Category: Uncategorized
Jos Gianluca Vacchia ei olisi, Instagramin pitäisi keksiä hänet
Ihmiset, jotka puhuvat kesän lopusta elokuun alussa ovat samoja ihmisiä, jotka puhuvat varhaiskeski-iästä kolmekymppisenä. Vinkki: älä ole yksi heistä.
Kesän vaikuttavin uusi dandy on italialainen yrittäjä Gianluca Vacchi, joka suhtautuu elämään monimiljonäärin itsevarmuudella. Suosittelen seuraamaan Vacchia Instagramissa – vaikka vähän pidemmällekin loppukesään.
Kesä maailmalla tai Viiskulmassa ei ole ollut pelkkää juhlaa. Siksi joskus tarvitsee myös tanssivia italialaisia miljonäärejä. 49-vuotias Vacchi johtaa yli miljardin euron liikevaihtoa pyörittävää perheyritystä. Hän pitää pyjamatyylistä, tatuoinneista sekä moottoripyöristä ja julkaisee Instagramissa tanssivideoita tyttöystävänsä kanssa, kuntoiluvinkkejä, kuvia Rubinacci-puvuistaan ja kaverikuvia Christian Vierin kanssa.
Jos Gianluca Vacchia ei olisi, Instagramin pitäisi keksiä hänet.
Alla olevan videon julkaisuhetkellä Vacchilla oli Instagramissa 1,5 miljoonaa seuraajaa. Nyt niitä on 3 miljoonaa.
Kuten Gianluca Vacchi sanoisi: enjoy!
Sininen hetki
Valokuvaaja Bill Cunningham muistetaan ainakin kolmesta asiasta: kuvaamisen ilosta, joka näkyi hänen kasvoillaan, monumentaalisesta valokuvausurasta, jonka sydämessä oli arjen ja rutiinien arvostaminen – sekä sinisestä takista. Bill Cunnighman oli duunari New Yorkin muotimaailman ytimessä.
Bill Cunningham (1929-2016) oli siitä erikoinen valokuvaaja, että jokainen hänen työtään vähänkin seurannut, tunsi myös hänen äänensä. Cunningham kuvasi (katu)muotia The New York Timesille. Ja enemmän. Hän kuvasi New Yorkia, ja antoi kaupungille kasvot.
Cunningham kuvasi The New York Timesille On the street -tyyliraportteja, jotka hän itse selosti. Cunninghamin raportit tunnistivat trendit ja yhdistivät newyorkilaisten tyylien pisteet kokonaiskuvaksi ennen Vogueta ja muita tyyliraamattuja. Cunninghamin näkemys oli demokraattinen ja humaani. Hän arvosti kauneutta, mutta näki sitä yhtä lailla Anna Wintourin kuin tavallisen newyorkilaisen olemuksessa. Cunninghamilla oli silmää, hän oli vanhan koulukunnan esteetikko. Taiteilija työtakki päällä, polkupyörä alla.
Satoi tai paistoi, Cunningham kuvasi ja hymyili. Erikoinen mies, joka jätti huikean visuaalisen perinnön meille kaikille.
Hänen vaikutuksensa muodin historiaan on vahva. Vaikutus säilyy, työ jatkuu. Mutta ilman Bill Cunninghamia ei olisi The Sartorialistia, eikä Humans of New Yorkia. Cunninghamin opetus on yksinkertainen ja painava: rakasta sitä, mitä teet ja rakkautesi näkyy työsi jäljessä.
RIP Bill Cunningham.
Jos et ole nähnyt Cunninghamista tehtyä dokumenttia, suosittelen katsomaan.
Mestari – yhdet vielä ja sitten lasku
Miten kivijalkakauppa pärjää nykymaailmassa? Ylivoimalla.
My o My THE MEN -liikkeen primus motor Harri siirtyy opetushommiin. Harri oli lauantaina viimeistä päivää duunissa miesten vaateliikkeessä, jonka maineen ja laadun hän rakensi. Vaikka et olisikaan ollut vakioasiakas – olisi muuten kannattanut olla – voit kiittää Harria siitä, että Helsingin katumuoti on napsahtanut hänen ansiostaan muutaman tason ylöspäin.
Teimme Elinan kanssa Harrista yhden tämän blogin ensimmäisistä tyylihaastatteluista vuonna 2013. Tuntuu kurantilta edelleen.
