Tagged: yhden miehen tyyli
YMT: Antto
Workwear on innostavaa mutta ammatti-ihmisen työssään käyttämät varusteet ovat mielestäni aina aivan erityisen mielenkiintoista.
Keittiömestarin esiliinassa on kahta suurta suuntausta: ranskalaisen koulukunnan hieno chef käyttää valkoista esiliinaa. Brittiläisessä kollega suosii raidallista esiliinaa, joka muistuttaa enemmän teurastajan suojaa.
Paul Bocuse, valkoinen. Marco Pierre White, raidallinen.
Ateljé Finnen, Kuurnan, Putte’sin, Jackien, Pontuksen ja tulevan St. Georgen keittiöissä tai taustalla vaikuttava Antto Melasniemi suosii demokraattista brittiläistä versiota.
”Briteissä näitä pitävät lihanleikkaajat ja rivikokit. Mutta Marco Pierre White on starakokki, joka käytti raidallista. Idea on se, että samassa kusessa ollaan. Tämä on brittiläinen homma. Ehkä se tulee itsellekin sitä kautta, että olen ollut Briteissä paljon.”
Kirjoitin Melasniemestä pidemmän haastatteluun Kauppalehteen, juttu löytyy linkin takaa.
YMT: Nigel
Nigel Cabourn on englantilainen suunnittelija, jota pääsin haastattelemaan Kauppalehteen Pitti Uomossa. Seitsemänkymppinen Cabourn kiristää tahtia suunnittelijana ja esitteli Pittissä toista kollaboraatiotaan Peak Performancen kanssa.
Nigel Cabourn tunnetaan armeijavintagen tulkkina ja luojana. Hänen oma tyylinsä on linjassa Cabourn-designin kanssa. Cabourn leikittelee perinteiden kanssa ja suosii itse todella väljää linjaa.
”Tykkään pitää löysiä vaatteita.”
”Pidän itse siitä, että näytän coolilta. Myös minun iässäni”, Cabourn totesi.
Tyylin kulmakivet ovat Cabournille yksinkertaisia.
”Laatu ja värit ovat tärkeitä. Totta puhuen: minä puen ylleni vain sinistä, armeijanvihreää ja oranssia. That’s it!”
Kuva: Kimmo Haapala
Arrivederci, maestro
Amerikkalaisen GQ-lehden alkuperäinen ja aito The Style Guy, Glenn O’Brien, kuoli perjantaina New Yorkissa 70 vuoden iässä.
Glenn O’Brien oli esikuva monille. Minulle hän oli esikuva niin tyylin kuin kirjoittamisen suhteen: mies, joka ensimmäisenä leikkasi vakavasti otettavan tyylikirjoittamisen viiltävällä huumorilla ilman, että tyyliarvo heikkeni.
Glenn O’Brien kirjoitti GQ:ssa The Style Guy -palstaa vuosina 2000-2015, ja oli, kuten Jim Nelson GQ:n muistokirjoituksessa kirjoittaa ”a man who knew how to live life creatively”. Elämän mittainen tavoite meille kaikille.
Glenn O’Brien rakasti taidetta, New Yorkia, Italiaa, black watch -kuosia ja Belgian Shoes -kenkiä. Henkilökohtaisesti olen paljon velkaa miehelle, jota en suureksi harmikseni koskaan ehtinyt tavata. Kirjoituksissaan O’Brien sekoitti tyyliä, taidetta, tietoa ja huumoria. Koen edelleen sen olevan voittava kaava ja menestysresepti. On selvää, ettei Vapaa tyyli -kirjaa olisi olemassa ilman O’Brienin palstaa.
O’Brien oli kirjoittaja, joka työskenteli lehdissä kuten Interview, GQ, Details, High Times, Oui, ja Rolling Stone. Hän oli kirjailija (How to Be A Man ja Madonnan teos Sex), tv-juontaja, Barney’s New Yorkin luova johtaja, mahdollisesti malli The Rolling Stonesin Sticky Fingers -albumin kalsarikannessa. Hän aloitti uransa työskentelemällä Andy Warholin kanssa. Aitona esteetikkona ja tyyli-ihmisenä, O’Brien seurasi aikaansa minuutin tarkkuudella ja osasi sopeutua jokaiseen hetkeen.
The New York Times kirjoitti muistokirjoituksessaan:
”While Mr. Warhol famously quipped that in the future, everyone will be famous for 15 minutes, Mr. O’Brien apparently took this dictum and added a personal twist: For some 45 years, he seemed to be famous every 15 minutes, and always for something entirely different.”
