Tagged: Puku

Uusi vuodenaika, uusi puku

Ajatus on selkeä jo pukukopissa. Minulla ei ole aiemmin ollut tällaisia housuja. Kun laitan nämä housut jalkaan, tulen hyvälle tuulelle. Go to hell -housut on ollut, Kick ass -farkut myös. Uudet housut ovat onneksi osa pukua.

Kesällä teetin uuden puvun Helsingin toisessa ykkösketjun kaupassa eli Korkeavuorenkadun Caine Clothiersilla

Mittaprojekti on aina täyteläinen kokemus, niin myös tällä kertaa. Maestrona hääri Cainen vaatturi Joonatan, joka jaksoi sparrata kiitettävän rauhallisesti pohdiskeluani kankaasta. Viipyilevä valinta toki kuuluu asiaan. 

Vaikka mittoja otettiin kuumana kesäpäivänä, tavoitteena oli tehdä jotain Fall/Winner-henkistä. Voittajapuku tuleviksi talviksi.  Klassikko, mutta kierteellä. 

Kuosiksi valikoitui houndstoothia eli kukonaskelta. Tarkemmin sanottuna kangas on Black White Puppytooth (400gr/m2), valmistajanaan englantilainen Dugdale Bros& Co.

Valmiiseen pukuun tutustuessa valinta tuntuu oikealta. Klassinen kuosi hieman raskaammassa painossa saa minut taputtamaan itsenäni selkään – osaan sittenkin tehdä elämässä joitain oikeita valintoja! 


Mainitsinko jo, että kyseiset housut tekevät minut onnelliseksi?

Suomessakin on tänä kesänä saanut huomiota #30wears-haaste, jonka aloitti Livia Firth. Tästä herää muutamiakin ajatuksia uuden mittapuvun osalta. Ensinnäkin suhteellisen randomina se, että Livian mies Colin luultavasti hyväksyisi kangasvalinnan, vailla Tom Ford -mies onkin. 

Asiaan. Haastattelin taannoin Liisa Jokista Gem-sovelluksesta ja sivusimme Suomessa keskustelua aiheuttanutta haastetta. Jokisen näkemys oli selvä: 30 käyttökertaa ei riitä mihinkään, haasteen tulisi olla 300 wears.
Vuonna 2014 kirjoitin Vapaa tyyli -kirjassa, että ”laatu on äijän eko”. (Vuonna 2014 oli vielä jotenkin järkevää käyttää äijä-sanaa.) Pointti ei ole vanhentunut. Kun haussa on kestävämpi tapa kuluttaa, uskon laadukkaisiin valintoihin entistä enemmän. Valintoja voi tehdä monella tapaa: laadukkaat materiaalit hyvä, second hand parempi. Tärkeintä on investoida kestävään. 

Puvusta tuli hieno, jo sen näkeminen tekee minut onnelliseksi. Ja ne housut, puen ne välillä jalkaan kotona, kun on vähän epävarma olo. Tähtään vähintään 300 käyttökertaan, mutta niitä tulee kyllä paljon enemmän. 

Kuvat: Joona Wörlin

Pukumies

screen-shot-2016-10-16-at-11-22-45

Olen sanonut, että miehellä pitää olla puku, mutta kenenkään ei tarvitse olla ”pukumies”. Donald Trump vaikuttaa ajattelevan: väärin, turpa kiinni. Nimenomaan pitää olla pukumies.

USA:n presidentinvaalien historiassa ehdokas nimeltä Donald Trump on yhtä poikkeava pukeutumisensa kuin puheidensa suhteen.

Miespoliitikot pitävät pukua, kyllä, mutta Donald Trump pitää pukua aina. Hän näyttää siltä, että nukkuu puvussa. Trump herää puku päällä, käy suihkussa ja juontaa tositelevisio-ohjelmaansa puku päällä. Jos Trump urheilisi, hän tekisi sen puvussa ja liian pitkässä punaisessa solmiossa.

