Category: USA

Luukku 19: Peacoat

Jos minun pitäisi valita vain yksi talvitakki, se olisi peacoat. Kierrätän yllä kuvan Instagramista, koska takkini on sekin kierrätetty. Ostin jenkkilaivaston takin San Franciscosta kymmenen vuotta sitten 20 dollarilla. Käsittääkseni takki on laivaston 80-luvun mallia. Nyt puhutaan hyvästä sijoituksesta.

Istuuko takkini? Joskus istuu, joskus ei. Kyse on suunnittelija Andy Spaden periaatteesta: kun jotain ostaa drift storesta, ei istuvuudesta voi ottaa liikaa paineita. Vaatekappaleella on oma elämänsä jo ennen sinua.  

Nimi peacoat on saanut alkunsa Hollannista. Hollannin merivoimat käyttivät vastaavaa takkia ensimmäisenä jo 1800-luvulla. Sana “pije” takin raskaaseen villakankaaseen. 

Takissa huomataan useimmisten sen imarteleva kaksinappirivistö, mutta mielestäni tärkeintä on nimenomaan kangas. Kunnon peacoat kestää sadetta ja kaksirivisenä myös tuulta. Kaulukset ylös ja kohti uusia seikkailuja.  

Kun Rami Niemi piirsi Vapaa tyyli -kirjaan miehen päällystakkeja, puhuimme armeijavaikutteiden merkityksestä. Peacoat kuuluu maiharin, pilotin ja duffelin kanssa niihin miehen vaatekaapin varmimpiin ja käytännöllisimpiin takkeihin. 

Mainokset

Luukku 18: Kuluta mahdollisimman paljon

Farkut vasemmalla: ostettu vuonna 2006. 

Farkut oikealla: ostettu vuonna 2017. 

Malli on sama (RRL selvedge slim fit). Näitä saa kuluttaa. 

Pointti on vuodesta toiseen sama: vältä valmispesuja, kuluta farkkusi itse. Itse asiassa, vältä farkkujen pesemistä ylipäätänsä, kulutat kauniimmat farkut. Kun kulutat enemmän, kulutat vähemmän. Kun sanon, että laatu on ekologisuutta, se tarkoittaa samojen farkkujen käyttämistä yli 10 vuotta.  

Luukku 15: Loskantappajat

Mainelaisen L.L. Beanin saappaat ovat mahdollisesti maailman parhaat kengät. Hieman persoonallisen näköisethän nämä Duck Boots -nimellä kulkevat kengät ovat, mutta kun niillä tallaa loskassa, sydämessä läikähtää. 

Nahkaisen saapasvarren ja kumipohjan yhdistelmämalli lanseerattiin jo vuonna 1911. Mallia on kopioitu, mutta suosittelen alkuperäisiä. 

Duck bootsit tehdään edelleen Mainen osavaltiossa. L.L. Beanilla on myös legendaarinen korjauspalvelu, joka tekee kengistä käytännössä ikuiset. 

Luukku 14: Go To Hell Pants

 

img_5578

Ivy League -kulttuuri on pahimmillaan puuduttavaa pönötystä, valkoisia villapaitoja olkapäillä ja juuri sinulta ikuisesti lukittuja ovia country clubilla.

Parhaimmillaan preppyily on täydellistä piittaamattomuutta pukeutumissäännöistä, mutta tyylikapinallisuuden suorittamista tavalla, joka näyttää edelleen skarpilta. Jälkimmäisen  paras ilmentymä ovat Go To Hell Pants. Jos sprezzatura olisi housut, tältä ne näyttäisivät.

Kyse on housuista, jotka erottuvat joukosta, asusta ja katukuvasta sellaisella tavalla, että kenellekään ei jää epäselvää, ettei niiden kantajaa voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipide hänen pukeutumisvalinnoistaan. Kuten kaikki sääntöjen rikkominen, tämäkin täytyy toteuttaa tyylillä.

Näetkö punaista? Punaiset housut ovat hyvä yritys, mutta niiden koodi on Suomessakin jo purettu. Jos pidät punaisia housuja, joku tulee kuitenkin kysymään, oletko ylittänyt Atlantin. Liian helppoa. Punainen ei toimi, mutta kirkas keltainen esimerkiksi toimii mainiosti.

Kunnon GTH-housut saavat kokijan kyseenalaistamaan järkesi, mutta housut ovat sen verran tyylikkyyden puolella, että kukaan ei tule sanomaan sinulle mitään muuta kuin korkeintaan: ”hienot housut”.

Täydellisten Go To Hell -housujen etsiminen on elämänmittainen projekti, jossa matka on tärkeämpi kuin housujen jalkaan sujauttaminen. Minulla on ollut onnea, löysin Ralph Laurenin viininpunaiset, kruunun päällä istuvilla fasaaneilla (totta kai) brodeeratut vakosametti GTH:t San Franciscosta jo vuonna 2008.

