Tagged: sprezzatura
Luukku 14: Go To Hell Pants
Ivy League -kulttuuri on pahimmillaan puuduttavaa pönötystä, valkoisia villapaitoja olkapäillä ja juuri sinulta ikuisesti lukittuja ovia country clubilla.
Parhaimmillaan preppyily on täydellistä piittaamattomuutta pukeutumissäännöistä, mutta tyylikapinallisuuden suorittamista tavalla, joka näyttää edelleen skarpilta. Jälkimmäisen paras ilmentymä ovat Go To Hell Pants. Jos sprezzatura olisi housut, tältä ne näyttäisivät.
Kyse on housuista, jotka erottuvat joukosta, asusta ja katukuvasta sellaisella tavalla, että kenellekään ei jää epäselvää, ettei niiden kantajaa voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipide hänen pukeutumisvalinnoistaan. Kuten kaikki sääntöjen rikkominen, tämäkin täytyy toteuttaa tyylillä.
Näetkö punaista? Punaiset housut ovat hyvä yritys, mutta niiden koodi on Suomessakin jo purettu. Jos pidät punaisia housuja, joku tulee kuitenkin kysymään, oletko ylittänyt Atlantin. Liian helppoa. Punainen ei toimi, mutta kirkas keltainen esimerkiksi toimii mainiosti.
Kunnon GTH-housut saavat kokijan kyseenalaistamaan järkesi, mutta housut ovat sen verran tyylikkyyden puolella, että kukaan ei tule sanomaan sinulle mitään muuta kuin korkeintaan: ”hienot housut”.
Täydellisten Go To Hell -housujen etsiminen on elämänmittainen projekti, jossa matka on tärkeämpi kuin housujen jalkaan sujauttaminen. Minulla on ollut onnea, löysin Ralph Laurenin viininpunaiset, kruunun päällä istuvilla fasaaneilla (totta kai) brodeeratut vakosametti GTH:t San Franciscosta jo vuonna 2008.
Tärkeä huomio: vaikka kyse on erikoisuudentavoittelijan erikoishousuista, GTH-housuihin sopii pukeutumisen perusohje. Jos yksi vaatekappale herättää paljon huomiota, kannattaa muussa asussa luottaa yksinkertaisuuteen. Tämä pätee myös Go To Hell Pantseihin. Kun sinulla on jalassasi GTH:t, yksivärinen oxfordpaita ja tummansininen irtotakki ja broguet, loaferit tai valkoiset tennarit riittävät mainiosti.
Feeling blue
Kaksi kovinta tässä hetkessä puhumassa kahdesta klassisimmasta kautta aikojen. Tässä lukusuositus lauantai-illan kunniaksi. Kun Sid Mashburn puhuu navy blazeristä, kuuntelen. Kun David Coggins kirjoittaa navy suitista, luen.
Suomalainen mies ostaa edelleen liian usein mustaa, kun hän ostaa pukua. Sanon aina, että tummansininen ajaa saman asian – ja monta muuta sen lisäksi. Tämäpä sattui: kaksi tämän ajan tyylivaikuttajaa ajaa edistämässä sinistä.
Sid Mashburn on Atlantan tyylitaituri, joka nousi vuonna 2007 oman liikkeen perustamisen jälkeen nopeasti nettimaineeseen. Mashburn on juuri laajentanut Los Angelesiin. Mashburn avasi liikkeen Brentwood Country Martiin.
David Coggins on amerikkalainen kirjoittaja ja kirjailija, jolta on juuri julkaistu jopa Vapaa tyylin veroinen tyylikirja Men and Style: Essays, Interviews and Considerations. (Osta molemmat heti.)
Coggins avaa Michael Williamsin A Continuous Leanille tummansinisen puvun ylivoimaisuutta otsikolla Big Blue. Kun aiheena on tyyli tai tummansininen puku, Coggins ei kirjoita, hän todistaa.
