Category: Kalifornia

Mickey

psy_kumctju-brandon-mowinkel

Älä kirjoita Donald Trumpista. Älä kirjoita Donald Trumpista. Tämä on blogi tyylistä ja tyylikkäistä miehistä ja välillä ihan vaan miehen elämästäkin. Älä kirjoita Trumpista.

Ei tulisi mieleenkään.

Maailmanpolitiikan tilanne saa minut melkein rikkomaan tyyliblogien kirjoittamattoman säännön ja avautumaan politiikasta.

Kirjoitan kuitenkin Mickeystä, koska mahdollisimman usein minun on kirjoitettava siitä, mitä on olla kunnon ihminen. Ehkä se sopii myös maailmanpolitiikan tilanteeseen.

Oleilin joskus entisessä elämässäni Berkeleyssä muutamina vuosina, muutamia kuukausia kerrallaan. Yksi reissuista ajoittui syksyyn 2008, jolloin Barack Obama voitti ensimmäistä kertaa presidentinvaalit Yhdysvalloissa.

Berkeleyn yliopisto on USA:n parhaita osavaltion yliopistoja ja maailman parhaita yliopistoja ylipäätänsä. Vain vähän Stanfordia parempi. Erinomaisuus tekee jo UC Berkeleyn kampuksesta paikan, jossa ideoita syntyy ja tarinoita sataa. Akateemisten suuruuksien lisäksi kampuksella vierailee paljon valtiomiehiä ja -naisia sekä omien alojensa neroja.

Eksyin Berkeleyssä kerran Robert Reichin luennolle Berkeleyn Doe Libraryssä. Title dropping sallittakoon: nykyään 70-vuotias Reich on taloustieteilijä, bestseller-kirjailija sekä Harvardin ja Berkeleyn professori. Poliittista taustaa riittää: hän toimi presidentti Bill Clintonin työministerinä 1993–1997, oli Obaman neuvonantaja ensimmäisen kauden alkuvuosina ja on amerikkalaisessa mediassa laajalti käytetty kommentaattori.

Berkeleyn Doe Libraryn hämärässä Reich puhui vapaamuotoisella luennollaan paljon teoriaa, mutta hänen puheesta jäi kuitenkin mieleen erityisesti yksi henkilökohtainen tarina.

Robert Reich on pieni mies. Humoristisin sanankääntein hän kertoi olleensa selvästi muita pienikokoisempi jo silloin, kun sillä oli jotain merkitystä – koulussa. Silmiinpistävä ominaisuus antoi ideoita koulukiusaajille, jotka ottivat nuoren Robertin silmätikukseen.

Koulussa oli kuitenkin eräs poika, joka pisti kiusaajajoukolle kampoihin. Puhelias Mickey kuului Suosittuihin tyyppeihin ja vaikka hänen ei missään tapauksessa olisi tarvinnut, otti Mickey alaluokkalaisen Robertin suojatikseen. Ikäeroa oli paljon, eivätkä he Reichin kertomukseen mukaan olleet parhaita kavereita, mutta Mickeyn ansiosta Robertista tuli coolin remmin maskotti. Mickeyn kädenojennus teki Robertin elämästä helpompaa. Jatkossa koulunkäynti ilmeisesti sujui, koska Reichista tuli professori ja ministeri.

Berkeleyn kampuksella Reich kertoi plyysisohvilla lötköttäville, shortseihin ja sandaaleihin pukeutuneille opiskelijoille, että yhteys Mickeyn kanssa katkesi, kun tämä jätti high schoolin. Kokemus siitä, että vahvempi ja voimakkaampi auttoi heikompaa jäi kuitenkin Reichin mieleen elämänohjeena. Auta heikompaasi ja teet kaikista vahvempia.

1960-luvun alussa Yhdysvaltojen etelässä elettiin pimeitä vuosia, joiden kaiku ei ole vieläkään vaiennut. Kesällä 1964 joukko nuoria pohjoisesta lähti taistelemaan mustien ihmisoikeuksien puolesta. Erityisesti erään Congress of Racial Equalityn yksikön matkat keskittyivät mustan väestön äänestysoikeuden varmistamiseen alueilla, joilla oli edistystä vastustavia voimia pelissä sheriffejä myöten. Olemme kaikki nähneet elokuvia aiheesta ja kyseisestä aikakaudesta. Jo mielikuvat ovat rumia. Reichin sanat tekivät niistä totta.

CORE-yksikön (Congress of Racial Equality) retket etelävaltioihin herättivät huomiota niin etelässä kuin pohjoisessa. Etelässä eleestä ei innostuttu.