Hehkuttamatta liikaa keskustelujamme Pitti Uomosta, Kaliforniasta tai musiikista, todettakoon, että Harrin ansiosta olen tutustunut ja oppinut luottamaan muun muassa Gitman Vintageen, Barenaan, Edwiniin, Mismoon ja Rivierasiin. Arjen kulmakivet, ne on siinä.
My o My’n miesten liikkeen valikoima kelpaa vertailussa mille tahansa liikkeelle maailmassa. Ei mikään ihme, että herra lähtee Helsinki Design Schooliin opettamaan täyspäiväisesti. Tieto ja taito on tehty jaettavaksi.
Grazie.
Luukku 10: Negroni
Mitä synkempi ilta, sen voimakkaampi kaipuu Italiaan.
Pari sattumanvaraista huomiota synkistä illoista – jos mitään sattumaa on olemassakaan.
Uusimmassa Optiossa on erinomainen juttu maailman hienoimmasta drinkistä, Negronista. Linkkaan jutun tähän, kun se on netissä.
Eilen olin merkityksellisellä illallisella, jossa aperitiiviksi tarjottiin yllättäen Negroni.
Samaan aikaan ilmassa on jotain uutta blogin suhteen ja erittäin konkreettista Firenzen-matkan suunnittelua. Yllä oleva kuva muuten on Firenzestä ja yhdestä suosikkibaaristani. Pöydällä on Negroni, Firenzen ja Negronin kreivin lahja maailman aperitivoja nauttivalle kansalle. Erityisesti sille osalle, jolla on hienostunut maku ja kyky ottaa iskuja vastaan.
Yhdistävä tekijä juuri tänään on tuo Americanon stydimmin iskevä serkku, joka kehitettiin Firenzessä vuonna 1919. Negronin on yhtä helppo valmistaa kuin se on lausua. Yksi osa jokaista: giniä, Camparia ja punaista vermuttia. Jäitä. Siivu appelsiinia.
Moni puhuu Negronista nyrkkeilytermein. Siihen on syynsä. Jos maistat tänä joulukuussa yhtä uutta drinkkiä, anna sen olla Negroni.
Teksti: Jani
Luukku 9: Lista ostamisesta
Stereotyypin mukaan ”miehet eivät shoppaile”. Miten miehet sitten saavat vaatteita? Tuoko joulupukki? Ostaako äiti? Ilmestyvätkö ne puhtaina kaappiin?
Alla oleva lista kuuluu kaikille miehille – ja naisille – jotka ostavat omat vaatteensa itse.
Kerromme nimittäin itsellemme jännittäviä tarinoita, kun olemme ostoksilla. Tiedäthän?
”Nämä ovat nyt vähän kireät, mutta ne venyvät kyllä.” Eivät veny.
”Mutta se oli alennuksessa!” Siihen on syynsä.
”Tämähän on jännä väri!” Ja juuri siksi se on alennusmyynnissä.
”Ei kukaan varmaan huomaa…” Kaikki huomaavat.
Kunnioitan ajatusta Älä osta mitään -päivän takana, mutta moderni mies pystyy vähentämään kulutusta nimenomaan ollessaan ostoksilla.
Tässä tulee viisi ohjetta järkevään vaatteiden ostamiseen:
1) Keskity ajattomaan tyyliin.
Jos pitäisit tästä ikuisuuteen valkoista kauluspaitaa, tummansinistä bleiseriä (bandana rintataskussa), slimmejä selvedge-farkkuja tai khakeja ja Englannissa valmistettuja kenkiä, sinua ei ikinä haukuttaisi tylsäksi. Sinusta puhuttaisiin tyylikkäänä.
2) Älä osta alennusmyynnistä mitään, mitä et ostaisi normaalihinnalla.
Alennusmyynnissä on oransseja kauluspaitoja? Aivan mahtavaa. Osta valkoinen, sininen tai vaikka gingham-ruudullinen.
3) Älä seuraa muotia, rakenna tyyliä.
Mitä sille Bula-hatullesi kuuluu?
Katso kohta 1. Lisäohjeena todettakoon: osta suurimmaksi osaksi vaatteita, jotka sopivat yhteen. (Ja osta myös muutamia täysin hulluja asukokonaisuutta disruptoivia vaatekappaleita – mutta se on oma postauksensa.)
4) Ajattele ostamista sijoittamisena.
