#300wears – kuluta järkevämmin 

Sivusin Instagramissa ja blogissa viime viikolla Liisa Jokisen ajatusta siitä, että #30wears-haaste on liian vähän.

Minulle itselleni juuri #300wears kuulostaa oikealta. En siihen kaikkien vaatteiden kohdalla pääse, mutta yrittää kannattaa. #300wears is a mindset. 

Ilokseni huomasin, että #300wears resonoi myös vaikuttamisen ammattilaisissa. Ainakin Pupulandian Jenny ja Avec Sofién Janette saivat ajatuksesta kiinni. 

Joku kysyi, mitkä ovat sellaisia vaatteita, joita itse olen käyttänyt 300 kertaa.

Hyvä kysymys! Nämä keräsin minuutissa siitä kasasta, missä lojuvat eniten käyttämäni kamat. 

Otetaan ensimmäisen kuvan laukku, Filson Original Briefcase. Ostin sen vuonna 2007. 12 vuotta läppäreitä, palavereita ja Italian sekä Suomen talvia ja salkku alkaa olla vasta alussa. Seattlelaisfirman slogan kuuluu: Might Aswell Have The Best. Vaikea väittää vastaan. 

Suomessa Filsonia myy ainakin Eerikinkadun Pinkomo. Harmittelin joskus (2010?) Pinkomon Mikolle, että Filsonia tulee ostettua harvoin, kun tuotteet ovat niin kestäviä. Kunnon kauppiaan vastaus oli esitellä koko tuoteperhe. Olen melkein set for life: minulla on neljä Filsonin laukkua. 

Farkuista olen kirjoittanut varmaan puolet blogin postauksista ja neljänneksen Insta-tilistä. Aina sama merkki. RRL for life. 

Farkut eivät todellakaan ole se ekologisin valinta, sillä yhden farkkuparin valmistamiseen käytetään jopa 7600 litraa vettä. Mutta ehkä järkevässä kuluttamisessa pitää ottaa myös huomioon jakautuminen vuosille. Tähän perustuu ajatus siitä, että kannattaa ostaa laatua. Ostin ensimmäiset RRL-farkut 2007 (se oli isojen ostosten vuosi näköjään). Sama pari on edelleen käytössä, viimeksi jalassa Flow Festivalin lauantaina. Tämä yllä oleva pari on seuraava versio: ostettu Los Angelesista vuonna 2009. Jalassa tätä kirjoittaessa. 

Jotkut häpeävät rikkinäisiä vaatteita. Laatu korjaa häpeän. Menswearin maailmassa kuluma kauluksessa tai takin kyynerpäässä on sartorial badge of honor, kunniamerkki siitä, että tiedät, mistä pidät. Ja käytät sen loppuun. 

Bean Boots. For life. L.L. Bean ja myös esimerkiksi Barbour ovat Filsonin ohella esimerkkejä valmistajista,  joilla on tehdas firman kotimaassa ja tuotteen voi lähettää tehtaalle korjattavaksi. 

Kävin muutama vuosi sitten Newcastlessa tekemässä Kauppalehti Optioon jutun Barbourista. Korjaajana työskennellyt Anne näytti valokuvan miehestä, jolla oli päällään Barbourin takki ja sen isossa taskussa vauva. Sitten hän näytti toisen kuvan, jossa sama mies oli 30 vuotta vanhempana, kainalossa tytär ja takin isossa taskussa tyttären tytär. #300wears

Patek Philippe -kellomerkin slogan on mainio. ”You never actually own a Patek Philippe. You merely take care of it for the next generation.”

Tämä on ajatus, josta myöskin keskustelimme mahtavan Gem-sovelluksen lanseeranneen Liisa Jokisen kanssa taannoin. Järkevä kuluttaminen on sitä, että ostaa laatua ja tuotteita, jotka kestävät vaikka sukupolvelta toiselle. 

