Category: Klassikko
Santa Maria Novella – maailman elegantein saippuakauppias
Pitti Uomon muotiviikko tehdään useamman pysähdyksen taktiikalla. Suosikkibrändien osastojen, Pittin jumalaisen pressilounaan, Giubbe Rossen negronin, rakkaimpien ravintoloiden ja muutaman tärkeän museon lisäksi pakollinen pysähdys on Officina Profumo-Farmaceutica di Santa Maria Novella.
Firenzeläinen klassikko valmistaa saippuaa, hajusteita ja öljyjä. Onko hyviä, kysyt.
Santa Maria Novella on perustettu vuonna 1612 ja bisnes luistaa paremmin kuin koskaan.
Tyttärelläni on tapana halata yllättäen ja kysyä syytä minulta. ”Koska et ole kiroillut vähään aikaan.” Suuni voisi silti pestä välillä saippualla. Jos niin on tehtävä, suosin mailman parasta saippuaa.
Näköjään Yhden miehen tyyli on edennyt siihen vaiheeseen, että unboxaan saippuoita.
Domikaanimunkkien perustaman parfymerian takia teen kaikkeni. Jos muuten eksyt kesämatkalla Firenzeen, suosittelen vahvasti vierailua Santa Maria Novellassa, joka muistuttaa enemmän museota kuin kauppaa. Toki niin, että kaikki saippuoista erikoisiin eliksiireihin on kaupan.
Saippuatestiin en vielä lähde. Säästelen. Nautin myös ensin Santa Maria Novellan typografiasta ja tuotteiden huumaavista renessanssin loppuajan tuoksuista.
En ole edes kiroillut muutamaan päivään.
Katsotaan viikonloppuna sitten, jos vaikka Weekend Soapille olisi käyttöä.
Designin diplomatiaa – The Chairs of UN HQ
The United Nations Headquarters in New York by Brazilian Oscar Niemeyer is an uplifting experience. Especially the feeling of stepping into the General Assembly Hall for the first time is something I will never forget. All the nations sitting in the same room!
I spent three weeks touring the US and New York was our last stop. The UN HQ was the perfect finale for our trip. I immediately noticed the numerous beautiful chairs the building had. When you need lobbying and informal negoziations, you need places to sit. Talking about design as diplomacy, all you need is to give peace a chair.
Oscar Niemeyerin suunnittelema YK:n päämaja on huikea kompleksi. Rakennus ja varsinkin yleisistuntojen sali General Assembly Hall on kohottava kokemus – koko maailma istuu samassa huoneessa.
Pitkän USA:n kiertueemme viimeinen kohde oli YK:n päämaja New Yorkissa. En voinut olla kiinnittämättä huomiota päämajan tuoleihin. Diplomacy as design. Paikassa, jossa päätöksiä valmistellaan ja sopimuksia tunnustellaan epävirallisissa tapaamisissa koko ajan, on pakko olla hyvät tuolit.
The chairs of UN.
Kolme smokkia vuodenvaihteen juhliin
Käytän vain kolmea smokkia: texasilaista, kanadalaista ja klassista.
Uudenvuodenaattona juhlitaan ja smokki on miehen juhla-asuista paras.
Texas Tuxedo
Texas Tuxedo tarkoittaa farkkuja ja farkkupaitaa. Kyse on hienon osavaltion kansallispuvusta. Jos texasilaiseen smokkiin yrittää lätkäistä tyylisääntöjä, sanoisin, että yläosan tulee olla samaa väriä tai vaaleampi kuin alaosan.
Yhdistäisin rakastamani RRL-farkut Polo Ralph Laurenin chambraypaitaan klubikauluksella, koska voin. Täysiverinen TT vaatisi farkkupaitaa ja bootseja, mutta Red Wingit kelvatkoon.
Suosittelen harkitsemaan myös linkkuveitsen kantamista tämän asun kanssa. Ne Pabst Blue Ribbonit ja Budweiserit eivät avaa itse itseään.
Canadian Tuxedo
Kanadassa on Texasia kylmempi. Kanadalainen smokki on farkut ja farkkutakki. Tuulahdus USA:aa tässä smokissa on Brooks Brothersin valkoinen OCBD. It really puts the white in white thrash tuxedo. Red Wingit olisivat napakka valinta tähänkin asuun, mutta Mark McNairyn tuplamonkit ovat pieni upgrade duunarismokkiin.
Sama pointti kuin Texasissa. Ylä- ja alaosat samaa väriä tai yläosa vaaleampaa denimiä. Tähän asuun yläosa järkyttää, sillä löysin kaapista Gapin (!) takin. Alakerrassa toki sitten on LVC:n farkut. Smokki arkeen ja juhlaan.
Black Tie
Klassinen smokki toimii monessa muodossa ja siinä on erityisen hienoa jättää taakse vanha vuosi ja kohdata uusi. Juhla-asuna se on aina illan pelastaja, smokissa on aina erityinen olo.
