Category: Yhden miehen tyyli

#300wears – kuluta järkevämmin 

Sivusin Instagramissa ja blogissa viime viikolla Liisa Jokisen ajatusta siitä, että #30wears-haaste on liian vähän.

Minulle itselleni juuri #300wears kuulostaa oikealta. En siihen kaikkien vaatteiden kohdalla pääse, mutta yrittää kannattaa. #300wears is a mindset. 

Ilokseni huomasin, että #300wears resonoi myös vaikuttamisen ammattilaisissa. Ainakin Pupulandian Jenny ja Avec Sofién Janette saivat ajatuksesta kiinni. 

Joku kysyi, mitkä ovat sellaisia vaatteita, joita itse olen käyttänyt 300 kertaa.

Hyvä kysymys! Nämä keräsin minuutissa siitä kasasta, missä lojuvat eniten käyttämäni kamat. 

Otetaan ensimmäisen kuvan laukku, Filson Original Briefcase. Ostin sen vuonna 2007. 12 vuotta läppäreitä, palavereita ja Italian sekä Suomen talvia ja salkku alkaa olla vasta alussa. Seattlelaisfirman slogan kuuluu: Might Aswell Have The Best. Vaikea väittää vastaan. 

Suomessa Filsonia myy ainakin Eerikinkadun Pinkomo. Harmittelin joskus (2010?) Pinkomon Mikolle, että Filsonia tulee ostettua harvoin, kun tuotteet ovat niin kestäviä. Kunnon kauppiaan vastaus oli esitellä koko tuoteperhe. Olen melkein set for life: minulla on neljä Filsonin laukkua. 

Farkuista olen kirjoittanut varmaan puolet blogin postauksista ja neljänneksen Insta-tilistä. Aina sama merkki. RRL for life. 

Farkut eivät todellakaan ole se ekologisin valinta, sillä yhden farkkuparin valmistamiseen käytetään jopa 7600 litraa vettä. Mutta ehkä järkevässä kuluttamisessa pitää ottaa myös huomioon jakautuminen vuosille. Tähän perustuu ajatus siitä, että kannattaa ostaa laatua. Ostin ensimmäiset RRL-farkut 2007 (se oli isojen ostosten vuosi näköjään). Sama pari on edelleen käytössä, viimeksi jalassa Flow Festivalin lauantaina. Tämä yllä oleva pari on seuraava versio: ostettu Los Angelesista vuonna 2009. Jalassa tätä kirjoittaessa. 

Jotkut häpeävät rikkinäisiä vaatteita. Laatu korjaa häpeän. Menswearin maailmassa kuluma kauluksessa tai takin kyynerpäässä on sartorial badge of honor, kunniamerkki siitä, että tiedät, mistä pidät. Ja käytät sen loppuun. 

Bean Boots. For life. L.L. Bean ja myös esimerkiksi Barbour ovat Filsonin ohella esimerkkejä valmistajista,  joilla on tehdas firman kotimaassa ja tuotteen voi lähettää tehtaalle korjattavaksi. 

Kävin muutama vuosi sitten Newcastlessa tekemässä Kauppalehti Optioon jutun Barbourista. Korjaajana työskennellyt Anne näytti valokuvan miehestä, jolla oli päällään Barbourin takki ja sen isossa taskussa vauva. Sitten hän näytti toisen kuvan, jossa sama mies oli 30 vuotta vanhempana, kainalossa tytär ja takin isossa taskussa tyttären tytär. #300wears

Patek Philippe -kellomerkin slogan on mainio. ”You never actually own a Patek Philippe. You merely take care of it for the next generation.”

Tämä on ajatus, josta myöskin keskustelimme mahtavan Gem-sovelluksen lanseeranneen Liisa Jokisen kanssa taannoin. Järkevä kuluttaminen on sitä, että ostaa laatua ja tuotteita, jotka kestävät vaikka sukupolvelta toiselle. 

Uusi vuodenaika, uusi puku

Ajatus on selkeä jo pukukopissa. Minulla ei ole aiemmin ollut tällaisia housuja. Kun laitan nämä housut jalkaan, tulen hyvälle tuulelle. Go to hell -housut on ollut, Kick ass -farkut myös. Uudet housut ovat onneksi osa pukua.

