Category: huumori

Lost in the wilderness

15825979_10154284032677039_6823895136571803560_n

Luovia ihmisiä on (ainakin) kahdenlaisia. Niitä, jotka ovat ankaran itsekriittisiä, koska uskovat olevansa huonoja. Mutta on myös niitä, koska ovat ankaran itsekriittisiä, koska uskovat pystyvänsä parempaan.

Jos olet seurannut blogia pidempään, tiedät minun pitävän Marc Maronista ja Bruce Springsteenistä. Maanantaina Maron julkaisi WTF-podcastissään haastattelun Springsteenin kanssa.

Teemana on enimmäkseen Springsteenin hiljattain julkaistun Born to Run -kirjan kautta hänen perhesuhteensa. Erityisesti suhde isään.

Maron aloittaa koko haastattelun kysymällä Springsteenin isäsuhteesta. No spoilers, mutta mutkien kautta päästään siihen, miten Springsteen kuvailee omaa projektiaan eli sitä, miten hän on joutunut tekemään töitä kehittyäkseen ihmisenä.

Projektillaan Springsteen tarkoittaa tätä kaikkea, jota voidaan kutsua elämäksi ja sen haasteiden kohtaamiseksi. Springsteen puhuu laulujensa kirveellä veistetylle retoriikalle uskollisesti kurssin löytämisestä ja sen mukaan ohjaamisesta. Hänellä projekti alkoi kuulemma jo 14-vuotiaana musiikin kautta. ”I was just merrily working in the coal mine”, Springsteen kuvailee nuoruuden musiikkiaan.

Springsteenin mukaan häntä auttoi ajatusten kokoaminen lauluihin ja edistyksen mittaaminen, ei niinkään menestyksellä, vaan musiikin itsensä kautta.

Mutta hänen isänsä. Springsteenin isäsuhde on tunnetusti vaikea. Isä oli vihainen ja ankara, kun nuori Bruce etsi itseään rockmusiikista. Onnellisen lopun sai isästä ja pojasta vain toinen.

”He was just lost within himself. The project that I’m describing was one that he never undertook. And if you never undertake that project, you’re lost in the wilderness at a certain age”, Springsteen kertoo Maronille.

Olen faniuden takia jäävi, mutta haastattelu kirvoitti ajatuksia siitä, mitä on olla aikuinen. Älä lykkää prosessia, sillä elämä ei odota. Joskus tapahtuu asioita, joita ei saa takaisin. Keski-iän kriisi, tai miksi elämän käännekohdassa tapahtuvaa törmäystä haluaakaan kutsua, tulee eteen useimmille muodossa tai toisessa. Mutta siihen voi varautua tuntemalla itsensä. Törmäykseen valmistautuminen alkaa paljon aiemmin kuin ainakin minä tajusin, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä asioiden käsittelyyn. Just don’t get lost in the wilderness.

Lohdullista on, että kaikki me olemme samalla matkalla, niin kliseistä kuin se onkin. Springsteen toki on eeppisellä matkalla, kuten hänen lauluistaan voi kuulla. Törmäyksiä tulee, mutta kyse on kahdesta asiasta: miten hyvin olet valmistautunut ja miten hyvin käsittelet ne. Loppu on kaasuttamista ja ohjaamista.

Kuuntele Maronin ja Springsteenin keskustelu tästä.

Jos olet seurannut blogia pidempään, tiedät, että tämä postaus ei olisi valmis ilman Jon Stewartin puhetta. Minun matkani on aavistuksen verran tasaisempi, jos kuuntelen tämän puheen kerran vuodessa.

 

Kuva: WTF with Marc Maron

Mainokset

Luukku 7: Ei parta pahoille kasva, mutta badasseille kasvaa

fullsizerender-29

”Though there are individual exceptions, the absence of Beard is usually a sign of physical and moral weakness.”

Thomas S. Gowingin teos The Philosophy of Beards (2014, British Library Publishing) ei tietenkään ole tyylipuhdas tyylikirja – varsinkaan jos et ole parrakas mies. Gowingin teos on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1854 eli kyse ei ole mistään hipsterien fiilistelyopuksesta.

Gowing lähtee liikkeelle kaukaa, mutta syöttää siloposkille karvaista kalkkia koko matkan Viktoriaaniseen aikaan saakka.

Matkalla opimme muun muassa, että Rooman valtakunnassa sotaretkiltä palanneet miehet alkoivat ajaa partaansa. Anteeksi Partaansa, Gowing kirjoittaa sen isolla kirjaimella. On vaikea välttää ajatusta, että parranajon yleistymisellä ja Rooman valtakunnan rappiolla ja tuholla ei olisi minkäänlaista yhteyttä.

