Category: Kirjoittaminen

Luukku 24: so this is Christmas

Uskomatonta, mutta sain 24 luukun joulukalenterin tehtyä. Blogi oli elänyt pitkään hiljaiseloa. Olen nauttinut YMT:n kirjoittamisesta kovasti, ja ehkä Yhden miehen tyylin onkin aika palata aktiiviseksi. 

Olin ajatellut, etten ehdi kirjoittaa blogia. Kirjoittamisessa ei kuitenkaan ole kyse ajasta tai ajan löytämisestä. Muistin taas tekemällä, että kyse on ajattelun kehittämisestä. Kirjoittaminen on liikkeessä pysymistä. Aina, vaikka kirjoittaisikin välillä hanskoista, penny loafereista tai taskuliinan taittelusta. Pukeutumisen kulttuuriin mahtuu Suomessa ajatuksia.

Olkoon joulun lahja itselleni se, että kirjoitan enemmän ja enemmän, ja katson, mihin YMT vuonna 2018 päätyy. 

Rauhallista joulua ja tyylikästä uutta vuotta 2018!

Luukku 17: Sinuhe egyptiläinen

Vaikuttava taidehuutokauppa tänään. WSOY ja Helsinki Contemporary keräsivät noin 50 000 euroa hyväntekeväisyyteen myymällä 12 klassikkokirjan uusiin kansiin päätyneet alkuperäisteokset. 

Yksi vaikuttavimmista taideteoksista oli Kuutti Lavosen Sinuhe (kuva yllä), joka päätyi rakastetuimpaan kirjoista – Sinuhe egyptiläinen voitti WSOY:n järjestämän yleisöäänestyksen, kun haettiin klassikoiden klassikkoa.  

Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ilmestyi vuonna 1945, mutta käsittääkseni kaikki suomalaisten painosten kansikuvat ovat tässä alla.

Uusin eli Lavosen teoksella varustettu klassikkoversio on hyvä joululahja, mutta kannattaa pitää kiirettä – painos loppunee lähipäivinä. 


Luukku 12: Kolme parasta sketsiä

Tämän luukun inspiraationa on Helsingin sää, joka tänään on vitsi.

Vakavammin: aina, kun olen Los Angelesissa, menen katsomaan stand upia The Comedy Storeen. Yritän aina mennä katsomaan Marc Maronia, mutta se ei koskaan onnistu. Ehkä ensi kerralla.

Toki stand upista ja sketsiviihteestä samassa lauseessa puhuminen on vähän kuin pistäisi Mo Farrahin viivalle Usain Boltin kanssa. Sama laji, eri ulottuvuus.

Maailman parhaita sketsejä on yhtä monta kuin on niiden listaajia. Tässä kuitenkin absoluuttisesti kolme parasta, väitän.

Kummeli: Lentäjä.

Tämä on sketsien MM95. Normipäivä on Kummelin klassikko myös, mutta Lentäjässä Heikki Silvennoinen on liian hyvä sivuutettavaksi. Sitä paitsi, ”se on sellanen inversio. Et sinä tiedä siitä mitään.”

 

SNL: More Cowbell

Saturday Night Livestä löytyisi monta huippua, mutta yksi on minulle ykkönen. Will Ferrell, Christopher Walken samassa sketsissä. Ja tietysti Jimmy Fallon repeilemässä ja näyttelemässä näyttelemistä. Toimii kuin lehmänkello.

 

Monty Python: Argument Clinic

1) Monty Python voittaisi kaikki sketsikilpailut.

2) Filosofit jalkapallokentällä on mahtava sketsi, mutta jos luulet, että se on paras, olet väärässä.

Jos maailman pisin pingispallottelu olisi kahden filosofin kesken MM-finaalissa (95) ja toinen heistä olisi Will Ferrell, se olisi tässä.

Alla olevan version loppuosa on ehkä turhaa, mutta joskus sketsiviihde on kuin yläasteen ainekirjoitus: vaikeinta on lopettaminen.

