Tagged: New York
Throwback Thursday: olipa kerran podcast muodista, tyylistä ja yrittäjyydestä
On melkein vuosi siitä, kun aloitimme Maryamin kanssa podcastin. Menestystarinan metsästäjät käsittelee kaikkea Flow Festivalista elokuviin ja yrittäjyydestä Duudsoneihin.
Tyyliä ja vaateteollisuutta sivusimme useammassa jaksossa. Tässä niistä kolme poimintaa, kaikki jaksot kuunneltavissa Spotifyssä:
1. Arthur Borges – miehemme New Yorkissa
New Yorkissa Tom Fordilla työskentelevä Arthur Borges kertoo, miten pääsee töihin Tom Fordille New Yorkiin. Milano, elämä ja elämää suurempi parisuhde käydään läpi myös. Hieno mies, hieno tarina!
2. Totti Nyberg ja Makian matka läpi myrskyisän meren
Punavuoresta Pitti Uomoon – Makian tarina on ollut opintomatka, josta irtoaa useampikin opetus yrittäjyydestä. Makian kaupallinen johtaja Totti Nyberg kertoo, miten sekoilu vaihtui strategiaan ja mitä bisnekselle seuraa siitä, kun tekee oikeita 10 prosentin sijaan 70 prosenttia työajastaan.
3. Ville Leino ja Billebeinon tarina
Kuka on Billebeino? Ville Leinon kanssa puhuimme siitä, miten entinen NHL-pelaaja loi parin miljoonan liikevaihtoa pyörittävän katumuodin ilmiön Suomeen ja miten taide ja kestävä kehitys liittyvät Billebeinoon.
Kuvat: Henkka
Designin diplomatiaa – The Chairs of UN HQ
The United Nations Headquarters in New York by Brazilian Oscar Niemeyer is an uplifting experience. Especially the feeling of stepping into the General Assembly Hall for the first time is something I will never forget. All the nations sitting in the same room!
I spent three weeks touring the US and New York was our last stop. The UN HQ was the perfect finale for our trip. I immediately noticed the numerous beautiful chairs the building had. When you need lobbying and informal negoziations, you need places to sit. Talking about design as diplomacy, all you need is to give peace a chair.
Oscar Niemeyerin suunnittelema YK:n päämaja on huikea kompleksi. Rakennus ja varsinkin yleisistuntojen sali General Assembly Hall on kohottava kokemus – koko maailma istuu samassa huoneessa.
Pitkän USA:n kiertueemme viimeinen kohde oli YK:n päämaja New Yorkissa. En voinut olla kiinnittämättä huomiota päämajan tuoleihin. Diplomacy as design. Paikassa, jossa päätöksiä valmistellaan ja sopimuksia tunnustellaan epävirallisissa tapaamisissa koko ajan, on pakko olla hyvät tuolit.
The chairs of UN.
Luukku 13: Kolmetoista viisautta Glenn O’Brieniltä
Aiemmin tänä vuonna kuollut Glenn O’Brien oli ja eli edellä aikaansa.
Lucian päivän kunniaksi Yhden miehen tyyli heijastaa O’Brienin ajattelun valoa tähän pimeyteen.
1) ”Pukeudu passikuvassa smokkiin.”
2) ”Miehet pitivät vyötä ennen kuin he pitivät housuja.”
3) ”Neuvoni on: älä luota kokonumeroihin, kokeile sitä paitaa.”
4) ”Melkein yhtä ärsyttävä kuin ulkotilojen puhuja (ihminen, joka huutaa) on ihminen, joka puhuu hädin tuskin ääneen. Aiheelle on omistettu Seinfeldin jaksokin.”
5) ”On erinomainen taktiikka olla poikkeuksetta kohtelias.”
6) ”Säännöt? Ei ole mitään hemmetin sääntöjä! On vain se, minkä sinä saat toimimaan.”
7) ”Onko sinulla rahaa sijoitettavaksi? Todennäköisesti taiteen ja laatuhuonekalujen arvo ei putoa ensi kuussa 20 prosenttia.”