Kesällä teetin uuden puvun Helsingin toisessa ykkösketjun kaupassa eli Korkeavuorenkadun Caine Clothiersilla

Mittaprojekti on aina täyteläinen kokemus, niin myös tällä kertaa. Maestrona hääri Cainen vaatturi Joonatan, joka jaksoi sparrata kiitettävän rauhallisesti pohdiskeluani kankaasta. Viipyilevä valinta toki kuuluu asiaan. 

Vaikka mittoja otettiin kuumana kesäpäivänä, tavoitteena oli tehdä jotain Fall/Winner-henkistä. Voittajapuku tuleviksi talviksi.  Klassikko, mutta kierteellä. 

Kuosiksi valikoitui houndstoothia eli kukonaskelta. Tarkemmin sanottuna kangas on Black White Puppytooth (400gr/m2), valmistajanaan englantilainen Dugdale Bros& Co.

Valmiiseen pukuun tutustuessa valinta tuntuu oikealta. Klassinen kuosi hieman raskaammassa painossa saa minut taputtamaan itsenäni selkään – osaan sittenkin tehdä elämässä joitain oikeita valintoja! 


Mainitsinko jo, että kyseiset housut tekevät minut onnelliseksi?

Suomessakin on tänä kesänä saanut huomiota #30wears-haaste, jonka aloitti Livia Firth. Tästä herää muutamiakin ajatuksia uuden mittapuvun osalta. Ensinnäkin suhteellisen randomina se, että Livian mies Colin luultavasti hyväksyisi kangasvalinnan, vailla Tom Ford -mies onkin. 

Asiaan. Haastattelin taannoin Liisa Jokista Gem-sovelluksesta ja sivusimme Suomessa keskustelua aiheuttanutta haastetta. Jokisen näkemys oli selvä: 30 käyttökertaa ei riitä mihinkään, haasteen tulisi olla 300 wears.
Vuonna 2014 kirjoitin Vapaa tyyli -kirjassa, että ”laatu on äijän eko”. (Vuonna 2014 oli vielä jotenkin järkevää käyttää äijä-sanaa.) Pointti ei ole vanhentunut. Kun haussa on kestävämpi tapa kuluttaa, uskon laadukkaisiin valintoihin entistä enemmän. Valintoja voi tehdä monella tapaa: laadukkaat materiaalit hyvä, second hand parempi. Tärkeintä on investoida kestävään. 

Puvusta tuli hieno, jo sen näkeminen tekee minut onnelliseksi. Ja ne housut, puen ne välillä jalkaan kotona, kun on vähän epävarma olo. Tähtään vähintään 300 käyttökertaan, mutta niitä tulee kyllä paljon enemmän. 

Kuvat: Joona Wörlin

Hito hyvä latte Lappeenrannassa

Asuin lapsena Lappeenrannassa. Kaikki muuttuu, mutta erityisen dramaattista on ollut muutos synnyinkaupungissa. Välillä tuntuu, että vain SaiPa pysyy, vaikka SaiPan peleissä ei enää heitetäkään Minttejä katsomoon.

Retailin ja ravintoloiden osalta Lappeenranta on kuin näyttely siitä, mitä kaikkia mahdollisimman persoonattomia ketjuja Suomessa on, miten monella tylsällä tavalla harmaan kerrostalon voi rakentaa vanhan puutalon tilalle. Tai siis näin tilanteen olen kokenut.

Tiedän toki, että kaupungissa tapahtuu myös hyviä asioita. Tämä on kertomus yhdestä sellaisesta mikrokokemuksesta siitä. Tällä kertaa pikavisiitillä ehdin vihdoin käymään Lehmus Roasteryssä, joka heti ensitutustumisella edustaa sellaista tekemistä, josta voi olla ylpeä. (Edit: ja siis paikka tietysti onkin nimeltään Satamatie 6 ja se on Suomen paras kahvila. Noni.)

Jos Lappeenranta olisi amerikkalainen kaupunki, jonka ketjut olisivat motittaneet, Lehmus Roastery edustaisi juuri sitä kapinahenkeä, joka sikiää jonnekin teollisuusalueelle. Koska ollaan Lappeenrannassa, Lehmus Roasteryn paahtimo ja Satamatie 6 -kahvila sijaitsevat kaupungin kauneimmilla kulmilla sataman takana. Vahva suositus!

