Tagged: YMT
YMT: Antto
Workwear on innostavaa mutta ammatti-ihmisen työssään käyttämät varusteet ovat mielestäni aina aivan erityisen mielenkiintoista.
Keittiömestarin esiliinassa on kahta suurta suuntausta: ranskalaisen koulukunnan hieno chef käyttää valkoista esiliinaa. Brittiläisessä kollega suosii raidallista esiliinaa, joka muistuttaa enemmän teurastajan suojaa.
Paul Bocuse, valkoinen. Marco Pierre White, raidallinen.
Ateljé Finnen, Kuurnan, Putte’sin, Jackien, Pontuksen ja tulevan St. Georgen keittiöissä tai taustalla vaikuttava Antto Melasniemi suosii demokraattista brittiläistä versiota.
”Briteissä näitä pitävät lihanleikkaajat ja rivikokit. Mutta Marco Pierre White on starakokki, joka käytti raidallista. Idea on se, että samassa kusessa ollaan. Tämä on brittiläinen homma. Ehkä se tulee itsellekin sitä kautta, että olen ollut Briteissä paljon.”
Kirjoitin Melasniemestä pidemmän haastatteluun Kauppalehteen, juttu löytyy linkin takaa.
Luukku 17: Tyylikkäimmät minikonsertit
Jokainen kunnon bloggari tekee silloin tällöin seuraavaa: yhdistää kaksi marginaalista asiaa, jotka eivät liity toisiinsa millään tavalla. Mikä olisikaan parempi hetki moiselle kuin myöhässä oleva joulun tyylikalenteri. Siispä tässä tulee: kolme tyylikkäintä NPR:n Tiny Desk -konserttia.
Tiny Desk on amerikkalaisen NPR:n radiokanava konserttisarja. Artisti tulee NPR:n toimistoon, pienen pöydän ääreen, ja soittaa. Simppeliä.
En voi väittää katsoneeni jokaista pikkukonserttia kahteen kertaan. Mutta tässä valistunut valinta kolmesta tyylikkäimmästä setistä.
Raphael Saadiq
Paasaan kovasti, että ei kannata ostaa mustaa pukua. Joka kerta Saadiqin setin katsottuani olen hetken eri mieltä.
Pokey LaFarge
Vintagessa on yksi tärkeä muistisääntö. Never half-ass it. Bluesia, bluegrassia ja kantria yhdistelevä Pokey antaa vintagelle 100 prosenttia soittimia myöten.
José González
Tukka hyvin, parta hyvin, kaikki muu aika melankolista. González rokkaa workwear blazeriä melkein uskottavammin kuin Bill Cunningham ja taustalla pari hipsteriä näyttää surumielisintä naamaansa.
Luukku 1: Kirjoittamisesta
Kirjoitin viime joulukuussa tyylin joulukalenteria. (Tein henkilökohtaisen ennätykseni prokrastinaation välttelyssä: kaksikymmentäneljä päivää ja kaksikymmentäneljä postausta putkeen.)
Se oli monestakin syystä mahtavaa. Ei vähiten saamani palautteen ja yllättävän tuotteliaisuuteni takia. Totta kai haluan jatkaa tänä vuonna – ja vieläpä laajemmasta teemasta.
Tämä ei olisi miesten tyyliblogi, jos en säännöllisin väliajoin kirjoittaisi Ernest Hemigwaystä. Nyt ei käsitellä kirjoituskoneita, nyrkkeilyä, sotaa, paidattomana poseeraamista, metsästystä, kalastusta, rommia, kissoja, partaa tai edes. Ei Kuubaa, vanhuksia, merta tai Pariisia. Puhutaan puheista.
Olin viime lauantai-iltana syntymäpäiväjuhlissa. Erityistä oli se, että ihmiset pitivät upeita puheita. Ei mitään maratoneja, vaan huimia kuvia siitä, mitä on olla hyvä ystävä. Juhla kosketti minua valtavasti. Olin näillä synttäreillä yksin, mutta parhaimmat ystäväni ovat ihmisiä, jotka rakastavat puheita. Ja osaavat pitää upeita sellaisia.