Tärkeä huomio: vaikka kyse on erikoisuudentavoittelijan erikoishousuista, GTH-housuihin sopii pukeutumisen perusohje. Jos yksi vaatekappale herättää paljon huomiota, kannattaa muussa asussa luottaa yksinkertaisuuteen. Tämä pätee myös Go To Hell Pantseihin. Kun sinulla on jalassasi GTH:t, yksivärinen oxfordpaita ja tummansininen irtotakki ja broguet, loaferit tai valkoiset tennarit riittävät mainiosti.

 

 

Luukku 4: Kauemmas ja hitaammin

Foster Huntington oli joskus nuori ja kiinnostava bloggaaja, joka kirjoitti opiskeluaikoinaan muun muassa A Restless Transplant – ja The Burning House -nimisiä blogeja (jälkimmäinen on julkaistu myös kirjana).

Ensimmäisen nimessä on sana restless ja toinen kertoo siitä, mitä ihminen ottaisi kotoaan mukaansa, jos talo palaisi. Lienee turvallista sanoa, että Huntingtonille tärkeintä on lähteminen.

Lopulta Huntington lähti. Hän kiersi ja kiertää ilmeisesti edelleen Yhdysvaltoja VW-pakullaan. 

Van Life – Your Home On The Road on kirja siitä. Se on vaarallisen täydellinen minulle, joka olen jumissa turvallisessa työssä, turvallisessa maassa, turvallisessa elämässä.  (googlaa: VW Syncro nettiauto vapaus)

Upea teos, joka nautitaan tällä viikolla ehkä Kuumassa avokadotoastin ja laten kanssa. Turvallista!

Luukku 3: Tee se itse -taskuliina

FullSizeRender (8)

Helpoin taskuliina – ja oma suosikkini – on bandana-huivi. Vaikka pitäisit pukua, bandana viestii humanistista vaarantunnetta: ”kyllä, minulla on pikkutakki, mutta saatan silloin tällöin liata käteni tai korottaa ääntäni.”

Bandana on liian iso rintataskuun, koska haluat välttää serviettiefektiä. On muutama vaihtoehto. Voit ostaa bandana lastenosastolta. Huivit ovat pienempiä ja halvempia. Toisaalta, voit leikata isomman huivin kahtia ja käyttää toista ”taskuliinana” puvun kanssa.

Tee se itse -miehenä olen sabotoinut muutaman drift storesta dollarilla ostetun huivin taskuliinakuntoon. Ymmärrän, että TSI on tässä vitsi, mutta oman taskuliinan tekemisessä on tässä tapauksessa verraton vaiva-hyötysuhde.

Taskuliina taittelun osalta bandana on demokraattinen. Voit taitella sen siisti tai tunkea – humanistisen vaaran hengessä – taskuun ihan tuosta vaan, ja tulos on silti tyylikäs. Jätä solmio kotiin tai laita kaulaan yksivärinen neulesolmio bandanan päävärissä, kaikki käy! Bandana on niin rento, että sille sopii mikä tahansa yhdistelmä.

Persoonallinen tyyli on parhaimmillaan sitä, että vastakohdat eivät kalahda keskenään, vaan loksahtelevat paikalleen kuin kauan kadoksissa olleet palaset. Bandana taskuliinana on tästä malliesimerkki. Do it.

 

Luukku 2: Penny ajatuksistasi

img_0059Siinä ne ovat: penny loaferit.

Melkein liian sirot, lähes turhan vanhaikaiset. Eli täydelliset. Kolme asiaa, joiden takia rakastan näitä preppyunivormujen katutason sankareita.

1) Tarina. Itse asiassa, kenkämallin nimi on Weejun, jota valmistajista G.H. Bass on käyttänyt vuodesta 1936. Weejun viittaa norwegianiin, koska kenkä perustuu norjalaisten kalastajien käyttämään malliin. Penny loaferin nimi puolestaan tulee siitä, että 1950-luvulla itärannikolla kundeilla oli tapa pitää loaferien päällisen suumaisessa koristesuikaleessa pennin kolikkoa. Ennen älypuhelimia, Nokiaa, faxia ja telexiä oli aika, jolloin puhelu maksoi pennyn. Kolikko kulki kätevästi mukana kengässä. Täydellistä.

2) Tyylit. Pidä penny loafereita sukkien, harmaiden housujen ja klubitakin kanssa ja näytät republikaanilta. Farkut ja t-paita? James Dean. Kaikki siltä väliltä on pelkkää mahdollisuutta.

3) Pilke. Näissä kengissä on vähintään yhtä paljon tyyliä kuin huumoria. Se on käyttäjän kannalta juuri sopiva haaste. Tradition ja trendin risteyskohdassa kulkee se sprezzaturan mentävä reitti, jota on mukava astella juuri penny loafereissa. Kolikot mukana, totta kai.