Historiallisen merkityksen ohella Gowing luonnollisesti sukeltaa myös Parran esiintymiseen ja merkityksiin Shakespearen näytelmissä. Tiheällä kammalla käydään läpi myös eläinkunta: leijona ilman harjaa ei olisi viidakon kuningas, kuuluu Gowing logiikka.

fullsizerender-30

YMT:n vuoden 2016 tyylikalenterissa arvioidaan jokaisen kalenteriin päätyvän kirjan lahjapotentiaali.

Ennustamme, että moni kirjoista tulee saamaan liikuttavan positiivisen arvion, koska partakirjaa pehmeämpää pakettia ei olekaan.

YMT-arvio: The Philosophy of Beards. – 3/5.

Luukku 6: Alkuperäinen ja ainoa Style Guy

fullsizerender-20

Tyylikirjojen Jos luet vain yhden -sarjassa on varmasti mukana useampikin kirja, mutta ainakin tämä sieltä löytyy. Minun kohdallani Glenn O’Brien kuuluisi oikeastaan uraidoleiden joulukalenteriin. Hänestä puhuminen meinaa mennä hieman tämän joulun tyylikalenterin ohi. Jos oli Andy Warholin ja Jean-Michel Basquiatin ystävä, niin vähän heikommatkin kirjoittajan lahjat riittäisivät.

Toki GQ-lehden alkuperäinen ja pitkäaikainen Style Guy eli O’Brien on aidosti mahtava kirjoittaja. O’Brien vain edustaa aina laajempaa kokonaisuutta. Hänen palstansa GQ-lehdessä on koko uuden amerikkalaisen tyylikirjoittamisen juuri.

Valtava tietomäärä leikattuna ohjeilla ja sarkasmilla, päällä black watch -kuosia, jalassa Belgian Shoesit ja kädessä Negroni. Vaatii aikamoista kärsivällisyyttä, että O’Brien ei rekisteröinyt käyttöön nimeä Style God, kun GQ jostain syystä päätti antaa hänelle potkut. Toki on mahdollista, että jotain oikeita ja painavia syitä tuon kyseisen median kannalta itsetuhoiselta vaikuttavan päätöksen taustalla on ollut, mutta eipä mennä niihin nyt.

O’Brien kirjoitti vuosikausia GQ:lle ja Playboylle ja oli sekä Oui- että Interview-lehtien päätoimittaja. Kirjassaan How To Be a Man: A Guide To Style and Behavior For The Modern Gentleman (2011, Rizzoli) on kuitenkin ennen kaikkea sinun ystäväsi.

How to Be a Man on (toivottavasti) välitilinpäätös O’Brienin 30-vuotiselta kirjoittajan uralta aiheen parissa. Kuten hän teoksessaan kirjoittaa, on leveistä chino-housuista ja purjemaisesta paidasta tullut amerikkalaisen toimiston univormu. Alkuperäistä Style Guyta tarvitaan edelleen.

O’Brienin terävin ase on aina ollut pistävä huumori, jossa on yllätyksenä aina lempen ymmärtävä jälkimaku. Hän on aiemmin tässä joulun tyylikalenterissa esitellyn Alan Flusserin hauskempi serkku. Molemmilla on sama newyorkilainen asenne, mutta O’Brien antaa neuvoja humoristisemmin, mikä oikeastaan saa ne jäämään helpommin mieleen.

Italiaa rakastava O’Brien sekoittaa periamerikkalaiseen itärannikon koulukuntaan sprezzaturaa sopivissa annoksissa, jotta klubitakit eivät olisi liian laatikkomaisia ja taskuliinat liian rigidejä. Parhaimmillaan Glenn O’Brienin puhaltaa tekstissään arkisiin asioihin runoutta – kuten kuvaillessaan ihmisen äänenkäyttöä.

”Our personal instrument can be source of eloquence and poetry, or it can noisome noise tantamount to pollution of the civil environment. We must guard not only our words but also our tone. (…) Talking too loudly is a basic offence, like standing too closely.”

Tai kirjoittaessaan solmioita.

”I love the necktie because it is the only article of clothing in a man’s wardrobe that has real enemies.”

How to Be a Man menee monia tyylikirjoja pidemmälle antamissaan ohjeissa. Teoksen lopussa on erityisen mahtava osio satunnaisia, yleisiä elämänohjeita.

”In America, salad bars are the leading cause for salmonella. Bars are for drinking.”

”Complain sparingly. Nobody likes a whiner.”

