Category: Joulukalenteri 2017

Luukku 14: Go To Hell Pants

 

img_5578

Ivy League -kulttuuri on pahimmillaan puuduttavaa pönötystä, valkoisia villapaitoja olkapäillä ja juuri sinulta ikuisesti lukittuja ovia country clubilla.

Parhaimmillaan preppyily on täydellistä piittaamattomuutta pukeutumissäännöistä, mutta tyylikapinallisuuden suorittamista tavalla, joka näyttää edelleen skarpilta. Jälkimmäisen  paras ilmentymä ovat Go To Hell Pants. Jos sprezzatura olisi housut, tältä ne näyttäisivät.

Kyse on housuista, jotka erottuvat joukosta, asusta ja katukuvasta sellaisella tavalla, että kenellekään ei jää epäselvää, ettei niiden kantajaa voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipide hänen pukeutumisvalinnoistaan. Kuten kaikki sääntöjen rikkominen, tämäkin täytyy toteuttaa tyylillä.

Näetkö punaista? Punaiset housut ovat hyvä yritys, mutta niiden koodi on Suomessakin jo purettu. Jos pidät punaisia housuja, joku tulee kuitenkin kysymään, oletko ylittänyt Atlantin. Liian helppoa. Punainen ei toimi, mutta kirkas keltainen esimerkiksi toimii mainiosti.

Kunnon GTH-housut saavat kokijan kyseenalaistamaan järkesi, mutta housut ovat sen verran tyylikkyyden puolella, että kukaan ei tule sanomaan sinulle mitään muuta kuin korkeintaan: ”hienot housut”.

Täydellisten Go To Hell -housujen etsiminen on elämänmittainen projekti, jossa matka on tärkeämpi kuin housujen jalkaan sujauttaminen. Minulla on ollut onnea, löysin Ralph Laurenin viininpunaiset, kruunun päällä istuvilla fasaaneilla (totta kai) brodeeratut vakosametti GTH:t San Franciscosta jo vuonna 2008.

Tärkeä huomio: vaikka kyse on erikoisuudentavoittelijan erikoishousuista, GTH-housuihin sopii pukeutumisen perusohje. Jos yksi vaatekappale herättää paljon huomiota, kannattaa muussa asussa luottaa yksinkertaisuuteen. Tämä pätee myös Go To Hell Pantseihin. Kun sinulla on jalassasi GTH:t, yksivärinen oxfordpaita ja tummansininen irtotakki ja broguet, loaferit tai valkoiset tennarit riittävät mainiosti.

 

 

Mainokset

Luukku 13: Kolmetoista viisautta Glenn O’Brieniltä

 

gq-glenn-o-brien

Aiemmin tänä vuonna kuollut Glenn O’Brien oli ja eli edellä aikaansa.

Lucian päivän kunniaksi Yhden miehen tyyli heijastaa O’Brienin ajattelun valoa tähän pimeyteen.

1) ”Pukeudu passikuvassa smokkiin.”

2) ”Miehet pitivät vyötä ennen kuin he pitivät housuja.”

3) ”Neuvoni on: älä luota kokonumeroihin, kokeile sitä paitaa.”

4) ”Melkein yhtä ärsyttävä kuin ulkotilojen puhuja (ihminen, joka huutaa) on ihminen, joka puhuu hädin tuskin ääneen. Aiheelle on omistettu Seinfeldin jaksokin.”

5) ”On erinomainen taktiikka olla poikkeuksetta kohtelias.”

6) ”Säännöt? Ei ole mitään hemmetin sääntöjä! On vain se, minkä sinä saat toimimaan.”

7) ”Onko sinulla rahaa sijoitettavaksi? Todennäköisesti taiteen ja laatuhuonekalujen arvo ei putoa ensi kuussa 20 prosenttia.”

8) ”Jos joku etuilee sinut jonossa, kysy: Mi scusi, siete dall’Italia?”

9) ”Oli mökkisi miten pieni tahansa, anna sille nimi.”

10) ”Älä koskaan syö hampurilaista hevos- tai koirakilpailuissa.”

11) ”Jos nainen painostaa sinua avioliittoon, katsokaa yhdessä TV:n lastenohjelmia parina aamuna peräkkäin.”

12) ”Ota Jack Keroucin neuvosta vaari ja älä koskaan pelkää pyytää naiselta anteeksiantoa.”

13) ”Älä syytä itseäsi, jos ihmiset eivät tajua vitsejäsi. Joskus sitä vaan on, suurta B.S. Pullyä lainatakseni: liian fiksu huoneeseen.”

Glenn O’Brienin lauseet kirjasta How To Be A Man, osta se hyvä ihminen. O’Brienin kuva GQ:sta.

Luukku 12: Kolme parasta sketsiä

Tämän luukun inspiraationa on Helsingin sää, joka tänään on vitsi.

Vakavammin: aina, kun olen Los Angelesissa, menen katsomaan stand upia The Comedy Storeen. Yritän aina mennä katsomaan Marc Maronia, mutta se ei koskaan onnistu. Ehkä ensi kerralla.

