Tagged: Hollywood

Luukku 9: Jim, Andy & me kaikki

Luukusta 9 putoaa vahva suositus. Netflixin dokumenttia Jim Carreystä oli kehuttu. Jos aiot katsoa tänä viikonloppuna vain yhden tajuntaalaajentavan dokumentin, anna sen olla tämä. 

Jim & Andy – The Great Beyond kertoo Man On The Moon (1999) -elokuvan tekoprosessista ennennäkemättömän kuvamateriaalin kautta. Dokumentin parasta antia on kuitenkin Carreyn haastattelu nykypäivästä, jossa hän pohtii lähes 20 vuoden takaisia tapahtumia, tähteyttä, luovuutta, Hollywoodia ja elämän tarkoitusta. 

Carreystä on viime aikoina mediassa yritetty maalata jonkinlaista hurahtanutta stressitähteä. Dokumentin jälkeen on selvää, että Hollywood ei osaa suhtautua Jim Carreyn nykyversioon, jolla ei ole mitään hävittävää. 


On mielenkiintoista, miten Carrey puhuu ristiin Hollywoodin tähteydestä ja ihmisyydestä. Hän tuntuu kokonaan hylänneen hahmon, jonka on luonut rakentaakseen menestyksensä. 

”At some point when you create yourself to make it, you’re going to have to either let that creation go and take a chance on being loved or hated for who you really are. Or you’re going to have to kill who you really are and fall into your grave grasping onto a character that you never were.”

Kovaa kamaa, eikä vain julkisuuden henkilöille. 

Olen aina pitänyt Jim Carreystä. Tässä dokumentissa hän on uskottava, koskettava ja analyyttinen. Hän sivuaa aihetta, josta hän on puhunut muun muassa Maharishi-yliopiston (?) commencement speechissä. Eli sitä, että elämässä kannattaa tehdä sitä, mitä todella rakastaa. Koska epäonnistuminen sellaisessa asiassa, jota ei alunperinkään halunnut tehdä, sattuu paljon enemmän. 

Uskon tämän olevan totta Hollywoodissa, suomalaisessa työelämässä tai parisuhteessa. 

”When you compromise and you fail, it really hurts. It hurts more than failing at what you love. I learned that you can fail at what you don’t love. You might as well do what you love. There is really no choice to be made.”

No spoilers, koska pari screenshottia ovat dokumentin keskeltä. Mutta Jim & Andy todella palkitsee katsojansa ajatuksilla. Elokuvassa Carrey sanoo kuvaillessaan syvällä hahmossa näyttelemistä: ”Every time you open your mouth, you learn something about yourself.”

Uskon, että sama pätee todella hyvää elokuvaan tai kirjaan. Aina oppii jotain uutta ja useimmiten itsestään. 

Luukku 3: Rento, rennompi, Bill Murray

Kun olen surullinen, ajattelen Bill Murraytä. Toimii joka kerta.

Bill Murray on ilmiö. Hän on Kaikki järjestyy -ajatuksen ruumiillistuma. Nuoremmat voivat pitää Murraystä, koska hän on hauska ja räjäyttää pankin karaokessa, mutta vähän kokeneempana sitä arvostaa eri asioita. Karaokea tietysti, mutta varsinkin Murrayn Kaikki järjestyy -olemusta. Ja sitä, että hän on parhaimmissa rooleissaan esittänyt narsistia, joka oppii jotain elämästä.

Bill Murray oli tähti jo 1970-luvulla Saturday Night Livessä, mutta on 2000-luvulla noussut puolijumalan asemaan. Henkilökohtainen huomio: pidän myös Jeff Bridgesin Big Lebowski -hahmosta. Murrayssä on jotain samaa. Luuseri, joka ei välitä siitä, että on luuseri ja siksi ei olekaan luuseri. Vaan sankari.

2000-luvun alussa Murray vaihtoi agenttinsa 1800-alkuiseen puhelinnumeroon. Useampi iso rooli meni ohi, kun ainoa kontaktiväylä tähteen oli puhelinvastaaja, jota hän ei kuunnellut.

Tuoreessa The New York Timesin jutussa todetaankin, että Bill Murray on t-paitamateriaalia. George Clooneylla on enemmän faneja, mutta kukaan ei halua Clooney-paitaa. Murray nauttii kulttimaineesta, jonka taiteilija saa yleensä vasta kuoltuaan.

