Category: Kirjoittaminen

Viisi syytä, miksi Louis CK on tärkeä

Screen Shot 2016-08-18 at 18.11.20

Amerikkalainen koomikko Louis CK esiintyy perjantaina Helsingin Jäähallissa. Olen kirjoittanut blogiini lähinnä kahdesta asiasta: tyylistä ja komediasta. Louis CK liittyy niistä toiseen.

Jos väitän, että Louis CK on tämän hetken paras koomikko, olen varmasti oikeassa. Itse asiassa, taidan väittää niin. Tässä viisi syytä, miksi olen oikeassa. Viisi syytä, miksi Louis CK on tärkeä.

1 Hän aloittaa aina alusta

Muutaman vuoden takaisessa keskustelussa (Talking Funny) Jerry Seinfeld, Ricky Gervais, Chris Rock ja Louis CK keskustelevat esiintymisestä ja kirjoittamisesta. Muun muassa.

Seinfeld toteaa, että mennessään katsomaan koomikkoa, hän haluaa nähdä esityksen (”The Act”). Seinfeld itse kertoo esittävänsä Sucks and Great -vitsiään edelleen, vaikka esitti sen ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten.

Louis CK toimii eri tavoin. Kun hän lähtee kiertueelle, materiaali on aina uutta. Joka vuosi hän heittää pois kaikki vitsit ja kirjoittaa kokonaan uudet. Jos olet nähnyt Louien tänä keväänä vaikka Los Angelesin Comedy Storessa, tietysti hän on treenannut Helsingissä nähtäviä juttuja, mutta kun hän lopettaa kiertueen, nämä jutut jäävät pois.

Kysymys on suuri: oletko esiintyjä vai haluatko aina tähdätä parempaan? Se kertoo ihmisestä paljon.

 

2 Hän tekee kaiken itse

Louis CK:n palkittu komediasarja Louie on todellakin hänen sarjansa. Hän on sarjan luoja ja näyttelee pääosaa, mutta hän myös kirjoittaa, ohjaa ja leikkaa kaikki jaksot. Joko Louis CK on todella hyvä tai sitten hän ei luota muihin ihmisiin. Luultavasti molempia.

3 Tämä

Kaikkien aikojen Saturday Night Live -avausmonologi?

4 Hän ymmärtää tyttöjen ja poikien eron

Jokainen vanhempi, joka on leikkinyt lastensa kanssa tuntikausia sateisena sunnuntaiaamuna kello 7.04, ymmärtää Louis CK:n huumorin lastenkasvatuksesta. Yksi parhaista on juttu poikien ja tyttöjen eroista. Pojat rikkovat kaikki tavarat, tytöt rikkovat sielusi.

5 Hän on peloton

On olemassa monta tapaa vitsailla seksismistä ja rasismista. Ainakin oikea ja väärä. On hyvin helppoa olla väärällä puolella, mutta Louis CK on täydellisen peloton ja siksi aina oikealla puolella. Hän on peloton kirjoittaja ja esiintyjä. Hän ei pelkää käyttää NIITÄ SANOJA, mutta saa juuri sen takia ihmiset ajattelemaan. Nauramaan ja ajattelemaan.

Luukku 1: Kirjoittamisesta

tgb

Kirjoitin viime joulukuussa tyylin joulukalenteria. (Tein henkilökohtaisen ennätykseni prokrastinaation välttelyssä: kaksikymmentäneljä päivää ja kaksikymmentäneljä postausta putkeen.)

Se oli monestakin syystä mahtavaa. Ei vähiten saamani palautteen ja yllättävän tuotteliaisuuteni takia. Totta kai haluan jatkaa tänä vuonna – ja vieläpä laajemmasta teemasta.

Tämä ei olisi miesten tyyliblogi, jos en säännöllisin väliajoin kirjoittaisi Ernest Hemigwaystä. Nyt ei käsitellä kirjoituskoneita, nyrkkeilyä, sotaa, paidattomana poseeraamista, metsästystä, kalastusta, rommia, kissoja, partaa tai edes. Ei Kuubaa, vanhuksia, merta tai Pariisia. Puhutaan puheista.