Arrivederci, maestro.
Myöhässä, mutta ihan vähän vaan
Annoin erityiselle ihmiselle lahjaksi kellon. Lahjana minulta se on hieman ironinen, koska olen itse aivan liian useina aivan liian myöhässä. Ai miten myöhässä? Minulla on kustantaja, jonka puhelimessa nimeni kohdalla lukee ”Huomenna”.
Myöhästymisen psykologia on yksinkertaista. Myöhästyjä luulee yrittävänsä parhaansa, mutta päätyy vain loukkaamaan odottajaa. Selityksiä ei oikeastaan ole. Ajoissa oleminen on toisen kunnioittamista, vaikka ei myöhästymisellä pahaa tarkoittaisikaan. Myöhästymisen psykologiaan voisi mennä vaikka kuinka syvälle (olen lukenut aiheesta hieman, koska se koskettaa henkilökohtaisesti), mutta ei mennä tässä nyt siihen, että jotkut ihmiset aloittavat kaikki kohtaamiset altavastaajina päästäkseen osoittamaan arvonsa jollain muulla tavalla. Puhutaan mieluummin hyvistä tavoista!
”Herrasmies on aina ajoissa” kuulosta hyvältä säännöltä. Mutta ihan vakavasti ottaen, aina ajoissa oleva ihminen on kuin mies, joka taputtaa toisia selkään: ei sataprosenttisesti luotettava.
Amerikkalaisen Esquire-lehden The Big Black Book -sarjassa oli kymmenisen vuotta sitten hyvä listaus siitä, miten reagoida illalliselta myöhästymiseen. Se olkoon ohjenuora meille kaikkeen myöhästymiseen ja inspiraatio myöhästymisen huonosta tavasta irti pääsemiseen.
Jos olet myöhässä 10 minuuttia
Soita, pyydä anteeksi ja sano olevasi viisi minuuttia myöhässä. Se saa odottajan ajattelemaan (ja katsomaan!) muuta kuin kelloa.
Jos olet myöhässä 20 minuuttia
Soita, pyydä anteeksi ja keksi selitys. ”Unohdin lompakon.” TAI: ”Halusin katsoa Westworldin loppuun.” TAI: ”En heti löytänyt sitä paitaa, josta sinä pidät.”
Jos olet myöhässä 30 minuuttia
Soita, pyydä anteeksi ja neuvo aloittamaan – tai vähintään tilaamaan. Nälkäisen ihmisen kosto odottamisesta on karu ja tavallista oikeutetumpi.
Jos olet myöhässä 45 minuuttia
Soita, pyydä anteeksi ja syytä liikennettä. Odottava ei tietenkään usko selitystä, mutta tyytyy siihen, koska kaikki ovat syyttäneet liikennettä myöhästymisestä.
Jos olet myöhässä tunnin
Soita, pyydä anteeksi ja ala miettiä paikkaa, josta etsit lahjan (alun lahja ei liity tapaukseen). Mutta oikeasti, tunnin myöhässä? Millainen hirviö oikein olet!
Jos olet myöhässä 1-3 tuntia
Soita ja jätä viesti vastaajaan, jossa pyydät anteeksi ja tarjoat hyvitystä. Ala etsiä uusia ystäviä.
Vakavasti ottaen, en ikinä itse käyttäisi mitään näistä selityksistä. Tai no, ehkä paria.
Rule number one kuitenkin on aina: ole ajoissa tai mieluiten etuajassa. Pieni hetki omaa aikaa ennen tärkeää tapaamista muuttaa tapaamisen kurssin täysin.
Luukku 1: Kirjoittamisesta
Kirjoitin viime joulukuussa tyylin joulukalenteria. (Tein henkilökohtaisen ennätykseni prokrastinaation välttelyssä: kaksikymmentäneljä päivää ja kaksikymmentäneljä postausta putkeen.)
Se oli monestakin syystä mahtavaa. Ei vähiten saamani palautteen ja yllättävän tuotteliaisuuteni takia. Totta kai haluan jatkaa tänä vuonna – ja vieläpä laajemmasta teemasta.
Tämä ei olisi miesten tyyliblogi, jos en säännöllisin väliajoin kirjoittaisi Ernest Hemigwaystä. Nyt ei käsitellä kirjoituskoneita, nyrkkeilyä, sotaa, paidattomana poseeraamista, metsästystä, kalastusta, rommia, kissoja, partaa tai edes. Ei Kuubaa, vanhuksia, merta tai Pariisia. Puhutaan puheista.
