Tagged: kirjoittaminen

Luukku 1: Kannattaako lukeminen aina?

FullSizeRender (5)

“Taste. Who has it. Who doesn’t. Why it matters more than ever.”

Yhden miehen tyyli on elänyt hiljaisesti, mutta blogi nousee kuin Whamin Last Christmas: aina trendaamassa joulukuussa. Välillä YMT palaa ryminällä, joskus hiipien. Tänä joulukuussa ehkä enemmän Ministry of Silly Walks -tyyliin.

Kun avataan ensimmäinen luukku, pakko avautua.

Rakastan tyylistä kirjoittamista. YMT-blogia olen pitänyt vuodesta 2013. Kirjoitan tyylistä Kauppalehti Optioon, teen videoita Option tyylikoulu -nimellä ja olen kirjoittanut aiheesta myös kaksi kirjaa. Vapaa tyyli (Johnny Kniga) ilmestyi vuonna 2014, ja yhdessä Minna Kiistalan kanssa kirjoitettu Menesty tyylillä (Alma Talent) tämän vuoden lokakuussa.

Viimeisimmän kirjan ilmestyttyä mietin ensimmäistä kertaa, onko tässä mitään järkeä. Helsingin Sanomat teki jutun kirjasta, ja keskustelu jutusta ja sitä seuranneesta jatkojutusta jälkeen opetti paljon somekohusta. Kohuhan oli pieni, mutta myrsky vesilasissakin on hurja, jos pidät itse siitä lasista kiinni. Somekohu on sukupolvikokemus, josta palkkioksi jää etuliite. Kuten ystäväni kommentoi, ei ehkä sittenkaan ole pahinta olla Bisnespukeutumis-Jani.

Keskustelussa minua kirjoittajana ahdisti eniten, että se oli täysin epä-älyllistä. Jos kirjoittaisin kalaruokakirjan, en alkaisi väittelemään teoksen relevanttiudesta kala-allergikkojen kanssa. Mutta toisaalta, niinhän se menee, että leijonat eivät menetä yöuniaan lampaiden mielipiteiden takia.

Aika paljon eläinvertauksia jo tässä vaiheessa! Tästä tulee hyvä joulukalenteri. Kirjoitan 24 tekstiä yleisesti miesten tyylistä ja pukeutumisen kulttuurista. Viime vuonna joulukalenteri jäi vähän reikäiseksi, hoidetaanpa tänä vuonna homma kunnolla.

Jossain vaiheessa pientä mylläkkäämme mieleen tuli ajatus, että kannattaako minun edes puhua tyyliaiheesta enää.

No, se meni nopeasti ohi. Pukeutumisen kulttuurista pitää puhua ja kirjoittaa enemmän kuin koskaan ennen. Jos bisnespukeutumiskirjastakin innostuvat keskustelemaan ihmiset, jotka näyttävät siltä, että heitä ei kiinnosta bisnes, eikä pukeutuminen, puhetta tarvitaan.

Esquiren The Big Black Book on yksi luotettavista ja hauskoista tietolähteistä, jos miesten tyyli kiinnostaa. Amerikkalaisten omistautuminen pukeutumisen kulttuurille on ihailtavaa. Esquiren humoristiset ja käytännölliset ohjeet ja vinkit ovat pitkään olleet esimerkkinä minulle omassa kirjoittamisessa.

Kyllä. Lukeminen – se kannattaa aina.

 

Mainokset

Luukku 4: Gordon Gekkon ja Patrick Batemanin tyylikonsultti

fullsizerender-22

Alan Flusser on amerikkalainen vaatesuunnittelija, kirjoittaja ja tyylikonsultti. Hänen kirjansa Dressing the Man on klassikko ja menestys millä tahansa asteikolla. Flusserin pääteosta on myyty lähes 200 000 kappaletta.

Kolmannessa kirjassaan Style & The Man (It Books, 2010) Flusser jatkaa pääteoksen linjoilla. Flusser kirjoittaa tarkasti ja informatiivisesti. Hän  osaa palastella valtavan tietomääränsä hyödyllisiksi ohjeiksi. Kirja ei ole raskas lukukokemuksena – eikä esineenä. Siihen tietoa on saatu ahdettua 136 sivun verran eli kyse on todella kompaktista paketista.

Flusser luottaa järjestelmällisyyteen sääntöihin ja ohjeisiin, mutta taustoittaa ne hyvin. Hänen filosofiansa on, että miehen tyyli ei synny vaistonvaraisista ja improvisoiduista valinnoista, vaan kyse on taidosta, jota voi opiskella ja opetella.