Kesää 1964 kutsutaankin Freedom Summeriksi ja Mississippi oli Freedom Summerin vaikeinta taistelutannerta. Vanhat asenteet istuivat tiukassa. Etelän vaikeimpiin kuuluneisiin alueisiin Mississippin osavaltiossa lähti CORE:n joukoissa myös muutamia valkoihoisia avustustyöntekijöitä.

CORE:n työntekijöiden projektit kesällä 1964 vaihtelivat yleisistä (he järjestivät kursseja ja auttoivat mustia rekisteröitymään äänestäjiksi) yksityiskohtaisiin (samainen pohjoisesta tullut CORE-tiimi järjesti Meridianin kaupungissa Mississippissä boikotin kauppaan, jossa ei palkattu mustia työntekijöitä – ”Don’t shop where you cant’t work”).

Kesäkuussa 1964 Freedom Summer kärjistyi Philadelphian kaupungissa Mississippissä. USA:ta kuohuttaneessa tragediassa Klu Klux Klan murhasi kolme edellä mainittuja hankkeita organisoinutta CORE:n avustustyöntekijää.

Freedom Summer teki silloin 18-vuotiaasta Robert Reichista taistelijan demokratian puolesta. Yksi kolmesta Philadelphiassa murhatusta CORE-nuoresta oli 24-vuotias Michael Schwerner. Mickey ei koskaan ollut luovuttanut taistelua heikommassa asemassa olevien puolesta.

Vuonna 2017 Robert Reich kirjoittaa joka päivä aika paljon presidentti Donald Trumpista. Suosittelen lukemaan.

Luukku 18: Huopa, josta tuli klassikko

Screen Shot 2015-12-23 at 7.08.06 PM

Hudson’s Bay Company on myynyt huopia alusta asti.” Ja kun sanotaan ”alusta asti” niin, että todella tarkoitetaan sitä, puhutaan vuodesta 1668. HBC perustettiin silloin.

Täydellisessä maailmassa minulla olisi yllä kuva omasta HBC-huovastani. Ei ole, ei vielä. En ole päässyt edes kovin lähelle. Minulla on vain Pendletonin kahvimuki. Ja pyyhe.

download

No, muki on hieno, vaikka sininen raita puuttuukin.

Hudson’s Bay Companyn valkoisessa klassikkohuovassa on vihreä, punainen, keltainen ja sininen raita. Symboliikka on satunnaista ja käytännöllistä. Värit olivat huopadesignin syntyaikaan (raitahuopa lanseerattiin vuonna 1800) suosittuja ja kyseisiä värejä oli helppo värjätä.Yllä kuvatun huovan nimi on itse asiassa Point Blanket ja nimi tulee sivussa näkyvistä ohuista viivoista, eikä raidoista.

Oli miten oli, huovan ja koko Hudson’s Bay Companyn perintö on hieman kiistelty aihe. Firman omilla nettisivuilla Amerikan alkuperäiskansoja kutsutaan yrityksen ”ensimmäisiksi asiakkaiksi”, mikä kuulostaa erittäin taipuisalta tavalta puhua kolonialismista.

Asiakkaita oli kuitenkin jo 1800-luvun alussa Englannissa asti. Designistä on tullut ikoninen, joka innostaa itärannikon preppyjä, länsirannikon surffareita ja punavuorelaista lattepappaa. Villistä lännestä hipsterin sohvalle Brooklyniin ei kuulosta järin vaikuttavalta matkalta, mutta ehkä se kuitenkin on sitä. Hyvä design on ikuista – tai ainakin se lämmittää, kun katsoo sohvalla westerniä Netflixistä.

Luukku 12: Jerry Seinfeld kirjoittaa vitsin

Joskus vitsi syntyy hetkessä, joskus sen kirjoittamiseen käytetään vuosia. Viitaten vitsiinsä Pop-Tarteista, Jerry Seinfeldin sanoo: ”kaksi vuotta on pitkä aika käyttää johonkin, jolla ei ole mitään merkitystä”.

Mahtavaa.

Myönnettäköön, että Seinfeldin anti muodin maailmalle on ohut. Seinfeldin luojat Jerry Seinfeld ja Larry David kirjoittivat tv-sarjan Jerrylle juoksulenkkarit jalkaan farkkujen kanssa, koska eivät itsekään suostuneet pitämään mitään muuta kuin mukavia kenkiä. Sillä ei pääse vielä tyylin historiankirjoihin. (Sellaisia kirjoja on olemassa.)