Ehkä Bill Murray elää, kuten moni meistä  toivoo jossain vaiheessa elävänsä. Suunnistaa juhlasta toiseen, pelaa välillä golfiakin, mutta ilmestyy silti useimmiten paikalle smokissa. Asuu omalla saarellaan ja pitää punaista pipoa. Päätyy opiskelijabileisiin Skotlannissa. On pohjattoman spontaani. Laulaa. Juo viskiä baaritiskillä Scarlett Johanssonin kanssa Tokiossa.

Välillä on vaikea tietää, mikä hänen elokuvissaan on elämää ja mikä fiktiota.

Murray on ajankohtainen koko ajan. Niin myös tänä jouluna. Netflixin spesiaali ”A Very Murray Christmas” julkaistaan huomenna perjantaina. Ohjaana on tietysti Sofia Coppola.

Ehkä Bill Murray on guru. Ehkä ei. Ainakin hän sanoo asioita, jotka saavat uskomaan, että kaikki järjestyy:

“Someone told me some secrets early on about living. You have to remind yourself that you can do the very best you can when you’re very, very relaxed. No matter what it is, no matter what your job is, the more relaxed you are, the better you are.”

Teksti: Jani

Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin

20141021-152913-55753894.jpg

Tänään juhlittiin kirjoittamani Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan julkaisua. Kirjailijan kannalta tälläinen on unelmaprojekti monellakin tapaa. Elämä on yksinkertaisesti kiehtovaa Duudsonien matkassa. Kirjassa avataan näiden viihdetaiteilijoiden elämästä kokonaan uusia puolia. Tarina, joka nyt kerrotaan, on suomalaisittain ainutlaatuinen. Ja minä? Pääsin haastattelemaan mielenkiintoisia tyyppejä Jeff Tremainesta Renny Harliniin – sekä Suomessa että USA:ssa.

Duudsonien tarinassa on jotain rohkaisevaa ja arvokasta, jonka soisin leviävän laajalle: tärkeintä on ystävyys ja luottamus siihen, että kaikki on mahdollista. Unelmia voi toteuttaa, jos on valmis tekemään töitä. Duudsonit todella uskovat siihen ja toimivat sen mukaan.

Matkalla tulee ihan varmasti epäonnistumisia, totta kai. Luota minuun, minulla aiheesta satoja tunteja haastattelumateriaalia: suurten onnistumisten taustalla on aina epäonnistumisia – intohimoa, kovaa työtä ja väsymätöntä uskoa omaan tekemiseen.

Mitä Duudsonien tyyliin tulee, kunnioitan heitä suuresti. Olisi mielenkiintoista tarkastella jatkossa härmäläistä rock and roll -tyyliä tarkemminkin. Olen sentään kirjoittanut kirjan myös siitä, että tyylissä on enimmäkseen kyse asenteesta. Duudsoneilla sitä riittää. Hehän varastivat show’n viime joulukuussa tasavallan presidentin vastaanotolla asuilla, jotka ovat puhtaasti Vapaan tyylin henkisiä. Pukukoodin mukaisia, mutta täysin omaa persoonaa ilmaisevia.

Fun fact: Duudsonit kiinnittävät pukeutumisessaan erittäin paljon huomiota yksityiskohtiin. Vyöt kiinnostavat. Helavyöt erityisesti.

20141021-184242-67362467.jpg

Loppuun kysymys: jos olet lukenut Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan, mitä pidit?

Koomikko laihtui, näyttää hyvältä puvussa

Screen Shot 2014-10-18 at 11.32.24 AM

Viikon hämmentävin viihdeuutinen oli, että suosikkikoomikkoni Zach Galifianakis on laihtunut. Reilusti. Ehkä 20 kiloa? Hän on aloittanut terveellisen elämän. Tehnyt sethrogenit tai jonahhillit. Parantanut tapansa. Lopettanut juomisen. Kaikki asioita, joita koomikon ei ikinä pitäisi tehdä. Vitsi vitsi.

USA:n GQ uutisoi aiheen tyylin näkökulmasta. ”Zach Galifianakis loses a bunch of weight, looks great in a suit”. Puku ehkä istuu nyt paremmin, mutta eihän se ole olennaista. Minuun iski paniikki. Koomikon laihtuessa paino ei yleensä lähde läskistä. Koomikon laihtuessa ensimmäisenä lähtee hauskuus.

Galifianakisilta se ei ole ainakaan vielä lähtenyt. ”Teen kuolemaa”, Galifianakis vastasi punaisella matolla E!:n toimittajalle, joka kyseli laihtumisen syytä. Ymmärrettävästi jatkokysymys ei enää liittynyt aiheeseen.