Ernest Hemingway kirjoitti puheen saadessaan kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954. Tässä sinulleYMT:n joulukalenterin ensimmäisestä luukusta: 61 vuotta vanha puhe.
Hemingway ei sairauden takia itse pystynyt olemaan Tukholmassa vastaanottamassa palkintoaan. Puheen piti USA:n Ruotsin-suurlähettiläs John C. Cabot.
Puhe iskee lujaa, kuten Hemingwaylle sopii. Se on lyhyt, kuten Hemingwaylle sopii.
Minuun osui erityisesti kohta kirjoittamisesta. Kirjoittamisesta ja yksinäisyydestä.
“Writing, at its best, is a lonely life.”
Puheessa pusketaan ajatukseen, että kirjoittajan pitäisi aina uutta aloittaessaan tavoitella jotain, mitä kukaan muu ei ole saavuttanut tai missä kukaan muu ei ole onnistunut. On aina mentävä kohti jotain tavoittamatonta ja siksi tavoittelemisen arvoista haastetta.
“How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written.”
Inspiraationa tälle ensimmäiselle luukulle on ollut mahtavan Maria Popovan Brain Pickingsin postaus Hemingwayn puheesta ja kirjoittamisen yksinäisyydestä.
Hemingwayn puhe kokonaisuudessaan:
”Having no facility for speech-making and no command of oratory nor any domination of rhetoric, I wish to thank the administrators of the generosity of Alfred Nobel for this Prize.
No writer who knows the great writers who did not receive the Prize can accept it other than with humility. There is no need to list these writers. Everyone here may make his own list according to his knowledge and his conscience.
It would be impossible for me to ask the Ambassador of my country to read a speech in which a writer said all of the things which are in his heart. Things may not be immediately discernible in what a man writes, and in this sometimes he is fortunate; but eventually they are quite clear and by these and the degree of alchemy that he possesses he will endure or be forgotten.
Writing, at its best, is a lonely life. Organizations for writers palliate the writer’s loneliness but I doubt if they improve his writing. He grows in public stature as he sheds his loneliness and often his work deteriorates. For he does his work alone and if he is a good enough writer he must face eternity, or the lack of it, each day.
For a true writer each book should be a new beginning where he tries again for something that is beyond attainment. He should always try for something that has never been done or that others have tried and failed. Then sometimes, with great luck, he will succeed.
How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written. It is because we have had such great writers in the past that a writer is driven far out past where he can go, out to where no one can help him.
I have spoken too long for a writer. A writer should write what he has to say and not speak it. Again I thank you.”
Teksti: Jani
Kuva elokuvasta La Grande Bellezza. Katso se.
A word in English
YMT has been a Finnish style blog for one reason. I always felt that Finland needs all the talk about style it can get – in Finnish.
Every now and then Elina and I do get questions in English. And we’ve interviewed a couple of cool dudes in English. We even post randomly in English. Like now.
But writing in Finnish has been the rule and probably will still be the rule.
Yet magic happens when you break the rules. So let’s do a quick recap of YMT in English and feature our English-speaking friends. (All in all we are very grateful to have met such wonderful people.)
Summer break over – let’s do this.
Ben, a creative juggernaut from Los Angeles
”As far as my favorite fashion era goes I think early 20th century men’s wear, both formal and casual appeal to me because they had to serve the dual purpose of looking sharp in an emerging modern world. At the same time they had to be very functional in the natural environment, which still surrounded humanity at that transitional time.
They had to look good while being rugged and sturdy at the same time. That’s how I like my clothes.
An interesting side note is that my my great grandfather and his brothers sold Gold Rush era work clothes in San Francisco in the early 20th century. They competed with Levi’s. Funny enough that whole style is coming back here in Los Angeles.”
Alistair, a photographer from London
”Watching movies always influences what I wear for sure. Wes Anderson movies are a good example of this. Music I love but it doesn’t really affect the way I dress.”
Lincoln, a designer from Helsinki
”As long as you have an excuse – legitimate or not – you’re never overdressed for any occasion.”