Olin viime lauantai-iltana syntymäpäiväjuhlissa. Erityistä oli se, että ihmiset pitivät upeita puheita. Ei mitään maratoneja, vaan huimia kuvia siitä, mitä on olla hyvä ystävä. Juhla kosketti minua valtavasti. Olin näillä synttäreillä yksin, mutta parhaimmat ystäväni ovat ihmisiä, jotka rakastavat puheita. Ja osaavat pitää upeita sellaisia.

Ernest Hemingway kirjoitti puheen saadessaan kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954. Tässä sinulleYMT:n  joulukalenterin ensimmäisestä luukusta: 61 vuotta vanha puhe.

Hemingway ei sairauden takia itse pystynyt olemaan Tukholmassa vastaanottamassa palkintoaan. Puheen piti USA:n Ruotsin-suurlähettiläs John C. Cabot.

Puhe iskee lujaa, kuten Hemingwaylle sopii. Se on lyhyt, kuten Hemingwaylle sopii.

Minuun osui erityisesti kohta kirjoittamisesta. Kirjoittamisesta ja yksinäisyydestä.

“Writing, at its best, is a lonely life.”

Puheessa pusketaan ajatukseen, että kirjoittajan pitäisi aina uutta aloittaessaan tavoitella jotain, mitä kukaan muu ei ole saavuttanut tai missä kukaan muu ei ole onnistunut. On aina mentävä kohti jotain tavoittamatonta ja siksi tavoittelemisen arvoista haastetta.

“How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written.”

Inspiraationa tälle ensimmäiselle luukulle on ollut mahtavan Maria Popovan Brain Pickingsin postaus Hemingwayn puheesta ja kirjoittamisen yksinäisyydestä.

Hemingwayn puhe kokonaisuudessaan:

”Having no facility for speech-making and no command of oratory nor any domination of rhetoric, I wish to thank the administrators of the generosity of Alfred Nobel for this Prize.

No writer who knows the great writers who did not receive the Prize can accept it other than with humility. There is no need to list these writers. Everyone here may make his own list according to his knowledge and his conscience.

It would be impossible for me to ask the Ambassador of my country to read a speech in which a writer said all of the things which are in his heart. Things may not be immediately discernible in what a man writes, and in this sometimes he is fortunate; but eventually they are quite clear and by these and the degree of alchemy that he possesses he will endure or be forgotten.

Writing, at its best, is a lonely life. Organizations for writers palliate the writer’s loneliness but I doubt if they improve his writing. He grows in public stature as he sheds his loneliness and often his work deteriorates. For he does his work alone and if he is a good enough writer he must face eternity, or the lack of it, each day.

For a true writer each book should be a new beginning where he tries again for something that is beyond attainment. He should always try for something that has never been done or that others have tried and failed. Then sometimes, with great luck, he will succeed.

How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written. It is because we have had such great writers in the past that a writer is driven far out past where he can go, out to where no one can help him.

I have spoken too long for a writer. A writer should write what he has to say and not speak it. Again I thank you.”

Teksti: Jani

Kuva elokuvasta La Grande Bellezza. Katso se.

Born to Run 40 vuotta

Tänään tuli tasan 40 vuotta Bruce Springsteenin Born to Run -levyn julkaisusta. YMT nostaa villapipoa, hipaisee partaansa ja jatkaa luuserin esittämistä tässä eeppisessä runossa, jota myös elämäksi kutsutaan.

”The best music is essentially there to provide you something to face the world with”, Springsteen on sanonut. Amen.

Alla oleva esitys Born to Runin päättävästä Jungleland-kappaleesta täyttää 40 vuotta tämän vuoden marraskuussa. 25-vuotias Springsteen elämänsä kunnossa Lontoossa Hammersmith Odeonin keikalla. Hän oli ensimmäistä kertaa Euroopassa, ja The E Street Band oli timmissä kunnossa esittämässä tuoreen levyn kappaleita.

Ja käytän myös jokaisen mahdollisen tilaisuuden jakaa tämä video, jossa Jon Stewart puhuu Springsteenistä. (Yksi ympyrä sulkeutui, kun 65-vuotias Springsteen esitti Born To Runin Stewartin viimeisessä The Daily Show -ohjelmassa pari viikkoa sitten.)

Tämän videon Jon Stewartin puheesta voi katsoa kerran kuukaudessa.

Mutta tiedäthän: ”The highway’s jammed with broken heroes on a last chance power drive”. Ennemmin tai myöhemmin, olemme kaikki siinä tilanteessa.