Uusi vuodenaika, uusi puku

Ajatus on selkeä jo pukukopissa. Minulla ei ole aiemmin ollut tällaisia housuja. Kun laitan nämä housut jalkaan, tulen hyvälle tuulelle. Go to hell -housut on ollut, Kick ass -farkut myös. Uudet housut ovat onneksi osa pukua.

Kesällä teetin uuden puvun Helsingin toisessa ykkösketjun kaupassa eli Korkeavuorenkadun Caine Clothiersilla. 

Mittaprojekti on aina täyteläinen kokemus, niin myös tällä kertaa. Maestrona hääri Cainen vaatturi Joonatan, joka jaksoi sparrata kiitettävän rauhallisesti pohdiskeluani kankaasta. Viipyilevä valinta toki kuuluu asiaan. 

Vaikka mittoja otettiin kuumana kesäpäivänä, tavoitteena oli tehdä jotain Fall/Winner-henkistä. Voittajapuku tuleviksi talviksi.  Klassikko, mutta kierteellä. 

Kuosiksi valikoitui houndstoothia eli kukonaskelta. Tarkemmin sanottuna kangas on Black White Puppytooth (400gr/m2), valmistajanaan englantilainen Dugdale Bros& Co.

Valmiiseen pukuun tutustuessa valinta tuntuu oikealta. Klassinen kuosi hieman raskaammassa painossa saa minut taputtamaan itsenäni selkään – osaan sittenkin tehdä elämässä joitain oikeita valintoja! 


Mainitsinko jo, että kyseiset housut tekevät minut onnelliseksi?

Suomessakin on tänä kesänä saanut huomiota #30wears-haaste, jonka aloitti Livia Firth. Tästä herää muutamiakin ajatuksia uuden mittapuvun osalta. Ensinnäkin suhteellisen randomina se, että Livian mies Colin luultavasti hyväksyisi kangasvalinnan, vailla Tom Ford -mies onkin. 

Asiaan. Haastattelin taannoin Liisa Jokista Gem-sovelluksesta ja sivusimme Suomessa keskustelua aiheuttanutta haastetta. Jokisen näkemys oli selvä: 30 käyttökertaa ei riitä mihinkään, haasteen tulisi olla 300 wears.
Vuonna 2014 kirjoitin Vapaa tyyli -kirjassa, että ”laatu on äijän eko”. (Vuonna 2014 oli vielä jotenkin järkevää käyttää äijä-sanaa.) Pointti ei ole vanhentunut. Kun haussa on kestävämpi tapa kuluttaa, uskon laadukkaisiin valintoihin entistä enemmän. Valintoja voi tehdä monella tapaa: laadukkaat materiaalit hyvä, second hand parempi. Tärkeintä on investoida kestävään. 

Puvusta tuli hieno, jo sen näkeminen tekee minut onnelliseksi. Ja ne housut, puen ne välillä jalkaan kotona, kun on vähän epävarma olo. Tähtään vähintään 300 käyttökertaan, mutta niitä tulee kyllä paljon enemmän. 

Kuvat: Joona Wörlin

Throwback Thursday: olipa kerran podcast muodista, tyylistä ja yrittäjyydestä 

On melkein vuosi siitä, kun aloitimme Maryamin kanssa podcastin. Menestystarinan metsästäjät käsittelee kaikkea Flow Festivalista elokuviin ja yrittäjyydestä Duudsoneihin. 

Tyyliä ja vaateteollisuutta sivusimme useammassa jaksossa. Tässä niistä kolme poimintaa, kaikki jaksot kuunneltavissa Spotifyssä:


1. Arthur Borges – miehemme New Yorkissa
New Yorkissa Tom Fordilla työskentelevä Arthur Borges kertoo, miten pääsee töihin Tom Fordille New Yorkiin. Milano, elämä ja elämää suurempi parisuhde käydään läpi myös. Hieno mies, hieno tarina!


2. Totti Nyberg ja Makian matka läpi myrskyisän meren
Punavuoresta Pitti Uomoon – Makian tarina on ollut opintomatka, josta irtoaa useampikin opetus yrittäjyydestä. Makian kaupallinen johtaja Totti Nyberg kertoo, miten sekoilu vaihtui strategiaan ja mitä bisnekselle seuraa siitä, kun tekee oikeita 10 prosentin sijaan 70 prosenttia työajastaan. 


