Tagged: filson

Filson – Unfailable Goods

Mitä pyhiinvaelluksiin tulee, tätä tärkeämpää brändiä en olisi voinut päästä fiilistelemään. Olen kantanut Filsonin laukkua kymmenen vuotta ja haastatellut firman toimitusjohtajaa Firenzessä Optioon. Sunnuntaina menin menin vihdoin pääkonttorille Seattlessa.

Samassa rakennuksessa on lippulaivakauppa ja sen alakerrassa tehdas, jossa tehdään kaikki laukut. 

Ostin ensimmäisen Filsonin laukkuni tosiaan ehkä noin 10 vuotta sitten. Might As Well Have The Best ei ole huumorislogan. Viisi vuotta ostopäivästä kävin jupisemassa Pinkomossa, että en viitsi ostaa uutta, kun laukku ei mene miksikään. Pinkomon Mikolla oli vastaus vastapalloon: ”kerää kaikki värit”.

Sen jälkeen laukkuja on tullut muutama lisää. 

Seattlessa vaikutuksen teki erityisesti kaupan yhteydessä ollut studio, jossa vanhoista laukuista rakennetaan uusia.

”Käytämme materiaaleja vanhoista laukuista ja oikeastaan kaikesta, minkä vaan saamme käsiimme”, kuului vuorossa olleen duden analyysi. 

Nämä uniikit laukut ja pussukat ovat myynnissä vain Seattlen liikkeessä. Made at Filson, kuten sanotaan. 

Mitä ostin? Jotain vanhaa ja uniikkia. Palataan siihen myöhemmin. 

Luukku 20: Millainen laukku sopii miehelle?

Millainen laukku miehelle? Millainen laukku miehelle! No, millainen mies on kyseessä?

Silloin tällöin joku kysyy minulta vinkkejä, kun pitäisi ostaa miehelle lahjaa. Ei joululahjavinkkejä kylläkään. Siksi voin rennosti jatkaa aiheesta joulun jälkeenkin! (Ja joulun tyylikalenteri saadaan tänä vuonnakin valmiiksi.)

Yleisin kysymys kuuluu: mistä kannattaa ostaa puku? Ja hyvänä kakkosena tulee, millaisen laukun miehelle voisi ostaa. Tärkein taustakysymys molempiin tiedusteluihin kuuluu tietysti, millainen on lahjan saava mies.

Puku on vinkkailun suhteen monimutkaisempi aihe, jota tässä blogissa on käsitelty aiemmin ja käsitellään varmasti jatkossakin.

Oli mies millainen tahansa, tässä on kolme (ok, neljä) pätevää laukkua miehelle.

Reppu
Moni ostaa lahjaksi salkun, vaikka rennommallakin laukulla pääsee sankarin suosioon. Kun ostat lahjaksi repun, kannattaa erityisesti panostaa laatuun. Monet reput ovat halpoja ja kestävät hädin tuskin seuraavaan merkkipäiään.

Yuki Matsudan Yuketenin Canoe on mainio esimerkikki repusta, joka kestäisi koko Iijoki-sarjan painon ja näyttää hyvältä tyhjempänäkin. Canoe on sattumalta MR PORTERin alennusmyynnissä. Repun saa alle satasella, ja ehkä sillä hinnalla saa hyvänkin. Tämän Canoen saa alennusmyynnistä 157 eurolla.

 

Screen Shot 2015-12-26 at 6.47.00 PM

 

Weekend bag
Mulberryn Clipper on listalla mukana esittämässä malliyksilöä. Hintansa (yli tonnin) puolesta Clipper ei välttämättä ole aivan lahjamateriaalia, ellei mies ole ostamassa lahjaa itselleen.

Viikonloppulaukku on kuitenkin kokonsa puolesta täydellinen. Tällainen laukku tulisi olla jokaisella miehellä. Sisään mahtuvat parin päivän kamat ja nahka materiaalia vain paranee vuosien epämääräisestä heittelystä.

 

Screen Shot 2015-12-26 at 6.50.00 PM

Salkku
Filsonin salkku on lahjoista varmin. Se on laukuista monikäyttöisin ja muutamalla sadalla eurolla saa laukun, joka kestää muutama kymmenen vuotta. 100 euroa / vuosikymmen on hyvä sijoitussuhde. Suomessa Filsonia myy ainakin Pinkomo.

Screen Shot 2015-12-26 at 7.16.51 PM

Jos lähdet Filson-lahjoittajaksi, kohtaat lähitulevaisuudessa ongelman. Et voi ostaa uutta samanlaista, koska laukku ei periaatteessa kulu, eikä mene rikki.

Kyseinen salkku on suosikkilaukkuni.

Pukupussi
Toki laukkuja tarvitaan monta. Käytännöllisyyteen panostaneen Filsonin yksi hienoimmista tuotteista on raskaasta canvas-kankaasta ja satulanahasta valmistettu (Made in USA) pukupussi. Alle 300 pukupussi taitaa sekin löytyä Pinkomon valikoimista.

Screen Shot 2015-12-26 at 6.51.11 PM

Teksti: Jani

Kuvat: MR PORTER, Mulberry ja Filson

Luukku 9: Lista ostamisesta

Screen Shot 2014-04-22 at 10.33.51 PM (1)

Stereotyypin mukaan ”miehet eivät shoppaile”. Miten miehet sitten saavat vaatteita? Tuoko joulupukki? Ostaako äiti? Ilmestyvätkö ne puhtaina kaappiin?