 

 

Luukku 1: Kannattaako lukeminen aina?

FullSizeRender (5)

“Taste. Who has it. Who doesn’t. Why it matters more than ever.”

Yhden miehen tyyli on elänyt hiljaisesti, mutta blogi nousee kuin Whamin Last Christmas: aina trendaamassa joulukuussa. Välillä YMT palaa ryminällä, joskus hiipien. Tänä joulukuussa ehkä enemmän Ministry of Silly Walks -tyyliin.

Kun avataan ensimmäinen luukku, pakko avautua.

Rakastan tyylistä kirjoittamista. YMT-blogia olen pitänyt vuodesta 2013. Kirjoitan tyylistä Kauppalehti Optioon, teen videoita Option tyylikoulu -nimellä ja olen kirjoittanut aiheesta myös kaksi kirjaa. Vapaa tyyli (Johnny Kniga) ilmestyi vuonna 2014, ja yhdessä Minna Kiistalan kanssa kirjoitettu Menesty tyylillä (Alma Talent) tämän vuoden lokakuussa.

Viimeisimmän kirjan ilmestyttyä mietin ensimmäistä kertaa, onko tässä mitään järkeä. Helsingin Sanomat teki jutun kirjasta, ja keskustelu jutusta ja sitä seuranneesta jatkojutusta jälkeen opetti paljon somekohusta. Kohuhan oli pieni, mutta myrsky vesilasissakin on hurja, jos pidät itse siitä lasista kiinni. Somekohu on sukupolvikokemus, josta palkkioksi jää etuliite. Kuten ystäväni kommentoi, ei ehkä sittenkaan ole pahinta olla Bisnespukeutumis-Jani.

Keskustelussa minua kirjoittajana ahdisti eniten, että se oli täysin epä-älyllistä. Jos kirjoittaisin kalaruokakirjan, en alkaisi väittelemään teoksen relevanttiudesta kala-allergikkojen kanssa. Mutta toisaalta, niinhän se menee, että leijonat eivät menetä yöuniaan lampaiden mielipiteiden takia.

Aika paljon eläinvertauksia jo tässä vaiheessa! Tästä tulee hyvä joulukalenteri. Kirjoitan 24 tekstiä yleisesti miesten tyylistä ja pukeutumisen kulttuurista. Viime vuonna joulukalenteri jäi vähän reikäiseksi, hoidetaanpa tänä vuonna homma kunnolla.

Jossain vaiheessa pientä mylläkkäämme mieleen tuli ajatus, että kannattaako minun edes puhua tyyliaiheesta enää.

No, se meni nopeasti ohi. Pukeutumisen kulttuurista pitää puhua ja kirjoittaa enemmän kuin koskaan ennen. Jos bisnespukeutumiskirjastakin innostuvat keskustelemaan ihmiset, jotka näyttävät siltä, että heitä ei kiinnosta bisnes, eikä pukeutuminen, puhetta tarvitaan.

Esquiren The Big Black Book on yksi luotettavista ja hauskoista tietolähteistä, jos miesten tyyli kiinnostaa. Amerikkalaisten omistautuminen pukeutumisen kulttuurille on ihailtavaa. Esquiren humoristiset ja käytännölliset ohjeet ja vinkit ovat pitkään olleet esimerkkinä minulle omassa kirjoittamisessa.

Kyllä. Lukeminen – se kannattaa aina.

 

Myöhässä, mutta ihan vähän vaan

11129283546_5c3024f6dd_o

Annoin erityiselle ihmiselle lahjaksi kellon. Lahjana minulta se on hieman ironinen, koska olen itse aivan liian useina aivan liian myöhässä. Ai miten myöhässä? Minulla on kustantaja, jonka puhelimessa nimeni kohdalla lukee ”Huomenna”.