Here’s a bonus style tip from Yuki Matsuda, founder and designer of Yuketen and Monitaly.
”I always try to wear something Native American.” Can you spot the Native American in his Pitti outfit from last summer?
Words: Jani
Images: Elina
YMT: Alistair
Alistair on englantilainen valokuvaaja. Hän kuvaa työkseen monenlaista tyylilajia muodista perinteisimpiin potretteihin, mutta on maininnut muotokuvat suosikkitöikseen. Siksi on sopivaa, että juuri YMT:n in-house potrettitaituri Elina otti kuvat, kun Alistair pääsi kameran toiselle puolelle.
Elina kuvasi Alistairin kotioloissa Lontoossa. Miehen näkemys maailmasta aukeaa uudella tavalla, kun hänet näkee paikassa, jossa hän rentoutuu.
On selvää, että muun muassa Burberrylle, Net-a-Porterille ja Smythsonille kuvannut Alistair on tyylitaituri myös kotonaan.
Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?
Rennon siisti sävytettynä jollain vivahteikkaalla. Casually smart with a modern twist!
Mistä ammennat vaikutteita tyyliisi?
Elokuvat ovat aina vaikuttaneet paljon pukeutumiseeni, se on on selvä. Paras esimerkki tästä ovat Wes Andersonin elokuvat. Matkailu myös: olen pian menossa Pariisiin ja Göteborgiin. Rakastan musiikkia, mutta se ei niinkään vaikuta pukeutumiseeni. Tai no, täytyy toki sanoa, että rakastan rock’n roll -tyyliä.
Tyylisääntö, jota noudatat aina?
On parempi ylipukeutua kuin alipukeutua.
Tyylisääntö, jota rikot aina?
Pukeudun lähes aina farkkuihin, joten se olisi varmaan se. Mutta eivätkö säännöt ole tehty rikottaviksi?
Kuka on tyyliesikuvasi?
Tosielämässä Philip Start ja fiktion puolelta James Bond.
Mitä vinkkejä sinulla olisi YMT:n lukijoille kotikaupungistasi Lontoosta?
Pukeutumisen suhteen yksinkertaisesti tämä: pue päällesi, mitä ikinä sopiikin juuri sinulle. Tyyli tulee sisältä, sitä ei voi luoda toiselle.
Pidän monista paikoista Lontoossa, mutta meni sinne päiväsaikaan tai illalla – Soho ei petä koskaan!
Mikä omistamasi esine on sinulle tärkein?
Autoni. BMW Z4 (E85). Tanskalaista designia ja saksalaista insinööritaitoa.
Olet valokuvaaja. Miten se vaikuttaa pukeutumiseesi?
Pukeudun mukaviin ja käytännöllisiin vaatteisiin, mutta yritän myös näyttää tyylikkäältä. Itse asiassa. Merkeistä Mr. Start on suosikkini ja vastaa kaikkiin edellä mainittuihin tarpeisiin.
Mikä on mottosi?
Lainaus Casio G-Shockilta: ”Never give up!”
Kiitos Alistair!
Kuvat: Elina
Teksti: Jani
YMT: Ben
California is always a good idea. Los Angelesin Silver Laken, Los Felizin ja Echo Parkin alueilla on yhteinen estetiikkansa. Hipster on nykyään ruma sana, mutta on vaikea heittää tuota kolkkaa Los Angelesista mihinkään muuhunkaan lokeroon.
Nämä itäiset hoodit ovat kuitenkin uutta Los Angelesia parhaimmillaan. Pala länsirannikon Brooklyniä. Ne ovat kahviloiden, baarien ja luovan teollisuuden aluetta, jossa miehillä on parrat ja hatut, naisilla tatuointeja, Pabst Blue Ribbon (oikeastaan paikallisten pikkupanimoiden craft beer) virtaa ja kaikkialle pääsee polkupyörällä.
Silver Lakessa asuu myös Ben, jonka losfeliziläisen tyylin Elina hienosti vangitsi. Ben on 35-vuotias näyttelijä, tuottaja, kirjoittaja, ohjaaja, muusikko, DJ, yrittäjä ja hyväntekijä.
