Category: Uncategorized

Luukku 8: Amies paikallaan

fullsizerender-40

Hardy Amies oli skarppi herra. Ja Hardy Amies on edelleen aika lailla terävä brändi Savile Row’lta. Herra Amies klassikkoteoksineen on tervetullut lisä tyylikalenteriimme, joka on ollut amerikkalaispainotteinen.

Hardy Amies oli paitsi johtava räätäli myös 60-luvun merkittävimpiä kirjoittajia tyyliaiheesta. Tämän kirjan ansiosta.

Otsikossa on sana muoti, mutta kyllä Amies nykytermein enemmän tyylistä kirjoittaa.

Amiesin ABC of Men’s Fashion (2007, V&A Publications) on kooltaan pieni opus, joka putoaa tyylitajuntaan kuin ensimmäinen oma kaksirivinen puku. Mikään ei ole ennallaan sen jälkeen. Osa hämmennyksestä on aitoa iloa maailman avautumisesta, osa luonnollisesti surua siitä, että kaikki on vaativampaa. Palkitsevampaa, mutta vaativampaa.

Amies käy läpi kirjaimellisesti kaiken A:sta Ö:hön. Amies ei lauo vitsejä, mutta kirjasta löytyy huumoria myös räätälin ammatille luonteisen, lievästi rigidin suhtautumisen tuolta puolen. Toisaalta Amies selventää monia käsitteitä kiitettävästi.

”Bespoke. (…) There is a fair amount of controversy over the strict application of the word to tailoring. A Savile Row tailor, for instance, will maintain that true bespoke tailoring can only mean clothes that are made not only to measure but to a customer’s exact requirements as discussed personally between himself and his tailor, the man who is actually going to make the suit.”

Alkaa vaikuttaa siltä, että jokainen YMT:n tyylin joulukalenterissa esitelty kirja on merkkiteos. Amiesin kirja on sitä varmasti.

fullsizerender-41

YMT:n vuoden 2016 tyylikalenterissa arvioidaan jokaisen kalenteriin päätyvän kirjan lahjapotentiaali.

Ennustamme, että moni kirjoista tulee saamaan liikuttavan positiivisen arvion, koska partakirjaa pehmeämpää pakettia ei olekaan.

YMT-arvio: ABC of Men’s Fashion. – 4/5.

Luukku 2: Pintaraapaisu herrasmiehen olemukseen

fullsizerender-25

Tyylikirjoja on monenlaisia. Osa käsittelee pukeutumista, jotkut laajemmin ruokaa, juomaa, asumista tai muuten vain hyvää elämää. Monen kirjan nimessä on mukana sana ’herrasmies’, joka on kirjan nimessä yhtä juhlallinen kuin se on ongelmallinen.

Ensinnäkin on haastavaa, jos kirjailija itse määrittelee itse itsensä herrasmieheksi. Sen pitäisi ehkä olla jotain, jonka määrittelevät muut.

Herrasmies-kirjat myös jäävät usein lentämään aika korkealle. Pahimmillaan ne ovat tyyli-insinöörien sääntötykitystä tai egotrippejä hieman paremmissa matkavaatteissa. Parhaimmillaan Herrasmies-oppaat tarjoavat näkemystä tyylikkääseen elämään asiantuntevimmillaan.

Alfred Tongin The Gentleman’s Handbook – The Essential Guide to Being a Man (2013, Hardie Grant Books) lähtee liikkeelle olettamuksesta, että ”koskaan ei ole ollut niin vaikeaa olla herrasmies kuin nyt”. Kolme vuotta sitten oli ilmeisesti todella vaikeaa olla herrasmies, mutta kirja ei kuitenkaan varsinaisesti tarjoa rohkaisua tämän vaikean tilanteen ratkaisuun. Raaka arvio kuuluu, että teos on yhtä hyvä kuin kuvani siitä.

Tong ampuu ympäriinsä kynällään ja käsittelee pinnallisesti kaikkea viettelyn taidosta tanssimiseen ja sähköpostin kirjoittamisesta farkkujen istuvuuteen. Mihinkään asiaan ei syvennytä, mutta kaikesta puhutaan. Tämä ei vaikuta herrasmiehen lähestymiseltä.

fullsizerender-34

Tongin teos on suhteellisen moderni ja yleinen katsaus miehen elämään. Aiheina ovat niin klassiset herrasmiehet (Duke of Windsor mainittu), kännykän käyttö sosiaalisissa tilanteissa, pukeutuminen, verkostoitumisen taito ja niin edelleen. Tämä herrasmiehen käsikirja juuttui omaan kirjahyllyyni, kun keräsin aineistoa aiheesta. The Gentleman’s Handbook on kuin Blue Wings -lehden juttu aiheesta: kohtalaista ajanvietettä ennen tarjoilua, mutta sen ohut sekä informaation että innostavuuden kannalta, että se jää matkalle.