Tarkemmin sanottuna: tyylikäs pukeutuminen ei ole vaikeaa, mutta oikeiden ohjeiden saaminen on.

Oiva esimerkki kirjan hyödyllisistä ohjeista ovat erilaisille vartalotyypeille kohdistetun ostamisen ohjeet. Lyhyen ja tukevamman miehen kannattaa välttää kaksirivisiä pukuja ja investoida sen sijaan yksiriviseen takkiin kahdella napilla. Otsikot kuten ”Dressing the Breast Pocket” antavat kuvaa siitä, mille detaljien tasolle parhaimmillaan mennään. Toisaalta ohjeet on myös erittäin käytännöllisiä. ”Älä osta mitään, mitä et kuvittele pitäväsi seuraavat kymmenen vuotta” on erittäin hyvä ohje.

Ystävällisen Bernie Madoffin näköinen Flusser on tyylin ammattilaisena erittäin monipuolinen ja ahkea. Kirjojen ohella hän johtaa oma räätälipalveluaan New Yorkissa. Flusserin tunnetuimmat luomukset näemme kuitenkin valkokankaalla. Hän konsultoi ja suunnittelee myös elokuvien puvustusta. Tyylikonsulttina Flusser on vastuussa muun muassa Wall Streetin Gordon Gekkon puvustosta ja American Psychon elokuvaversion Patrick Batemanin vaatekaapin sisällöstä. Haastavampia ja vaativampia asiakkaita voi tuskin löytää.

Suomalainen kuluttaja oppii  Flusseria lukemalla muutamassa kymmenessä sivussa enemmän kuin keskivertokaupassa kyselemällä kymmenessä vuodessa.

fullsizerender-23

YMT:n vuoden 2016 joulukalenterissa arvioidaan jokaisen tyylikirjan lahjapotentiaali.

Ennustamme, että useampi kirjoista tulee saamaan vahvat arviot, koska kirjaa hienompaa lahjaa ei olekaan.

YMT-arvio: Style & The Man. – 4/5.

Regrets and mistakes

raymondcarver

Regret. Hieno sana, joka ei kuitenkaan oikein kunnolla käänny suomeksi. ”Katumus”.

Katumus? ”Regrets, I’ve had a few.” Frank Sinatra antaisi litsarin, jos joku laulaisi: ”Katumuksia, on niitä ollut muutamia”.

Kirjoitin pari päivää sitten kirjoittamisen tuskassa Facebookin päivitykseen. Väitin, että Raymond Chandlerillä oli tapana korjata punakynällä omia tekstejään jo julkaistuista kirjoista. Kaikki saattaa mennä pieleen, vaikka ei edes yritä. Kyse oli tietysti Raymond Carverista. (Olin kai katsonut liikaa Frendejä.) Korjasin punakynällä.

Regrets? Mahdollisimman vähän. Jokin saattaa mennä pieleen, mutta ehkä kokonaisuudesta tulee sen takia ehkä mahtavampaa. Kaikki järjestyy.

Suuren kirjailijan ei ole pakko olla alkoholisti, vaikka monet suuret kirjailijat ovat. Raymond Carver oli, ja hän raitistui. Lahjakas novellikirjailija eli liian lyhyen elämän. Carver menehtyi raittiina 50-vuotiaana keuhkosyöpään. Vaikka yrittää, kaikki saattaa silti mennä pieleen. Mutta se ei ole syy olla yrittämättä.

”You’ve got to work with your mistakes until they look intended. Understand?”

Työkseen kirjoittava tietää, että sanat ovat ainoa lääke. Niiden ulos saaminen ei ole helppoa, mutta siinä työ onkin. Ja sanat auttavat. Ne kai auttoivat Carveriakin.

“That’s all we have, finally, the words, and they had better be the right ones.”

Luukku 1: Kirjoittamisesta

tgb

Kirjoitin viime joulukuussa tyylin joulukalenteria. (Tein henkilökohtaisen ennätykseni prokrastinaation välttelyssä: kaksikymmentäneljä päivää ja kaksikymmentäneljä postausta putkeen.)

Se oli monestakin syystä mahtavaa. Ei vähiten saamani palautteen ja yllättävän tuotteliaisuuteni takia. Totta kai haluan jatkaa tänä vuonna – ja vieläpä laajemmasta teemasta.

Tämä ei olisi miesten tyyliblogi, jos en säännöllisin väliajoin kirjoittaisi Ernest Hemigwaystä. Nyt ei käsitellä kirjoituskoneita, nyrkkeilyä, sotaa, paidattomana poseeraamista, metsästystä, kalastusta, rommia, kissoja, partaa tai edes. Ei Kuubaa, vanhuksia, merta tai Pariisia. Puhutaan puheista.