Kiitos ja onnea.

Smoking my brain hazy: Sturgill Simpson Helsinkiin

Screen Shot 2015-04-22 at 7.43.57 PM

Juhlaviikkojen Huvila-teltan ohjelma julkistettiin viime viikolla. Jos YMT poimii ohjelmasta yhden esiintyjän, se on Sturgill Simpson. Pidän kiinnitystä täysosumana.

Sturgill Simpson on laulaja, jota pidetään ”kantrin pelastajana”. Siitä en tiedä, Simpsonin musiikki on sitä itseään. Unfuckwithable.

”There’s a gateway in our mind that leads somewhere out there beyond this plane
Where reptile aliens made of light cut you open and pull out all your pain
Tell me how you make illegal something that we all make in our brain
Some say you might go crazy but then again it might make you go sane.”

Sturgill Simpson: Turtles All The Way Down

Lauluissa vilahtelevat erilaiset päihteet, synnit ja takakuistin pohdinnat edellä mainittujen risteyskohdissa. Kuuntelin uusinta levyä tänään pyöräillessä, mutta Simpson on kyllä hienoa oluenjuontimusiikkia.

Näköjään kovin country tulee Kentuckystä. Ja elokuussa Helsingin Huvila-telttaan.

Arvostan myös Simpsonin tyylivalintoja.

Yllä olevassa NPR:n Tiny Desk -konsertissa Simpson sanoo olevansa menossa muutaman päivän kuluttua David Lettermanin show’hun esiintymään. Hän sanoo joutuvansa hankkimaan puvun, koska omistaa vain kaksi samanlaista paitaa. Mitä Simpsonilla on yllään? Sama paita, samat farkut, mutta eri Converset. Tai ehkä paitakin on se toinen.

Lately things have been a little complicated
Quality of life has got me down
Sex is cheap and talk is overrated
And the boys and me still working on the sound”
Sturgill Simpson: Life of Sin

img-thing

”We’ll do one for the ladies. I’m just bullshittin’ – they’re all for the ladies.”

Teksti: Jani

Paita: Sandro via MR PORTER.

Kitara: Google -> Acoustic Dark Wood Guitar.

Didion, Ellis ja mustat lasit

Screen Shot 2015-04-20 at 7.50.27 PM

Kirjailija Bret Easton Ellisin tiedetään ihannoivan ystäväänsä, kirjailija Joan Didionia. Ellis on tunnustanut saaneensa reilusti vaikutteita Didionilta (”I completely ripped her off in Less Than Zero”). Molempia yhdistää kirjailijapersoonallisuuden jakautuminen New Yorkin ja Kalifornian välille. Ja rakkaus tummiin aurinkolaseihin.

Mitä kirjoittamiseen tulee, Didion on esikuvista mahtavin kenelle tahansa. Didionin kirjojen Kalifornia on se, jossa pidetään aurinkolaseja, mutta niiden takaa ei välttämättä katso maailmaa oppiakseen uutta. Ihminen tarkkailee unohtaakseen jotain, mitä ei voi unohtaa.

Mutta Ellis ei seuraile Didionia pelkästään kirjallisessa työssä.

80-vuotias Didion esiintyi aiemmin tänä vuonna Célinen mainoksissa. Nyt on Bret Easton Ellisin vuoro. Ellis on italialaisen Persolin uusi mainoskasvo. Hänen valintansa on Persolilta luonteva. Ellisin romaanihenkilöiden aurinkolaseista voisi kirjoittaa oman kirjansa.

Teksti: Jani

Pressiklubi

IMG_1063

Kirjoitin tyylikirjan ja aloitin tämän blogin yhdessä Elinan kanssa, koska halusin elvyttää ja rentouttaa keskustelua pukeutumisen kulttuurista Suomessa.

Tänään tiistaina ilmestyneessä Gloriassa olen päässyt todella kovaan seuraan laukomaan omia näkemyksiäni. Mukana ovat muun muassa Jorma Uotinen, James ”Musta Barbaari” Nikander, Manna ja Niina Kurkinen.

Jutun kuvat otti Meeri Koutaniemi. Onneksi olen tottunut lahjakkaisiin valokuvaajiin omassa blogissanikin, että minulla ei mennyt täysin pasmat sekaisin.