3. Ville Leino ja Billebeinon tarina
Kuka on Billebeino? Ville Leinon kanssa puhuimme siitä, miten entinen NHL-pelaaja loi parin miljoonan liikevaihtoa pyörittävän katumuodin ilmiön Suomeen ja miten taide ja kestävä kehitys liittyvät Billebeinoon. 

Kuvat: Henkka

Kaupassa: Loreak Mendian

Loreak Mendian on vaatemerkki, ilmiö ja kauppa, joka perustettiin vuonna 1995 San Sebastianissa Espanjassa. Nimi on baskia ja tarkoittaa ”kukkia vuoristossa”, mikäli osaan yhtään googlata. Ensimmäisessä kaupassa merkin perustajat Xabi Zirikiain ja Victor Serna myivät itse tekemiään t-paitoja. Paljon juotu olutta Ondarrassa sen jälkeen ja ajat ovat muuttuneet. 

Vuonna 2019 elämme todellisuudessa, jossa joukossamme liikkuu yli 50-vuotiaita skeittareita ja surffaajia ja yli 70-vuotiaat pitävät huppareita luontevasti. There’s a business here somewhere ja sama baskiksi. Loreak Mendian on ollut vuosikymmeniä surffareiden ja skeittarien suosiossa, mutta viime vuosina kohderyhmä on laajentunut myös niihin, jotka haluaisivat kuulua jompaankumpaan ryhmään. Loreak Mendianin liikkeitä on nykyään San Sebastianissa kaksi, mutta sen lisäksi myymälöitä muualla Espanjassa sekä muun muassa Pariisissa ja Lontoossa. Tyylillisesti Loreak Mendian on tehnyt ”makiat” ja pelkistänyt suunnittelun rauhallisemmaksi estetiikaksi. Printtipaidat ovat muuttuneet yksivärisiksi t-paidoiksi tai raidallisiksi ranskalaiskalastajien nutuiksi. Uusi ilme on: skeittari,joka teki rahaa ja lapsia. (Lasten mallisto löytyy myös.) 

Uusi mallisto näyttää toimivan hyvin. Rauhallisia värejä, hillityjä tekstejä, jopa trenssitakki. Lisäksi kaupan sisäänostaja iskee rumpua tarkasti kuin Phil Collins In the Air Tonightissa: San Sebastianin miesten myymälässä ainoa vieraileva brändi on Patagonia. Loreak Mendianin uusi aalto kannattelee. 

Hito hyvä latte Lappeenrannassa

Asuin lapsena Lappeenrannassa. Kaikki muuttuu, mutta erityisen dramaattista on ollut muutos synnyinkaupungissa. Välillä tuntuu, että vain SaiPa pysyy, vaikka SaiPan peleissä ei enää heitetäkään Minttejä katsomoon.

Retailin ja ravintoloiden osalta Lappeenranta on kuin näyttely siitä, mitä kaikkia mahdollisimman persoonattomia ketjuja Suomessa on, miten monella tylsällä tavalla harmaan kerrostalon voi rakentaa vanhan puutalon tilalle. Tai siis näin tilanteen olen kokenut.

Tiedän toki, että kaupungissa tapahtuu myös hyviä asioita. Tämä on kertomus yhdestä sellaisesta mikrokokemuksesta siitä. Tällä kertaa pikavisiitillä ehdin vihdoin käymään Lehmus Roasteryssä, joka heti ensitutustumisella edustaa sellaista tekemistä, josta voi olla ylpeä. (Edit: ja siis paikka tietysti onkin nimeltään Satamatie 6 ja se on Suomen paras kahvila. Noni.)

Jos Lappeenranta olisi amerikkalainen kaupunki, jonka ketjut olisivat motittaneet, Lehmus Roastery edustaisi juuri sitä kapinahenkeä, joka sikiää jonnekin teollisuusalueelle. Koska ollaan Lappeenrannassa, Lehmus Roasteryn paahtimo ja Satamatie 6 -kahvila sijaitsevat kaupungin kauneimmilla kulmilla sataman takana. Vahva suositus!