Olin viime lauantai-iltana syntymäpäiväjuhlissa. Erityistä oli se, että ihmiset pitivät upeita puheita. Ei mitään maratoneja, vaan huimia kuvia siitä, mitä on olla hyvä ystävä. Juhla kosketti minua valtavasti. Olin näillä synttäreillä yksin, mutta parhaimmat ystäväni ovat ihmisiä, jotka rakastavat puheita. Ja osaavat pitää upeita sellaisia.

Ernest Hemingway kirjoitti puheen saadessaan kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954. Tässä sinulleYMT:n  joulukalenterin ensimmäisestä luukusta: 61 vuotta vanha puhe.

Hemingway ei sairauden takia itse pystynyt olemaan Tukholmassa vastaanottamassa palkintoaan. Puheen piti USA:n Ruotsin-suurlähettiläs John C. Cabot.

Puhe iskee lujaa, kuten Hemingwaylle sopii. Se on lyhyt, kuten Hemingwaylle sopii.

Minuun osui erityisesti kohta kirjoittamisesta. Kirjoittamisesta ja yksinäisyydestä.

“Writing, at its best, is a lonely life.”

Puheessa pusketaan ajatukseen, että kirjoittajan pitäisi aina uutta aloittaessaan tavoitella jotain, mitä kukaan muu ei ole saavuttanut tai missä kukaan muu ei ole onnistunut. On aina mentävä kohti jotain tavoittamatonta ja siksi tavoittelemisen arvoista haastetta.

“How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written.”

Inspiraationa tälle ensimmäiselle luukulle on ollut mahtavan Maria Popovan Brain Pickingsin postaus Hemingwayn puheesta ja kirjoittamisen yksinäisyydestä.

Hemingwayn puhe kokonaisuudessaan:

”Having no facility for speech-making and no command of oratory nor any domination of rhetoric, I wish to thank the administrators of the generosity of Alfred Nobel for this Prize.

No writer who knows the great writers who did not receive the Prize can accept it other than with humility. There is no need to list these writers. Everyone here may make his own list according to his knowledge and his conscience.

It would be impossible for me to ask the Ambassador of my country to read a speech in which a writer said all of the things which are in his heart. Things may not be immediately discernible in what a man writes, and in this sometimes he is fortunate; but eventually they are quite clear and by these and the degree of alchemy that he possesses he will endure or be forgotten.

Writing, at its best, is a lonely life. Organizations for writers palliate the writer’s loneliness but I doubt if they improve his writing. He grows in public stature as he sheds his loneliness and often his work deteriorates. For he does his work alone and if he is a good enough writer he must face eternity, or the lack of it, each day.

For a true writer each book should be a new beginning where he tries again for something that is beyond attainment. He should always try for something that has never been done or that others have tried and failed. Then sometimes, with great luck, he will succeed.

How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written. It is because we have had such great writers in the past that a writer is driven far out past where he can go, out to where no one can help him.

I have spoken too long for a writer. A writer should write what he has to say and not speak it. Again I thank you.”

Teksti: Jani

Kuva elokuvasta La Grande Bellezza. Katso se.

Smoking my brain hazy: Sturgill Simpson Helsinkiin

Screen Shot 2015-04-22 at 7.43.57 PM

Juhlaviikkojen Huvila-teltan ohjelma julkistettiin viime viikolla. Jos YMT poimii ohjelmasta yhden esiintyjän, se on Sturgill Simpson. Pidän kiinnitystä täysosumana.

Sturgill Simpson on laulaja, jota pidetään ”kantrin pelastajana”. Siitä en tiedä, Simpsonin musiikki on sitä itseään. Unfuckwithable.

”There’s a gateway in our mind that leads somewhere out there beyond this plane
Where reptile aliens made of light cut you open and pull out all your pain
Tell me how you make illegal something that we all make in our brain
Some say you might go crazy but then again it might make you go sane.”

Sturgill Simpson: Turtles All The Way Down

Lauluissa vilahtelevat erilaiset päihteet, synnit ja takakuistin pohdinnat edellä mainittujen risteyskohdissa. Kuuntelin uusinta levyä tänään pyöräillessä, mutta Simpson on kyllä hienoa oluenjuontimusiikkia.

Näköjään kovin country tulee Kentuckystä. Ja elokuussa Helsingin Huvila-telttaan.

Arvostan myös Simpsonin tyylivalintoja.