Taloustoimittajat sanovat mielellään, että sijoittaminen on vaateostosten kohdalla väärä termi, koska ostaessasi Louis Vuittonin laukun, Brionin puvun, Filsonin laukun tai Aldenin kengät, et itse asiassa saa tuottoa sijoituksellesi. ”Aldenin kenkien arvo ei kasva.” Ajattelen hieman toisin. Jos ostat Aldenin kengät, korjaat tyylipisteitä puhtaana tuottona vielä 20 vuoden päästä.
5) Muista kierrättää.
Joka sesonki ei tarvitse ostaa uutta (katso kohta 1), mutta aina voi karsia. Jos et ole käyttänyt vaatekappaletta vuoteen, voit kierrättää sen. Paitsi jos kyse on sijoituksesta kuten Louis Vuittonin laukku, Brionin puku, Filsonin laukku tai Aldenin kengät. Anna niille muutama vuosi enemmän.
Teksti: Jani
Luukku 8: Helpoin taskuliina
Kirjoitin lähes tasan vuosi sitten tyylikalenterissa lyhyesti aiheesta taskuliinan taittelu. Silloin jäi kommentoimatta taskuliinojen materiaalit ja värit. Tarkoituksena on sivuta aihetta tänä vuonna muutamaankin otteeseen. Aloitetaan arjen esimerkin kautta.
Alkuun muistutus: käytä taskuliinaa aina kuin mahdollista. Aina solmion kanssa ja varsinkin ilman solmiota.
Taskuliina on miehelle yksinkertaisin tapaa ammentaa sopivalla tavalla persoonallisuutta pukuun tai irtotakkiin. Mutta älä koskaan käytä samasta kankaasta solmion kanssa tehtyä taskuliinaa. Liian helppoa, liian tylsää.
Taskuliinan valinta voi tuntua haastavalta (oikeasti ei ole). Onneksi on olemassa äärimmäisen helppo ja miehekäs taskuliina, joka useimmilta löytyy jo vaatekaapista.
Mikä on helpoin taskuliina? Bandana-huivi. Jos Bruce Springsteen olisi taskuliina, hän olisi bandana.
Bandana henkii vapautta ja americanaa – ja sopii omaan tyylikäsitykseeni täydellisesti. Viiva puuvillaista paisley-kuviota rintataskussa viestii siitä, että minun ei olisi pakko pitää taskuliinaa, mutta teen sen mielelläni. Puuvillainen bandana on aito huivi. Voit putsata sillä aurinkolasit ja jos tarvitsetkin yllättäen liinaa seuralaisen onnenkyyneleitä kuivaamaan, löytyy se taskusta.
Fun fact: bandanalle tyypillinen kiertyneiden kyynelien paisley-kuviointi on alkujaan Iranista, mutta saanut nimensä skotlantilaisen Paisleyn kaupungin mukaan.
Bandanan voi taitella taskuun siistiksi neliöksi tai iskeä sen rennosti taskuun vapaalla otteella. Tärkeintä on, että liinaa ei näy liikaa.
Normaali huivi on liian iso rintataskuun. Olen uhrannut muutaman bandanan leikkaamalla. Jos leikkaaminen on liikaa, osta oikeamman kokoinen. Jokainen lattepappa tietää, että pienempiä bandana-huiveja myydään lastenvaateosastolla.
Viiden euron sijoitus, joka putoilee taskuusi takaisin tyylipisteinä jo ensiesiintymisellään.
Teksti ja kuvat: Jani
P.S. Onko joululahjat hankittu? Muista, että miehen tyyliopas Vapaa tyyli on kannustava joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Se ei mahdu rintataskuun, mutta sopii annettavaksi esimerkiksi taskuliinan kanssa.
Luukku 5: Miehen hattu
Ennen miehet pitivät hattua ulkona, mutta eivät koskaan sisällä. Nykyään kukaan ei pidä hattua ulkona, mutta jokaisessa kahvilassa istuvat juipit pipot päässä.
Tunnustan. Kun mies ei voi koreilla hiuksilla, hattu alkaa vaikuttaa hyvältä persoonallisuuden jatkeelta. Mutta oikeastaan hatun pitäisi kiinnostaa modernia miestä jo aikaisemmin.
En tarkoita pipoja tai lippiksiä. Hatussa pitää olla lieri.
Hattu ei ole mikä tahansa vaatekappale. Kotisi on siellä, missä hattusi on. Ennen pitkään hattu muuttuu osaksi tarinaasi. Ralph Waldo Emerson on sanonut: ”mittaan terveyttäsi sen perusteella, miten monet kengät, hatun tai vaatteet olet kuluttanut loppuun”.