Normaalistihan USA:n presidentinvaalien ehdokas yrittää esittää useampia rooleja: hän kävelee farkuissa tehdastyöntekijöiden seassa, silittää koiraa samettihousuissa, antaa vauvalle pusun tuulitakkiin verhoutuneena, syö tacoja paitahihasillaan, pomputtelee koripalloa hupparissa ja antaa viikonloppuna lausunnon villapaidassa, jotta äänestäjille tulisi kuva ehdokkaasta, joka on vähän kuin he. Donald Trump ei ole koskaan tehnyt niin. Hän ei ole kuin he ja haluaa viestiä siitä koko ajan. Hän pitää aina pukua, koska haluaa iskeä nyrkkiä pöytään, että hän on pomo. Pukumies.

Trumpin yhtäläisyys Silvio Berlusconin kanssa ei ole vain krooninen puheripuli, misogynia tai lämpimät suhteen Putinin Venäjään. Trump on kurjistuvan keskiluokan haalistuvissa haaveissa juuri se liikemies, joka on menestynyt ja voi saada kurjistuvan keskiluokankin menestymään. Italiassa Berlusconi pysyi tuon menestyksen trickle down -illuusion ja laajojen mediaomistustensa avulla vallassa vuosikausia.

Berlusconi sentään pääministerivuosinaan heilui italialaiseen tyyliin speedoissa uimarannalla, piti valkoista bandanaa (suojatakseen kauneusleikkauksen jälkiä, mutta silti) ja lomaili shortseissa ja pikeepaidassa.

Il Douche ei tee niin, Donald Trump on pukumies.

Donald Trump käyttää roomalaisen Brionin pukuja. La Dolce Vita -ajan vaatettaja Brionin vakioasiakkaisiin kuuluivat muun muassa Marcello Mastroianni ja Federico Fellini. Brioni luultavasti ei halua mainostaa Trump-yhteyttä, mikä kertoo paljon, sillä Brioni on aika eksyksissä mainostajana. Sivuhuomio: klassikkotalo Brioni yritti viime keväänä suhteellisen kunnianhimoista brändikampanjaa, jossa luova johtaja Justin O’Shea värväsi mannekiiniksi Metallican. Nuorennusleikkaus ei onnistunut ja O’Shea on sittemmin jättänyt positionsa Brionilla.

Trumpin ”tyyli” on lukkiutunut samaan muottiin 1970-luvun lopussa. Puku ja voimasolmio on ollut Trumpin univormu jo Ivana-vuosista eli yli 40 vuotta. Normaalisti solmion oikea mitta on, että kärki osuu vyösoljen keskelle. Trump ei välitä. Hän pitää samalla tavalla aivan liian pitkiä solmioita kuin piti jo 1970-luvulla. Trumpilla solmion kärki on sepaluksen päällä.

Trumpin puvut roikkuvat olkapäistä, mikä amerikkalaisten tyylikirjoittajien mukaan viittaa siihen, että miljoonistaan huolimatta Trump ostaa Brionin valmispukuja. Puvut ovat olkapäistä säkkimäisiä luultavasti siksi, että Trump joutuu ostamaan puvun liian isossa koossa, jotta hänen keskivartalonsa mahtuu takkiin. Keskivartalosta puku ei kiristä, mutta olkapäissä on tyhjää tilaa ja hihatkin ovat liian pitkät eli saavat Trumpin kädet näyttämään vielä pienemmiltä. Tämä lienee myös Trumpin silminnähden selvä yhteys suomalaisiin populisteihin.

Ainoa myönnytys pukulinjasta keskiluokkaisen tai rennomman pukeutumisen suuntaan on surullisenkuuluisa Trump-lippis. Kannatan ehdottomasti sitä, että Trumpin hiuksilla pidetään hattua, mutta Donald Trump itse näyttää hatussaan aina siltä, että pitäisi lippalakkia ensimmäistä kertaa.

Donald Trump on niin pukumies, että hän on enemmän pelkkä puku kuin mies.