Ben puhuu paljon, mutta viisaita. Ja harvoin on yhteen YMT-postaukseen saatu näin paljon asiaa.
Vielä huomio: Benin perustamat hyväntekeväisyyshankkeet ovat Aim High ja Fresh Charities. Molemmat klikkauksen arvoisia, tsekkaa nekin.
Mikä sinua inspiroi tyylin suhteen?
Inspiraationa voi olla vaikkapa arkkitehtuuri suurissa kaupungeissa – tai erämaa. Vietän paljon aikaa molemmissa. Olen asunut vuosia Bay Arealla, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Mutta olen myös asunut kaksi kuukautta putkeen erämaassa ja vuoristossa (High Sierra Nevada Mountains) sekä pitkiä aikoja myös Keniassa ja Tansaniassa.
Uskon, että näissä täysin erilaisissa ympäristöissä eläminen on ihmiselle täydellisen tasapainon tila.
Se kuvaa myös tyyliäni parhaiten. Haluan näyttää hyvältä kaupungissa, mutta useimmiten samat kamat, joilla erotun jossain tilaisuudessa kaupungissa toimivat myös erämaassa. Minulle tyyli ja käytännöllisyys kulkevat käsi kädessä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että isoisäni isä piti veljiensä kanssa työvaatteiden kauppaa San Franciscossa 1900-luvun alussa, Suuren kultaryntäyksen aikaan. He kilpailivat Levi Straussin kanssa. Hauska yhteensattuma on, että sen ajan tyyli on nyt nousussa täällä Los Angelesissa.
Mitä tyylisääntöjä noudatat?
Pidän huolta siitä, että vaatteissa on kapea leikkaus – joko suunniteltuna ja räätälin korjaamana. Istuvuuden on oltava täydellinen. Ei liian kireä, ei liian löysä. Mietin myös paljon sitä, minkä jo omistamani vaatteen kanssa jokin uusi hankinta sopii. On tärkeää, että voin ottaa jotain kaapista ja se sopii aina muuhun asuun. Tämä pitää paikkansa erityisesti asusteiden, kuten hattujen, kellojen, aurinkolasien ja hanskojen kanssa.
Värien suhteen valitsen yleensä lämpimiä ja tummia sävyjä: maanläheisiä värejä, tummia violetteja ja sinisiä. Mutta sesongit pitää muistaa myös. Viininpunaista ja oranssia syksyyn.
Mitä tyylisääntöjä rikot?
En tiedä, onko tämä miehen tyylisääntöjen rikkomista, mutta minulla on tarkasti suunniteltu kokoelma koruja. Ja korujen käytössä on alasääntöjä. Korun on tultava minulle luonnollisesti, yleensä mukanani joltain seikkailulta. Suosikkirannekoruni sain tansanialaisessa kylässä. Koru on pronssia, eikä siinä ole juuri mitään designia. Se on karski ja miehekäs.
Ja pidän useasti kaulakorua, jonka sain Filippiineillä keskellä viidakkoa. Kyseisellä kaulakorulla on voimakas kulttuurinen merkitys sen alueen alkuperäisheimoilla. Vietin niissä maisemissa lapsuuteni viisi ensimmäistä vuotta.
Eli jos pidän koruja, niiden on löydettävä minut ja sovittava myös tiettyyn esteettiseen kehykseen.
Ketkä ovat tyyliesikuviasi?
Errol Flynn, Steve McQueen, Robert Redford, Paul Newman, The Rat Pack. Nick Woosterilla on loistava tyyli. Andre 3000, Mos Def. Ja totta kai, kuvitteellisista hahmoista James Bond ja Bruce Wayne.
Miten asuinpaikkasi Los Angeles vaikuttaa tyyliisi?
LA:ssa paistaa aina aurinko ja siksi aurinkolasit ovat täällä tärkeämmät kuin esimerkiksi New Yorkissa. Suosikkini ovat klassiset Ray-Banit tai pyöreämmät, 1940-luvun tyyliset lasit.