Järkytystäni lievensi se, että Galifianakisin vanha yhden miehen show oli vihdoin ilmestynyt Netflixiin. Siinäkin sivutaan muuten tyyliaihetta. Showssaan Galifianakis on pukeutunut taivaansinisen Ralph Lauren -pooloon, joka on liian kireä. Hän kertoo paitaa ostaessaan halunneensa ylleen jotain, joka ”korostaa hänen alkoholismiaan”. Budum-tsih.

Vuonna 2006 San Franciscossa nauhoitettu Live at the Purple Onion on rönsyilevä katsaus Galifianakisin vanhempaan materiaaliin. Olen jäävi, koska olen fani, mutta suosittelen tätä katsottavaksi välittömästi. Galifianakis tunnetaan Hangover-elokuvista ja hienostuneesta haastatteluohjelmastaan Between Two Ferns with Zach Galifianakis, jossa hän on haastatellut muun muassa Barack Obama -nimistä miestä.

Parhaimmillaan hän on lavalla yhdistelemässä onelinereita ja pidempiä performansseja. Skinny Zach, odotamme seuraavaa siirtoasi.

Teksti: Jani

Kuvakaappaus: GQ.com

Robin Williams – kiltein kuninkaista

IMG_0788

Minulla on perinne Los Angelesissa. Kun perhe nukkuu, otan auton ja ajan Sunsetille. Usein parkkeeraan minne sattuu, sillä haluan nopeasti päästä perille. Parkkisakot eivät ole mielessä, kun kävelen sisään The Comedy Storeen. Stand-upia, vielä tosin vain yleisössä, aamuyöhön asti.

Nämä illat, yöt oikeastaan, ovat ikimuistoisia. Minulle ne ovat ehdottomasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi Amerikka kiinnostaa. Viimeksi klubilla vahingossa eturivissä istuessani ajatus oli kirkas: olenpa todella elossa!

Legendaarisella klubilla amerikkalainen stand-up näyttäytyy suurenmoisena ihmiskokeena ja komediatradition jatkumona. Yksi Comedy Storen pikkulavoista – The Original Room – tunnetaan ”Amerikan vaativimpana”. Kyseisellä lavalla kokeneetkin esiintyjät saattavat epäonnistua. Mutta kun he onnistuvat…

Illan aikana lavalle nousee 10-20 koomikkoa, jokainen vartin kerrallaan. Naisia, miehiä, nuoria ja vanhoja. Hyviä ja loistavia. Ja aina jonkun sysipaska veto. Se kuuluu asiaan. Jännittävämmäksi asian tekee se, että ollaan Hollywoodissa. Osa esiintyjistä on matkalla ylöspäin, osa junnaa paikallaan ja väistämättä jotkut valuvat jo alaspäin – vaikkeivät tunnustakaan sitä. Komediaklubi on aina paikka, jossa yhden lauseen sisällä näkee karmeaa kärsimystä ja naurut räjäyttävää oivallusta. Hollywoodin klubeilla kaikki korostuu. Menestyksen mahdollisuus on suuri. Pettymyksen pelko on toisaalta karmea. Näissä uima-altaissa kahlataan aika syvällä.

Koomikot eivät ole onnellisia heppuja, se tiedetään. Hollywoodin illassa yksi laskee leikkiä siitä, että jälkeenjäänyt mies ahdisteli häntä lapsena. (Tarina on totta.) Toinen puhuu alkoholismistaan ja juo olutta. Kolmas laskee leikkiä huumeidenkäytöstä niin pitkään, että katsojan on pakko käydä ulkona tuulettumassa. Jokaisella tuntuu olevan joko päihdeongelma tai masennus. Useimmilla molemmat. The Original Roomissa pyöri myös Robin Williams, tosin aktiivisesti vain 1980-luvulla.

The Comedy Storen vakiokalustoon kuuluu koomikko Marc Maron, joka esiintyy klubilla lähes aina viikonloppuisin. (Olen pitkään halunnut nähdä Maronin livenä, mutta aina onnistunut missaamaan hänet. Mutta se on eri tarina.) Maronin sivuprojektista, WTF with Marc Maron podcastistä, on kasvanut hänelle päätyö. Konsepti on yksinkertainen: Maron haastattelee koomikkoja. Ohjelma on taianomainen. Haastattelijan ja haastateltavan välille syntyy jokin luottamus, josta pääsemme melkein salaa nauttimaan. Kaksi kollegaa keskustelee ja paljastaa pelkonsa. Maailman suurimmat koomikot kertovat kollegalleen kaiken. En tiedä parempaa kuunneltavaa.

