Category: Kauppa

Kaupassa: Loreak Mendian

Loreak Mendian on vaatemerkki, ilmiö ja kauppa, joka perustettiin vuonna 1995 San Sebastianissa Espanjassa. Nimi on baskia ja tarkoittaa ”kukkia vuoristossa”, mikäli osaan yhtään googlata. Ensimmäisessä kaupassa merkin perustajat Xabi Zirikiain ja Victor Serna myivät itse tekemiään t-paitoja. Paljon juotu olutta Ondarrassa sen jälkeen ja ajat ovat muuttuneet. 

Vuonna 2019 elämme todellisuudessa, jossa joukossamme liikkuu yli 50-vuotiaita skeittareita ja surffaajia ja yli 70-vuotiaat pitävät huppareita luontevasti. There’s a business here somewhere ja sama baskiksi. Loreak Mendian on ollut vuosikymmeniä surffareiden ja skeittarien suosiossa, mutta viime vuosina kohderyhmä on laajentunut myös niihin, jotka haluaisivat kuulua jompaankumpaan ryhmään. Loreak Mendianin liikkeitä on nykyään San Sebastianissa kaksi, mutta sen lisäksi myymälöitä muualla Espanjassa sekä muun muassa Pariisissa ja Lontoossa. Tyylillisesti Loreak Mendian on tehnyt ”makiat” ja pelkistänyt suunnittelun rauhallisemmaksi estetiikaksi. Printtipaidat ovat muuttuneet yksivärisiksi t-paidoiksi tai raidallisiksi ranskalaiskalastajien nutuiksi. Uusi ilme on: skeittari,joka teki rahaa ja lapsia. (Lasten mallisto löytyy myös.) 

Uusi mallisto näyttää toimivan hyvin. Rauhallisia värejä, hillityjä tekstejä, jopa trenssitakki. Lisäksi kaupan sisäänostaja iskee rumpua tarkasti kuin Phil Collins In the Air Tonightissa: San Sebastianin miesten myymälässä ainoa vieraileva brändi on Patagonia. Loreak Mendianin uusi aalto kannattelee. 

YMT: Greg

Greg Lellouche on newyorkilaisen No Man Walks Alone -verkkokaupan perustaja ja toimitusjohtaja. Vahvaa tyylisuorittamista läpi Pitti-viikon. 

Lellouchen paita on Tony Shirtmakersin helmi ja siinä niin sanottu camp collar. Kyseinen kaulusmalli hallitsi Pitti Uomon katukuvaa, uusia mallistoja ja siis myös ensi kesän kauppaa. Malli muistiin. 

Luukku 23: homma hanskassa

Kuljin itse yhden talven Helsingissä kokonaan ilman hanskoja. En suosittele. 

Onnistunut asustevalinta voi olla vaatekaapin salainen ase. Joskus asuste on huutomerkki, joskus hillitty alleviivaus. Hanskat on esimerkki asusteesta, jossa kannattaa mennä käytännöllisyys edellä. 

Hanskoissa minulle tärkeintä on, että ne istuvat kuin eh, hanska. Osta mieluummin aavistuksen tiukat, ne venyvät kyllä. Nämä kuvassa olevat Balmuirit ovat paitsi hillityt myös erittäin lämpimät, mikä saa hanskattoman talven ja jäätyneiden käsien muiston unohtumaan nopeasti. 

Menswearin rankka vuosi 2016

2016 ei ollut helppo vuosi menswearin ystävälle ja ostajalle. Mutta kun yksi tai kaksi aikakautta loppuu, yksi tai kaksi alkaa.

Helsingissä Harri siirtyi sivuun My o My THE MEN -kaupasta. Vaikka kaupan uusi suuntakin on erittäin hyvä, mestari on mestari.

Harrin siirtyminen kehitys- ja opetustehtäviin oli kova pala kuluttajalle, mutta tekee tietysti hyvää muotialan koulutukselle Helsingissä.

Viime viikonloppuna Tallinnassa kuulin, että tyylitaituri Aimar (yllä toinen oikealta) oli jättänyt Sfäärin. Onneksi myös juuri tällä viikolla alennusmyyntinsä aloittanut Sfäär on hyvissä käsissä, koska Henri (vasemmalla) jatkaa Aimarin saappaissa etelänaapurin ykköskaupassa.

Eikä siinä vielä kaikki. Myös Aimar jatkaa kulttuurityötä uudella alalla. YMT:n saamien tietojen mukaan Tallinnaan avataan pian Brewdog – jota vetää kukapa muu kuin ystävämme Aimar.

 

Lontoo, Lundsten ja lantsarit

10926394_10153061376937640_3296015610049928849_n

Teimme YMT-tiimillä Elinan kanssa helmikuun Gloriaan henkilöjutun lahjakkaasta suunnittelijasta Julia Lundstenista. Kenkäsuunnittelija Lundsten on jo nyt luonut hienon uran Lontoossa, ja kuten Glorian jutusta selviää, kaikki on vasta alussa.

