Tagged: YMT

YMT: Antto

FullSizeRender (10)

Workwear on innostavaa mutta ammatti-ihmisen työssään käyttämät varusteet ovat mielestäni aina aivan erityisen mielenkiintoista.

Keittiömestarin esiliinassa on kahta suurta suuntausta: ranskalaisen koulukunnan hieno chef käyttää valkoista esiliinaa. Brittiläisessä kollega suosii raidallista esiliinaa, joka muistuttaa enemmän teurastajan suojaa.

Paul Bocuse, valkoinen. Marco Pierre White, raidallinen.

Ateljé Finnen, Kuurnan, Putte’sin, Jackien, Pontuksen ja tulevan St. Georgen keittiöissä tai taustalla vaikuttava Antto Melasniemi suosii demokraattista brittiläistä versiota.

”Briteissä näitä pitävät lihanleikkaajat ja rivikokit. Mutta Marco Pierre White on starakokki, joka käytti raidallista. Idea on se, että samassa kusessa ollaan. Tämä on brittiläinen homma. Ehkä se tulee itsellekin sitä kautta, että olen ollut Briteissä paljon.”

Kirjoitin Melasniemestä pidemmän haastatteluun Kauppalehteen, juttu löytyy linkin takaa.

Luukku 17: Tyylikkäimmät minikonsertit

Jokainen kunnon bloggari tekee silloin tällöin seuraavaa: yhdistää kaksi marginaalista asiaa, jotka eivät liity toisiinsa millään tavalla. Mikä olisikaan parempi hetki moiselle kuin myöhässä oleva joulun tyylikalenteri. Siispä tässä tulee: kolme tyylikkäintä NPR:n Tiny Desk -konserttia.

Tiny Desk on amerikkalaisen NPR:n radiokanava konserttisarja. Artisti tulee NPR:n toimistoon, pienen pöydän ääreen, ja soittaa. Simppeliä.

En voi väittää katsoneeni jokaista pikkukonserttia kahteen kertaan. Mutta tässä valistunut valinta kolmesta tyylikkäimmästä setistä.

Raphael Saadiq
Paasaan kovasti, että ei kannata ostaa mustaa pukua. Joka kerta Saadiqin setin katsottuani olen hetken eri mieltä.

 

Pokey LaFarge
Vintagessa on yksi tärkeä muistisääntö. Never half-ass it. Bluesia, bluegrassia ja kantria yhdistelevä Pokey antaa vintagelle 100 prosenttia soittimia myöten.

 

José González
Tukka hyvin, parta hyvin, kaikki muu aika melankolista. González rokkaa workwear blazeriä melkein uskottavammin kuin Bill Cunningham ja taustalla pari hipsteriä näyttää surumielisintä naamaansa.

Luukku 1: Kirjoittamisesta

tgb

Kirjoitin viime joulukuussa tyylin joulukalenteria. (Tein henkilökohtaisen ennätykseni prokrastinaation välttelyssä: kaksikymmentäneljä päivää ja kaksikymmentäneljä postausta putkeen.)

Se oli monestakin syystä mahtavaa. Ei vähiten saamani palautteen ja yllättävän tuotteliaisuuteni takia. Totta kai haluan jatkaa tänä vuonna – ja vieläpä laajemmasta teemasta.

Tämä ei olisi miesten tyyliblogi, jos en säännöllisin väliajoin kirjoittaisi Ernest Hemigwaystä. Nyt ei käsitellä kirjoituskoneita, nyrkkeilyä, sotaa, paidattomana poseeraamista, metsästystä, kalastusta, rommia, kissoja, partaa tai edes. Ei Kuubaa, vanhuksia, merta tai Pariisia. Puhutaan puheista.

Olin viime lauantai-iltana syntymäpäiväjuhlissa. Erityistä oli se, että ihmiset pitivät upeita puheita. Ei mitään maratoneja, vaan huimia kuvia siitä, mitä on olla hyvä ystävä. Juhla kosketti minua valtavasti. Olin näillä synttäreillä yksin, mutta parhaimmat ystäväni ovat ihmisiä, jotka rakastavat puheita. Ja osaavat pitää upeita sellaisia.

Ernest Hemingway kirjoitti puheen saadessaan kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954. Tässä sinulleYMT:n  joulukalenterin ensimmäisestä luukusta: 61 vuotta vanha puhe.

Hemingway ei sairauden takia itse pystynyt olemaan Tukholmassa vastaanottamassa palkintoaan. Puheen piti USA:n Ruotsin-suurlähettiläs John C. Cabot.

Puhe iskee lujaa, kuten Hemingwaylle sopii. Se on lyhyt, kuten Hemingwaylle sopii.

Minuun osui erityisesti kohta kirjoittamisesta. Kirjoittamisesta ja yksinäisyydestä.