Vuonna 2010 Maron haastatteli Robin Williamsia. Haastattelu on kuunneltavissa tästä, Maron postasi sen uudelleen Williamsin muistoksi. Jaksoon on lisätty Maronin tuoreet kommentit. Haastattelu oli virstanpylväs ohjelmalle, mutta myös monelle kuulijalle. Kuten Maron sanoo: ”it changed my life and many people’s lives perception of Robin Williams.”

Williamsin ja Maronin keskustelu on synkkää, avointa ja puhdistavaa. Elokuvassa Aladdin Williams esitti lampun henkeä ja improvisoi Hengelle jopa 40 eri ääntä. Tässä haastattelussa ääniä kuullaan vain yksi: hänen omansa. Maronin kanssa hänellä ei ole päällä tavallista roolia – tai rooleja. Ei yhtään imitaatiota, ei vitsejä. Hauskuuttaja on piilossa, äänessä on mies kertomassa elämästään. Aiheina masennus, komedia, huumeet, taide ja jokapäiväinen taistelumme. Jakso lienee ladatuin koko suositun podcastin historiassa. Suosittelen kuuntelemaan vaikka joskus työmatkalla tai lenkillä. Yritä löytää aikaa sille.

Haastattelu on nauhoitettu Williamsin kotona Marin Countyssä vuonna 2010. Molemmat koomikot olivat jo siinä vaiheessa taistelleet omien demoniensa kanssa pitkään. Williams puhuu ajasta, jonka vietti John Belushin ja kokaiinin kanssa Chateau Marmontissa maaliskuussa 1982. Williams lähti kotiin, Belushi jatkoi ja kuoli yliannostukseen seuraavana päivänä. Maron kertoo tajunneensa ylittäneensä huumeidenkäytössä jonkun rajan, kun diileri kieltäytyi myymästä hänelle lisää ja käski lähtemään bileistä kotiin. Williams puhuu vuoden 2006 repsahtamisestaan. Kuvaukset hiljaisessa Alaskassa johtivat siihen, että pikkupullo Jack Danielsia kehotti ottamaan ”vain yhden ryypyn”.

Robin Williamsin muistokirjoituksissa on korostettu muistelemaan hänen tuottamiaan nauruja. Se on oikein, sillä Williams tuotti niitä poikkeuksellisen paljon. Star quality on himoittu ominaisuus, mutta vielä erikseen on kyky nostaa jokainen elokuva jollain tapaa merkittäväksi omalla roolisuorituksellaan. Williamsilla oli sitäkin.

Williamsin muistokirjoituksissa on puhuttu myös masennuksesta. Se on koomikon tauti. Lavalta kirkkaiden valojen takaa ei näy kasvoja, vain hahmoja. Kaikki niistä eivät ole ystävällisiä. Masennuksen demonit ovat erityisen petollisia. Vaikka olisit voittamassa taistelun niitä vastaan, ääni pimeydestä voi aina huutaa, että et ole – olet häviämässä.

Ehkä Robin Williamsin kuolema koskettaa, koska hän oli poikkeuksellinen lahjakkuus, joka tuotti aina iloa muille. Ehkä se koskettaa, koska hän vaikutti olevan aidosti kiltti, empaattinen ja herkkä. En tiedä miksi, mutta se koskettaa.

Marc Maronin sanoin: ”We have to remember that Robin Williams is one of the greatest comedians ever, ever in the history of the world (…) He had all the things it takes to be a great comedic artist. He was sensitive, he was perceptive, he was empathetic. His mental agility was astounding. He was full of love. And he, by putting all the things out into the world, required that of us. And we felt it. (…) Robin Williams changed everything. (…) He was the king. (…) He did it all and he did it brilliantly.”

Tarina on niin tuttu. Kiltti, empaattinen ja paljon kätkevä sydän ei kestä. Melkein liian surullista. He was the king.

 


YMT: Ben

Ben Scharlin

California is always a good idea. Los Angelesin Silver Laken, Los Felizin ja Echo Parkin alueilla on yhteinen estetiikkansa. Hipster on nykyään ruma sana, mutta on vaikea heittää tuota kolkkaa Los Angelesista mihinkään muuhunkaan lokeroon.