Olin erityisen vaikuttunut Julian tavasta pitää suunnittelijalle elintärkeä ideointi osana arkea. Hän ei ole suunnittelija, joka vaihtaa joka vuosi kenkiinsä uuden rusetin tai muun yksityiskohdan. Luovuuden suhteen Lundsten muistuttaa enemmänkin koomikko Louis CK:tä – joka vuosi kaikki uusiksi. Uuden malliston – tai esityksen – suunnittelu alkaa aina nollasta.

Julia Lundsten kantaa koko ajan muistikirjoja mukanaan ja skissaa idean, koron yksityiskohdan tai hurjan materiaalimiksauksen ylös kirjaan heti iden ponnahtaessa tajuntaan. Todisteet näin ripoteltuna työhuoneen pöydälle. Muistikirjoja oli todella paljon.

Lundstenin Finsk-merkki tunnetaan näyttävistä kengistä naisille, mutta Nokian jalkineiden kumisaappaita Julia on suunnitellut myös miehille. Lundstenin kumisaappaita on kehuttu, eikä suotta. Hän on nainen paikallaan niin veistoksillisten korkokenkien luojana kuin urbaanien kumisaappaiden suunnittelijana. Kun minä palkkaan kumisaappaille designerin, parikymmentä vuotta sateisessa Lontoossa tulee ehdottomasti olemaan vahvuus.

Jos Suomessa sattuisi olemaan joskus loskaa, suosittelen testaamaan alla kuvattuja miesten Biker Low -kumisaappaita.

Nokian_jalkineet_shot10_0448

Teksti: Jani

Tammikuun klassikot 1: kaapelineule

LosAngeles_RosebowlfleaL1080620 - Version 2

Hyvää uutta vuotta! Innostuin itse joulun tyylikalenterista niin paljon, että YMT jatkaa vauhdilla tammikuussa klassikoiden parissa.

Worst case scenario. Sweater weather without a sweater. Tammikuussa ei saa palella.

Täydellinen kaapelineule on miehen parhaiden ystävien top viitosessa. Vähintään.

Neule tai villapiata on miehelle mahdollisuus käyttää rohkeasti väriä, mutta on hyvä muistaa, että klassikot ovat yksinkertaisia. Vaalea kaapelineule toimii aina. Se sopii farkkujen kanssa. Villa lämmittää. Kaapelineule ei pelota ketään.  Todennäköisesti se kerää silittelyä ja halauksia.

 Saaristohenkinen villapaita on vaatteeksi muuttunut versio ruotsin käsitteestä lagom – juuri sopivasti.

Kuvan mies on Gant Ruggerin ruotsalainen pääsuunnittelija Christopher Bastin,  johon törmäsin viime vuonna sattumalta Los Angelesissa. Bastin oli vaaleassa kaapelineuleessa, totta kai.

Bastinin suunnittelemassa Gant Ruggerin tämän talven mallistossa on täsmälleen samanlainen villapaita. Se on tammikuun YMT:n ensimmäinen klassikkosuosittelu.

Uutena lähes samaa villapaitaa myy – juuri nyt alehintaan – ainakin MR PORTER.

458492_mrp_in_l

Klassikkosuositteluissa on aina ekologinen ulottuvuus. Klassikoita nimittäin löytää usein käytettynä. Klassikoihin kannattaa sijoittaa, sillä ne kestävät aikaa.

Bastinilla on luultavasti yllään vintageversio kaapelineuleesta. Kuvan villapaidan kaltaisen neuleen voi hyvinkin löytää käytettyjen vaatteiden liikkeestä. Ja vielä todennäköisemmin mökiltään isoisän vaatekaapista.

Keep it cool, pysy lämpimänä!

Teksti ja kuva: Jani

Villapaita: MR PORTER 

Sprezzatura-perjantai

kuva (19)

Olin tämän viikon Lontoossa (siitä lisää myöhemmin) ja englantilainen tyyli teki vaikutuksen. Mutta perjantain kunniaksi paluu Helsinkiin oli vähintään yhtä tyylikäs.

Arvostan suuresti Vaatturiliike Sauman Ollin ja Tuomon tapaa juoda aamukahvit Bulevardilla kesät talvet. Herrojen tyylistä puhumattakaan.

Kuten englantilainen sanoisi: something tells me these fellows are in the sprezzatura business.

Teksti ja kuva: Jani

Kuivaa asiaa sadetakeista

On olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka valittavat säästä ja niitä, jotka ovat varustautuneet kunnolla. Syksy on melankolian aikaa, mutta sitä varten on juoksulenkit ja raskas rock. Ja sadetakit.

Kun kierrän puhumassa miesten tyylistä, minulta kysytään usein, mikä on parasta suomalaisen miehen tyylissä. Toistelen uskollisesti, että suomalainen mies on erittäin käytännöllinen pukeutuja.

