Category: Faijatyyli

#300wears – kuluta järkevämmin 

Sivusin Instagramissa ja blogissa viime viikolla Liisa Jokisen ajatusta siitä, että #30wears-haaste on liian vähän.

Minulle itselleni juuri #300wears kuulostaa oikealta. En siihen kaikkien vaatteiden kohdalla pääse, mutta yrittää kannattaa. #300wears is a mindset. 

Ilokseni huomasin, että #300wears resonoi myös vaikuttamisen ammattilaisissa. Ainakin Pupulandian Jenny ja Avec Sofién Janette saivat ajatuksesta kiinni. 

Joku kysyi, mitkä ovat sellaisia vaatteita, joita itse olen käyttänyt 300 kertaa.

Hyvä kysymys! Nämä keräsin minuutissa siitä kasasta, missä lojuvat eniten käyttämäni kamat. 

Otetaan ensimmäisen kuvan laukku, Filson Original Briefcase. Ostin sen vuonna 2007. 12 vuotta läppäreitä, palavereita ja Italian sekä Suomen talvia ja salkku alkaa olla vasta alussa. Seattlelaisfirman slogan kuuluu: Might Aswell Have The Best. Vaikea väittää vastaan. 

Suomessa Filsonia myy ainakin Eerikinkadun Pinkomo. Harmittelin joskus (2010?) Pinkomon Mikolle, että Filsonia tulee ostettua harvoin, kun tuotteet ovat niin kestäviä. Kunnon kauppiaan vastaus oli esitellä koko tuoteperhe. Olen melkein set for life: minulla on neljä Filsonin laukkua. 

Farkuista olen kirjoittanut varmaan puolet blogin postauksista ja neljänneksen Insta-tilistä. Aina sama merkki. RRL for life. 

Farkut eivät todellakaan ole se ekologisin valinta, sillä yhden farkkuparin valmistamiseen käytetään jopa 7600 litraa vettä. Mutta ehkä järkevässä kuluttamisessa pitää ottaa myös huomioon jakautuminen vuosille. Tähän perustuu ajatus siitä, että kannattaa ostaa laatua. Ostin ensimmäiset RRL-farkut 2007 (se oli isojen ostosten vuosi näköjään). Sama pari on edelleen käytössä, viimeksi jalassa Flow Festivalin lauantaina. Tämä yllä oleva pari on seuraava versio: ostettu Los Angelesista vuonna 2009. Jalassa tätä kirjoittaessa. 

Jotkut häpeävät rikkinäisiä vaatteita. Laatu korjaa häpeän. Menswearin maailmassa kuluma kauluksessa tai takin kyynerpäässä on sartorial badge of honor, kunniamerkki siitä, että tiedät, mistä pidät. Ja käytät sen loppuun. 

Bean Boots. For life. L.L. Bean ja myös esimerkiksi Barbour ovat Filsonin ohella esimerkkejä valmistajista,  joilla on tehdas firman kotimaassa ja tuotteen voi lähettää tehtaalle korjattavaksi. 

Kävin muutama vuosi sitten Newcastlessa tekemässä Kauppalehti Optioon jutun Barbourista. Korjaajana työskennellyt Anne näytti valokuvan miehestä, jolla oli päällään Barbourin takki ja sen isossa taskussa vauva. Sitten hän näytti toisen kuvan, jossa sama mies oli 30 vuotta vanhempana, kainalossa tytär ja takin isossa taskussa tyttären tytär. #300wears

Patek Philippe -kellomerkin slogan on mainio. ”You never actually own a Patek Philippe. You merely take care of it for the next generation.”

Tämä on ajatus, josta myöskin keskustelimme mahtavan Gem-sovelluksen lanseeranneen Liisa Jokisen kanssa taannoin. Järkevä kuluttaminen on sitä, että ostaa laatua ja tuotteita, jotka kestävät vaikka sukupolvelta toiselle. 

Santa Maria Novella – maailman elegantein saippuakauppias

Pitti Uomon muotiviikko tehdään useamman pysähdyksen taktiikalla. Suosikkibrändien osastojen, Pittin jumalaisen pressilounaan, Giubbe Rossen negronin, rakkaimpien ravintoloiden ja muutaman tärkeän museon lisäksi pakollinen pysähdys on Officina Profumo-Farmaceutica di Santa Maria Novella.