Pyrin aina pukemaan päälle kevyitä materiaaleja. Onneksi talvella on iltaisin vähän viileämpi, joten voin panostaa kerroksiin. Kerrospukeutumista tulee täällä ikävä. Takki on suosikkivaatteeni ja sitä ei täällä usein tarvitse.
Los Angelesissa on paljon art deco -rakennuksia ja kaupungin tunnelma on klassinen. Asun Los Felizin alueella, jossa monet Hollywoodin kulta-ajan tähdet asuivat. Minusta siellä asuvana minulla on vastuu pitää tyylistäni huolta, tietty taso pitää olla. Keep it clean. Keep it classy. Se vain näyttää paremmalta.
Mistä yleensä hankit vaatteesi? Olisiko sinulla suomalaisille lukijoille vinkkejä esimerkiksi nettikaupoista?
En osta mitään nettikaupoista. Käyn LA:ssa Wastelandissä ja Crossroadsissa. (Huom. Wasteland netissä vain naisten kauppana.) Erityisesti Wastelandistä löytyvät kaikki miesten huippumerkit – ja kaikki siitä käytettyä ja vintagea, mutta erittäin laadukasta kamaa. Kaikki, mitä myydään Barney’sillä, löydän ne Wastelandistä. Ja osa uutenakin. Pitää vain tietää, mistä etsiä. 🙂
Mikä on mottosi?
Aim High. Stay fresh. Be creative.
Kiitos Ben!
Kuvat: Elina
Teksti: Jani
Ensin asu, sitten auto
Italialainen maailmankansalainen Lapo Elkann on Gianni Agnellin pojanpoika tyttärenpoika, Fiatin omistajasuvun musta lammas, yrittäjä ja Italia Indepentin perustaja. Kova cv!
Isoisänsä muistoa kunnioittaen Elkann suhtautuu pukeutumiseen luovalla tunnollisuudella. Itse asiassa Elkann on vienyt pukeutumisen chucknorrismaisiin korkeuksiin.
Toisin sanoen, Lapo ei valitse vaatteita auton mukaan, Lapo valitsee auton vaatteiden mukaan.
Kuvat: Lifestyle Mirror, The Sartorialist, FT.com
Merckxillinen mies
Jukka, 51, on helsinkiläinen toimitusjohtaja. Jututimme Jukkaa Wauhtiajojen maalissa. Opimme uutta Eddy Merckxistä, De Rosan runkojen valmistuksesta ja mahtavan moton. Samala Jukka paljastaa Helsingin parhaan pyörälenkin.
Tämä italialaisesta ja ranskalaisesta kulttuurista elämän vaikutteita ammentava viestinnän ammattilainen hurahti pyöräilyyn 3-vuotiaana. Vajaat 50 vuotta myöhemmin intohimo pyöräilykulttuuriin näkyy kaikessa: varusteissa, tyylissä ja puheissa.
Buongiorno, Jukka. Pyöräily: harrastus vai pakkomielle?
Se on pakkomielle. Multiaddiktio.
Ensimmäinen pyöräsi?
Ensimmäinen lahjatoive Emil-ukilta 3-vuotiaana oli polkupyörä. 8-vuotiaana sain Jopon, harmaan esisarjan erikoismallin, jossa oli kiillotetut alumiinivanteet, käsijarru ja valot. 14-vuotiaana ostin kesätyörahoilla 10 vaihteisen Raleigh Royal -retkipyörän, josta lokasuojat irroittamalla sai maantiekilpapyörän näköisen menopelin. Silloin aloitin Helsingistä itään ja pohjoiseen suuntautuneet pyörälenkit sekä pidemmät viikon pituiset pyöräretket telttoineen.
Maantiekilpapyöräilyn aloitin 2002 ostin elämäni ensimmäisen maantiekilpapyörän, Celeste-värisen Bianchin. Campagnolo Veloce -osilla (pyörä muuten ajautui Velosportin vaihtopyöränä Mika Myllylälle, RIP).
Numerokysymys. Kuinka monta polkupyörää omistat?