Mutta Koutaniemi on kyllä kertakaikkisen valloittava persoonallisuus. Kuten Glorian nettisivuilla julkaistuista Meerin kommenteista selviää, epäonnistuin pikkupoikamaisen innostukseni peittelyssä täysin.

IMG_9809

Glorialle kiitos kutsusta! Tämä oli ilo ja kunnia.

Kahvilat lopettavat, mutta onneksi kahvia riittää

Aktiivisena kahvilakirjoittajana olen seurannut kauhuissani viime viikkojen kehitystä Helsingissä. Vaimoni suosikki Café Kokko sulki ovensa Kanavarannassa viime viikolla. Ja eilen lopetti toinen pieni helmi, The Exhibitionists Töölössä.

Näin ei voi jatkua. Pian joudun kirjoittamaan työhuoneessani!

Kahvila on kirjoittajan kolmas tila: ei koti, eikä työpaikka. Se on turvallinen välimuoto, jossa voi päästä kiinni erilaiseen tunteeseen. Ehkä muistat, että julkaisin vuosi sitten tässä blogissa kokonaisen tekstin kahvilassa kirjoittamisesta.

Olen siitä lähtien kirjoittanut seuraavaa tekstiä aiheesta, kahviloissa tietysti. Uudessa tekstissä käsitellään, missä kahviloissa kirjoittaa mitäkin. Se on tulossa.

Onneksi Helsingin kahvilarintamalta kuuluu hyviäkin uutisia. Olin tänään aamulla (kirjoittamassa) Brooklyn Caféssa. Huomasin ilokseni, että Brooklyn on lanseerannut oman uutuuskahvin.  Fulton Street Blendiä saa Viiskulmasta jo papuina ja kuulemma pian myös kupissa.

kuva 2

Eikä siinä vielä kaikki! Brooklyn Café on avannut kuukaudeksi uuden kahvilan Aleksin X-Mas Garageen. Voikohan siellä kirjoittaa?

Teksti ja kuva: Jani

Nähdään Helsingin Kirjamessuilla!

kuva 2

Helsingissä järjestetään tänä viikonloppuna kirjamessut. Yllä olevassa kuvassa pöydällä on kolme minulta tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa.  (Yksi vielä ilmestymättä, siitä lisää myöhemmin.) Yksi urakan miellyttävistä vaiheista on messuviikonloppu. Kuka kirjailija ei haluaisi puhua työstään, kirjoittamisesta ja kirjoistaan?

YMT hyökkää viikonloppuna tweedin, vakosametin ja neulesolmioiden kirjallisuuskliseemaailmaan. Jos et ole koskaan ollut kirjamessuilla, suosittelen vierailua. Missä muualla voi kuunnella saman päivän aikana kymmeniä suomalaisia kirjailijoita, ostaa koko loppuvuoden syntymäpäivälahjat, isänpäivälahjat (Vapaa tyyli) ja syödä metrilakua? Nähdään messuilla, siis.

Jos satut olemaan messuilla viikonloppuna, tule moikkaamaan! Minulla on viikonloppuna kolme esiintymistä Helsingin Kirjamessuilla. Olemme Duudsonien kanssa puhumassa tällä viikolla ilmestyneestä Härmästä Hollywoodiin -kirjasta Kallion lukion opiskelijoiden kanssa lauantaina Louhi-lavalla klo 13.30. Toinen esiintyminen Duudsonien kanssa on heti perään Suomalaisen kirjakaupan lavalla klo 14.00.

Vapaa tyyli -kirjasta ja suomalaisen miehen pukeutumisesta puhutaan Wine Cornerissa sunnuntaina klo 15.

Tyyliaiheen aasinsilta tulee tässä. Duudsonit esiintyvät kirjan kannessa tuunaamissaan kansallispuvuissa, jotka noteerattiin jo viime vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Miten niihin pukeudutaan? Se selviää alla olevasta kirjatrailerista.

 

Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin

20141021-152913-55753894.jpg

Tänään juhlittiin kirjoittamani Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan julkaisua. Kirjailijan kannalta tälläinen on unelmaprojekti monellakin tapaa. Elämä on yksinkertaisesti kiehtovaa Duudsonien matkassa. Kirjassa avataan näiden viihdetaiteilijoiden elämästä kokonaan uusia puolia. Tarina, joka nyt kerrotaan, on suomalaisittain ainutlaatuinen. Ja minä? Pääsin haastattelemaan mielenkiintoisia tyyppejä Jeff Tremainesta Renny Harliniin – sekä Suomessa että USA:ssa.