Firenzeläinen klassikko valmistaa saippuaa, hajusteita ja öljyjä. Onko hyviä, kysyt.
Santa Maria Novella on perustettu vuonna 1612 ja bisnes luistaa paremmin kuin koskaan.  

Tyttärelläni on tapana halata yllättäen ja kysyä syytä minulta. ”Koska et ole kiroillut vähään aikaan.” Suuni voisi silti pestä välillä saippualla. Jos niin on tehtävä, suosin mailman parasta saippuaa. 

Näköjään Yhden miehen tyyli on edennyt siihen vaiheeseen, että unboxaan saippuoita.

Domikaanimunkkien perustaman parfymerian takia teen kaikkeni. Jos muuten eksyt kesämatkalla Firenzeen, suosittelen vahvasti vierailua Santa Maria Novellassa, joka muistuttaa enemmän museota kuin kauppaa. Toki niin, että kaikki saippuoista erikoisiin eliksiireihin on kaupan. 

Saippuatestiin en vielä lähde. Säästelen. Nautin myös ensin Santa Maria Novellan typografiasta ja tuotteiden huumaavista renessanssin loppuajan tuoksuista.

En ole edes kiroillut muutamaan päivään.
Katsotaan viikonloppuna sitten, jos vaikka Weekend Soapille olisi käyttöä. 

Luukku 22: Home is where the hat is 

Kaikki miehet eivät ole hattumiehiä – mutta kaikki voivat olla.

Hattu vaatekappaleista se, jossa asenne näkyy eniten. Siksi monikaan ei kehtaa pitää kunnon hattua.

Hatun hankkiminen on pienin mahdollinen elämänmuutos. Suosittelen käyttämään sen mahdollisuuden.

Vanha Henry David Thoreau -lainaus kiteyttää tämän hattupäivän, kun joululoma alkaa.

”Live your life, do your work, then take your hat.”

Luukku 19: Peacoat

Jos minun pitäisi valita vain yksi talvitakki, se olisi peacoat. Kierrätän yllä kuvan Instagramista, koska takkini on sekin kierrätetty. Ostin jenkkilaivaston takin San Franciscosta kymmenen vuotta sitten 20 dollarilla. Käsittääkseni takki on laivaston 80-luvun mallia. Nyt puhutaan hyvästä sijoituksesta.

Istuuko takkini? Joskus istuu, joskus ei. Kyse on suunnittelija Andy Spaden periaatteesta: kun jotain ostaa drift storesta, ei istuvuudesta voi ottaa liikaa paineita. Vaatekappaleella on oma elämänsä jo ennen sinua.  

Nimi peacoat on saanut alkunsa Hollannista. Hollannin merivoimat käyttivät vastaavaa takkia ensimmäisenä jo 1800-luvulla. Sana “pije” takin raskaaseen villakankaaseen. 

Takissa huomataan useimmisten sen imarteleva kaksinappirivistö, mutta mielestäni tärkeintä on nimenomaan kangas. Kunnon peacoat kestää sadetta ja kaksirivisenä myös tuulta. Kaulukset ylös ja kohti uusia seikkailuja.  

Kun Rami Niemi piirsi Vapaa tyyli -kirjaan miehen päällystakkeja, puhuimme armeijavaikutteiden merkityksestä. Peacoat kuuluu maiharin, pilotin ja duffelin kanssa niihin miehen vaatekaapin varmimpiin ja käytännöllisimpiin takkeihin. 

Luukku 15: Loskantappajat

Mainelaisen L.L. Beanin saappaat ovat mahdollisesti maailman parhaat kengät. Hieman persoonallisen näköisethän nämä Duck Boots -nimellä kulkevat kengät ovat, mutta kun niillä tallaa loskassa, sydämessä läikähtää. 

Nahkaisen saapasvarren ja kumipohjan yhdistelmämalli lanseerattiin jo vuonna 1911. Mallia on kopioitu, mutta suosittelen alkuperäisiä. 

Duck bootsit tehdään edelleen Mainen osavaltiossa. L.L. Beanilla on myös legendaarinen korjauspalvelu, joka tekee kengistä käytännössä ikuiset. 