Myöhästymisen psykologia on yksinkertaista. Myöhästyjä luulee yrittävänsä parhaansa, mutta päätyy vain loukkaamaan odottajaa. Selityksiä ei oikeastaan ole. Ajoissa oleminen on toisen kunnioittamista, vaikka ei myöhästymisellä pahaa tarkoittaisikaan. Myöhästymisen psykologiaan voisi mennä vaikka kuinka syvälle (olen lukenut aiheesta hieman, koska se koskettaa henkilökohtaisesti), mutta ei mennä tässä nyt siihen, että jotkut ihmiset aloittavat kaikki kohtaamiset altavastaajina päästäkseen osoittamaan arvonsa jollain muulla tavalla. Puhutaan mieluummin hyvistä tavoista!

”Herrasmies on aina ajoissa” kuulosta hyvältä säännöltä. Mutta ihan vakavasti ottaen, aina ajoissa oleva ihminen on kuin mies, joka taputtaa toisia selkään: ei sataprosenttisesti luotettava.

Amerikkalaisen Esquire-lehden The Big Black Book -sarjassa oli kymmenisen vuotta sitten hyvä listaus siitä, miten reagoida illalliselta myöhästymiseen. Se olkoon ohjenuora meille kaikkeen myöhästymiseen ja inspiraatio myöhästymisen huonosta tavasta irti pääsemiseen.

Jos olet myöhässä 10 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja sano olevasi viisi minuuttia myöhässä. Se saa odottajan ajattelemaan (ja katsomaan!) muuta kuin kelloa.

Jos olet myöhässä 20 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja keksi selitys. ”Unohdin lompakon.” TAI: ”Halusin katsoa Westworldin loppuun.” TAI: ”En heti löytänyt sitä paitaa, josta sinä pidät.”

Jos olet myöhässä 30 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja neuvo aloittamaan – tai vähintään tilaamaan. Nälkäisen ihmisen kosto odottamisesta on karu ja tavallista oikeutetumpi.

Jos olet myöhässä 45 minuuttia

Soita, pyydä anteeksi ja syytä liikennettä. Odottava ei tietenkään usko selitystä, mutta tyytyy siihen, koska kaikki ovat syyttäneet liikennettä myöhästymisestä.

Jos olet myöhässä tunnin

Soita, pyydä anteeksi ja ala miettiä paikkaa, josta etsit lahjan (alun lahja ei liity tapaukseen). Mutta oikeasti, tunnin myöhässä? Millainen hirviö oikein olet!

Jos olet myöhässä 1-3 tuntia

Soita ja jätä viesti vastaajaan, jossa pyydät anteeksi ja tarjoat hyvitystä. Ala etsiä uusia ystäviä.

Vakavasti ottaen, en ikinä itse käyttäisi mitään näistä selityksistä. Tai no, ehkä paria.

Rule number one kuitenkin on aina: ole ajoissa tai mieluiten etuajassa. Pieni hetki omaa aikaa ennen tärkeää tapaamista muuttaa tapaamisen kurssin täysin.

 

Luukku kiinni

Useimmiten asiat onnistuvat, joskus ei. YMT:nn Vuoden 2016 joulukalenterista tuli kolossaalinen pettymys – erityisesti sen tekijälle.

Näin kävi. Joulukuu muuttui jossain vaiheessa Fight Clubin Jack’s Smirking Revenge -kohtaukseksi. Ilman suoria viittauksia työelämään, totta kai.

Joulukalenteri jäi kesken. Ei tyylikästä. Jatketaan tyylikkäästi viimeistään vuonna 2017.

En olisi uskonut, että kirjoitan ”Sori, etten ole postannut” -postausta, mutta kai sellainen joskus pakosti tulee. Nyt ainakin tuli.

As A Gentleman Would Say: olen pahoillani.

IMG_0786

Valoa kohti.