”When somebody looks good, tell them. They will remember it.”

fullsizerender-21 

YMT:n vuoden 2016 tyylikalenterissa arvioidaan jokaisen kalenteriin päätyvän kirjan lahjapotentiaali.

Ennustamme, että moni kirjoista tulee saamaan liikuttavan positiivisen arvion, koska tyylikirjaa painavampaa pakettia ei olekaan.

YMT-arvio: How to Be a Man. – 5/5.

Pukumies

screen-shot-2016-10-16-at-11-22-45

Olen sanonut, että miehellä pitää olla puku, mutta kenenkään ei tarvitse olla ”pukumies”. Donald Trump vaikuttaa ajattelevan: väärin, turpa kiinni. Nimenomaan pitää olla pukumies.

USA:n presidentinvaalien historiassa ehdokas nimeltä Donald Trump on yhtä poikkeava pukeutumisensa kuin puheidensa suhteen.

Miespoliitikot pitävät pukua, kyllä, mutta Donald Trump pitää pukua aina. Hän näyttää siltä, että nukkuu puvussa. Trump herää puku päällä, käy suihkussa ja juontaa tositelevisio-ohjelmaansa puku päällä. Jos Trump urheilisi, hän tekisi sen puvussa ja liian pitkässä punaisessa solmiossa.

Normaalistihan USA:n presidentinvaalien ehdokas yrittää esittää useampia rooleja: hän kävelee farkuissa tehdastyöntekijöiden seassa, silittää koiraa samettihousuissa, antaa vauvalle pusun tuulitakkiin verhoutuneena, syö tacoja paitahihasillaan, pomputtelee koripalloa hupparissa ja antaa viikonloppuna lausunnon villapaidassa, jotta äänestäjille tulisi kuva ehdokkaasta, joka on vähän kuin he. Donald Trump ei ole koskaan tehnyt niin. Hän ei ole kuin he ja haluaa viestiä siitä koko ajan. Hän pitää aina pukua, koska haluaa iskeä nyrkkiä pöytään, että hän on pomo. Pukumies.

Trumpin yhtäläisyys Silvio Berlusconin kanssa ei ole vain krooninen puheripuli, misogynia tai lämpimät suhteen Putinin Venäjään. Trump on kurjistuvan keskiluokan haalistuvissa haaveissa juuri se liikemies, joka on menestynyt ja voi saada kurjistuvan keskiluokankin menestymään. Italiassa Berlusconi pysyi tuon menestyksen trickle down -illuusion ja laajojen mediaomistustensa avulla vallassa vuosikausia.

Berlusconi sentään pääministerivuosinaan heilui italialaiseen tyyliin speedoissa uimarannalla, piti valkoista bandanaa (suojatakseen kauneusleikkauksen jälkiä, mutta silti) ja lomaili shortseissa ja pikeepaidassa.

Il Douche ei tee niin, Donald Trump on pukumies.

Donald Trump käyttää roomalaisen Brionin pukuja. La Dolce Vita -ajan vaatettaja Brionin vakioasiakkaisiin kuuluivat muun muassa Marcello Mastroianni ja Federico Fellini. Brioni luultavasti ei halua mainostaa Trump-yhteyttä, mikä kertoo paljon, sillä Brioni on aika eksyksissä mainostajana. Sivuhuomio: klassikkotalo Brioni yritti viime keväänä suhteellisen kunnianhimoista brändikampanjaa, jossa luova johtaja Justin O’Shea värväsi mannekiiniksi Metallican. Nuorennusleikkaus ei onnistunut ja O’Shea on sittemmin jättänyt positionsa Brionilla.

Trumpin ”tyyli” on lukkiutunut samaan muottiin 1970-luvun lopussa. Puku ja voimasolmio on ollut Trumpin univormu jo Ivana-vuosista eli yli 40 vuotta. Normaalisti solmion oikea mitta on, että kärki osuu vyösoljen keskelle. Trump ei välitä. Hän pitää samalla tavalla aivan liian pitkiä solmioita kuin piti jo 1970-luvulla. Trumpilla solmion kärki on sepaluksen päällä.

Trumpin puvut roikkuvat olkapäistä, mikä amerikkalaisten tyylikirjoittajien mukaan viittaa siihen, että miljoonistaan huolimatta Trump ostaa Brionin valmispukuja. Puvut ovat olkapäistä säkkimäisiä luultavasti siksi, että Trump joutuu ostamaan puvun liian isossa koossa, jotta hänen keskivartalonsa mahtuu takkiin. Keskivartalosta puku ei kiristä, mutta olkapäissä on tyhjää tilaa ja hihatkin ovat liian pitkät eli saavat Trumpin kädet näyttämään vielä pienemmiltä. Tämä lienee myös Trumpin silminnähden selvä yhteys suomalaisiin populisteihin.