”Miten mie voisin auttaa” ovat suurin piirtein ihanimmat sanat, joita Helsingistä lapsuutensa maisemiin saapunut voi kuulla. Olin niin vaikuttunut Lehmus Roasteryn miljööstä, tuotteesta ja palvelusta, että palasin jopa bloggaamaan. Hito hyvä!

Arvostan: näin pitää iskeä Support Your Local -hengessä kiilaa ketjumenoa vastaan! Myynnissä on paikallista superttuotetta omista kahveista erilaisiin alueen mikrobrändeihin (Hito hyvän pipo – hankin) ja pienpanimo-oluisiin (Tuju), joiden joukossa tietysti on yhdessä Lehmus Roasteryn kanssa tehty erikoisolut. Mainitsinko jo hyvän palvelun?

Ostin mukaan laten, joka oli tehty yllä kuvattuun House Blend Espressoon. Pää meinasi räjähtää. Kun pyöräilin siinä satamassa latte kädessä kohti ketjujen maailmaa, tuli hyvä ja lämmin olo siitä, että parempaakin on tarjolla. Tuun vastakii.

YMT: Antto

FullSizeRender (10)

Workwear on innostavaa mutta ammatti-ihmisen työssään käyttämät varusteet ovat mielestäni aina aivan erityisen mielenkiintoista.

Keittiömestarin esiliinassa on kahta suurta suuntausta: ranskalaisen koulukunnan hieno chef käyttää valkoista esiliinaa. Brittiläisessä kollega suosii raidallista esiliinaa, joka muistuttaa enemmän teurastajan suojaa.

Paul Bocuse, valkoinen. Marco Pierre White, raidallinen.

Ateljé Finnen, Kuurnan, Putte’sin, Jackien, Pontuksen ja tulevan St. Georgen keittiöissä tai taustalla vaikuttava Antto Melasniemi suosii demokraattista brittiläistä versiota.

”Briteissä näitä pitävät lihanleikkaajat ja rivikokit. Mutta Marco Pierre White on starakokki, joka käytti raidallista. Idea on se, että samassa kusessa ollaan. Tämä on brittiläinen homma. Ehkä se tulee itsellekin sitä kautta, että olen ollut Briteissä paljon.”

Kirjoitin Melasniemestä pidemmän haastatteluun Kauppalehteen, juttu löytyy linkin takaa.

YMT: Nigel 

Nigel Cabourn on englantilainen suunnittelija, jota pääsin haastattelemaan Kauppalehteen Pitti Uomossa. Seitsemänkymppinen Cabourn kiristää tahtia suunnittelijana ja esitteli Pittissä toista kollaboraatiotaan Peak Performancen kanssa. 

Nigel Cabourn tunnetaan armeijavintagen tulkkina ja luojana. Hänen oma tyylinsä on linjassa Cabourn-designin kanssa. Cabourn leikittelee perinteiden kanssa ja suosii itse todella väljää linjaa. 
”Tykkään pitää löysiä vaatteita.”

”Pidän itse siitä, että näytän coolilta. Myös minun iässäni”, Cabourn totesi. 

Tyylin kulmakivet ovat Cabournille yksinkertaisia. 

”Laatu ja värit ovat tärkeitä. Totta puhuen: minä puen ylleni vain sinistä, armeijanvihreää ja oranssia. That’s it!”

Kuva: Kimmo Haapala

YMT: Tuomo


Vaatturi Tuomo Pynttäri on toinen Vaatturiliike Sauman perustajista.

Kun hän ei ole kuuntelemassa Bruce Springsteeniä, hän on tekemässä tai myymässä vaatteita. Itse asiassa, useimmiten hän kuuntelee Springsteeniä silloinkin.


Kuvassa Tuomo viimeistelee takkia, joka on tehty alusta loppuun Saumassa. ”Kaavan piirtämisestä lähtien”, kuten vaatturi sanoo. 

”Tästä puuttuvat enää napinlävet, jotka ompelen käsin seuraavaksi.”

Takin valmistamiseen kuluu 35-40 työtuntia ja tilauksen ja mittojen ottamisen kolme sovitusta. Neljännellä kerralla asiakas saa omakseen vaatekappaleen, joka on täysin uniikki.
Tyyli – se elää yksityiskohdissa.