YMT:n vuoden 2016 joulukalenterissa arvioidaan myös jokaisen tyylikirjan lahjapotentiaali.

Ennustamme, että suurin osa kirjoista tulee saamaan loistavat arviot, koska kirjaa parempaa lahjaa ei olekaan.

YMT-arvio: The Gentleman’s Handbook – The Essential Guide to Being a Man – 2/5.

Isänpäivä

img_5259

Itkuraivarit: liian monta kertaa.

Itkuraivarit lapsella: aika monta kertaa.

Lattialta korjatut lelut: 5782.

Tuu, tuu, tupakkarullan laulukerrat:  3000.

Iltasadut: 1100.

Frozen-leffan katsomiskerrat: vähintään 300.

Väärin puetut hanskat: 236.

Taskuun liiskaantuneita rusinoita: 158.

Askeleet Lego-palikan päälle: 23.

Päivät, jotka vaihtaisin pois: 0.

Regrets and mistakes

raymondcarver

Regret. Hieno sana, joka ei kuitenkaan oikein kunnolla käänny suomeksi. ”Katumus”.

Katumus? ”Regrets, I’ve had a few.” Frank Sinatra antaisi litsarin, jos joku laulaisi: ”Katumuksia, on niitä ollut muutamia”.

Kirjoitin pari päivää sitten kirjoittamisen tuskassa Facebookin päivitykseen. Väitin, että Raymond Chandlerillä oli tapana korjata punakynällä omia tekstejään jo julkaistuista kirjoista. Kaikki saattaa mennä pieleen, vaikka ei edes yritä. Kyse oli tietysti Raymond Carverista. (Olin kai katsonut liikaa Frendejä.) Korjasin punakynällä.

Regrets? Mahdollisimman vähän. Jokin saattaa mennä pieleen, mutta ehkä kokonaisuudesta tulee sen takia ehkä mahtavampaa. Kaikki järjestyy.

Suuren kirjailijan ei ole pakko olla alkoholisti, vaikka monet suuret kirjailijat ovat. Raymond Carver oli, ja hän raitistui. Lahjakas novellikirjailija eli liian lyhyen elämän. Carver menehtyi raittiina 50-vuotiaana keuhkosyöpään. Vaikka yrittää, kaikki saattaa silti mennä pieleen. Mutta se ei ole syy olla yrittämättä.

”You’ve got to work with your mistakes until they look intended. Understand?”

Työkseen kirjoittava tietää, että sanat ovat ainoa lääke. Niiden ulos saaminen ei ole helppoa, mutta siinä työ onkin. Ja sanat auttavat. Ne kai auttoivat Carveriakin.

“That’s all we have, finally, the words, and they had better be the right ones.”

Ed Catmullin havaijipaita

Olin juuri kaksi päivää aamusta iltaan Nordic Business Forumissa töissä. Kauppalehti saa vielä ainakin viisi juttua, mutta ehkä tämä henkilökohtaisempi pohdinta sopii Yhden miehen tyylin puolelle.

Kaksi opetusta perjantailta. Tai ehkä enemmänkin kaksi isoa huomiota. Yksi Seth Godinista ja toinen Ed Catmullista.

Sain mahdollisuuden haastatella Seth Godinia, ja ehkä sen takia vähän jäävinä sanoisin, että hän esiintyjänä oli parin päivän parhaita. Violettia solmiota Purple Cow’n kunniaksi pitänyt Godin kirjoittaa blogiinsa joka päivä. Joka päivä. Ja blogi on maailman suosituin markkinointiaiheinen blogi sen takia tai siitä huolimatta.

Godin kertoi haastattelussa myös kirjoittamisrutiinistaan. Olennaista oli termi, jota hän käytti: Godin sanoi, että hän ”types every day”. Ei siis writes, vaan types. Rima ei ole, jos kirjoittaa (types) joka päivä. Miksi kirjoittamisen yksinkertaisin sääntö unohtuu niin helposti.

Pixarin toimitusjohtaja Ed Catmull oli ehkä vaikuttavin ja erikoislaatuisin esiintyjä. Catmull kirjoittaa viisaasti ja puhuu myös, mutta energiatasoja hänen esiintymisensä ei nosta. Humorististen viihdyttäjien ja energisten esiintyjien joukossa Ed Catmull on luovuuden emeritusprofessori.

Catmullin klassikkokirja Creativity Inc. on tietysti kirja, joka jokaisen yritystä johtavan tai luovuudesta kiinnostuneen on luettava, mutta itse sain Pixarin ihaillusta kulttuurista kiinni myös hieman yllättäen Catmullin pukeutumisen kautta.

Catmullilla oli Helsingissä puhuessaan päällään havaijipaita. Se oli valkoinen, jossa oli valkoisia palmukuvioita. Paita oli maailman eleettömin havaijipaita, mutta olipahan kuitenkin.