Luukku 14: Go To Hell Pants

 

img_5578

Ivy League -kulttuuri on pahimmillaan puuduttavaa pönötystä, valkoisia villapaitoja olkapäillä ja juuri sinulta ikuisesti lukittuja ovia country clubilla.

Parhaimmillaan preppyily on täydellistä piittaamattomuutta pukeutumissäännöistä, mutta tyylikapinallisuuden suorittamista tavalla, joka näyttää edelleen skarpilta. Jälkimmäisen  paras ilmentymä ovat Go To Hell Pants. Jos sprezzatura olisi housut, tältä ne näyttäisivät.

Kyse on housuista, jotka erottuvat joukosta, asusta ja katukuvasta sellaisella tavalla, että kenellekään ei jää epäselvää, ettei niiden kantajaa voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipide hänen pukeutumisvalinnoistaan. Kuten kaikki sääntöjen rikkominen, tämäkin täytyy toteuttaa tyylillä.

Näetkö punaista? Punaiset housut ovat hyvä yritys, mutta niiden koodi on Suomessakin jo purettu. Jos pidät punaisia housuja, joku tulee kuitenkin kysymään, oletko ylittänyt Atlantin. Liian helppoa. Punainen ei toimi, mutta kirkas keltainen esimerkiksi toimii mainiosti.

Kunnon GTH-housut saavat kokijan kyseenalaistamaan järkesi, mutta housut ovat sen verran tyylikkyyden puolella, että kukaan ei tule sanomaan sinulle mitään muuta kuin korkeintaan: ”hienot housut”.

Täydellisten Go To Hell -housujen etsiminen on elämänmittainen projekti, jossa matka on tärkeämpi kuin housujen jalkaan sujauttaminen. Minulla on ollut onnea, löysin Ralph Laurenin viininpunaiset, kruunun päällä istuvilla fasaaneilla (totta kai) brodeeratut vakosametti GTH:t San Franciscosta jo vuonna 2008.

Tärkeä huomio: vaikka kyse on erikoisuudentavoittelijan erikoishousuista, GTH-housuihin sopii pukeutumisen perusohje. Jos yksi vaatekappale herättää paljon huomiota, kannattaa muussa asussa luottaa yksinkertaisuuteen. Tämä pätee myös Go To Hell Pantseihin. Kun sinulla on jalassasi GTH:t, yksivärinen oxfordpaita ja tummansininen irtotakki ja broguet, loaferit tai valkoiset tennarit riittävät mainiosti.

 

 

Luukku 3: Tee se itse -taskuliina

FullSizeRender (8)

Helpoin taskuliina – ja oma suosikkini – on bandana-huivi. Vaikka pitäisit pukua, bandana viestii humanistista vaarantunnetta: ”kyllä, minulla on pikkutakki, mutta saatan silloin tällöin liata käteni tai korottaa ääntäni.”

Bandana on liian iso rintataskuun, koska haluat välttää serviettiefektiä. On muutama vaihtoehto. Voit ostaa bandana lastenosastolta. Huivit ovat pienempiä ja halvempia. Toisaalta, voit leikata isomman huivin kahtia ja käyttää toista ”taskuliinana” puvun kanssa.

Tee se itse -miehenä olen sabotoinut muutaman drift storesta dollarilla ostetun huivin taskuliinakuntoon. Ymmärrän, että TSI on tässä vitsi, mutta oman taskuliinan tekemisessä on tässä tapauksessa verraton vaiva-hyötysuhde.

Taskuliina taittelun osalta bandana on demokraattinen. Voit taitella sen siisti tai tunkea – humanistisen vaaran hengessä – taskuun ihan tuosta vaan, ja tulos on silti tyylikäs. Jätä solmio kotiin tai laita kaulaan yksivärinen neulesolmio bandanan päävärissä, kaikki käy! Bandana on niin rento, että sille sopii mikä tahansa yhdistelmä.

Persoonallinen tyyli on parhaimmillaan sitä, että vastakohdat eivät kalahda keskenään, vaan loksahtelevat paikalleen kuin kauan kadoksissa olleet palaset. Bandana taskuliinana on tästä malliesimerkki. Do it.