Olin viime lauantai-iltana syntymäpäiväjuhlissa. Erityistä oli se, että ihmiset pitivät upeita puheita. Ei mitään maratoneja, vaan huimia kuvia siitä, mitä on olla hyvä ystävä. Juhla kosketti minua valtavasti. Olin näillä synttäreillä yksin, mutta parhaimmat ystäväni ovat ihmisiä, jotka rakastavat puheita. Ja osaavat pitää upeita sellaisia.
Ernest Hemingway kirjoitti puheen saadessaan kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954. Tässä sinulleYMT:n joulukalenterin ensimmäisestä luukusta: 61 vuotta vanha puhe.
Hemingway ei sairauden takia itse pystynyt olemaan Tukholmassa vastaanottamassa palkintoaan. Puheen piti USA:n Ruotsin-suurlähettiläs John C. Cabot.
Puhe iskee lujaa, kuten Hemingwaylle sopii. Se on lyhyt, kuten Hemingwaylle sopii.
Minuun osui erityisesti kohta kirjoittamisesta. Kirjoittamisesta ja yksinäisyydestä.
“Writing, at its best, is a lonely life.”
Puheessa pusketaan ajatukseen, että kirjoittajan pitäisi aina uutta aloittaessaan tavoitella jotain, mitä kukaan muu ei ole saavuttanut tai missä kukaan muu ei ole onnistunut. On aina mentävä kohti jotain tavoittamatonta ja siksi tavoittelemisen arvoista haastetta.
“How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written.”
Inspiraationa tälle ensimmäiselle luukulle on ollut mahtavan Maria Popovan Brain Pickingsin postaus Hemingwayn puheesta ja kirjoittamisen yksinäisyydestä.
Hemingwayn puhe kokonaisuudessaan:
”Having no facility for speech-making and no command of oratory nor any domination of rhetoric, I wish to thank the administrators of the generosity of Alfred Nobel for this Prize.
No writer who knows the great writers who did not receive the Prize can accept it other than with humility. There is no need to list these writers. Everyone here may make his own list according to his knowledge and his conscience.
It would be impossible for me to ask the Ambassador of my country to read a speech in which a writer said all of the things which are in his heart. Things may not be immediately discernible in what a man writes, and in this sometimes he is fortunate; but eventually they are quite clear and by these and the degree of alchemy that he possesses he will endure or be forgotten.
Writing, at its best, is a lonely life. Organizations for writers palliate the writer’s loneliness but I doubt if they improve his writing. He grows in public stature as he sheds his loneliness and often his work deteriorates. For he does his work alone and if he is a good enough writer he must face eternity, or the lack of it, each day.
For a true writer each book should be a new beginning where he tries again for something that is beyond attainment. He should always try for something that has never been done or that others have tried and failed. Then sometimes, with great luck, he will succeed.
How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written. It is because we have had such great writers in the past that a writer is driven far out past where he can go, out to where no one can help him.
I have spoken too long for a writer. A writer should write what he has to say and not speak it. Again I thank you.”
Teksti: Jani
Kuva elokuvasta La Grande Bellezza. Katso se.
Valkoiset kangastossut, miehen parhaat kesäkengät
Totta kai kenkiä voi olla liikaa. Valkoiset tennarit ovat kuitenkin kesäkengistä parhaat. Otetaanpa uudestaan: valkoisia tennareita ei voi olla liikaa.
Toimin uskollisesti samalla tavalla. Ostan valkoiset tennarit kesän alussa. Pidän niitä joka päivä. Kesän lopussa ne ovat harmaat, ruskeat tai parhaassa tapauksessa mustat.
Minulla on systeemi. Vanseja pidän USA:ssa, Supergat ovat parhaimmillaan Euroopassa. Stan Smithit ovat sadepäiville (Niken Air Force Onet toimivat yhtä hyvin). Converset ostin Roomasta 1990-luvun alussa. Eihän niitä voi enää poiskaan heittää! Systeemi toimii. Yksi pari kestää kevyesti kolme, neljä, kaksikymmentäviisi kesää.
Mitä miehen tyyliin tulee, valkoiset kangastennarit sopivat jokaiseen kesäpäivään. Satoi tai paistoi. Käytän sateisina päivinä nykyisin edellisen kesän Superga-tossuja, joissa sadepisarat ja väistämätön sotku eivät enää näy.
Supergat sopivat jopa puvun kanssa kesätoimistoon, mutta vanhaa Vapaa tyyli -viisautta lainaten: jos pitää tennareita puvun kanssa, tennareiden on oltava siistit.
Valkoinen tennari on klassikko, jota ei tarvitse keksiä uudelleen.