Onneksi tämä blogi ja tyylin joulukalenterikin käsittelee juuri niitä asioita, jotka minua kiehtovat. Useimmiten kiehtoo stand up.

Tiiviin ja yleisöön menevän vitsin luominen on kirjoittamisen kuninkuuslaji. Miten sanoa mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä muodossa on sinänsä jo haaste. Mutta koomikon pitää saada lyhyeen muotoon myös koukut, jotka saavat yleisön ulvomaan naurusta.

Koomikko on kirjoittajana kuin nyrkkeilijä, joka hakee aina tyrmäystä. Yleensä ensimmäisellä iskulla, viimeistään kolmannella.

Se hallitsee kirjoittamista täysin. Jerry Seinfeld miettii poikkeuksellisen paljon sanavalintoja. Kuten laulun sanoittaja. Alla olevalla videolla Seinfeld sanoo, avauslause on tärkeä. Jos naurua joutuu odottamaan, se ei ehkä tule tai ei ainakaan niin voimakkaana. Koomikko rytmittää tarinaa miettimällä myös sanojen pituutta. Tavujen laskemista.

Jos olisi pakko vetää analogiaa koomikon ja tyylikkään pukeutumisen välille, niin varmaan kyse olisi siitä, että täydellisyys on parasta murtaa jollain yllättävällä seikalla.

Kuten Seinfeld sanoo:

”You know in my world the wronger something feels, the righter it is.”

 

Luukku 4: Buffalo

Screen Shot 2015-12-04 at 8.26.13 PM

Elämä ei ole aina mustavalkoista. Joskus se on myös punamustaa. Kun ajattelet flanellipaitaa, ajattelet luultavasti punamustaa flannelia. Kuvassa yllä toki on takki.

Vaatteita ostaessa olisi aina hyvä tietää muutamia asioita. Valmistusmaa on tärkeä viite eettisyydestä, miksei laadustakin. Materiaali kertoo usein, miten kauan vaate tulee kestämään. Kuviointi tai kuosi kertoo kuitenkin siitä, mistä vaatteessa on kyse.

Screen Shot 2015-12-04 at 9.07.24 PM

Punamusta flanellipaita on klassikko. Tätä tartania kutsutaan Skotlannissa nimellä Rob Roy MacGregor, USA:ssa kuosi tunnetaan nimellä Buffalo Plaid tai Buffalo Check. Mistä kuosi on peräisin? Riippuu vastaajasta. Skotlantilaisten mukaan Rob Roy sai alkunsa 1820-luvulla. USA:ssa puhutaan vain kuvioinnista ”Woolrich 5310-402”, joka myös puhvelifarmarina työskennellyt Woolrichin työntekijä suunnitteli. Woolrich lanseerasi kuosin USA:han, ja nykyään varsinkin tässä kuvattujen tuotteiden valmistaja Filson ylläpitää sen laatumainetta Pohjois-Amerikassa. Legendaariseksi sen USA:ssa teki myyttinen metsurihahmo Paul Bunyan, joka symboloi amerikkalaisille menneen maailman hienoutta, miehisyyttä ja ahkeruutta. Vai kuvailinko juuri flanellipaidan?

Me suomalaiset tunnemme kuosin siitä, että kerran yläasteella naapuriluokan Make oli saanut samanlaisen flanellipaidan joululahjaksi.

Screen Shot 2015-12-04 at 9.09.21 PM.png

165-vuotiaaksi kuosiksi buffalo plaidillä menee loistavasti. Erityisesti jouluna kyseinen kuosi tulee tarpeeseen. Kun joku yrittää saada sinut pitämään ”jouluvillapaitaa”, vedä flanellia ylle. Tämän jouluisampaa kuosia ei olekaan.

Joululahjaostoksillakaan ei sovi ylenkatsoa buffalo plaidia. Miehelle paita tai laukku, naiselle paita tai vaikkapa tohvelit ja lapsille vähintään hatut.

Kun ostat laadukasta materiaalia, vaate kestää vuosia. Raskas flanelli on materiaaleista luotettavimpia. Mikä parasta: huoli muodikkuudesta on turha. On hyvin epätodennäköistä, että välität muodista, jos pidät näistä tuotteista. Mutta jos pidät, älä huolehdi! Tämä ei mene koskaan pois muodista.

Screen Shot 2015-12-04 at 9.09.28 PM

Teksti: Jani

Kuvat: Filson

P.S. Jos aihe todella kiinnostaa, linkin takaa löytyy tarina Rick Owensista ja buffalo plaid -paidasta. Suosittelen.

Uusi farkkuprojekti

IMG_2983

F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyssä on tyhjentävin syyslainaus. Se kestää toiston vähintään kerran vuodessa.

