Luukku 3: Rento, rennompi, Bill Murray

Kun olen surullinen, ajattelen Bill Murraytä. Toimii joka kerta.

Bill Murray on ilmiö. Hän on Kaikki järjestyy -ajatuksen ruumiillistuma. Nuoremmat voivat pitää Murraystä, koska hän on hauska ja räjäyttää pankin karaokessa, mutta vähän kokeneempana sitä arvostaa eri asioita. Karaokea tietysti, mutta varsinkin Murrayn Kaikki järjestyy -olemusta. Ja sitä, että hän on parhaimmissa rooleissaan esittänyt narsistia, joka oppii jotain elämästä.

Bill Murray oli tähti jo 1970-luvulla Saturday Night Livessä, mutta on 2000-luvulla noussut puolijumalan asemaan. Henkilökohtainen huomio: pidän myös Jeff Bridgesin Big Lebowski -hahmosta. Murrayssä on jotain samaa. Luuseri, joka ei välitä siitä, että on luuseri ja siksi ei olekaan luuseri. Vaan sankari.

2000-luvun alussa Murray vaihtoi agenttinsa 1800-alkuiseen puhelinnumeroon. Useampi iso rooli meni ohi, kun ainoa kontaktiväylä tähteen oli puhelinvastaaja, jota hän ei kuunnellut.

Tuoreessa The New York Timesin jutussa todetaankin, että Bill Murray on t-paitamateriaalia. George Clooneylla on enemmän faneja, mutta kukaan ei halua Clooney-paitaa. Murray nauttii kulttimaineesta, jonka taiteilija saa yleensä vasta kuoltuaan.

Ehkä Bill Murray elää, kuten moni meistä  toivoo jossain vaiheessa elävänsä. Suunnistaa juhlasta toiseen, pelaa välillä golfiakin, mutta ilmestyy silti useimmiten paikalle smokissa. Asuu omalla saarellaan ja pitää punaista pipoa. Päätyy opiskelijabileisiin Skotlannissa. On pohjattoman spontaani. Laulaa. Juo viskiä baaritiskillä Scarlett Johanssonin kanssa Tokiossa.

Välillä on vaikea tietää, mikä hänen elokuvissaan on elämää ja mikä fiktiota.

Murray on ajankohtainen koko ajan. Niin myös tänä jouluna. Netflixin spesiaali ”A Very Murray Christmas” julkaistaan huomenna perjantaina. Ohjaana on tietysti Sofia Coppola.

Ehkä Bill Murray on guru. Ehkä ei. Ainakin hän sanoo asioita, jotka saavat uskomaan, että kaikki järjestyy:

“Someone told me some secrets early on about living. You have to remind yourself that you can do the very best you can when you’re very, very relaxed. No matter what it is, no matter what your job is, the more relaxed you are, the better you are.”

Teksti: Jani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s