Lyhyt historiakatsaus.
Superga-tossut lanseerattiin vuonna 1925. Converset Chuck Taylorin matala malli ilmestyi vuonna 1917. Kalifornialainen Vans teki ensimmäisen – ja mielestäni parhaan kenkänsä – Authenticin vuonna 1966. Adidaksen Robert Haillet -kenkä nimettiin vuonna 1971 Stan Smith -kengäksi.
Vielä yksi juttu. Valkoiset kengät eivät pysy valkoisina koko kesää. On todella hyvä tuuri, jos ne pysyvät tahrattomina ensimmäisen päivän. Kyllä niitä silti puhdistaa voi. Useimmat kangastennarit kestävät konepesua, muista kuitenkin kuivattaa kengät esimerkiksi auringossa (Suomessa vaikeaa). Nauhat on erityisen helppo pestä koneessa, kannattaa varmaan tehdä silloin tällöin. Kengistä yksittäisiä tahroja voi halutessaan putsata vanhalla hammasharjalla – ja vaikka hammastahnaa apuna käyttäen.
Minä en ole koskaan tossujani pessyt. Mitä tummemmat tossut syksyllä, sitä parempi kesä.
Jani
Yhden miehen tyyli: Yanis Varoufakis
Elämä ei ole mustavalkoista. Elämä on myös Yamaha XJR 1300 -moottoripyöriä.
Kreikan entisen valtionvarainministeri Yanis Varoufakisin henkilöbrändin kampanja on käynyt ylikierroksilla kuukausia. Kone ei hyydy, vaikka Varoufakis erosikin eilen ja Kreikka on selvitystilassa.
Muutama tuntia Varoufakisin eron jälkeen hänen lontoolainen kustantamonsa Zed Books tarjosi kansainväliselle medialle otteita Varoufakisin tulevasta kirjasta The Global Minotaur. On vain ajan kysymys, milloin ex-ministeriä voi alkaa ostaa puhujakeikoille. Zed Booksin ehdottama hashtag: #ministerofawesome.
Voimmeko silti keskittyä olennaiseen? Varoufakisin tyyliin. Yksi suurimmista helpotuksista Varoufakisille täytyy olla, että hänen ei tarvitse enää pitää pikkutakkia. Ei silti, ei hän sellaista juuri käyttänyt Kreikan valtionvarainministerinäkään.
Varoufakisin mustavalkoinen pukeutuminen sopii stoalaiseen tyylinäkemykseen: jos se on mustaa tai valkoista, se on ok. Asumisen suhteen Varoufakisin elämänasenne on vähemmän askeettinen, kuten maaliskuisesta Paris Matchin jutusta muistamme.
Moottoripyörä: Yamaha XJR 1300
Mustat farkut: Frame Denim.
Valkoinen paita: Billy Reid.
Tammikuun klassikot 1: kaapelineule
Hyvää uutta vuotta! Innostuin itse joulun tyylikalenterista niin paljon, että YMT jatkaa vauhdilla tammikuussa klassikoiden parissa.
Worst case scenario. Sweater weather without a sweater. Tammikuussa ei saa palella.
Täydellinen kaapelineule on miehen parhaiden ystävien top viitosessa. Vähintään.
Neule tai villapiata on miehelle mahdollisuus käyttää rohkeasti väriä, mutta on hyvä muistaa, että klassikot ovat yksinkertaisia. Vaalea kaapelineule toimii aina. Se sopii farkkujen kanssa. Villa lämmittää. Kaapelineule ei pelota ketään. Todennäköisesti se kerää silittelyä ja halauksia.
Saaristohenkinen villapaita on vaatteeksi muuttunut versio ruotsin käsitteestä lagom – juuri sopivasti.
Kuvan mies on Gant Ruggerin ruotsalainen pääsuunnittelija Christopher Bastin, johon törmäsin viime vuonna sattumalta Los Angelesissa. Bastin oli vaaleassa kaapelineuleessa, totta kai.
Bastinin suunnittelemassa Gant Ruggerin tämän talven mallistossa on täsmälleen samanlainen villapaita. Se on tammikuun YMT:n ensimmäinen klassikkosuosittelu.
Uutena lähes samaa villapaitaa myy – juuri nyt alehintaan – ainakin MR PORTER.
Klassikkosuositteluissa on aina ekologinen ulottuvuus. Klassikoita nimittäin löytää usein käytettynä. Klassikoihin kannattaa sijoittaa, sillä ne kestävät aikaa.