”Life starts all over again when it gets crisp in the fall.” No, tänä vuonna todella toivon niin.

Crispistä puheen ollen, olen ottanut käyttöön uudet farkut. Kaikkien aikojen suosikkifarkkuni itse asiassa – tai uusi versio niistä. Rapeaa on.

Nämä yllä kuvatut RRL:n Slim-Fit Rigidit ovat usean vuoden käytön aikana muovautuneet suosikkimallikseni. Nyt menossa on saman mallin ja pesun kolmas vuosikerta. Kaapista saattaa löytyä eri pesuissa muutamat lisää, mutta en tunnusta mitään.

Raakadenimien käyttöönotto on aina rapeaa ja jäykkää, mutta tästäkin parista tulee täydellnen.

Kyseisissä RRL-farkuissa yhdistyy kaikki, mitä pidän farkuissa tärkeänä. Japanilainen raakadenim. Made in USA. Tarpeeksi kapea lahkeesta. Sopivasti lainausta aidoista työhousuista. Ei kuvioita takataskuissa.

Tämä kaikki on toki lopulta toisarvoista. RRL brändinä on suurista amerikkalaisista sellainen, jossa on hitunen kapinallisuutta. Preeriauskottavuutta. Ralph Lauren lainaa RRL:ssä härskisti, mutta tinkimättä workwearista. Kyseiset farkut ovat niin laadukkaat, että ne ovat ekoteko. Ne kestävät pidempään kuin hallitukset.

Hankin uusimman ja nyt käyttöön pääsevän parin aiemmin tänä vuonna Los Angelesista noin 250 dollarilla. Laatuun sijoittaminen kannattaa aina. Jos farkkuja käyttää kymmenen vuotta, puhutaan täydellisestä vaatesijoituksesta.

Pesuohjeen muistaminen on tärkeää. Lainaus Ralph Laurenin sivuilta: ”for best results, wear 90 days without washing. Dry clean or wash inside out.”

Ostin ensimmäiset RRL-farkut – sama malli ja sama pesu – vuonna 2007. Ensimmäinen pari (alla) on käytössä edelleen ja paranee päivä kerrallaan. Molemmissa kuvissa on saman mallin ja pesun farkut, ikäeroa pareilla on noin kahdeksan vuotta.

Odotan nyt käyttöön tulevan parin näyttävän tältä joskus vuoden 2023 paikkeilla.

IMG_2984

Mitä olisin halunnut ajaa tänään

Kantrin kulutukseni on muutenkin nousussa, ja sitten vielä tämä.

Kalifornian ilmasto on tunnetusti hellä vanhoille autoille ja Hollywood-tähdille.

Törmäsin tänään poikkeuksellisen kauniiseen Ford F-250 -vanhukseen. Tai onneksi en törmännyt. Geneerinen vuokramaasturi olisi tehnyt pahaa jälkeä kohtaamisessa klassikon kanssa. 10 pistettä ja paikka unelmissani.

IMG_3108IMG_3106 IMG_3110

Teksti ja kuvat: Jani

 

Coach Classy

Super Bowl -viikonlopun kunniaksi kelpaa hehkuttaa klassista amerikkalaista urheilutyyliä! Onneksi hehkutan sitä aina.

MR PORTERin jutussa kerrataan urheilun kansainvälisiä tyyli-ikoneja. Dallas Cowboysin valmentaja Mr. Tom Landry tunnetaan miehenä, jonka puvut istuivat ja joka osasi käyttää miehekästä hattua sivurajalla. Ja ai niin, hän valmensi Cowboysia 28 vuotta.

Alla olevassa kuvassa Landryllä on päällään klubitakki, joka hieman kapemmilla takinkäänteillä voisi hyvin olla vaikkapa Gant Ruggerin mallistosta ensi kesän mallistosta. Ajaton kuin Cowboysin peliasu.

04487c6e-95c4-41bb-b420-e4e2c6ee794d

Sunnuntain Super Bowlissa nähdään vähän erilaista koutsityyliä. Nykyisistä NFL-valmentajista ei tyyli-ikoneja löydy. Esimerkiksi sunnuntaina voittoa juhliva New England Patriotsin ikiviekas Bill Belichick tunnetaan lähinnä lyhythihaisista collegehuppareista, joiden hihat hän toki itse saksii. Belichick on täydellinen esimerkki siitä, että urheilun tyylistä voidaan kyllä kirjoittaa, mutta voittamisen kanssa tyylillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.

 

Teksti: Jani

Kuva: MR PORTER