toimitusjohtaja. Vahvaa tyylisuorittamista läpi Pitti-viikon.
Lellouchen paita on Tony Shirtmakersin helmi ja siinä niin sanottu camp collar. Kyseinen kaulusmalli hallitsi Pitti Uomon katukuvaa, uusia mallistoja ja siis myös ensi kesän kauppaa. Malli muistiin.
YMT: Matteo
Cappuccino with a view
So Pitti, oh so Pitti
Tänään illalla todennäköisesti vuodatan suurten tunteiden kyyneleitä kauralattemukiini The Nationalin keikalla Sidewaysissä. ”I know it’s not working. I’m no holiday…”
Mutta ensi viikolla on loma.
Ja keikan tunnekuohua ennen on aikaa valmistautua pakkaamalla Pittiin. Järjestyksessään 94. Pitti Uomo järjestetään Firenzessä ensi viikolla ja Yhden miehen tyyli luonnollisesti paikalla.
Tämän vuoden tammikuun Pittin kaksi kohokohtaa olivat Guest Nation Finland -hanke ja David Cogginsin haastattelu.
Tässä viisi asiaa, jotka etukäteen tuntuvat tärkeiltä nyt alkavassa Pittissä.
1) Guess Who’s Back Nation Finland
Suomi ei ole enää teemamaa (Georgia on), mutta GNF-hankkeen jälki tuntuu vahvana. Kesäkuun 2018 Pittissä mukana on ennätysmäärä suomalaisia valmistajia. FRENN, Gemmi, Makia, Nomen Nescio, R-Collection ja Saint Vacant muodostavat kiinnostavan ja monipuolisen kuusikon. Myynti ja kasvu messuilla onnistuu vain jatkuvuuden kautta. Olen ylpeä näistä messumerkeistä jo etukäteen.
2) COS
Ruotsalainen high street -merkki on ensimmäinen laatuaan, joka järjestää näytöksen Pitti Uomossa. Onko kyse rahan vallasta, aikojen muuttumisesta vai siitä, että COS todella on niin kiinnostavan suunnittelun ketju, että se sopii Pittiin, sehän nähdään.
Must visit. Mitä tahansa elämässä on tehnyt, Santa Maria Novellan saippua pesee synnit pois.
4) Scandinavian Manifesto
Kööpenhaminan Revolver-messut aloittavat pitkän yhteistyön Pitti Immaginen kanssa. Mukana on brändejä Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta. Whyredin ja Filippa K:n rinnalle skandinaavisen designin ja ruokakulttuurin ilmiöiden sekaan olisi sopinut joku suomalainenkin. Mutta nyt mennään näillä. On positiivista, että yhteys Pohjoismaihin vahvistuu. Yritetään päästä mukaan jatkossa vielä vahvemmin, sillä aasialaisille sisäänostajille olemme yhtä Nordic kuin kaikki muutkin Pohjoismaat.
Pitti Uomo italialaisten valmistajien, kulttuurin, käsityötaidon, bella figuran ja elämänilon juhla. Firenze on sille täydellinen näyttämö. Asuin kaupungissa aiemmassa elämänvaiheessa viisi vuotta. Kun palaan Firenzeen, palaan kotiin. Aina paluu tuntuu hyvältä, juuri tarvitsen sitä enemmän kuin koskaan. Hispterlattefaija vuodattaa lohtukyyneliä Guilty Partyn tahtiin sunnuntai-iltana. Oman elämänsä Jep Gambardella tirauttaa muutaman sillä hetkellä, kun astuu Milanon-junasta Santa Maria Novellan asemalle.
Pitti Uomon aakkoset
Pitti Uomo 91 tuli ja meni, mutta kirjoitan aiheesta varmasti pitkin kevättä sekä Yhden miehen tyylissä että Kauppalehdessä ja Optiossa.
Kirjoitin jo Kauppalehteen Pitti Uomon aakkosista. Tarkoituksena oli selittää tapahtumaa, ilmiötä ja kulttuuria mahdollisimman monelta kantilta.