Bastinilla on luultavasti yllään vintageversio kaapelineuleesta. Kuvan villapaidan kaltaisen neuleen voi hyvinkin löytää käytettyjen vaatteiden liikkeestä. Ja vielä todennäköisemmin mökiltään isoisän vaatekaapista.
Keep it cool, pysy lämpimänä!
Teksti ja kuva: Jani
Villapaita: MR PORTER
YMT: Atte
Atte, 28, on kansainvälisen tyyliskenen suomalainen supersankari. Päivisin juristi, iltaisin maailmalla tunnettu bloggari. Hänen bloginsa DressLikeA tavoittaa laajan lukijakunnan, eikä ihme. Englanniksi kirjoitettu blogi on kuin Atte itse: klassisen tyylikäs, perusteellinen ja äärimmäisen johdonmukainen. Lisäksi hänen näkemyksiinsä voi tutustua suomenkielisellä Tyylit.fi-sivustolla, jonka perustajiin Atte kuuluu.
Paljon matkustava Atte on vakiokasvo muun muassa internetin Pitti Uomo -raporteissa. Hän edustaa aiemmin jututtamamme Jensin kanssa nuorta kaartia, joka muuttaa mielikuvaa suomalaisesta miehestä pukeutujana. Nämä kundit ovat sisäistäneet tyylin syvimmän olemuksen ja toteuttavat sitä joka päivä – ilman vapaapäiviä.
Esikuvinaan heillä on italialaisia ja japanilaisia alan veteraaneja, joiden tyylikkäästä elämästä poimitut vaikutteet sovelletaan luontevasti käytännölliseen, pohjoismaalaiseen elämäntapaan.
Vaikuttavaa kaikissa nuorissa suomalaisissa on ilmiselvän tyylikkyyden lisäksi tiedon määrä ja pukeutumisen kulttuurin syvällinen ymmärtäminen. Muoti on sitä, että sinut huomataan. Tyyli on sitä, että sinut muistetaan.
World class.
Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?
Yksinkertainen ja mukautuva. Oma tyylini on hyvin paljon päivästä ja tapahtumasta riippuen vaihteleva, mutta sen lähtökohtana voisi pitää fraasia ”whatever you wear, always dress to kill”, joka on myös DressLikeA-blogin kantava teema.
Mitä se käytännössä tarkoittaa? Riippumatta onko päällä verkkarit, puku tai jotain muuta, vaatteiden tulisi olla sellaiset, että niissä tuntee olonsa kotoisaksi, luottavaiseksi ja edustavaksi. Oma tavoitteeni on aina pitää tyylini tilaisuuteen sopivana.
Töissä – silloin kun siihen on tarvetta – pukukoodi on varsin formaali, töiden ulkopuolella nykyään enemmän ja enemmän kasuaali. Vielä reilu pari vuotta sitten oma tyylini sisälsi paljon värejä ja esiin pomppaavia yksityiskohtia, ja vaikken ole niistä vieläkään missään nimessä kokonaan luopunut, olen kulkenut oman tieni oppimaan, että yksinkertainen on kaunista. Kaiken kaikkiaan pukeutumisen pitää olla hauskaa ja itseä miellyttävää, sitä pyrin omassa tyylissäni noudattamaan.
Miten kiinnostuit tyylistä?
Alunperin kiinnostus lähti kotoa. Mutsi piti huolen, että jos mentiin vierailulle jonnekin, tai juhliin, ulkoasu oli aina huoliteltu. Ala-asteen lopulla kiinnostus kasvoi vielä enemmän, ja tuli otettua vaikutteita broidin pukeutumisesta. Varmaan innostusta ruokki ylä-asteella ja lukiossa kerätyt “vuoden trendi-” ja “vuoden metroseksuaali” -tyyppiset palkinnot…
Niin sanotun siistimmän pukeutumisen ja klassisen tyylin osalta oma vaikutuksensa on varmasti ollut sillä, että olen aina halunnut päätyä ammattiin, jossa nyt työskentelen eli juristiksi.
Ylä-asteelta lähtien TV-sarjojen ja mielikuvien kautta syntyi kiinnostus sillä alalla normina toimivaa, siistimpää ja samalla myös klassisempaa pukeutumista kohtaan. Mutta siihen suuntaan, mitä oma tyyli tällä hetkellä on, se kehittyi varmasti siellä lukion lopun ja opiskelujen aloittamisen aikoina, kun kuvaan tuli muotilehdet, blogit, nettisaitit ja niin edelleen.
Mikä vaikuttaa pukeutumiseesi eniten?