“Writing, at its best, is a lonely life.”

Puheessa pusketaan ajatukseen, että kirjoittajan pitäisi aina uutta aloittaessaan tavoitella jotain, mitä kukaan muu ei ole saavuttanut tai missä kukaan muu ei ole onnistunut. On aina mentävä kohti jotain tavoittamatonta ja siksi tavoittelemisen arvoista haastetta.

“How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written.”

Inspiraationa tälle ensimmäiselle luukulle on ollut mahtavan Maria Popovan Brain Pickingsin postaus Hemingwayn puheesta ja kirjoittamisen yksinäisyydestä.

Hemingwayn puhe kokonaisuudessaan:

”Having no facility for speech-making and no command of oratory nor any domination of rhetoric, I wish to thank the administrators of the generosity of Alfred Nobel for this Prize.

No writer who knows the great writers who did not receive the Prize can accept it other than with humility. There is no need to list these writers. Everyone here may make his own list according to his knowledge and his conscience.

It would be impossible for me to ask the Ambassador of my country to read a speech in which a writer said all of the things which are in his heart. Things may not be immediately discernible in what a man writes, and in this sometimes he is fortunate; but eventually they are quite clear and by these and the degree of alchemy that he possesses he will endure or be forgotten.

Writing, at its best, is a lonely life. Organizations for writers palliate the writer’s loneliness but I doubt if they improve his writing. He grows in public stature as he sheds his loneliness and often his work deteriorates. For he does his work alone and if he is a good enough writer he must face eternity, or the lack of it, each day.

For a true writer each book should be a new beginning where he tries again for something that is beyond attainment. He should always try for something that has never been done or that others have tried and failed. Then sometimes, with great luck, he will succeed.

How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written. It is because we have had such great writers in the past that a writer is driven far out past where he can go, out to where no one can help him.

I have spoken too long for a writer. A writer should write what he has to say and not speak it. Again I thank you.”

Teksti: Jani

Kuva elokuvasta La Grande Bellezza. Katso se.

A word in English

YMT has been a Finnish style blog for one reason. I always felt that Finland needs all the talk about style it can get – in Finnish.

Every now and then Elina and I do get questions in English. And we’ve interviewed a couple of cool dudes in English. We even post randomly in English. Like now.

But writing in Finnish has been the rule and probably will still be the rule.

Yet magic happens when you break the rules. So let’s do a quick recap of YMT in English and feature our English-speaking friends. (All in all we are very grateful to have met such wonderful people.)

Summer break over – let’s do this.

Ben, a creative juggernaut from Los Angeles

Ben Scharlin

”As far as my favorite fashion era goes I think early 20th century men’s wear, both formal and casual appeal to me because they had to serve the dual purpose  of looking sharp in an emerging modern world. At the same time they had to be very functional in the natural environment, which still surrounded humanity at that transitional time.

They had to look good while being rugged and sturdy at the same time. That’s how I like my clothes.

An interesting side note is that my my great grandfather and his brothers sold Gold Rush era work clothes in San Francisco in the early 20th century.  They competed with Levi’s.  Funny enough that whole style is coming back here in Los Angeles.”

Alistair, a photographer from London

Alistair Guy

”Watching movies always influences what I wear for sure. Wes Anderson movies are a good example of this. Music I love but it doesn’t really affect the way I dress.”

Lincoln, a designer from Helsinki

Lincoln Kayiwa /YMT

”As long as you have an excuse – legitimate or not – you’re never overdressed for any occasion.”

Here’s a bonus style tip from Yuki Matsuda, founder and designer of Yuketen and Monitaly.

L1070332

”I always try to wear something Native American.” Can you spot the Native American in his Pitti outfit from last summer?

Words: Jani

Images: Elina

 

YMT: Alistair

Alistair Guy

Alistair on englantilainen valokuvaaja. Hän kuvaa työkseen monenlaista tyylilajia muodista perinteisimpiin potretteihin, mutta on maininnut muotokuvat suosikkitöikseen. Siksi on sopivaa, että juuri YMT:n in-house potrettitaituri Elina otti kuvat, kun Alistair pääsi kameran toiselle puolelle.

Elina kuvasi Alistairin kotioloissa Lontoossa. Miehen näkemys maailmasta aukeaa uudella tavalla, kun hänet näkee paikassa, jossa hän rentoutuu.

On selvää, että muun muassa Burberrylle, Net-a-Porterille ja Smythsonille kuvannut Alistair on tyylitaituri myös kotonaan.

Alistair Guy

Alistair Guy

Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?

Rennon siisti sävytettynä jollain vivahteikkaalla. Casually smart with a modern twist!

Alistair Guy

Alistair Guy

Mistä ammennat vaikutteita tyyliisi?