Toki stand upista ja sketsiviihteestä samassa lauseessa puhuminen on vähän kuin pistäisi Mo Farrahin viivalle Usain Boltin kanssa. Sama laji, eri ulottuvuus.

Maailman parhaita sketsejä on yhtä monta kuin on niiden listaajia. Tässä kuitenkin absoluuttisesti kolme parasta, väitän.

Kummeli: Lentäjä.

Tämä on sketsien MM95. Normipäivä on Kummelin klassikko myös, mutta Lentäjässä Heikki Silvennoinen on liian hyvä sivuutettavaksi. Sitä paitsi, ”se on sellanen inversio. Et sinä tiedä siitä mitään.”

 

SNL: More Cowbell

Saturday Night Livestä löytyisi monta huippua, mutta yksi on minulle ykkönen. Will Ferrell, Christopher Walken samassa sketsissä. Ja tietysti Jimmy Fallon repeilemässä ja näyttelemässä näyttelemistä. Toimii kuin lehmänkello.

 

Monty Python: Argument Clinic

1) Monty Python voittaisi kaikki sketsikilpailut.

2) Filosofit jalkapallokentällä on mahtava sketsi, mutta jos luulet, että se on paras, olet väärässä.

Jos maailman pisin pingispallottelu olisi kahden filosofin kesken MM-finaalissa (95) ja toinen heistä olisi Will Ferrell, se olisi tässä.

Alla olevan version loppuosa on ehkä turhaa, mutta joskus sketsiviihde on kuin yläasteen ainekirjoitus: vaikeinta on lopettaminen.

 

 

Luukku 11: kangas, joka muistuttaa eniten lukua yksitoista 

Paras materiaali talvikauteen, jota itse käytän liian harvoin? Vakosametti.

On itsestäänselvää silitellä vakosamettia luukussa 11,koska se on kangas, joka muistuttaa eniten lukua yksitoista.

Vakosametin englanninkielinen tulee sanoista cord ja duroy. Cord viittaa nyörimäiseen pintaan ja duroy on raskasta puuvillakangasta, joka oli muotia 1700-luvun Englannissa. Suomalainen nimi on mainio. Käytännössä vakosametti on vaollista samettia. Etymologia on vakosametin kohdalla paikallaan sillä, jos sametti on Austin Powers, vakosametti on jokainen Harvardin englannin tai psykologian tai historian professori ikinä.

Jos haluat näyttää kovemmalta, vedä päällesi Schottin Perfecto. Jos haluat näyttää sivistyneemmältä, pue yllesi vakosamettitakki.

Jos vakosametti olisi maa, sen suurlähettiläs olisi Wes Anderson (kuvakreditti hänelle). Amerikkalainen elokuvaohjaaja pitää vakosamettia univormunaan ja pukee myös elokuvansa hahmot usein siihen. (Esimerkkinä ylimmässä kuvassa Bill Murray Raleigt St. Clairina elokuvassa The Royal Tenenbaums).

YMT:n virallinen kanta on, että kannattaa aina sijoittaa vakosamettipukuun. Se ei ole ensimmäinen puku, mutta se voi olla kolmas. Se on yksi puvuista, joita on helppo pitää osissa. Takkia voi ulkoiluttaa farkkujen kanssa ja housuja käyttää yksinään vaikkapa poolovillapaidan alaosana. Jalkaan laittaisin broguet tai chelsea tai mitä tahansa Clarksilta. Yritit mitä tahansa, vakosametissa näytät aina sympaattiselta. Mahdollisesti psykiatrilta tai terapia-asiakkaalta tai molemmilta, kuten Bill Murray yllä, mutta sympaattiselta kaikki tyynni.

Vältä vakosamettipuvuissa liian laatikkomaisia leikkauksia, koska materiaali on itsessään raskasta. Volyymiä riittää, this one goes all the way to eleven.

Yksi parhaimmista vakosametin taitajista on nykyään Drake’s London.

Jos haluat näyttää sivistyneemmältä, englantilaisemmalta tai vaikka vain Wes Anderson -elokuvan avustajalta, valitse vakosametti.

Luukku 10: Erään takin tarina

Luukussa 10 kerrotaan lyhyt tarina siitä, miten kuvan vasemmalla olevasta takista kehittyi oikealla oleva takki, josta sitten tuli International eli Barbourin klassikkomalli. 

Kävin syksyllä Barbourin tehtaalla Newcastlessa ja kirjoitin vierailusta jutun Kauppalehti Optioon. 

Kuvasin tehtaalla videon, jossa Barbourin head of design Ian Bergin kertoo International-takin tarinan. Video ei teknisistä syistä koskaan päätynyt juttuun, mutta tässä se on. 

Bergin on kuin historioitsija, joka sattui myös olemaan suunnittelija. ”Vanhassa Barbourin takissa näkyy elämäsi kuviot ja jäljet”, hän sanoi. 