Pyrin löytämään inspiraatiota kaikkialta. Ihmiset kaduilla, miehet Pitti Uomossa, Milanossa tai New Yorkin muotiviikoilla, matkustaminen sekä värit ja yhdistelmät, joita yleisesti näkee ympärillä. Pitää pitää silmänsä auki. Suurin osa inspiraatiosta tällä hetkellä tulee kuitenkin varmasti blogeista, lehdistä sekä menswear-foorumeilta. Jokainen matka Firenzeen ja Pitti Uomoon tuo mukanaan huikean määrän ideoita ja inspiraariota.
Erilaisten tyylien ja valintojen näkeminen inspiroi, mutta tuo myös mukanaan seikan, joka kaikkien tulisi muistaa ja jota itse pyrin aina painottamaan.
Inspiraation hakeminen ja oman tyylin kehittäminen ei ole sama asia kuin jonkun toisen tyylin kopioiminen. Ensimmäisenä pitää tutkia ja opiskella, sen jälkeen oppia ja ymmärtää ja viimeisenä nämä huomioiden tehdä omat valinnat. Jos nuo prosessit on tehnyt ja on vielä ymmärtänyt näkemänsä ja läpikäymänsä, on oman tyylin löytäminen varsin pitkällä. Kaikki tyylit eivät sovi kaikille.
Mitkä ovat suosikkibrändejäsi ja miksi?
Mitä enemmän olen alkanut panostaa pukeutumiseen ja löytänyt merkkejä, mitä enemmän olen tavannut skenessä vaikuttavia ihmisiä, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan merkkejä, joiden historiassa tai tarinassa on jotain kiinnostavaa. Myös se vaikuttaa, kun tunnen merkkien takana olevat ihmiset. Se tuo aina oman lisänsä, jos vaatteen suunnitelleelta tai sen valmistuksessa mukana olleelta kuulee, mistä homma on saanut alkunsa ja inspiraationsa.
Irtotakki- ja pukupuolella suurin osa suosikkimerkeistä ja valmistajista tulee kuitenkin Italiasta: Lardini, Caruso, Tombolini, G.Abo Napoli ja Lubiam muutamia mainitakseni.
Lisäksi arvostan uusia merkkejä, joissa ihmiset ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan omia intohimojaan ja haaveitaan. Näistä esiin voisi nostaa mm. vasta pari vuotta toimineen, mutta jo nyt yhdeksi laadukkaimmista asustevalmistajista nousseen Viola Milanon sekä australialaisen, kenkkin ja asusteisiin keskittyvän Christian Kimberin.
Jos löydän hyvän valmistajan ja merkin, pyrin pysymään siinä varsin tiukasti kiinni. Tällaisia ovat mm. asustepuolella Drake’s of London ja kengissä Alfred Sargent sekä Carmina, joissa kaikissa yhdistyvät laadukas työnjälki, laadukkaat materiaalit sekä silmää miellyttävä estetiikka.
Millaisia tyyliesikuvia sinulla on?
On paljon persoonia, joiden tyyliä arvostan ja ihailen suuresti. Yksittäisistä ihmisistä esiin voinee nostaa esimerkiksi nimet Ezio Mancini, Renato Plutino, Alessandro Squarzi, Yukio Akamine, Jeremy Hackett, Brunello Cucinelli, Alberto Scaccioni, Patrick Johnson, Agyesh Madan, Antonio Ciongoli.
Lisäksi arvostan tyyppejä, jotka pystyvät ”omimaan” jonkun yksittäisen detailin omaksi tunnistettavaksi tavakseen. Mainintana nyt vaikka Drake’s of Londonin perustaja Michael Draken tapa pitää aina lilan värisiä sukkia.
Tyylisääntö, jota ehdottomasti noudatat?
Pyrin noudattamaan pukukoodianiin pitkälle kuin mahdollista – jos sellainen on tilaisuuteen annettu. Toki mahdollisen pukukoodin sisälle rakennetun liikkumavaran voi aina käyttää, mutta juhlien isäntää, etikettiä ja mahdollisesti annettua pukeutumistoivetta pyrin kyllä kunnioittamaan.
Tyylisääntö, jota rikot?
Onhan niitä… Ehkä yleisimpänä tyylirikkona voisi pitää sukkien unohtamista. Kesällä, jos ei ole pakko, niin sukat jäävät kyllä pukematta, oli päällä sitten tennarit ja shortsit tai vaikkapa puku. Tyylisäännöt ovat aina sidonnaisia aikaan ja kontekstiin. Hyvänä esimerkkinä ”no brown in town”, jolla ei nykypäivän Suomessa esimerkiksi ole mitään merkitystä, vaikka sitä ehkä tietyt tahot esimerkiksi Lontoon pankkiiripiireissä vielä noudattavatkin.