Elokuvat ovat aina vaikuttaneet paljon pukeutumiseeni, se on on selvä. Paras esimerkki tästä ovat Wes Andersonin elokuvat. Matkailu myös: olen pian menossa Pariisiin ja Göteborgiin. Rakastan musiikkia, mutta se ei niinkään vaikuta pukeutumiseeni. Tai no, täytyy toki sanoa, että rakastan rock’n roll -tyyliä.

Alistair Guy

Alistair Guy

Tyylisääntö, jota noudatat aina?

On parempi ylipukeutua kuin alipukeutua.

Tyylisääntö, jota rikot aina?

Pukeudun lähes aina farkkuihin, joten se olisi varmaan se. Mutta eivätkö säännöt ole tehty rikottaviksi?

Alistair Guy

Alistair Guy Rolleiflex

Kuka on tyyliesikuvasi?

Tosielämässä Philip Start ja fiktion puolelta James Bond.

Alistair Guy

Alistair Guy

Mitä vinkkejä sinulla olisi YMT:n lukijoille kotikaupungistasi Lontoosta?

Pukeutumisen suhteen yksinkertaisesti tämä: pue päällesi, mitä ikinä sopiikin juuri sinulle. Tyyli tulee sisältä, sitä ei voi luoda toiselle.

Pidän monista paikoista Lontoossa, mutta meni sinne päiväsaikaan tai illalla – Soho ei petä koskaan!

Alistair Guy

Alistair Guy

Alistair Guy

Mikä omistamasi esine on sinulle tärkein?

Autoni. BMW Z4 (E85). Tanskalaista designia ja saksalaista insinööritaitoa.

Alistair Guy

YMT_Alistair_Guy_DSC1254

Olet valokuvaaja. Miten se vaikuttaa pukeutumiseesi?

Pukeudun mukaviin ja käytännöllisiin vaatteisiin, mutta yritän myös näyttää tyylikkäältä. Itse asiassa. Merkeistä Mr. Start  on suosikkini ja vastaa kaikkiin edellä mainittuihin tarpeisiin.

Alistair Guy

Mikä on mottosi?

Lainaus Casio G-Shockilta: ”Never give up!”

Alistair Guy

Kiitos Alistair!

Kuvat: Elina

Teksti: Jani

 

YMT: Ben

Ben Scharlin

California is always a good idea. Los Angelesin Silver Laken, Los Felizin ja Echo Parkin alueilla on yhteinen estetiikkansa. Hipster on nykyään ruma sana, mutta on vaikea heittää tuota kolkkaa Los Angelesista mihinkään muuhunkaan lokeroon.

Nämä itäiset hoodit ovat kuitenkin uutta Los Angelesia parhaimmillaan. Pala länsirannikon Brooklyniä. Ne ovat kahviloiden, baarien ja luovan teollisuuden aluetta, jossa miehillä on parrat ja hatut, naisilla tatuointeja, Pabst Blue Ribbon (oikeastaan paikallisten pikkupanimoiden craft beer) virtaa ja kaikkialle pääsee polkupyörällä.

Silver Lakessa asuu myös Ben, jonka losfeliziläisen tyylin Elina hienosti vangitsi. Ben on 35-vuotias näyttelijä, tuottaja, kirjoittaja, ohjaaja, muusikko, DJ, yrittäjä ja hyväntekijä.

Ben puhuu paljon, mutta viisaita. Ja harvoin on yhteen YMT-postaukseen saatu näin paljon asiaa.

Vielä huomio: Benin perustamat hyväntekeväisyyshankkeet ovat Aim High ja Fresh Charities. Molemmat klikkauksen arvoisia, tsekkaa nekin.

Ben Scharlin

Mikä sinua inspiroi tyylin suhteen?

Inspiraationa voi olla vaikkapa arkkitehtuuri suurissa kaupungeissa – tai erämaa. Vietän paljon aikaa molemmissa. Olen asunut vuosia Bay Arealla, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Mutta olen myös asunut kaksi kuukautta putkeen erämaassa ja vuoristossa (High Sierra Nevada Mountains) sekä pitkiä aikoja myös Keniassa ja Tansaniassa.

Uskon, että näissä täysin erilaisissa ympäristöissä eläminen on ihmiselle täydellisen tasapainon tila.

Se kuvaa myös tyyliäni parhaiten. Haluan näyttää hyvältä kaupungissa, mutta useimmiten samat kamat, joilla erotun jossain tilaisuudessa kaupungissa toimivat myös erämaassa. Minulle tyyli ja käytännöllisyys kulkevat käsi kädessä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että isoisäni isä piti veljiensä kanssa työvaatteiden kauppaa San Franciscossa 1900-luvun alussa, Suuren kultaryntäyksen aikaan. He kilpailivat Levi Straussin kanssa. Hauska yhteensattuma on, että sen ajan tyyli on nyt nousussa täällä Los Angelesissa.