A oli itse oikeutetusti Alessandro Squarzi. ”Maailman tärkeimmän miesten muodin messutapahtuman Pitti Uomon ytimessä ovat italialaiset yrittäjät ja tyyli-ihmiset, joilla on satojatuhansia faneja Instagramissa. Alessandro Squarzi on Pittin vakiokasvo, tyyli-ikoni ja Fortela-vaatemerkin perustaja.”
Kauppalehden jutussa käydään läpi Pitti Uomo Alessandro Squarzista Övereihin. Lue koko juttu Kauppalehdestä.
Luukku 1: Opas parempaan elämään
Joulukuu on kirjojen kuukausi. Me täällä Yhden miehen tyylissä olemme lukeneet kirjoja urakalla koko vuoden ja haluamme juhlistaa rakasta harrastustamme joulukuussa.
Joulukuun alussa olemme edelleen lukeneet, mutta myös ruoskineet itseämme. Muun muassa siitä, että voisiko vuosi 2016 olla ensimmäinen kahteen vuoteen, jolloin YMT:n joulukalenteri ei ilmesty!
Voisiko? Ei.
Itsenäisyyspäivään se vastarinta kesti. Joulukalenterihan tästä tuli.
Tämän joulun tyylikalenteri keskittyy kokonaisuudessaan kirjoihin, ja tarkemmin sanottuna tyylikirjoihin. Olemme sillä tavalla yhden aiheen blogi.
Ensimmäisessä luukussa lähdetään perusasioista.
Englantilaisen Monocle -lehden opassarja on nerokas tapa kierrättää lehden parhaita juttuja kovakantisessa muodossa.
The Monocle Guide to a Better Living (2013, Gestalten) on berliiniläisen (tietysti) kustantamon tuotos. Kyseessä on Monocle-lehden sittemmin sarjaksi kasvaneen kirjaston ensimmäinen teos, jossa nimensä mukaisesti tutkitaan Monoclen perusaihetta – elämänlaatua. Muiden osien aiheina on muun muassa Guide to Cosy Homes ja Guide to Good Business.
Paremman elämän opas on kirja, jonka tekovaiheessa ei ehkä vielä ole ollut varmuutta sarjasta. Ensimmäisen kirjan aiheena nimittäin on kaikki bisneksestä palveluun ja koulutuksesta tyyliin.
Luen kirjaa kuin Monoclea. Teeskentelen kiinnostuvani ihan kaikista tärkeistä aiheista, mutta hyppään suoraan tyyliosioon. Kirjaan on kuratoitu Monoclen parhaat jutut – vuoteen 2013 asti – tyyliosio on taattua laatua.
”Clothes should make you feel good.”
”It’s time to care about the story behind what you wear.”
The Guide to Better Lifen tyyliosion vahvuus ei ehkä ole kirjoittamisen oivalluksissa, mutta visuaalisesti teos on palkitseva. Teksti ovat palasteltuja ja informatiivisia, kuvia riittää tammikuulle asti.
Kirjan tyyliosion painotus on Monoclelle erittäin tyypillinen: paljon aasialaisia vaikutteita, hyppysellinen Australiaa, ei suurin piirtein yhtään mainintaa USA:sta ja erittäin paljon spaziota Italialle. Sopii hyvin!
Tyylikirjana tämä opas tarjoaa visuaalista herkkua kenelle tahansa. Käsittelyyn pääsevät muun muassa vaatekaapin klassikot, maailman parhaat vaatekaupat ja Firenzen Pitti Uomo -messut. Pittin keikarigalleria saa tilaa kolmen aukeaman verran.
YMT:n vuoden 2016 joulukalenterissa arvioidaan myös jokaisen tyylikirjan lahjapotentiaali.
Ennustamme, että jokainen kirja tulee saamaan loistavat arviot, koska kirjaa parempaa lahjaa ei olekaan.
YMT-arvio: The Monocle Guide to a Better Living – 4/5.
La Grande Bellezza
Italian sana ’tappo’ tarkoittaa suomeksi korkkia. Joku yhteys sanoilla ehkä on…
Jos koko suomen kieli perustuisi väärinkäsityksiin, ”La Grande Bellezza” tarkoittaisi elämän tarkoitusta tai poikkeuksellisen suurta elokuvaa.
