Tagged: kellot

Myöhässä, mutta ihan vähän vaan

11129283546_5c3024f6dd_o

Annoin erityiselle ihmiselle lahjaksi kellon. Lahjana minulta se on hieman ironinen, koska olen itse aivan liian useina aivan liian myöhässä. Ai miten myöhässä? Minulla on kustantaja, jonka puhelimessa nimeni kohdalla lukee ”Huomenna”.

Myöhästymisen psykologia on yksinkertaista. Myöhästyjä luulee yrittävänsä parhaansa, mutta päätyy vain loukkaamaan odottajaa. Selityksiä ei oikeastaan ole. Ajoissa oleminen on toisen kunnioittamista, vaikka ei myöhästymisellä pahaa tarkoittaisikaan. Myöhästymisen psykologiaan voisi mennä vaikka kuinka syvälle (olen lukenut aiheesta hieman, koska se koskettaa henkilökohtaisesti), mutta ei mennä tässä nyt siihen, että jotkut ihmiset aloittavat kaikki kohtaamiset altavastaajina päästäkseen osoittamaan arvonsa jollain muulla tavalla. Puhutaan mieluummin hyvistä tavoista!

”Herrasmies on aina ajoissa” kuulosta hyvältä säännöltä. Mutta ihan vakavasti ottaen, aina ajoissa oleva ihminen on kuin mies, joka taputtaa toisia selkään: ei sataprosenttisesti luotettava.

Amerikkalaisen Esquire-lehden The Big Black Book -sarjassa oli kymmenisen vuotta sitten hyvä listaus siitä, miten reagoida illalliselta myöhästymiseen. Se olkoon ohjenuora meille kaikkeen myöhästymiseen ja inspiraatio myöhästymisen huonosta tavasta irti pääsemiseen.

Jos olet myöhässä 10 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja sano olevasi viisi minuuttia myöhässä. Se saa odottajan ajattelemaan (ja katsomaan!) muuta kuin kelloa.

Jos olet myöhässä 20 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja keksi selitys. ”Unohdin lompakon.” TAI: ”Halusin katsoa Westworldin loppuun.” TAI: ”En heti löytänyt sitä paitaa, josta sinä pidät.”

Jos olet myöhässä 30 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja neuvo aloittamaan – tai vähintään tilaamaan. Nälkäisen ihmisen kosto odottamisesta on karu ja tavallista oikeutetumpi.

Jos olet myöhässä 45 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja syytä liikennettä. Odottava ei tietenkään usko selitystä, mutta tyytyy siihen, koska kaikki ovat syyttäneet liikennettä myöhästymisestä.

Jos olet myöhässä tunnin

Soita, pyydä anteeksi ja ala miettiä paikkaa, josta etsit lahjan (alun lahja ei liity tapaukseen). Mutta oikeasti, tunnin myöhässä? Millainen hirviö oikein olet!

Jos olet myöhässä 1-3 tuntia

Soita ja jätä viesti vastaajaan, jossa pyydät anteeksi ja tarjoat hyvitystä. Ala etsiä uusia ystäviä.

Vakavasti ottaen, en ikinä itse käyttäisi mitään näistä selityksistä. Tai no, ehkä paria.

Rule number one kuitenkin on aina: ole ajoissa tai mieluiten etuajassa. Pieni hetki omaa aikaa ennen tärkeää tapaamista muuttaa tapaamisen kurssin täysin.

 

Mainokset