Ben Scharlin

Mitä tyylisääntöjä noudatat?

Pidän huolta siitä, että vaatteissa on kapea leikkaus – joko suunniteltuna ja räätälin korjaamana. Istuvuuden on oltava täydellinen. Ei liian kireä, ei liian löysä. Mietin myös paljon sitä, minkä jo omistamani vaatteen kanssa jokin uusi hankinta sopii. On tärkeää, että voin ottaa jotain kaapista ja se sopii aina muuhun asuun. Tämä pitää paikkansa erityisesti asusteiden, kuten hattujen, kellojen, aurinkolasien ja hanskojen kanssa.

Värien suhteen valitsen yleensä lämpimiä ja tummia sävyjä: maanläheisiä värejä, tummia violetteja ja sinisiä. Mutta sesongit pitää muistaa myös. Viininpunaista ja oranssia syksyyn.

Mitä tyylisääntöjä rikot?

En tiedä, onko tämä miehen tyylisääntöjen rikkomista, mutta minulla on tarkasti suunniteltu kokoelma koruja. Ja korujen käytössä on alasääntöjä. Korun on tultava minulle luonnollisesti, yleensä mukanani joltain seikkailulta. Suosikkirannekoruni sain tansanialaisessa kylässä. Koru on pronssia, eikä siinä ole juuri mitään designia. Se on karski ja miehekäs.

Ja pidän useasti kaulakorua, jonka sain Filippiineillä keskellä viidakkoa. Kyseisellä kaulakorulla on voimakas kulttuurinen merkitys sen alueen alkuperäisheimoilla. Vietin niissä maisemissa lapsuuteni viisi ensimmäistä vuotta.

Eli jos pidän koruja, niiden on löydettävä minut ja sovittava myös tiettyyn esteettiseen kehykseen.

Ben Scharlin

Ketkä ovat tyyliesikuviasi?

Errol Flynn, Steve McQueen, Robert Redford, Paul Newman, The Rat Pack. Nick Woosterilla on loistava tyyli. Andre 3000, Mos Def. Ja totta kai, kuvitteellisista hahmoista James Bond ja Bruce Wayne.

Miten asuinpaikkasi Los Angeles vaikuttaa tyyliisi?

LA:ssa paistaa aina aurinko ja siksi aurinkolasit ovat täällä tärkeämmät kuin esimerkiksi New Yorkissa. Suosikkini ovat klassiset Ray-Banit tai pyöreämmät, 1940-luvun tyyliset lasit.

Pyrin aina pukemaan päälle kevyitä materiaaleja. Onneksi talvella on iltaisin vähän viileämpi, joten voin panostaa kerroksiin. Kerrospukeutumista tulee täällä ikävä. Takki on suosikkivaatteeni ja sitä ei täällä usein tarvitse.

Los Angelesissa on paljon art deco -rakennuksia ja kaupungin tunnelma on klassinen. Asun Los Felizin alueella, jossa monet Hollywoodin kulta-ajan tähdet asuivat. Minusta siellä asuvana minulla on vastuu pitää tyylistäni huolta, tietty taso pitää olla. Keep it clean. Keep it classy. Se vain näyttää paremmalta.

Ben Scharlin

Mistä yleensä hankit vaatteesi? Olisiko sinulla suomalaisille lukijoille vinkkejä esimerkiksi nettikaupoista?

En osta mitään nettikaupoista. Käyn LA:ssa Wastelandissä ja Crossroadsissa. (Huom. Wasteland netissä vain naisten kauppana.) Erityisesti Wastelandistä löytyvät kaikki miesten huippumerkit – ja kaikki siitä käytettyä ja vintagea, mutta erittäin laadukasta kamaa. Kaikki, mitä myydään Barney’sillä, löydän ne Wastelandistä. Ja osa uutenakin. Pitää vain tietää, mistä etsiä. 🙂

Mikä on mottosi?

Aim High. Stay fresh. Be creative.

Kiitos Ben!

 

Kuvat: Elina

Teksti: Jani

Ensin asu, sitten auto

Italialainen maailmankansalainen Lapo Elkann on Gianni Agnellin pojanpoika tyttärenpoika, Fiatin omistajasuvun musta lammas, yrittäjä ja Italia Indepentin perustaja. Kova cv!

Isoisänsä muistoa kunnioittaen Elkann suhtautuu pukeutumiseen luovalla tunnollisuudella. Itse asiassa Elkann on vienyt pukeutumisen chucknorrismaisiin korkeuksiin.

Toisin sanoen, Lapo ei valitse vaatteita auton mukaan, Lapo valitsee auton vaatteiden mukaan.

Lapo2Mirror

Lapo1

Lapo3

Lapo5

Lapo4

Kuvat: Lifestyle Mirror, The Sartorialist, FT.com