La Grande Bellezzaa (Suuri kauneus) pidetään ohjaaja Paolo Sorrentinon elokuvana, vaikka oikeasti se on Jep Gambardellan (Toni Servino), tarinan fiktiivisen kirjailijahahmon, elokuva.
Tämä on elokuva elämästä – tai sen tyhjyydestä – ja lopulta kauneudesta myös. Marraskuisesta Helsingistä katsoen elämän tyhjyys kesäisessä Roomassa on joka tapauksessa suhteellinen käsite, mutta annetaan elokuvan puhua puolestaan.
Tai annetaan Jepin puhua omasta puolestaan.
”La più consistente scoperta che ho fatto pochi giorni dopo aver compiuto sessantacinque anni è che non posso più perdere tempo a fare cose che non mi va di fare.”
”Tärkein asia, jonka tajusin muutamia päiviä 65-vuotispäiväni jälkeen on, että en voi enää tuhlata yhtään aikaan tekemällä sellaisia asioita, joita en halua tehdä.”
Onnekkaita ovat ne, jotka tajuavat sen jo aiemmin.
La Grande Bellezza Yle Areenassa nyt.
Jos Gianluca Vacchia ei olisi, Instagramin pitäisi keksiä hänet
Ihmiset, jotka puhuvat kesän lopusta elokuun alussa ovat samoja ihmisiä, jotka puhuvat varhaiskeski-iästä kolmekymppisenä. Vinkki: älä ole yksi heistä.
Kesän vaikuttavin uusi dandy on italialainen yrittäjä Gianluca Vacchi, joka suhtautuu elämään monimiljonäärin itsevarmuudella. Suosittelen seuraamaan Vacchia Instagramissa – vaikka vähän pidemmällekin loppukesään.
Kesä maailmalla tai Viiskulmassa ei ole ollut pelkkää juhlaa. Siksi joskus tarvitsee myös tanssivia italialaisia miljonäärejä. 49-vuotias Vacchi johtaa yli miljardin euron liikevaihtoa pyörittävää perheyritystä. Hän pitää pyjamatyylistä, tatuoinneista sekä moottoripyöristä ja julkaisee Instagramissa tanssivideoita tyttöystävänsä kanssa, kuntoiluvinkkejä, kuvia Rubinacci-puvuistaan ja kaverikuvia Christian Vierin kanssa.
Jos Gianluca Vacchia ei olisi, Instagramin pitäisi keksiä hänet.
Alla olevan videon julkaisuhetkellä Vacchilla oli Instagramissa 1,5 miljoonaa seuraajaa. Nyt niitä on 3 miljoonaa.
Kuten Gianluca Vacchi sanoisi: enjoy!
Luukku 15: Ford Focus
Maassa on moni asia mallillaan, jos Linnan juhlien puheenaiheeksi nousee Tom Fordin miesten puku.
Tein erästä toista juttua varten taustatyötä Fordista. Löytö numero yksi. Hän osaa puhua.
Luukussa 15 on viisi Tom Fordin lentävää lausetta. 15 olisi osuvampi lukumäärä, mutta uskoisin Fordin arvostavan itsehillintää ja minimalistisempaa.
1 Italia
”Olen aika rauhallinen ihminen. Se juontaa siitä, että asuin pitkään Italiassa. Mikään ei toimi, mikään ei tule ajallaan. Sen kanssa on opittava elämään.”
2 Vaatekaappi
”Jokaisella miehellä tulisi olla tyylikäs irtotakki, paljon valkoisia kauluspaitoja, mustat kengät, täydelliset farkut ja aina uusia sukkia ja alusvaatteita (heitä vahvat pois noin kuuden kuukauden välein).”
3 Tavat
”Hyvin pukeutuminen kuuluu hyviin tapoihin.”
4 Tekijä
”Huolehdin jatkuvasti ja minulla on pakkomielteinen suhtautuminen moniin asioihin, mutta en anna pelon estää minua tekemästä jotain, mitä todella haluan tehdä.”
5 Fokus
”Sinun pitäisi olla paras versio itsestäsi, kun lähdet ulos maailmaan, koska se on kunnianosoitus muita ihmisiä kohtaan.”
Kuvakaappaus Tom Fordin ohjaamasta elokuvasta A Single Man.