Videolla, joka piti laittaa tähän editoimatta – em. tekniset syyt – Bergin kuvailee, miten jo 1930-luvulla Internationalin esiasteesta, Barbourin moottoripyörähaalarista, tuli ensin miehistön takki hyökkäyssukellusvene HMS Ursulalle, sitten upseerien takki ja lopulta sodan jälkeen Barbourin mallistoon musta moottoripyörätakki. Viimeisin on se, johon Steve McQueen ihastui ja josta kasvoi edelleen myynnissä oleva Barbour-klassikko.

Mutta se on eri tarina se.

Luukku 9: Jim, Andy & me kaikki

Luukusta 9 putoaa vahva suositus. Netflixin dokumenttia Jim Carreystä oli kehuttu. Jos aiot katsoa tänä viikonloppuna vain yhden tajuntaalaajentavan dokumentin, anna sen olla tämä. 

Jim & Andy – The Great Beyond kertoo Man On The Moon (1999) -elokuvan tekoprosessista ennennäkemättömän kuvamateriaalin kautta. Dokumentin parasta antia on kuitenkin Carreyn haastattelu nykypäivästä, jossa hän pohtii lähes 20 vuoden takaisia tapahtumia, tähteyttä, luovuutta, Hollywoodia ja elämän tarkoitusta. 

Carreystä on viime aikoina mediassa yritetty maalata jonkinlaista hurahtanutta stressitähteä. Dokumentin jälkeen on selvää, että Hollywood ei osaa suhtautua Jim Carreyn nykyversioon, jolla ei ole mitään hävittävää. 


On mielenkiintoista, miten Carrey puhuu ristiin Hollywoodin tähteydestä ja ihmisyydestä. Hän tuntuu kokonaan hylänneen hahmon, jonka on luonut rakentaakseen menestyksensä. 

”At some point when you create yourself to make it, you’re going to have to either let that creation go and take a chance on being loved or hated for who you really are. Or you’re going to have to kill who you really are and fall into your grave grasping onto a character that you never were.”

Kovaa kamaa, eikä vain julkisuuden henkilöille. 

Olen aina pitänyt Jim Carreystä. Tässä dokumentissa hän on uskottava, koskettava ja analyyttinen. Hän sivuaa aihetta, josta hän on puhunut muun muassa Maharishi-yliopiston (?) commencement speechissä. Eli sitä, että elämässä kannattaa tehdä sitä, mitä todella rakastaa. Koska epäonnistuminen sellaisessa asiassa, jota ei alunperinkään halunnut tehdä, sattuu paljon enemmän. 

Uskon tämän olevan totta Hollywoodissa, suomalaisessa työelämässä tai parisuhteessa. 

”When you compromise and you fail, it really hurts. It hurts more than failing at what you love. I learned that you can fail at what you don’t love. You might as well do what you love. There is really no choice to be made.”

No spoilers, koska pari screenshottia ovat dokumentin keskeltä. Mutta Jim & Andy todella palkitsee katsojansa ajatuksilla. Elokuvassa Carrey sanoo kuvaillessaan syvällä hahmossa näyttelemistä: ”Every time you open your mouth, you learn something about yourself.”

Uskon, että sama pätee todella hyvää elokuvaan tai kirjaan. Aina oppii jotain uutta ja useimmiten itsestään. 

Luukku 8: Miten solmio solmitaan?

Jos nyt unohdetaan se, että kuvailen  solmiota lattialla, niin tästä saa varmasti järkevän ja hyödyllisen blogipostauksen. 

Solmion käyttö on vähentynyt, koska pukeutuminen arjessa ja juhlassa on rentoutunut. Vaikka pukeutuminen arjessa ja juhlassa on rentoutunut, ei se tarkoita, etteikö miehen tulisi osata ainakin yksi solmu solmioonsa. Koskaan ei tiedä, milloin solmiota tarvitaan ja silloin solmu tulee osata. 

Kuinka monta kravattisolmua mies tarvitsee? Minun vastaukseni on nykyään yksi. Totta kai voi opetella muutaman, mutta Four-in-hand on kaikki, mitä mies tarvitsee. Four-in-hand on yksinkertainen ja se sopii lähes kaikkiin paitoihin. 

Miten solmion solmitaan? Kuvasimme aikoinaan Option tyylikouluun videon tästä solmusta. Vinkkivideo löytyy täältä

Jos et ole videoihmisiä, voit opetella, miten kravattisolmu tehdään myös tästä kuvasarjasta. Se on oikeasti ihan helppoa. Jos minä osaan kuvata solmiota lattialla, osaat kyllä tehdä Four-in-hand-solmun. 


Viimeinen kuva on tärkein. Solmioon kannattaa solmun alle tehdä tuo pieni kolo, englanniksi dimple. Se on yksi vastaus kysymykseen, mitä tarkoittaa sprezzatura. 

Moni mies jättää solmion käyttämättä, koska ”solmio kiristää”. Sanon tämän usein: solmio ei voi kiristä, koska solmit sen itse. Jos solmio kiristää, paidankaulus on liian pieni. Mutta siitä puhutaan jossain toisessa luukussa.