Kun pitää huolta istuvuudesta, isoja smokkivalintoja on väri ja kauluksen muoto. Omani on Tagliatoren sininen (ehkä midnight blue) sopivan pöyhkeällä peak lapelilla. Kenkien ei tarvitse olla kiiltonahkaa, mustat oxfordit peilinkirkkaina sopivat mielestäni mainiosti. Itse uskoin Sauman Ollin suositusta ja valitsin yksinkertaista mustaa mokkaa. Kirjaillut samettislipperit ovat tietysti aina listalla. Vaikka golfaajasetäsi ja naapurin vuorineuvos väittävät toista, cummerbundia ei myöskään nykyään välttämättä tarvita.
Tärkeintä on solmia rusetti itse. Vain itse solmitun voi uuden vuoden puolella avata. Solmukkeen solmiminen on hieman vaikea opetella, mutta vuodenvaihde on hyvä hetki muistaa, että jotkut asiat ovat hiukan vaikeita.
Hyvää uutta vuotta 2018!
Luukku 19: Peacoat
Jos minun pitäisi valita vain yksi talvitakki, se olisi peacoat. Kierrätän yllä kuvan Instagramista, koska takkini on sekin kierrätetty. Ostin jenkkilaivaston takin San Franciscosta kymmenen vuotta sitten 20 dollarilla. Käsittääkseni takki on laivaston 80-luvun mallia. Nyt puhutaan hyvästä sijoituksesta.
Istuuko takkini? Joskus istuu, joskus ei. Kyse on suunnittelija Andy Spaden periaatteesta: kun jotain ostaa drift storesta, ei istuvuudesta voi ottaa liikaa paineita. Vaatekappaleella on oma elämänsä jo ennen sinua.
Nimi peacoat on saanut alkunsa Hollannista. Hollannin merivoimat käyttivät vastaavaa takkia ensimmäisenä jo 1800-luvulla. Sana “pije” takin raskaaseen villakankaaseen.
Takissa huomataan useimmisten sen imarteleva kaksinappirivistö, mutta mielestäni tärkeintä on nimenomaan kangas. Kunnon peacoat kestää sadetta ja kaksirivisenä myös tuulta. Kaulukset ylös ja kohti uusia seikkailuja.
Kun Rami Niemi piirsi Vapaa tyyli -kirjaan miehen päällystakkeja, puhuimme armeijavaikutteiden merkityksestä. Peacoat kuuluu maiharin, pilotin ja duffelin kanssa niihin miehen vaatekaapin varmimpiin ja käytännöllisimpiin takkeihin.
Luukku 17: Sinuhe egyptiläinen
Vaikuttava taidehuutokauppa tänään. WSOY ja Helsinki Contemporary keräsivät noin 50 000 euroa hyväntekeväisyyteen myymällä 12 klassikkokirjan uusiin kansiin päätyneet alkuperäisteokset.
Yksi vaikuttavimmista taideteoksista oli Kuutti Lavosen Sinuhe (kuva yllä), joka päätyi rakastetuimpaan kirjoista – Sinuhe egyptiläinen voitti WSOY:n järjestämän yleisöäänestyksen, kun haettiin klassikoiden klassikkoa.
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ilmestyi vuonna 1945, mutta käsittääkseni kaikki suomalaisten painosten kansikuvat ovat tässä alla.
Uusin eli Lavosen teoksella varustettu klassikkoversio on hyvä joululahja, mutta kannattaa pitää kiirettä – painos loppunee lähipäivinä. 
Luukku 10: Erään takin tarina
Luukussa 10 kerrotaan lyhyt tarina siitä, miten kuvan vasemmalla olevasta takista kehittyi oikealla oleva takki, josta sitten tuli International eli Barbourin klassikkomalli.
Kävin syksyllä Barbourin tehtaalla Newcastlessa ja kirjoitin vierailusta jutun Kauppalehti Optioon.
Kuvasin tehtaalla videon, jossa Barbourin head of design Ian Bergin kertoo International-takin tarinan. Video ei teknisistä syistä koskaan päätynyt juttuun, mutta tässä se on.
Bergin on kuin historioitsija, joka sattui myös olemaan suunnittelija. ”Vanhassa Barbourin takissa näkyy elämäsi kuviot ja jäljet”, hän sanoi.
Videolla, joka piti laittaa tähän editoimatta – em. tekniset syyt – Bergin kuvailee, miten jo 1930-luvulla Internationalin esiasteesta, Barbourin moottoripyörähaalarista, tuli ensin miehistön takki hyökkäyssukellusvene HMS Ursulalle, sitten upseerien takki ja lopulta sodan jälkeen Barbourin mallistoon musta moottoripyörätakki. Viimeisin on se, johon Steve McQueen ihastui ja josta kasvoi edelleen myynnissä oleva Barbour-klassikko.