Havaijipaita on Pixarin musta poolo.

Toisin kuin Catmullin vanhan ystävän Steve Jobsin poolossa, Pixarin havaijipaidassa on nyansseja.

Muun muassa Pixarin Cars-elokuvan ohjaaja John Lassiter pitää aina havaijipaitaa. Mutta Lasseterin paidat näyttävät siltä, että yksisarvinen on oksentanut niiden päälle sateenkaaria. Lasseterin havaijipaita edustaa Pixarin hullua luovuutta, crazy creativityä.

Catmullin white on white -havaijipaita sen sijaan edustaa rauhallista luovuutta, calm creativityä.

Catmull puhuu usealla eri tasolla balanssissa, joka Pixarilla vallitsee muun muassa teknologian ja taiteen välillä. Yhden miehen tyyli kuittaa, että Pixarin tarunhohtoinen tasapaino ulottuu paitoihin asti.

Jos Gianluca Vacchia ei olisi, Instagramin pitäisi keksiä hänet

Screen Shot 2016-08-08 at 19.22.00

Ihmiset, jotka puhuvat kesän lopusta elokuun alussa ovat samoja ihmisiä, jotka puhuvat varhaiskeski-iästä kolmekymppisenä. Vinkki: älä ole yksi heistä.

Kesän vaikuttavin uusi dandy on italialainen yrittäjä Gianluca Vacchi, joka suhtautuu elämään monimiljonäärin itsevarmuudella. Suosittelen seuraamaan Vacchia Instagramissa – vaikka vähän pidemmällekin loppukesään.

Kesä maailmalla tai Viiskulmassa ei ole ollut pelkkää juhlaa. Siksi joskus tarvitsee myös tanssivia italialaisia miljonäärejä. 49-vuotias Vacchi johtaa yli miljardin euron liikevaihtoa pyörittävää perheyritystä. Hän pitää pyjamatyylistä, tatuoinneista sekä moottoripyöristä ja julkaisee Instagramissa tanssivideoita tyttöystävänsä kanssa, kuntoiluvinkkejä, kuvia Rubinacci-puvuistaan ja kaverikuvia Christian Vierin kanssa.

Jos Gianluca Vacchia ei olisi, Instagramin pitäisi keksiä hänet.

Alla olevan videon julkaisuhetkellä Vacchilla oli Instagramissa 1,5 miljoonaa seuraajaa. Nyt niitä on 3 miljoonaa.

Kuten Gianluca Vacchi sanoisi: enjoy!

Tutto ruota intorno alle "chapa"😉 Enjoy #sundaydance #gvlifestyle #meneatuchapa #dance @jogiorgiajo

A post shared by Gianluca Vacchi (@gianlucavacchi) on

Sininen hetki

Screen Shot 2016-06-26 at 9.54.06 PM

Valokuvaaja Bill Cunningham muistetaan ainakin kolmesta asiasta: kuvaamisen ilosta, joka näkyi hänen kasvoillaan, monumentaalisesta valokuvausurasta, jonka sydämessä oli arjen ja rutiinien arvostaminen – sekä sinisestä takista. Bill Cunnighman oli duunari New Yorkin muotimaailman ytimessä.

Bill Cunningham (1929-2016) oli siitä erikoinen valokuvaaja, että jokainen hänen työtään vähänkin seurannut, tunsi myös hänen äänensä. Cunningham kuvasi (katu)muotia The New York Timesille. Ja enemmän. Hän kuvasi New Yorkia, ja antoi kaupungille kasvot.

Cunningham kuvasi The New York Timesille On the street -tyyliraportteja, jotka hän itse selosti. Cunninghamin raportit tunnistivat trendit ja yhdistivät newyorkilaisten tyylien pisteet kokonaiskuvaksi ennen Vogueta ja muita tyyliraamattuja. Cunninghamin näkemys oli demokraattinen ja humaani. Hän arvosti kauneutta, mutta näki sitä yhtä lailla Anna Wintourin kuin tavallisen newyorkilaisen olemuksessa. Cunninghamilla oli silmää, hän oli vanhan koulukunnan esteetikko. Taiteilija työtakki päällä, polkupyörä alla.

Satoi tai paistoi, Cunningham kuvasi ja hymyili. Erikoinen mies, joka jätti huikean visuaalisen perinnön meille kaikille.

Hänen vaikutuksensa muodin historiaan on vahva. Vaikutus säilyy, työ jatkuu. Mutta ilman Bill Cunninghamia ei olisi The Sartorialistia, eikä Humans of New Yorkia. Cunninghamin opetus on yksinkertainen ja painava: rakasta sitä, mitä teet ja rakkautesi näkyy työsi jäljessä.

RIP Bill Cunningham.

Jos et ole nähnyt Cunninghamista tehtyä dokumenttia, suosittelen katsomaan.