Nämä itäiset hoodit ovat kuitenkin uutta Los Angelesia parhaimmillaan. Pala länsirannikon Brooklyniä. Ne ovat kahviloiden, baarien ja luovan teollisuuden aluetta, jossa miehillä on parrat ja hatut, naisilla tatuointeja, Pabst Blue Ribbon (oikeastaan paikallisten pikkupanimoiden craft beer) virtaa ja kaikkialle pääsee polkupyörällä.

Silver Lakessa asuu myös Ben, jonka losfeliziläisen tyylin Elina hienosti vangitsi. Ben on 35-vuotias näyttelijä, tuottaja, kirjoittaja, ohjaaja, muusikko, DJ, yrittäjä ja hyväntekijä.

Ben puhuu paljon, mutta viisaita. Ja harvoin on yhteen YMT-postaukseen saatu näin paljon asiaa.

Vielä huomio: Benin perustamat hyväntekeväisyyshankkeet ovat Aim High ja Fresh Charities. Molemmat klikkauksen arvoisia, tsekkaa nekin.

Ben Scharlin

Mikä sinua inspiroi tyylin suhteen?

Inspiraationa voi olla vaikkapa arkkitehtuuri suurissa kaupungeissa – tai erämaa. Vietän paljon aikaa molemmissa. Olen asunut vuosia Bay Arealla, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Mutta olen myös asunut kaksi kuukautta putkeen erämaassa ja vuoristossa (High Sierra Nevada Mountains) sekä pitkiä aikoja myös Keniassa ja Tansaniassa.

Uskon, että näissä täysin erilaisissa ympäristöissä eläminen on ihmiselle täydellisen tasapainon tila.

Se kuvaa myös tyyliäni parhaiten. Haluan näyttää hyvältä kaupungissa, mutta useimmiten samat kamat, joilla erotun jossain tilaisuudessa kaupungissa toimivat myös erämaassa. Minulle tyyli ja käytännöllisyys kulkevat käsi kädessä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että isoisäni isä piti veljiensä kanssa työvaatteiden kauppaa San Franciscossa 1900-luvun alussa, Suuren kultaryntäyksen aikaan. He kilpailivat Levi Straussin kanssa. Hauska yhteensattuma on, että sen ajan tyyli on nyt nousussa täällä Los Angelesissa.

Ben Scharlin

Mitä tyylisääntöjä noudatat?

Pidän huolta siitä, että vaatteissa on kapea leikkaus – joko suunniteltuna ja räätälin korjaamana. Istuvuuden on oltava täydellinen. Ei liian kireä, ei liian löysä. Mietin myös paljon sitä, minkä jo omistamani vaatteen kanssa jokin uusi hankinta sopii. On tärkeää, että voin ottaa jotain kaapista ja se sopii aina muuhun asuun. Tämä pitää paikkansa erityisesti asusteiden, kuten hattujen, kellojen, aurinkolasien ja hanskojen kanssa.

Värien suhteen valitsen yleensä lämpimiä ja tummia sävyjä: maanläheisiä värejä, tummia violetteja ja sinisiä. Mutta sesongit pitää muistaa myös. Viininpunaista ja oranssia syksyyn.

Mitä tyylisääntöjä rikot?

En tiedä, onko tämä miehen tyylisääntöjen rikkomista, mutta minulla on tarkasti suunniteltu kokoelma koruja. Ja korujen käytössä on alasääntöjä. Korun on tultava minulle luonnollisesti, yleensä mukanani joltain seikkailulta. Suosikkirannekoruni sain tansanialaisessa kylässä. Koru on pronssia, eikä siinä ole juuri mitään designia. Se on karski ja miehekäs.

Ja pidän useasti kaulakorua, jonka sain Filippiineillä keskellä viidakkoa. Kyseisellä kaulakorulla on voimakas kulttuurinen merkitys sen alueen alkuperäisheimoilla. Vietin niissä maisemissa lapsuuteni viisi ensimmäistä vuotta.

Eli jos pidän koruja, niiden on löydettävä minut ja sovittava myös tiettyyn esteettiseen kehykseen.

Ben Scharlin

Ketkä ovat tyyliesikuviasi?

Errol Flynn, Steve McQueen, Robert Redford, Paul Newman, The Rat Pack. Nick Woosterilla on loistava tyyli. Andre 3000, Mos Def. Ja totta kai, kuvitteellisista hahmoista James Bond ja Bruce Wayne.

Miten asuinpaikkasi Los Angeles vaikuttaa tyyliisi?