Hattu on yksi niistä vaatekappaleista, jonka mies tekee hyvin pian omakseen. Hattu on kuin kengät yhdessä asiassa: kannattaa panostaa laatuun.
Tapasin joskus vuosia sitten (2008, tsekkasin) Pitti Uomossa herran nimeltä Claudio Mennuni, joka työskenteli ainakin silloin Borsalinolla. Hatut on yksi harvoista vaatekappaleista, joissa voi sanoa, että yksi merkki on ylivoimainen valmistaja. Borsalino on.
Keskustelu sivusi vuonna 1857 perustetun italialaisen hattuvalmistajan perinteitä, katalogin syvyyttä, Borsalinon museota Aleksandriassa ja menestystä maailmalla. Yksi lainaus jäi mieleen.
”Yksi suurimmista haasteistamme on se, ettei meillä ole haastajia”,
Mennunin humble brag kuului.
Pidin lausetta mainospuheena. Mainos vaikutti minuun. Hankin oman Borsalinoni hänen vinkkiensä perusteella. Lempihattuni. En pidä Mennunin puheita enää mainoksena.
Vuosia myöhemmin kävin Tukholmassa ja menin NK:n hattuosastolle. (Mahtavaa, että NK:lla on edelleen hattuosasto.)
”Luulen, että olen hattumies, mutta en tiedä, millainen hattu minulle sopii parhaiten”, sanoin.
”Kokeillaan kaikki”, vastasi myyjä.
45 minuuttia myöhemmin olimme päätyneet samanlaiseen fedoraan, joka minulla jo oli.
Viidennen luukun opetus on tämä. Hanki hattu.
Eikä merkillä välttämättä ole väliä. Hattumies voi rakastua Borsalinoon, Stetsoniin tai miksei jopa Cousteau-pipoonkin. Et ehkä edes ole hattumies, mutta jos olet mies, hanki lempihattu. Et tule katumaan.
Luukku 3: Rento, rennompi, Bill Murray
Kun olen surullinen, ajattelen Bill Murraytä. Toimii joka kerta.
Bill Murray on ilmiö. Hän on Kaikki järjestyy -ajatuksen ruumiillistuma. Nuoremmat voivat pitää Murraystä, koska hän on hauska ja räjäyttää pankin karaokessa, mutta vähän kokeneempana sitä arvostaa eri asioita. Karaokea tietysti, mutta varsinkin Murrayn Kaikki järjestyy -olemusta. Ja sitä, että hän on parhaimmissa rooleissaan esittänyt narsistia, joka oppii jotain elämästä.
Bill Murray oli tähti jo 1970-luvulla Saturday Night Livessä, mutta on 2000-luvulla noussut puolijumalan asemaan. Henkilökohtainen huomio: pidän myös Jeff Bridgesin Big Lebowski -hahmosta. Murrayssä on jotain samaa. Luuseri, joka ei välitä siitä, että on luuseri ja siksi ei olekaan luuseri. Vaan sankari.
2000-luvun alussa Murray vaihtoi agenttinsa 1800-alkuiseen puhelinnumeroon. Useampi iso rooli meni ohi, kun ainoa kontaktiväylä tähteen oli puhelinvastaaja, jota hän ei kuunnellut.
Tuoreessa The New York Timesin jutussa todetaankin, että Bill Murray on t-paitamateriaalia. George Clooneylla on enemmän faneja, mutta kukaan ei halua Clooney-paitaa. Murray nauttii kulttimaineesta, jonka taiteilija saa yleensä vasta kuoltuaan.
Ehkä Bill Murray elää, kuten moni meistä toivoo jossain vaiheessa elävänsä. Suunnistaa juhlasta toiseen, pelaa välillä golfiakin, mutta ilmestyy silti useimmiten paikalle smokissa. Asuu omalla saarellaan ja pitää punaista pipoa. Päätyy opiskelijabileisiin Skotlannissa. On pohjattoman spontaani. Laulaa. Juo viskiä baaritiskillä Scarlett Johanssonin kanssa Tokiossa.
Välillä on vaikea tietää, mikä hänen elokuvissaan on elämää ja mikä fiktiota.
Murray on ajankohtainen koko ajan. Niin myös tänä jouluna. Netflixin spesiaali ”A Very Murray Christmas” julkaistaan huomenna perjantaina. Ohjaana on tietysti Sofia Coppola.