Tämä on maantieteellinen fakta: Suomessa sataa ja sateella kastuu. Kun sataa, miehen pitää olla varustautunut kunnon sadetakilla. Meillä kaikilla on hiostavia muistoja lapsuuden keltaisista Rukka-takeista, mutta nyt sadetakki voi olla myös tyylikäs ja mukava.

_0022_job_0806_rgb_300dpi.jpg

Stutterheim

Ruotsalainen Stutterheim on perheyritys, joka tekee tyylikkäitä ja laadukkaita sadetakkeja. ”60-luvun sadetakkeja saaristosta”, kuten yrityksen tarina kehuu. Jos olet valmis sijoittamaan 300 euroa sadetakkiin, sijoita tähän Made in Sweden -brändiin. Perhefiilis on viety niin pitkälle, että jokaisessa takissa on sinisellä kuulakärkikynällä kirjoitettu sen tekijän nimi. Birgitat, ronnyt tai gunvorit niitä valmistavat.

Charlie Chaplin sanoi kävelevänsä mieluiten sateessa, sillä silloin kukaan ei näe hänen itkevän. Chaplin luultavasti pitäisi Stutterheimin sadetakkia. Yrityksen slogan on klassikko: ”Stutterheim. Swedish melancholy at its driest.”

0046_Rains_lookbook_27_V038

Rains

Jos haluat pysyä kuivana, mutta halvalla ja vähemmän melankolisesti, kannattaa tutustua tanskalaiseen merkkiin nimeltä Rains. Jokainen viime vuonna Tukholmassa käynyt on huomannut Rainsin peiton olevan kattava ruotsalaisen vaatekaapissa. Merkki on tulossa Suomeenkin isommin, säät ei ainakaan ole ongelma. Rainsia myy Helsingissä ainakin My o My Aleksilla ja Urban A Erottajalla. Molemmat liikkeet ovat naistenvaateliikkeitä, mutta unisextakkeja löytyy myös isompien miesten kokoisina.

Nettikaupoissa Rainsin valikoima on hyvin monipuolinen ja mikä parasta: lähes kaikki takit alle 100 euron hintaisia.

 

Screen Shot 2014-11-04 at 10.23.28 AM

K-Way (auki)

Sadetakin tärkein ominaisuus on, että se pitää omistajansa kuivana. Lisäpisteitä saa siitä, että takin mukana kantaminen on helppoa. Rainsit kulkevat mukana suhteellisen kätevästi, mutta kätevyyden kuningas on K-Way. Pieneen pussiin, siis omaan taskuunsa, mahtuva takki henkii jotain 60-luvun ranskalaista cooliutta. Muutaman vuoden kokemuksella K-Wayssä on vain yksi ongelma – se hiostaa kuin lapsuuden takit.

Screen Shot 2014-11-04 at 10.23.10 AM

 

K-Way (kiinni).

Teksti: Jani

Kuvat: valmistajien nettisivut

Vapaa tyyli Blue Wingsissä

Screen Shot 2014-09-23 at 10.02.20 AM

Leaving, on a jet plane! Finnairin Blue Wings -lehden lokakuun numero keskittyy muotiin. Kansijuttu käsittelee syksyn suomalaista muotia. Jutun runkona käytetään kahta kirjaa: Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -teosta ja minun Vapaa tyyli -kirjaani. Inspiraatiota kirjoista ja tietokirjailijat asiantuntijoina? 10 000 Finnair-pistettä, Blue Wings! Mahtava juttu. On kunnia olla mukana.

Pääsin stylisti Mila Pentin kanssa valitsemaan kirjan maailmaan sopivia miesten vaatekappaleita suomalaisvalmistajien syksyn mallistoista. Mukana on Samujia, Saint Vacantia, Makiaa ja vaikka mitä. Lehti on luettavissa tietysti Finnairin koneessa, mutta myös täällä.

Hyvän mielen vaatekaapin kautta pohditaan naisten muotia ja Vapaa tyyli tietysti keskittyy miesten puolelle. Hauska projekti! Lisää näitä.

Screen Shot 2014-09-23 at 11.48.26 PM

Suuntaa Saumaan

Jos miesten tyyli kiinnostaa, alennusmyynnit ovat oiva tilaisuus päivittää vaatekaapin sisältöä kaksi kertaa vuodessa. Jos olisin Suomessa, suuntaisin Helsinkiin ja Bulevardille.

Alennusmyynneissä kannattaa pitää pää kylmänä ja ostaa vain sellaista, mitä muutenkin ostaisi. Miehen kannattaa pitäytyä klassikoissa ja täydentää varastojaan.

Maanantaina alkoi yksi Helsingin tärkeimmistä aleista. Juuri Pitti Uomosta palannut Sauman jengi tiedotti alen alkamisesta Instagramissa.