LA:ssa paistaa aina aurinko ja siksi aurinkolasit ovat täällä tärkeämmät kuin esimerkiksi New Yorkissa. Suosikkini ovat klassiset Ray-Banit tai pyöreämmät, 1940-luvun tyyliset lasit.

Pyrin aina pukemaan päälle kevyitä materiaaleja. Onneksi talvella on iltaisin vähän viileämpi, joten voin panostaa kerroksiin. Kerrospukeutumista tulee täällä ikävä. Takki on suosikkivaatteeni ja sitä ei täällä usein tarvitse.

Los Angelesissa on paljon art deco -rakennuksia ja kaupungin tunnelma on klassinen. Asun Los Felizin alueella, jossa monet Hollywoodin kulta-ajan tähdet asuivat. Minusta siellä asuvana minulla on vastuu pitää tyylistäni huolta, tietty taso pitää olla. Keep it clean. Keep it classy. Se vain näyttää paremmalta.

Ben Scharlin

Mistä yleensä hankit vaatteesi? Olisiko sinulla suomalaisille lukijoille vinkkejä esimerkiksi nettikaupoista?

En osta mitään nettikaupoista. Käyn LA:ssa Wastelandissä ja Crossroadsissa. (Huom. Wasteland netissä vain naisten kauppana.) Erityisesti Wastelandistä löytyvät kaikki miesten huippumerkit – ja kaikki siitä käytettyä ja vintagea, mutta erittäin laadukasta kamaa. Kaikki, mitä myydään Barney’sillä, löydän ne Wastelandistä. Ja osa uutenakin. Pitää vain tietää, mistä etsiä. 🙂

Mikä on mottosi?

Aim High. Stay fresh. Be creative.

Kiitos Ben!

 

Kuvat: Elina

Teksti: Jani

Brunssin pääkaupunki

URTH cafe Melrose

Moni uskoo Berliiniin, joku luottaa Kallioon, mutta minulle maailman brunssipääkaupunki on Los Angeles.

Kaupungin tarjonta on äärimmäisen runsasta ja jos vierailu on lyhyt, oikean paikan valinta voi olla haaste. Pitäisikö luottaa klassiseen diner-meininkiin, mennä suoraan Santa Monicaan vai seurailla julkkiskokkien uutuuksia?

Tässä YMT:n vinkki brunssikulttuurin ensipuraisuksi. Hyvän kahvilan pitää täyttää ainakin kolme ehtoa: kahvin pitää olla tavanomaista parempaa, ruoan erityisen terveellistä ja paikan pitää olla esiintynyt jossain tv-sarjassa tai elokuvassa.

URTH cafe Melrose

Urth Caffé Melrosella on enemmän kahvila kuin brunssikeidas, mutta täyttää kaikki edellä mainitut ehdot kirkkaasti.

Urthin Spanish Latte on paikallinen legenda ja lisäksi Urthin kahveilla on vahva tausta sekä luomun että reilun kaupan standardien suhteen. Lista on ladattu luomulla (Elinan kuvissa esiintyy mainio kalesalaatti) ja paikka on ollut mukana ainakin Entouragessa (S4E10, Snow Job).

URTH cafe Melrose

Hollywoodissa kun ollaan, Urthissakin saattaa joutua jonottamaan tähtien seassa. West Hollywoodissa kun ollaan, tavalliset kansalaiset ovat todennäköisesti kiinnostavimpia bongailun kannalta.

Tunnelma on konstailematon ja hektinen. Viimeksi satunnaisena lauantaiaamuna kahvilan edessä robotiksi pukeutunut seniorikansalainen myi DVD:tä omasta scifielokuvastaan seuranaan koira, joka näytti häpeävän isäntäänsä. Yhdessä naapuripöydässä oli agenttien pulisevat kokoontumisajot ja toisessa suhteellisen intensiivisen näköinen kaveri joi kupeista päätellen kolmatta latteaan. Hän myös luki 70-lukulaisen näköistä Pilates and sex -kirjaa. Vieläkin harmittaa, etten kirjoittanut teoksen nimeä ylös.

URTH cafe Melrose

Jos Los Angelesin brunssikulttuuri kiinnostaa, Urth on helppo ja terveellinen paikka aloittaa. Varoitus: parkkeeraaminen on juuri tämän kahvilan lähistöllä todella hankalaa. Mutta ruoka ja kahvi on kyllä kaiken säätämisen arvoista.

All this and hipsters, too!

Teksti: Jani

Kuvat: Elina