Ehkä Bill Murray on guru. Ehkä ei. Ainakin hän sanoo asioita, jotka saavat uskomaan, että kaikki järjestyy:
“Someone told me some secrets early on about living. You have to remind yourself that you can do the very best you can when you’re very, very relaxed. No matter what it is, no matter what your job is, the more relaxed you are, the better you are.”
Teksti: Jani
Luukku 2: Tyylin kehitys
Olen kehitellyt täysin epätieteellisin metodein asteikon miehen tyylin kehityksestä. Seilaamme kai kaikki välillä asteikkoa edestakaisin. Kerrankos sitä istuu terassilla ilman paitaa! Tai ehkä sittenkin: ykkösestä seuraavalle tasolle päästessään ei enää valu takaisin ykköseen.
1) Mies ei ole kiinnostunut pukeutumisesta. ”Ei ole mun juttu.” Itse asiassa voi olla vaikea saada miehelle mitään vaatteita päälle. Housut ehkä, mutta ei paitaa. Ei ainakaan kesäterassilla.
2) Mies löytää sattumalta lempivaatteen ja oivaltaa, että vaatteissa on eroja: toiset vaatekappaleet todella tuntuvat paremmilta kuin toiset. Mies oppii jo tässä vaiheessa käsitteen kestävä kehitys. Lempivaatetta pidetään niin kauan, että siihen tulee reikiä. Ja sitten sitä käytetään lisää.
3) Tähän asti mies on käynyt vaateostoksilla niin, että partneri kävelee kaksi metriä edellä ja ehdottelee vaatteita. Pakottaa ostamaan. Nyt mies menee kauppaan omin jaloin ja ostaa ensimmäistä kertaa oman vaatteensa itse. Vallantunne ja itsenäisyyshuuma pirskahtelee farkkuhyllyllä. Ehkä mies jopa ostaa vaatekappaleen, jota ei välittömästi sinä samana päivänä akuutisti tarvitse.
4) Mies alkaa kiinnostua vaatekaupoista. Hän näkee ulkomailla James Perse -kaupan (maailman laaduimmat puuvillaiset t-paidat), ottaa kaupan kyltistä kuvan ja postaa sen Facebookiin.
5) Mies ostaa puvun, jota ei tarvitse sukulaisen häihin. Hän ymmärtää, että puku ei tee miestä, mutta saa miehen aina näyttämään paremmalta. Hän käy kolmessa tai neljässä kaupassa sovittamassa pukuja ennen ostoa. Lyhentää housutkin!
6) Mies kiinnostuu väreistä. Niitä on muitakin kuin tummansininen ja musta! Hän huomaa punaiset housut, ostaa ne ja alkaa käyttää niitä. Hän ostaa myös toisen, kolmannen ja neljännenkin taskuliinan, mutta ei enää settinä solmion kanssa.
7) Mies ymmärtää välähdyksenomaisesti, että tärkeintä on istuvuus. Istuvuus on sitä, että paita ei nouse housuista, kun kurottaa ylös laittamaan laukkua säilytystilaan lentokoneessa. Hän alkaa myös lukea kirjoja tyylistä, ehkä jopa blogejakin! Mies alkaa kiinnittää huomiota tyyliin kaikkialla. Elokuvasta hän huomaa ensin, että Forrest Gumpilla on Niken Cortezit ja vasta sitten, että Forrest juoksee.
8) Mies sijoittaa vaatteeseen. Hän säästää ja ostaa kellon, joka maksaa kuukausipalkan verran. Hän hankkii mittatilauspuvun tai käsintehdyt kengät. Tai ostaa laukun, jonka tietää kestävän ikuisesti. Mies tajuaa, että kun pukeutumisessa sijoittaa laatuun, se helpottaa elämää. Se on sijoitus, jonka tuotto on sitä, että ei tarvitse ostaa niin usein. Voittoa kertyy myös tyylikkyyden lisääntymisen muodossa vuosikausia.
9) Mies suunnittelee vaatekaappiaan, mutta kaapin värin, puulajin ja ovien sijaan sen sisältöä. Hän palaa punaisista housuista perusväreihin, sekoittaa nyt tummansiniseen valkoista, harmaata, beigeä ja huutomerkin verran oranssia tai lilaa.