Kuusi kokonaista. Yksi Colnago on pyöräateljeessani osina ja odottaa rungon korjauksen jälkeen kasaamista ja entisöintiä. Nuoruuden Raleigh Royalen myymisen jättämä aukko on täyttymässä verkkohuutokaupassa, joten pyöräluku saattaa olla kohta kahdeksan (8).
Mikä pyörä on tärkein?
Toiminnallisesti tärkein on uusi Colnago C59 Italy Campagnolo Super Record -osasarjalla ja Lightweight Standard III –hiilikuitukiekoilla, koska sillä ajan eniten. 5000–6000 kilometriä vuodessa.
Tyylillisesti ja historiallisesti tärkein on kuvien DeRosa 1983. Pyörä on Eddy Merckx -aikakauden huippupyörä, jolloin vielä Columbus-runkoputket juotettiin Italiassa muhveihin, alumiiniosat kiillotettiin ja niihin kaiverrettiin pyörävalmistajan logot, satulat olivat nahkaa ja lukkopolkimien sijaan oli häkkipolkimet Bindan remmeillä.
Wauhtiajoissa estetiikka jyllää, mutta mikä pyöräilyvarusteissa on tärkeintä?
Lajin, pyörägenren ja -merkin mukainen tyyli tulee ensimmäisenä ja sääolosuhteiden mukainen suojaavuus ja mukavuus toisena.
Mistä löydät inspiraatiota omaan tyyliin ja pukeutumiseen?
4–5 viikkoa Pariisissa ja Etelä-Ranskassa vaikuttavat ehkä eniten yhdessä ulkona luonnossa koetun kanssa. Muuten päätäni mylläävät hitaat elokuvat ja hitaasti luetut kirjat, ennustamattomasti muuttuvat musiikkivalinnat, valokuva- ja kuvataide, lifestylemediat ja blogit, Pinterest. Ehkä helpompi luetella mikä ei ispiroi: teatteri, dekkarit, stand-up, ja tosi-tv.
Pyöräilyn ulkopuolella: mikä vaikuttaa pukeutumiseesi eniten?
Klassinen italialainen tyyli, laadukkaat kankaat ja leikkaukset, jotka sopivat kropalleni heittämällä. Niin duuni-, vapaa-ajan- kuin pyöräilijäminälle.
Kuka on tyyliesikuvasi? Pyöräilyssä tai muuten?
Pyöräilyssä Eddy Merckx on tyylireferenssi, kuten näkyy. Solo Superia on hänen ensimmäinen ammattitiiminsä. Merckx ajoi Adidaksen kengillä ja Ugo De Rosan tai Ernesto Colnagon tekemillä pyörän rungoilla.
Viimeinen suuri pyöräilyn tyyli-ikoni on Mario Cipollini. Oma rohkeus ei kylläkään riitä hänen tempauksiinsa.
Pyöräilyn ulkopuolelta esikuvia ovat 60–70-luvulta Paul Newman ja Steve McQueen ehkä kasuaaliosastolla, kuten kellosta voi arvata.
Suosittele jotain hyvää kauppa pyöräilystä ja pyöräilyn ilmiöistä kiinnostuneelle?
Velosportin kauppiaan, suurmestarin Raimo Niemisen avulla olen päässyt pyöräilyn kultakauden tiedon lähteille. Tämän hänen aikoinaan maahantuoman DeRosa -aarteen olen saanut ostaa useamman vuoden neuvottelujen ja historian opiskelun jälkeen hänen kokoelmastaan. Pyörä on todella harvinainen alkuperäinen Suomi-pyörä, sillä tuollon tämän tasoisia pyöriä ei myyty kuin muutamia vuodessa ja ne ajettiin kilpailuissa heikkoon kuntoon. Pyöräilybrändien sivustoista seuraan Colnagon, DeRosan, Campagnolon, Raphan ja Paul Smithin saitteja.
Mikä on Helsingin paras pyörälenkki?
