Tagged: kahvilla

Kahvilat lopettavat, mutta onneksi kahvia riittää

Aktiivisena kahvilakirjoittajana olen seurannut kauhuissani viime viikkojen kehitystä Helsingissä. Vaimoni suosikki Café Kokko sulki ovensa Kanavarannassa viime viikolla. Ja eilen lopetti toinen pieni helmi, The Exhibitionists Töölössä.

Näin ei voi jatkua. Pian joudun kirjoittamaan työhuoneessani!

Kahvila on kirjoittajan kolmas tila: ei koti, eikä työpaikka. Se on turvallinen välimuoto, jossa voi päästä kiinni erilaiseen tunteeseen. Ehkä muistat, että julkaisin vuosi sitten tässä blogissa kokonaisen tekstin kahvilassa kirjoittamisesta.

Olen siitä lähtien kirjoittanut seuraavaa tekstiä aiheesta, kahviloissa tietysti. Uudessa tekstissä käsitellään, missä kahviloissa kirjoittaa mitäkin. Se on tulossa.

Onneksi Helsingin kahvilarintamalta kuuluu hyviäkin uutisia. Olin tänään aamulla (kirjoittamassa) Brooklyn Caféssa. Huomasin ilokseni, että Brooklyn on lanseerannut oman uutuuskahvin.  Fulton Street Blendiä saa Viiskulmasta jo papuina ja kuulemma pian myös kupissa.

kuva 2

Eikä siinä vielä kaikki! Brooklyn Café on avannut kuukaudeksi uuden kahvilan Aleksin X-Mas Garageen. Voikohan siellä kirjoittaa?

Teksti ja kuva: Jani