Luukku 6: Alkuperäinen ja ainoa Style Guy

fullsizerender-20

Tyylikirjojen Jos luet vain yhden -sarjassa on varmasti mukana useampikin kirja, mutta ainakin tämä sieltä löytyy. Minun kohdallani Glenn O’Brien kuuluisi oikeastaan uraidoleiden joulukalenteriin. Hänestä puhuminen meinaa mennä hieman tämän joulun tyylikalenterin ohi. Jos oli Andy Warholin ja Jean-Michel Basquiatin ystävä, niin vähän heikommatkin kirjoittajan lahjat riittäisivät.

Toki GQ-lehden alkuperäinen ja pitkäaikainen Style Guy eli O’Brien on aidosti mahtava kirjoittaja. O’Brien vain edustaa aina laajempaa kokonaisuutta. Hänen palstansa GQ-lehdessä on koko uuden amerikkalaisen tyylikirjoittamisen juuri.

Valtava tietomäärä leikattuna ohjeilla ja sarkasmilla, päällä black watch -kuosia, jalassa Belgian Shoesit ja kädessä Negroni. Vaatii aikamoista kärsivällisyyttä, että O’Brien ei rekisteröinyt käyttöön nimeä Style God, kun GQ jostain syystä päätti antaa hänelle potkut. Toki on mahdollista, että jotain oikeita ja painavia syitä tuon kyseisen median kannalta itsetuhoiselta vaikuttavan päätöksen taustalla on ollut, mutta eipä mennä niihin nyt.

O’Brien kirjoitti vuosikausia GQ:lle ja Playboylle ja oli sekä Oui- että Interview-lehtien päätoimittaja. Kirjassaan How To Be a Man: A Guide To Style and Behavior For The Modern Gentleman (2011, Rizzoli) on kuitenkin ennen kaikkea sinun ystäväsi.

How to Be a Man on (toivottavasti) välitilinpäätös O’Brienin 30-vuotiselta kirjoittajan uralta aiheen parissa. Kuten hän teoksessaan kirjoittaa, on leveistä chino-housuista ja purjemaisesta paidasta tullut amerikkalaisen toimiston univormu. Alkuperäistä Style Guyta tarvitaan edelleen.

O’Brienin terävin ase on aina ollut pistävä huumori, jossa on yllätyksenä aina lempen ymmärtävä jälkimaku. Hän on aiemmin tässä joulun tyylikalenterissa esitellyn Alan Flusserin hauskempi serkku. Molemmilla on sama newyorkilainen asenne, mutta O’Brien antaa neuvoja humoristisemmin, mikä oikeastaan saa ne jäämään helpommin mieleen.

Italiaa rakastava O’Brien sekoittaa periamerikkalaiseen itärannikon koulukuntaan sprezzaturaa sopivissa annoksissa, jotta klubitakit eivät olisi liian laatikkomaisia ja taskuliinat liian rigidejä. Parhaimmillaan Glenn O’Brienin puhaltaa tekstissään arkisiin asioihin runoutta – kuten kuvaillessaan ihmisen äänenkäyttöä.

”Our personal instrument can be source of eloquence and poetry, or it can noisome noise tantamount to pollution of the civil environment. We must guard not only our words but also our tone. (…) Talking too loudly is a basic offence, like standing too closely.”

Tai kirjoittaessaan solmioita.

”I love the necktie because it is the only article of clothing in a man’s wardrobe that has real enemies.”

How to Be a Man menee monia tyylikirjoja pidemmälle antamissaan ohjeissa. Teoksen lopussa on erityisen mahtava osio satunnaisia, yleisiä elämänohjeita.

”In America, salad bars are the leading cause for salmonella. Bars are for drinking.”

”Complain sparingly. Nobody likes a whiner.”

”When somebody looks good, tell them. They will remember it.”

fullsizerender-21 

YMT:n vuoden 2016 tyylikalenterissa arvioidaan jokaisen kalenteriin päätyvän kirjan lahjapotentiaali.

Ennustamme, että moni kirjoista tulee saamaan liikuttavan positiivisen arvion, koska tyylikirjaa painavampaa pakettia ei olekaan.

YMT-arvio: How to Be a Man. – 5/5.