Peltosen lenkki. Pari vuotta sitten sain 50-vuotissyntymäpäivälahjaksi hyviltä pyöräveljiltani Mika Sarimolta ja Mikko Leistiltä 50 kilometrin lenkin, joka alkaa Itäväylän Teboillta, kääntyy tuolloin vasta-asfaltoidulle Immersbyntielle, sieltä Hindsbyn kautta Sipoon kirkkojen kautta, Kuninkaantietä seuraten Nikinmäen Palménin kyläkaupan kautta Kuninkaanmäkeen (Tour-de-Helsingin HC-nousu) ja josta Sotungintietä takaisin Itäväylälle.
Reitillä on edelleen jäljellä ”Peltosen lenkki 50” -opasteita, joissa on Colnagon logo.
Mikä on mottosi?
”Vain parasta – tai on parasta olla ilman”.
Puoleeni käännytään usein kun ollaan valitsemassa ensimmäistä maantiekilpapyörää tai pähkäillään seuraavien pyörän valintaa. Kukaan ei ole koskaan tullut valittamaan minulle jälkikäteen, että osti liian hyvän pyörän itselleen.
Kiitos Jukka!
Teksti: Jani
Kuvat: Elina
Jokainen Sauma on mahdollisuus
Sauman perustajiin kuuluva Olli, 37, summaa liikkeensä myyntifilosofian osuvasti. ”Laatua, mutta fiksuun hintaan”.
Jos olet etsimässä uutta taskuliinaa tai vyötä, älä ohita Saumaa. Samasta paikasta saat toki myös valmispuvun, mittatilauspuvun tai räätälinpuvun, mutta mikä tärkeintä: aina henkilökohtaista ja hyvää palvelua.
Tuntuu, että kyseessä on laajempi ilmiö. Uudenlainen suomalainen urbaani kauppiaskulttuuri, joka näkyy myös ainakin Helsingin uudemmissa yrityksissä Pelagosta Kaffa Roasteryyn. Ammattitaitoiset artesaanit ammentavat inspriaatiota rakkaudesta tekemiseen ja matkoiltaan maailmalta. Samalla he sementoivat suomalaiseen maisemaan ja ihmisiin uutta pirteyttä. Palvelua, laatua ja hymyjä – onhan se nyt mieletön konsepti.
Jokainen Sauma on mahdollisuus. Kun nuoret yrittäjät tekevät intohimolla juttua, johon todella uskovat, asiakas voittaa aina.
Kuvasimme Ollin toisessa Sauman vanhoista liikkeissä, mutta Sauma on sittemmin muuttanut yhteen, hulppeaan liikehuoneistoon. Uusi sijainti on Annankadun ja Bulevardin kulmassa, osoitteessa Bulevardi 14. Osoitteet muuttuvat, tyyli pysyy.
Sauman valikoima on tarkkaan poimittu. Carmina, Tombolini ja asusteistaan tunnettu legendaarinen firenzeläiskauppa Eredi Chiarini ovat kaikki merkkejä, jotka tekevät vaikutuksen vaativaampaakin #menswear-tuntijaan.
Sauman on kansainvälinen taso on huomattu maailmalla. Ruotsalainen Plaza Uomo -lehti nosti juuri Sauman – ainoana liikkeenä Suomesta – 100 maailman parhaan miesten vaateliikkeen listalleen.
Sauma eroaa Bulevardinkin tarjonnasta juuri Ollin mainitsemalla filosofialla. Hintataso antaa mahdollisuuden myös niille, jotka ovat ensimmäisen puvun tai ensimmäisen mittatilauspuvun ostossa.
Mitä valmisvaatteisiin tulee, Olli mainitsee Firenzessä kahdesti vuodessa järjestettävät Pitti Uomo -messut yhdeksi tärkeimmistä ostotilaisuuksista. Juuri Pittistä ovat löytyneet esimerkiksi pienet italialaiset merkit, jotka luovat Sauman hienostuneen, italialaisuuden parhaista puolista ammentavan tyylipaletin.
Lyhyt muistilista:
Sauma.
Bulevardilla.
Kysy Ollia.
Teksti (ja Instagramit): Jani
Kuvat: Elina
Muusana musiikki
Janne, 43, on helsinkiläinen graafinen suunnittelija. Kun hän ei ole suunnittelemassa tuplaplatinaa myyvien levyjen kansia tai nauttimassa mainoskunniasta Cannesissa, Janne vastailee YMT:n kysymyksiin.