Pukeutumiseen liittyvät säännöt on hyvä tuntea, koska silloin niitä voi tietoisesti rikkoa. Näin on kai joku kirjailijakin joskus sanonut.
Mikä on miehen tärkein vaatekappale?
Puku. Jokainen mies tarvitsee vähintään yhden kunnon puvun. Vaikka työskentelisi alalla, jossa pukua ei tarvitse käyttää, jokaiselle tulee eteen tilaisuuksia ja juhlia, joissa pukuun pukeutuminen on lähtökohta. Tästä johtuen jokaisen miehen tulisi myös ymmärtää sijoittaa hyvään pukuun. Sitä, että käyttää pukua harvoin, ei pidä käyttää tekosyynä huonosti istuvan tai huonosti tehdyn puvun ostamiseen. Tuolloin jokainen kerta kun puvun joutuu päällensä laittamaan, se ahdistaa. Jos puku istuu hyvin päälle, on tehty laadukkaista materiaaleista ja viimeistelty huolella, siinä on yksinkertaisesti mukavampi olla. Käytti sitä sitten päivittäin tai kerran vuodessa.
Oman vaatekaappini tärkein yksittäinen vaate on tällä hetkellä jo useamman vuoden ikään ehtinyt Caruson tummanisininen, hyvin yksinkertainen ja kevytrakenteinen villapuku. Kyseinen puku on palvellut kuuliaisesti niin töissä, juhlissa kuin vapaa-ajalla ja mikäli en jonain aamuina keksi, mitä laittaisin päälleni, turvaudun siihen. Pehmeä hartialinja ja paikkataskut tekevät kyseisestä puvusta helposti sopivan rennompaankin tilaisuuteen, mutta toisaalta hyvin tummansinisen värin ja istuvuuden ansiosta se sopii yhtälailla myös tummaa pukua vaativiin tilaisuuksiin.
Jos en haluaisi, en tarvitsisi muita pukuja.
Mistä yleensä ostat vaatteesi?
Enemmän ja enemmän olen pyrkinyt siirtymään omien hankintojen osalta suosimaan kotimaisia kivijalkaliikkeitä. Toki edelleen tulee tehtyä paljon hankintoja netistä, mutta kun tietää miten hankalaa Suomessa on tämän alan liikkeitä ja toimintaa pyörittää, niin pyrin tekemään mahdollisimman paljon homman tukemiseksi. Ja tässäkin vaikuttaa se, että kun vaatteet hankkii ihmisiltä jotka tuntee ja joiden kanssa on tekemisissä, niistä saa irti vielä paremman fiiliksen.
Nettikauppojen osalta kehotan jokaista käymään tsekkaamassa tyylit.fi-foorumilta löytyvän, verkkokauppoihin keskittyneen ketjun. Uskon, että siellä on #menswearin, mutta myös katutyylien ystäville sellaisia vinkkejä, erityisesti pienempiä italialaisia putiikkeja, joista moni ei ole kuullutkaan. Yksittäisenä vinkkinä juuri avattu Rose&Bornin nettikauppa kannattaa katsastaa. Lisäksi olen kuullut huhuja, että eräs Bulevardilla sijaitseva suomalainen putiikki on myös avaamassa omaa nettikauppaansa, joten sitä odotellessa.
Suosikkikauppasi?
Suomessa sijaitsevista kivijalkakaupoista ehdottomasti Vaatturiliike Sauma, jota pikkuhiljaa voisi alkaa kutsua omalla kohdalla jo toiseksi olohuoneeksi, sen verran usein tuntuu tie liikkeen ovesta sisään vievän. Lisäksi Helsingissä sijaitsevat Schoffa ja My o My ovat vahvoja suosikkeja.
Muualta Tukholmassa sijaitseva Rose&Born, Lontoosta löytyvä Trunk Clothiers sekä New Yorkiin keväällä avattu The Armoury. Ja Uniqlo. Sitä parempaa ”perustavarakauppaa” ei ole. Jos matkakohteesta löytyy Uniqlo, tie vie sinne.
Matkailu: mitkä kaupungit maailmalla ovat oman tyylilistasi kärjessä ja miksi?