Ainoa myönnytys pukulinjasta keskiluokkaisen tai rennomman pukeutumisen suuntaan on surullisenkuuluisa Trump-lippis. Kannatan ehdottomasti sitä, että Trumpin hiuksilla pidetään hattua, mutta Donald Trump itse näyttää hatussaan aina siltä, että pitäisi lippalakkia ensimmäistä kertaa.

Donald Trump on niin pukumies, että hän on enemmän pelkkä puku kuin mies.

Viisi syytä, miksi Louis CK on tärkeä

Screen Shot 2016-08-18 at 18.11.20

Amerikkalainen koomikko Louis CK esiintyy perjantaina Helsingin Jäähallissa. Olen kirjoittanut blogiini lähinnä kahdesta asiasta: tyylistä ja komediasta. Louis CK liittyy niistä toiseen.

Jos väitän, että Louis CK on tämän hetken paras koomikko, olen varmasti oikeassa. Itse asiassa, taidan väittää niin. Tässä viisi syytä, miksi olen oikeassa. Viisi syytä, miksi Louis CK on tärkeä.

1 Hän aloittaa aina alusta

Muutaman vuoden takaisessa keskustelussa (Talking Funny) Jerry Seinfeld, Ricky Gervais, Chris Rock ja Louis CK keskustelevat esiintymisestä ja kirjoittamisesta. Muun muassa.

Seinfeld toteaa, että mennessään katsomaan koomikkoa, hän haluaa nähdä esityksen (”The Act”). Seinfeld itse kertoo esittävänsä Sucks and Great -vitsiään edelleen, vaikka esitti sen ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten.

Louis CK toimii eri tavoin. Kun hän lähtee kiertueelle, materiaali on aina uutta. Joka vuosi hän heittää pois kaikki vitsit ja kirjoittaa kokonaan uudet. Jos olet nähnyt Louien tänä keväänä vaikka Los Angelesin Comedy Storessa, tietysti hän on treenannut Helsingissä nähtäviä juttuja, mutta kun hän lopettaa kiertueen, nämä jutut jäävät pois.

Kysymys on suuri: oletko esiintyjä vai haluatko aina tähdätä parempaan? Se kertoo ihmisestä paljon.

 

2 Hän tekee kaiken itse

Louis CK:n palkittu komediasarja Louie on todellakin hänen sarjansa. Hän on sarjan luoja ja näyttelee pääosaa, mutta hän myös kirjoittaa, ohjaa ja leikkaa kaikki jaksot. Joko Louis CK on todella hyvä tai sitten hän ei luota muihin ihmisiin. Luultavasti molempia.

3 Tämä

Kaikkien aikojen Saturday Night Live -avausmonologi?

4 Hän ymmärtää tyttöjen ja poikien eron

Jokainen vanhempi, joka on leikkinyt lastensa kanssa tuntikausia sateisena sunnuntaiaamuna kello 7.04, ymmärtää Louis CK:n huumorin lastenkasvatuksesta. Yksi parhaista on juttu poikien ja tyttöjen eroista. Pojat rikkovat kaikki tavarat, tytöt rikkovat sielusi.

5 Hän on peloton

On olemassa monta tapaa vitsailla seksismistä ja rasismista. Ainakin oikea ja väärä. On hyvin helppoa olla väärällä puolella, mutta Louis CK on täydellisen peloton ja siksi aina oikealla puolella. Hän on peloton kirjoittaja ja esiintyjä. Hän ei pelkää käyttää NIITÄ SANOJA, mutta saa juuri sen takia ihmiset ajattelemaan. Nauramaan ja ajattelemaan.

Ohjeita parranajoon

Esittäydyn Twitterissä muun muassa sanoilla ”Beard with a man”. Sanotaanko, että parta-asiat kiiinnostavat.

Miten mies ajaa parran? Millaisia ohjeita parranajoon antaa muille? Sanon aina, että Post Beard-Trim Stress Syndrome (PBTSS) on todellinen ongelma. Vai eikö muka partansa ajanut Esko Valtaoja kadonnut julkisuudesta, kunnes oli kasvattanut edes vähän partaa takaisin?

Minulta kysytään useimmiten kolmea asiaa: mistä kannattaa ostaa puku? Millaisen lahjan ostaisin miehelle? Ja miten mies ajaa parran?

Kaikkiin löytyy nopeita vastauksia, mutta viimeinen kysymys on helpoin. Ennen oman version kuvaamista, tässä Harley Morensteinin klassikkoversio.