”When worn correctly blue is not business, it’s personal.”
Luukku 14: sprezzatura eli huoliteltu huolimattomuus
Gianni Agnellilla oli tapana pitää rannekelloa paitansa hihan päällä. Tavan alkuperästä on monta teoriaa. Agnellin on epäilty kärsineen allergiasta, jonka takia hän ei voinut yksinkertaisesti käyttää kelloa ihoa vasten. Toisaalta hänen mittatilauspaitojensa hihojen uumoiltu olleen niin täydellisen tiukkoja, ettei edes ohut rannekello mahtunut alle. Kolmas on suosikkini: Fiatin pääjohtajana Agnelli oli niin kiireinen, että hänellä ei ollut aikaa ryhtyä kaivelemaan rannekelloa paidan hihan alta. Hän laittoi sen hihan päälle, jotta se on aina näkyvillä.
Jos matkustat Italiassa, huomaat monilla italialaisilla miehillä olevan pieniä persoonallisia tyylioikkuja. Kadulla vastaantuleva isoisä on pukeutunut päästä varpaisiin harmaisiin, mutta hänellä on neonoranssit silmälasit. Pukumies on jättänyt button-down-kauluspaidan kaulukset napittamatta. Kolmas tyyppi on tunkenut kirkkaanpunaiset nahkahansikkaat villakangastakin rintataskuun.
Kyseessä on sprezzatura, huoliteltu huolimattomuus.
Pukeutuminen on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen asia. Se on tapa ilmaista persoonallisuutta ja osoittaa, että kunnioitat sekä itseäsi että muita.
Italialainen Baldassare Castiglione oli poliitikko, diplomaatti ja kirjailija, eli suhteellisen kaukana suomalaisesta perusjampasta, mutta hänen ajatuksensa sopivat meille kaikille. Castiglione on italialaisen sprezzatura-käsitteen keksijä.
Castiglionen idea on, että tyylikkäinkään herrasmies – tai siis mies – ei saisi koskaan näyttää siltä, että yrittää liikaa. Hänen loisteliaisuutensa tulisi näyttää vaivattomalta ja luonnolliselta. Sprezzatura on harjoiteltua vaivattomuutta, joka muuttuu lopulta toiseksi luonnoksi, kun sitä tarpeeksi toistaa.
Sprezzatura on sitä, että mies loistaa, vaikka näyttää, ettei edes yritä. Se on rintataskuun kärsivällisesti taiteltu taskuliina, joka vaikuttaa sinne kiireessä tungetulta. Se on kirkuvan keltainen Ferrari-logo punaisessa autossa, mutta toisaalta myös Mikael Granlundin ilmaveivi ja Lasse Virenin kaatumisen jälkeinen nousu.
Sprezzatura on arjen peperoncinopippuria, läsnä italialaisessa taiteessa, tieteessä ja Rooman kaduilla. Sprezzatura on yksi Italian suurimmista lahjoista maailmalle. Yllätys tavanomaisessa, nerous kätkettynä rutiiniin. Oikku, josta tulee tapa.
Baldassare Castiglione kuoli jo vuonna 1529, mutta sprezzatura elää ja voi hyvin.
Teksti: Jani
Kuvitus: Rami Niemi
Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on innostava joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Sprezzatura-takuu.
Sprezzatura-perjantai
Olin tämän viikon Lontoossa (siitä lisää myöhemmin) ja englantilainen tyyli teki vaikutuksen. Mutta perjantain kunniaksi paluu Helsinkiin oli vähintään yhtä tyylikäs.
Arvostan suuresti Vaatturiliike Sauman Ollin ja Tuomon tapaa juoda aamukahvit Bulevardilla kesät talvet. Herrojen tyylistä puhumattakaan.
Kuten englantilainen sanoisi: something tells me these fellows are in the sprezzatura business.
Teksti ja kuva: Jani
Yhden miehen tyyli 