New York ja Lontoo. Valinnat ovat ehkä vähän tylsät, mutta molemmissa kaupungeissa on tyylit kohdallaan, oli sitten kyse vaatteista, ruuasta, juomista tai ihan vaan yleisestä meiningistä. Lisäksi molemmista kaupungeista löytyy äärimmäisen kattava valikoima niin isoja tavarataloja kuin pienempiä tiettyyn genreen keskittyneitä putiikkeja, joista voi löytää etsimänsä, oli se sitten oikeastaan mitä vain.
En ole koskaan vieraillut Aasiassa, mutta erityisesti Tokio ja Soul sieltä suunnalta kiinnostavat. Japani ja Etelä-Korea ovat ainakin verkossa ja lehdissä nähdyn perusteella paikkoja, joissa tyylit on hallussa ja siellä ollaan niin sanotusti todella syvällä pelissä.
Mikä on mottosi?
Whatever you wear – always dress to kill.
Grazie, Atte!
Kuvat: Elina
YMT: Jens
Jens, 22, on helsinkiläinen opiskelija ja vaatturiliike Sauman myyjä. Jens edustaa uudemman koulukunnan tyylimiestä: tyyppiä, joka saattaa lukea GQ.comia, mutta jota valokuvaaja Tommy Ton ainakin kuvaa GQ.comiin. (Kuva linkin takana, kas tässä.)
Klassisella herraintyylillä on joskus pölyinen klangi, mutta nuori polvi tuo siihen tärkeän ulottuvuuden eli rentouden. Well played!
Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?
Klassinen, mutta rennolla tavalla. Myös nuorekas. Eli saatan käyttää t-paitaa puvun kanssa. Vaikka käytän pukuja, rentous on tärkeää. En halua näyttää liian teatraaliselta, näytelmähahmolta.
Mikä vaikuttaa pukeutumiseesi eniten?
Seuraan jonkin verran muotilehtiä, mutta eniten vaikutteita saan luonnollisesti työn kautta. Seuraan työn puolesta muotiviikkoja, eri valmistajien mallistoja ja olen ajan tasalla virtauksista. Se on tärkeää myyjän työssä. Sitä kautta tulee varmasti vaikutteita alitajuisestikin.
Mikä on oman vaatekaappisi tärkein yksittäinen esine?
Kello. Omega Geneve, jonka olen saanut isoisältäni.
Tyylisääntö, jota ehdottomasti noudatat? Tai sääntö, jota rikot?
Noudatan moniakin sääntöjä, mutta en liian tarkasti. Sanotaan näin: minulla ei ole mitään sellaisia sääntöjä, joita en voisi rikkoa. En ole niin tarkka, että vyön pitäisi olla kenkien kanssa samaa nahkaa. Laitan kangasvyön nahkakenkien kanssa, jos se näyttää hyvältä.
Säännöt pitää tietenkin tuntea, jotta niitä voi rikkoa. Jos jokin näyttää hyvälle, tyylisääntö ei saa olla este.
Onko sinulla tyyliesikuvia?
Tietysti klassikot, kuten Paul Newman ja Windsorin herttua. Ja esimerkiksi italialainen Alessandro Squarzi, jota The Sartorialist kuvaa usein. Tai espanjalaisen MAN 1924 –merkin Carlos Castillo. Kaksi jälkimmäistä edustavat juuri sitä klassisia, mutta rentoja tyyliltään. Vaatteet ovat dressattuja, mutta toisaalta sellaisia, että niissä voisi mennä nukkumaan.
Mikä on maailman tyylikkäin kaupunki ja miksi?
Oman kokemuksen mukaan New York. Se on niin hyvä sekoitus tyylejä. Siellä voi kävellä päivällä Financial districtin vanhan rahan ja pukujen seassa ja nähdä myöhemmin Williamsburgissa kaikki uusimmat hipsterityylit.
Mistä yleensä ostat vaatteesi? Kivijalka vai netti?
Varmaan puolet ja puolet. Luonnollisesti ostan suurimman kivijalkaostoksista osa meiltä Saumasta. Minulla on myös vintagea. Hyvä vintagekauppa Helsingissä on esimerkiksi Albertinkadun Variety, josta voi löytää amerikkalaisia työvaatteita ja laadukkaita second hand -kamoja. Sekoitan mielelläni asuun jotain yllättävää, esimerkiksi workwear-elementtejä asuun italialaisen puvun kanssa.
Vinkki nettikauppaan?
Mikä on mottosi?
Isäni on vaikuttanut pukeutumiseeni paljon. Kun jo olin pieni, hän sanoi minulle: ei saa näyttää liian sliipatulta. Voi olla huoliteltu, muttei liian huoliteltu.
Kiitos Jens!
Kuvat: Elina
Teksti: Jani