10) Mies palaa alkuun ja lopettaa pukeutumisen ajattelemisen kokonaan. Hänen ei tarvitse shoppailla, koska vaatekaappi on täynnä lempivaatteita. Hän näyttää aina parhaalta versiolta itsestään, mutta ei koskaan istu terassilla ilman paitaa.
Teksti: Jani
Kuva: Rami Niemen kuvitusta kirjaan Vapaa tyyli
Luukku 1: Kirjoittamisesta
Kirjoitin viime joulukuussa tyylin joulukalenteria. (Tein henkilökohtaisen ennätykseni prokrastinaation välttelyssä: kaksikymmentäneljä päivää ja kaksikymmentäneljä postausta putkeen.)
Se oli monestakin syystä mahtavaa. Ei vähiten saamani palautteen ja yllättävän tuotteliaisuuteni takia. Totta kai haluan jatkaa tänä vuonna – ja vieläpä laajemmasta teemasta.
Tämä ei olisi miesten tyyliblogi, jos en säännöllisin väliajoin kirjoittaisi Ernest Hemigwaystä. Nyt ei käsitellä kirjoituskoneita, nyrkkeilyä, sotaa, paidattomana poseeraamista, metsästystä, kalastusta, rommia, kissoja, partaa tai edes. Ei Kuubaa, vanhuksia, merta tai Pariisia. Puhutaan puheista.
Olin viime lauantai-iltana syntymäpäiväjuhlissa. Erityistä oli se, että ihmiset pitivät upeita puheita. Ei mitään maratoneja, vaan huimia kuvia siitä, mitä on olla hyvä ystävä. Juhla kosketti minua valtavasti. Olin näillä synttäreillä yksin, mutta parhaimmat ystäväni ovat ihmisiä, jotka rakastavat puheita. Ja osaavat pitää upeita sellaisia.
Ernest Hemingway kirjoitti puheen saadessaan kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954. Tässä sinulleYMT:n joulukalenterin ensimmäisestä luukusta: 61 vuotta vanha puhe.
Hemingway ei sairauden takia itse pystynyt olemaan Tukholmassa vastaanottamassa palkintoaan. Puheen piti USA:n Ruotsin-suurlähettiläs John C. Cabot.
Puhe iskee lujaa, kuten Hemingwaylle sopii. Se on lyhyt, kuten Hemingwaylle sopii.
Minuun osui erityisesti kohta kirjoittamisesta. Kirjoittamisesta ja yksinäisyydestä.
“Writing, at its best, is a lonely life.”
Puheessa pusketaan ajatukseen, että kirjoittajan pitäisi aina uutta aloittaessaan tavoitella jotain, mitä kukaan muu ei ole saavuttanut tai missä kukaan muu ei ole onnistunut. On aina mentävä kohti jotain tavoittamatonta ja siksi tavoittelemisen arvoista haastetta.
“How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written.”
Inspiraationa tälle ensimmäiselle luukulle on ollut mahtavan Maria Popovan Brain Pickingsin postaus Hemingwayn puheesta ja kirjoittamisen yksinäisyydestä.
Hemingwayn puhe kokonaisuudessaan:
”Having no facility for speech-making and no command of oratory nor any domination of rhetoric, I wish to thank the administrators of the generosity of Alfred Nobel for this Prize.
No writer who knows the great writers who did not receive the Prize can accept it other than with humility. There is no need to list these writers. Everyone here may make his own list according to his knowledge and his conscience.
It would be impossible for me to ask the Ambassador of my country to read a speech in which a writer said all of the things which are in his heart. Things may not be immediately discernible in what a man writes, and in this sometimes he is fortunate; but eventually they are quite clear and by these and the degree of alchemy that he possesses he will endure or be forgotten.
Writing, at its best, is a lonely life. Organizations for writers palliate the writer’s loneliness but I doubt if they improve his writing. He grows in public stature as he sheds his loneliness and often his work deteriorates. For he does his work alone and if he is a good enough writer he must face eternity, or the lack of it, each day.
For a true writer each book should be a new beginning where he tries again for something that is beyond attainment. He should always try for something that has never been done or that others have tried and failed. Then sometimes, with great luck, he will succeed.
How simple the writing of literature would be if it were only necessary to write in another way what has been well written. It is because we have had such great writers in the past that a writer is driven far out past where he can go, out to where no one can help him.
I have spoken too long for a writer. A writer should write what he has to say and not speak it. Again I thank you.”
Teksti: Jani
Kuva elokuvasta La Grande Bellezza. Katso se.