”Miten mie voisin auttaa” ovat suurin piirtein ihanimmat sanat, joita Helsingistä lapsuutensa maisemiin saapunut voi kuulla. Olin niin vaikuttunut Lehmus Roasteryn miljööstä, tuotteesta ja palvelusta, että palasin jopa bloggaamaan. Hito hyvä!

Arvostan: näin pitää iskeä Support Your Local -hengessä kiilaa ketjumenoa vastaan! Myynnissä on paikallista superttuotetta omista kahveista erilaisiin alueen mikrobrändeihin (Hito hyvän pipo – hankin) ja pienpanimo-oluisiin (Tuju), joiden joukossa tietysti on yhdessä Lehmus Roasteryn kanssa tehty erikoisolut. Mainitsinko jo hyvän palvelun?

Ostin mukaan laten, joka oli tehty yllä kuvattuun House Blend Espressoon. Pää meinasi räjähtää. Kun pyöräilin siinä satamassa latte kädessä kohti ketjujen maailmaa, tuli hyvä ja lämmin olo siitä, että parempaakin on tarjolla. Tuun vastakii.

”Sinäkään et käytä sellaista liinaa”

Ennen oli Hatut ja Myssyt, nyt Liinat ja Tyhjätaskut. Jos on pakko valita, kuulun liinapuolueeseen. Pakko arvostaa, kun Suomen tasavallan presidentti kommentoi tyyliaiheita. 

Miten taskuliina taitellaan? Kiva, kun kysyit! Tässä Yhden miehen tyylin ikuinen toiveuusinta eli taskuliinan taitteluohje. 

Santa Maria Novella – maailman elegantein saippuakauppias

Pitti Uomon muotiviikko tehdään useamman pysähdyksen taktiikalla. Suosikkibrändien osastojen, Pittin jumalaisen pressilounaan, Giubbe Rossen negronin, rakkaimpien ravintoloiden ja muutaman tärkeän museon lisäksi pakollinen pysähdys on Officina Profumo-Farmaceutica di Santa Maria Novella.

Firenzeläinen klassikko valmistaa saippuaa, hajusteita ja öljyjä. Onko hyviä, kysyt.
Santa Maria Novella on perustettu vuonna 1612 ja bisnes luistaa paremmin kuin koskaan.  

Tyttärelläni on tapana halata yllättäen ja kysyä syytä minulta. ”Koska et ole kiroillut vähään aikaan.” Suuni voisi silti pestä välillä saippualla. Jos niin on tehtävä, suosin mailman parasta saippuaa. 

Näköjään Yhden miehen tyyli on edennyt siihen vaiheeseen, että unboxaan saippuoita.

Domikaanimunkkien perustaman parfymerian takia teen kaikkeni. Jos muuten eksyt kesämatkalla Firenzeen, suosittelen vahvasti vierailua Santa Maria Novellassa, joka muistuttaa enemmän museota kuin kauppaa. Toki niin, että kaikki saippuoista erikoisiin eliksiireihin on kaupan. 

Saippuatestiin en vielä lähde. Säästelen. Nautin myös ensin Santa Maria Novellan typografiasta ja tuotteiden huumaavista renessanssin loppuajan tuoksuista.

En ole edes kiroillut muutamaan päivään.
Katsotaan viikonloppuna sitten, jos vaikka Weekend Soapille olisi käyttöä. 

YMT: Greg

Greg Lellouche on newyorkilaisen No Man Walks Alone -verkkokaupan perustaja ja toimitusjohtaja. Vahvaa tyylisuorittamista läpi Pitti-viikon. 

Lellouchen paita on Tony Shirtmakersin helmi ja siinä niin sanottu camp collar. Kyseinen kaulusmalli hallitsi Pitti Uomon katukuvaa, uusia mallistoja ja siis myös ensi kesän kauppaa. Malli muistiin.