Yllä olevassa NPR:n Tiny Desk -konsertissa Simpson sanoo olevansa menossa muutaman päivän kuluttua David Lettermanin show’hun esiintymään. Hän sanoo joutuvansa hankkimaan puvun, koska omistaa vain kaksi samanlaista paitaa. Mitä Simpsonilla on yllään? Sama paita, samat farkut, mutta eri Converset. Tai ehkä paitakin on se toinen.

Lately things have been a little complicated
Quality of life has got me down
Sex is cheap and talk is overrated
And the boys and me still working on the sound”
Sturgill Simpson: Life of Sin

img-thing

”We’ll do one for the ladies. I’m just bullshittin’ – they’re all for the ladies.”

Teksti: Jani

Paita: Sandro via MR PORTER.

Kitara: Google -> Acoustic Dark Wood Guitar.

Kolme puhetta valmistuneille

Tänään on suuri päivä kaikille valmistuville ja heidän perheilleen. Kirjoitan tätä Yhdysvalloissa, joten jaetaan juhlapäivänä kolme amerikkalaista valmistujaispuhetta.

Puheet eivät ole tärkeysjärjestyksessä, mutta jos katsot yhden, katso ensimmäinen. Varoitus: puheet ovat oivaltavia ja hauskoja, mutta yli 10 minuuttia pitkiä.

”Stay hungry. Stay foolish”. Steve Jobs puhui Stanfordissa vuonna 2005. Kolmesta tarinasta koostuu yksi vaikuttavimmista valmistujaispuheista. Valmistujaiset tai ei, Jobsin dramaattinen puhe kannattaa katsoa kerran vuodessa.

”There are few things more liberating than having your worst fear realized”. Conan O’Brien puhui unelmista ja pettymyksistä Dartmouthin yliopistossa vuonna 2011. Sanat pulppusivat miehestä, joka oli hiljattain kokenut uransa pahimman pettymyksen. Huumori siivittää syvällistä viestiä ja Conanin kuuluisaa sanomaa: be kind, work hard and amazing things will happen. Aina ei saa sitä, mitä haluaa ja mutta se voi olla parasta, mitä sinulle tapahtuu.

”You Are Not Special”. David McCullough Jr:n töksähtelevä puhe keräsi pari miljoonaa katselukertaa YouTubessa ja poiki puhujalle kirjadiilin. Puhe heijastelee amerikkalaista yksilökeskeistä ajatusmaailmaa, mutta selfieaikana se sopii meillekin. Valmistumisen hetki on vasta alku. Sinä et ole erityinen, sillä sitä me kaikki olemme. Vasta se mitä teemme, luo merkityksen.

Teksti: Jani

Hard week’s night

kuva 3-3

Olipa viikko! Kirja on vihdoin julkaistu, ja juhlat juhlittu tyylillä. Vanhana journalistina postaan blogiin mieluiten kuvia muista, mutta eilen kuulin vinkin, että kirjoittajakin saisi näkyä. Yllä siis harvinainen selfie toisesta YMT:n tekijästä. Tai siis ei selfie, sillä kuvahan on vaimoni ottama. Eli kyseessä on wifey? Ehkä.

Julkkareissa oli tunnelmaa. Sauman illassa oli mukana loistava sekoitus suomalaista alan jengiä klassisempaa tyyliä edustavista toimittajista nuoremman polven bloggariitähtiin. Esimerkkinä jälkimmäisistä ainakin mainittakoon DressLikeA-blogin Atte. Suosittelen tsekkaamaan DLA:n ensi tilassa, jos se ei ole vielä tuttu.

Puheensorina ja iloisesti poukkoilevat puheenvuorot lupaavat hyvää suomalaiseen tyylikeskusteluun. Itse tunsin vahvaa kiitollisuuden, väsymyksen ja onnellisuuden sekaista tunnekuohua. Klassinen julkkaritunnekuohu, siis. Odotan innolla arvioita kirjasta!

 

Mutta nyt on aika relata. Jos saan vielä yhden toivomuksen, toivon paria annosta hipstersamppanjaa eli Pabst Blue Ribbonia.

IMG_0846

Ei onnistu tähän hätään? No, Putte’sin pizzat ja pari paikallista olutta kelpaa oikein mainiosti juhlaviikon perjantain kunniaksi. Tyylikästä viikonloppua kaikille!

Teksti: Jani

P.S. Jos aiot lukea tällä viikolla yhden jutun oluesta, lue tarina Pabst Blue Ribbonin noususta miljardin dollarin arvoiseksi yritykseksi.