Duudsonien tarinassa on jotain rohkaisevaa ja arvokasta, jonka soisin leviävän laajalle: tärkeintä on ystävyys ja luottamus siihen, että kaikki on mahdollista. Unelmia voi toteuttaa, jos on valmis tekemään töitä. Duudsonit todella uskovat siihen ja toimivat sen mukaan.

Matkalla tulee ihan varmasti epäonnistumisia, totta kai. Luota minuun, minulla aiheesta satoja tunteja haastattelumateriaalia: suurten onnistumisten taustalla on aina epäonnistumisia – intohimoa, kovaa työtä ja väsymätöntä uskoa omaan tekemiseen.

Mitä Duudsonien tyyliin tulee, kunnioitan heitä suuresti. Olisi mielenkiintoista tarkastella jatkossa härmäläistä rock and roll -tyyliä tarkemminkin. Olen sentään kirjoittanut kirjan myös siitä, että tyylissä on enimmäkseen kyse asenteesta. Duudsoneilla sitä riittää. Hehän varastivat show’n viime joulukuussa tasavallan presidentin vastaanotolla asuilla, jotka ovat puhtaasti Vapaan tyylin henkisiä. Pukukoodin mukaisia, mutta täysin omaa persoonaa ilmaisevia.

Fun fact: Duudsonit kiinnittävät pukeutumisessaan erittäin paljon huomiota yksityiskohtiin. Vyöt kiinnostavat. Helavyöt erityisesti.

20141021-184242-67362467.jpg

Loppuun kysymys: jos olet lukenut Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan, mitä pidit?

Koomikko laihtui, näyttää hyvältä puvussa

Screen Shot 2014-10-18 at 11.32.24 AM

Viikon hämmentävin viihdeuutinen oli, että suosikkikoomikkoni Zach Galifianakis on laihtunut. Reilusti. Ehkä 20 kiloa? Hän on aloittanut terveellisen elämän. Tehnyt sethrogenit tai jonahhillit. Parantanut tapansa. Lopettanut juomisen. Kaikki asioita, joita koomikon ei ikinä pitäisi tehdä. Vitsi vitsi.

USA:n GQ uutisoi aiheen tyylin näkökulmasta. ”Zach Galifianakis loses a bunch of weight, looks great in a suit”. Puku ehkä istuu nyt paremmin, mutta eihän se ole olennaista. Minuun iski paniikki. Koomikon laihtuessa paino ei yleensä lähde läskistä. Koomikon laihtuessa ensimmäisenä lähtee hauskuus.

Galifianakisilta se ei ole ainakaan vielä lähtenyt. ”Teen kuolemaa”, Galifianakis vastasi punaisella matolla E!:n toimittajalle, joka kyseli laihtumisen syytä. Ymmärrettävästi jatkokysymys ei enää liittynyt aiheeseen.

Järkytystäni lievensi se, että Galifianakisin vanha yhden miehen show oli vihdoin ilmestynyt Netflixiin. Siinäkin sivutaan muuten tyyliaihetta. Showssaan Galifianakis on pukeutunut taivaansinisen Ralph Lauren -pooloon, joka on liian kireä. Hän kertoo paitaa ostaessaan halunneensa ylleen jotain, joka ”korostaa hänen alkoholismiaan”. Budum-tsih.

Vuonna 2006 San Franciscossa nauhoitettu Live at the Purple Onion on rönsyilevä katsaus Galifianakisin vanhempaan materiaaliin. Olen jäävi, koska olen fani, mutta suosittelen tätä katsottavaksi välittömästi. Galifianakis tunnetaan Hangover-elokuvista ja hienostuneesta haastatteluohjelmastaan Between Two Ferns with Zach Galifianakis, jossa hän on haastatellut muun muassa Barack Obama -nimistä miestä.

Parhaimmillaan hän on lavalla yhdistelemässä onelinereita ja pidempiä performansseja. Skinny Zach, odotamme seuraavaa siirtoasi.

Teksti: Jani

Kuvakaappaus: GQ.com