Mutta se on eri tarina se.
La Grande Bellezza
Italian sana ’tappo’ tarkoittaa suomeksi korkkia. Joku yhteys sanoilla ehkä on…
Jos koko suomen kieli perustuisi väärinkäsityksiin, ”La Grande Bellezza” tarkoittaisi elämän tarkoitusta tai poikkeuksellisen suurta elokuvaa.
La Grande Bellezzaa (Suuri kauneus) pidetään ohjaaja Paolo Sorrentinon elokuvana, vaikka oikeasti se on Jep Gambardellan (Toni Servino), tarinan fiktiivisen kirjailijahahmon, elokuva.
Tämä on elokuva elämästä – tai sen tyhjyydestä – ja lopulta kauneudesta myös. Marraskuisesta Helsingistä katsoen elämän tyhjyys kesäisessä Roomassa on joka tapauksessa suhteellinen käsite, mutta annetaan elokuvan puhua puolestaan.
Tai annetaan Jepin puhua omasta puolestaan.
”La più consistente scoperta che ho fatto pochi giorni dopo aver compiuto sessantacinque anni è che non posso più perdere tempo a fare cose che non mi va di fare.”
”Tärkein asia, jonka tajusin muutamia päiviä 65-vuotispäiväni jälkeen on, että en voi enää tuhlata yhtään aikaan tekemällä sellaisia asioita, joita en halua tehdä.”
Onnekkaita ovat ne, jotka tajuavat sen jo aiemmin.
La Grande Bellezza Yle Areenassa nyt.
Feeling blue
Kaksi kovinta tässä hetkessä puhumassa kahdesta klassisimmasta kautta aikojen. Tässä lukusuositus lauantai-illan kunniaksi. Kun Sid Mashburn puhuu navy blazeristä, kuuntelen. Kun David Coggins kirjoittaa navy suitista, luen.
Suomalainen mies ostaa edelleen liian usein mustaa, kun hän ostaa pukua. Sanon aina, että tummansininen ajaa saman asian – ja monta muuta sen lisäksi. Tämäpä sattui: kaksi tämän ajan tyylivaikuttajaa ajaa edistämässä sinistä.
Sid Mashburn on Atlantan tyylitaituri, joka nousi vuonna 2007 oman liikkeen perustamisen jälkeen nopeasti nettimaineeseen. Mashburn on juuri laajentanut Los Angelesiin. Mashburn avasi liikkeen Brentwood Country Martiin.
David Coggins on amerikkalainen kirjoittaja ja kirjailija, jolta on juuri julkaistu jopa Vapaa tyylin veroinen tyylikirja Men and Style: Essays, Interviews and Considerations. (Osta molemmat heti.)
Coggins avaa Michael Williamsin A Continuous Leanille tummansinisen puvun ylivoimaisuutta otsikolla Big Blue. Kun aiheena on tyyli tai tummansininen puku, Coggins ei kirjoita, hän todistaa.
”When worn correctly blue is not business, it’s personal.”
Luukku 19: Ralph Lauren Downton Abbeyssä
Olen vähän jäljessä YMT:n joulun tyylikalenterin aikataulusta, joten joudun lainaamaan tätä kuvaa, jossa Ralph Lauren vaimoineen poseeraa Highclere Castlen pihamaalla.
Luukku 18: Huopa, josta tuli klassikko
”Hudson’s Bay Company on myynyt huopia alusta asti.” Ja kun sanotaan ”alusta asti” niin, että todella tarkoitetaan sitä, puhutaan vuodesta 1668. HBC perustettiin silloin.
Täydellisessä maailmassa minulla olisi yllä kuva omasta HBC-huovastani. Ei ole, ei vielä. En ole päässyt edes kovin lähelle. Minulla on vain Pendletonin kahvimuki. Ja pyyhe.
No, muki on hieno, vaikka sininen raita puuttuukin.
Oli miten oli, huovan ja koko Hudson’s Bay Companyn perintö on hieman kiistelty aihe. Firman omilla nettisivuilla Amerikan alkuperäiskansoja kutsutaan yrityksen ”ensimmäisiksi asiakkaiksi”, mikä kuulostaa erittäin taipuisalta tavalta puhua kolonialismista.
Asiakkaita oli kuitenkin jo 1800-luvun alussa Englannissa asti. Designistä on tullut ikoninen, joka innostaa itärannikon preppyjä, länsirannikon surffareita ja punavuorelaista lattepappaa. Villistä lännestä hipsterin sohvalle Brooklyniin ei kuulosta järin vaikuttavalta matkalta, mutta ehkä se kuitenkin on sitä. Hyvä design on ikuista – tai ainakin se lämmittää, kun katsoo sohvalla westerniä Netflixistä.
Yhden miehen tyyli 