Alla oleva lista kuuluu kaikille miehille – ja naisille – jotka ostavat omat vaatteensa itse.

Kerromme nimittäin itsellemme jännittäviä tarinoita, kun olemme ostoksilla. Tiedäthän?

”Nämä ovat nyt vähän kireät, mutta ne venyvät kyllä.” Eivät veny.

”Mutta se oli alennuksessa!” Siihen on syynsä.

”Tämähän on jännä väri!” Ja juuri siksi se on alennusmyynnissä.

”Ei kukaan varmaan huomaa…” Kaikki huomaavat.

Kunnioitan ajatusta Älä osta mitään -päivän takana, mutta moderni mies pystyy vähentämään kulutusta nimenomaan ollessaan ostoksilla.

Tässä tulee viisi ohjetta järkevään vaatteiden ostamiseen:

1) Keskity ajattomaan tyyliin.
Jos pitäisit tästä ikuisuuteen valkoista kauluspaitaa, tummansinistä bleiseriä (bandana rintataskussa), slimmejä selvedge-farkkuja tai khakeja ja Englannissa valmistettuja kenkiä, sinua ei ikinä haukuttaisi tylsäksi. Sinusta puhuttaisiin tyylikkäänä.

2) Älä osta alennusmyynnistä mitään, mitä et ostaisi normaalihinnalla.
Alennusmyynnissä on oransseja kauluspaitoja? Aivan mahtavaa. Osta valkoinen, sininen tai vaikka gingham-ruudullinen.

3) Älä seuraa muotia, rakenna tyyliä.
Mitä sille Bula-hatullesi kuuluu?

Katso kohta 1. Lisäohjeena todettakoon: osta suurimmaksi osaksi vaatteita, jotka sopivat yhteen. (Ja osta myös muutamia täysin hulluja asukokonaisuutta disruptoivia vaatekappaleita – mutta se on oma postauksensa.)

4) Ajattele ostamista sijoittamisena.
Taloustoimittajat sanovat mielellään, että sijoittaminen on vaateostosten kohdalla väärä termi, koska ostaessasi Louis Vuittonin laukun, Brionin puvun, Filsonin laukun tai Aldenin kengät, et itse asiassa saa tuottoa sijoituksellesi. ”Aldenin kenkien arvo ei kasva.” Ajattelen hieman toisin. Jos ostat Aldenin kengät, korjaat tyylipisteitä puhtaana tuottona vielä 20 vuoden päästä.

5) Muista kierrättää.
Joka sesonki ei tarvitse ostaa uutta (katso kohta 1), mutta aina voi karsia. Jos et ole käyttänyt vaatekappaletta vuoteen, voit kierrättää sen. Paitsi jos kyse on sijoituksesta kuten Louis Vuittonin laukku, Brionin puku, Filsonin laukku  tai Aldenin kengät. Anna niille muutama vuosi enemmän.

 

Teksti: Jani

Luukku 5: käytännöllisiä asusteita miehelle

Screen Shot 2014-10-10 at 12.30.24 PM

 

Persoonallinen tyyli on sitä, että mies tietää oman punch linen tuttuun vitsiin. Miehelle asusteet voivat olla joko tyylin huutomerkkejä, asun punch linejä tai asioita, joita ilman elämä on huomattavasti vaikeampaa.

Tyylikalenterin viidennessä luukussa listaan viisi käytännöllistä asustetta, jotka mies tarvitsee.

1 Salkku. Saatat hyvinkin olla reppumies. Toivottavasti et ole muovipussimies. Mutta kun kyse on bisneksestä, kannattaa joskus olla salkkumies. Salkkuja on monenlaisia: yhdelle sopii Filson, toiselle Mulberry. Salkkua ei tarvita joka päivä, mutta kun salkkua tarvitaan, muovipussi ei käy.

2 Kynä. Oli kynäsi Parker tai Montblanc, pidä sitä aina mukana. Brooklyniläiskirjailija Paul Auster kirjoittaa oppineensa vuosien saatossa ainakin yhden asian. Jos kantaa kynää mukanaan, on täysin mahdollista, että jonain päivänä alkaa käyttää sitä.

3 Muistikirja. Sinulla on puhelin, sinulla on tabletti, sinulla on tietokone. Älä ota riskiä, kanna mukana myös pientä muistikirjaa. Sen sijaan, että kysyt kavereiltasi Facebookissa ”mikä on paras äppi mindmäpeille”, voisit olla jo piirtämässä. Kynähän sinulla on jo. Plus: muistikirjasta ei lopu akku. Itse ainakin olen niin perinteinen, että parhaat ideat kirjoitan paperille.

4 Iskuporakone. Se ei ole asuste, mutta kuka ei tarvitse iskuporakonetta? Itse asiassa niitä tarvitaan monia erilaisia. Parasta olisi, jos työkaluille olisi oma huone.

5 Aurinkolasit. Muista, että tulevaisuus on kirkas ja siellä on pakko pitää aurinkolaseja. Joku sanoi,  ettei kannata sijoittaa tavaroihin, jotka on helppo hävittää tai rikkoa. Epäilen, että hän hävittää ja rikkoo tavaroita, koska on tuijottanut aurinkoa liian usein ilman aurinkolaseja. Sijoita klassikoihin kuten Ray-Banin Aviatoreihin, Wayfarereihin tai Persolin malleihin 649 tai 714.

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Kuva ja teksti muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on käytännöllinen joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Se sopii myös asusteeksi.