Jannella on työnsä puolesta – tai ehkäpä siksi, että hän on herrasmies – silmää yksityiskohdille ja hänen tyylitajunsa on äärimmäisen hienostunut. Heti kättelyssä oli selvää, että tälle kaverille ovat tärkeitä esineiden tausta ja tarinat sekä vaatteiden materiaalit.
Mitä teet työksesi?
Olen graafinen suunnittelija. Käyntikortissa lukee: Director of Creative Services.
Miten kuvailisit tyyliäsi?
Se on pääsääntöisesti sekoitus kasuaalia ja formaalia. Kuulostaa kliseiseltä, mutta sitä se on mun kohdallani ollut niin pitkään kuin muistan. Toinen mulle tärkeä juttu on materiaali; suosin luonnonmateriaaleja. Tekokuidut on pannassa. Vaatebrändien taustat ja tarinat niiden takana lisäävät kiinnostusta.
Mikä vaikuttaa pukeutumiseesi eniten? Mistä ammennat inspiraatiota?
Poikkeuksellisen pitkään minua on inspiroinut Yhdysvaltojen länsirannikon 40–50-lukujen tyyli; jazz, arkkitehtuuri ja design. Asiasta kiinnostuneille suosittelen kirjaa Birth of Cool – California Art, Design and Culture at Midcentury (Prestel). Yksittäisistä jutuista musiikki vaikuttaakin muhun kyllä eniten.
Tyylisääntö, jota ehdottomasti noudatat?
Puvun kanssa en käytä tennareita.
Tyylisääntö, jota rikot?
Käytän helposti päähinettä sisätiloissa tuntematta sen suurempaa häpeää. Ja farkkukangasta voi käyttää missä tahansa.
Onko sinulla tyyliesikuvia?
Joo, on useita. Nick Wooster, Philip Crangi, Steve McQueen, Jack Kerouac ja Tom Waits.
Vakiodrinkkisi?
Jack Daniel’s & Cola
Mistä yleensä ostat vaatteesi?
Mulle on tärkeää hypistellä ja siksi nettishoppailu on mulle hankala asia. Oikeastaan MR PORTER on ainoa nettikauppa, jota käytän. Suosin siis ostamisessa kivijalkaa. Helsingissä suosittelen näitä: Beam, My o My, Sauma ja Pinkomo.
Matkustellessa tulee ostettua aika paljon vaatteita. Kesät on tullut vietettyä Nizzassa, joka ei ole mikään muodin kehto, mutta sieltäkin löytyy ihan mainio liike: Antic Boutik.
San Franciscossa vierailevalle suosittelen Taylor Stitch -nimistä liikettä. Tukholman Nitty Gritty on edelleen hyvä.
Olet graafinen suunnittelija: miten se vaikuttaa tyyliisi?
Nuorempana se varmasti vaikutti enemmän. Nyt en anna sen vaikuttaa. Luovilla aloilla työskentelevillä on aika vahvat konventiot pukeutumisen suhteen.
Sinulla on paljon tatuointeja. Mikä on tärkein ja mikä on sen tarina?
Vaikea kysymys. Mulla kun on aika pitkältä aikaväliltä erilaisia tatuointeja – osa hyvinkin henkilökohtaisia ja osa vähemmän. Kaikkiin kuviin liittyy joku asia tai elämänvaihe, joka on opettanut jotain ja kai siinä on kyse siitä, että pelkää kadottavansa jonkun tärkeän muiston. Noi ässät hihoissa, jotka on uusimmat, on tatuoinnut Juan Puente San Franciscosta. Kyllä niihinkin liittyy tärkeä muisto, vaikka ne on ajatuksena lähinnä vitsi – eikä ne liity uhkapeleihin.
Mikä on mottosi?
Legendaarista urheilijaa, Muhammad Alia lainaten: “A man who views the world the same at fifty as he did at twenty has wasted thirty years of his life.”
Amen. Kiitos Janne!
Yhden miehen tyyli 