8) ”Jos joku etuilee sinut jonossa, kysy: Mi scusi, siete dall’Italia?”
9) ”Oli mökkisi miten pieni tahansa, anna sille nimi.”
10) ”Älä koskaan syö hampurilaista hevos- tai koirakilpailuissa.”
11) ”Jos nainen painostaa sinua avioliittoon, katsokaa yhdessä TV:n lastenohjelmia parina aamuna peräkkäin.”
12) ”Ota Jack Keroucin neuvosta vaari ja älä koskaan pelkää pyytää naiselta anteeksiantoa.”
13) ”Älä syytä itseäsi, jos ihmiset eivät tajua vitsejäsi. Joskus sitä vaan on, suurta B.S. Pullyä lainatakseni: liian fiksu huoneeseen.”
Glenn O’Brienin lauseet kirjasta How To Be A Man, osta se hyvä ihminen. O’Brienin kuva GQ:sta.
Arrivederci, maestro
Amerikkalaisen GQ-lehden alkuperäinen ja aito The Style Guy, Glenn O’Brien, kuoli perjantaina New Yorkissa 70 vuoden iässä.
Glenn O’Brien oli esikuva monille. Minulle hän oli esikuva niin tyylin kuin kirjoittamisen suhteen: mies, joka ensimmäisenä leikkasi vakavasti otettavan tyylikirjoittamisen viiltävällä huumorilla ilman, että tyyliarvo heikkeni.
Glenn O’Brien kirjoitti GQ:ssa The Style Guy -palstaa vuosina 2000-2015, ja oli, kuten Jim Nelson GQ:n muistokirjoituksessa kirjoittaa ”a man who knew how to live life creatively”. Elämän mittainen tavoite meille kaikille.
Glenn O’Brien rakasti taidetta, New Yorkia, Italiaa, black watch -kuosia ja Belgian Shoes -kenkiä. Henkilökohtaisesti olen paljon velkaa miehelle, jota en suureksi harmikseni koskaan ehtinyt tavata. Kirjoituksissaan O’Brien sekoitti tyyliä, taidetta, tietoa ja huumoria. Koen edelleen sen olevan voittava kaava ja menestysresepti. On selvää, ettei Vapaa tyyli -kirjaa olisi olemassa ilman O’Brienin palstaa.
O’Brien oli kirjoittaja, joka työskenteli lehdissä kuten Interview, GQ, Details, High Times, Oui, ja Rolling Stone. Hän oli kirjailija (How to Be A Man ja Madonnan teos Sex), tv-juontaja, Barney’s New Yorkin luova johtaja, mahdollisesti malli The Rolling Stonesin Sticky Fingers -albumin kalsarikannessa. Hän aloitti uransa työskentelemällä Andy Warholin kanssa. Aitona esteetikkona ja tyyli-ihmisenä, O’Brien seurasi aikaansa minuutin tarkkuudella ja osasi sopeutua jokaiseen hetkeen.
The New York Times kirjoitti muistokirjoituksessaan:
”While Mr. Warhol famously quipped that in the future, everyone will be famous for 15 minutes, Mr. O’Brien apparently took this dictum and added a personal twist: For some 45 years, he seemed to be famous every 15 minutes, and always for something entirely different.”
Arrivederci, maestro.
Luukku 4: Gordon Gekkon ja Patrick Batemanin tyylikonsultti
Alan Flusser on amerikkalainen vaatesuunnittelija, kirjoittaja ja tyylikonsultti. Hänen kirjansa Dressing the Man on klassikko ja menestys millä tahansa asteikolla. Flusserin pääteosta on myyty lähes 200 000 kappaletta.
Kolmannessa kirjassaan Style & The Man (It Books, 2010) Flusser jatkaa pääteoksen linjoilla. Flusser kirjoittaa tarkasti ja informatiivisesti. Hän osaa palastella valtavan tietomääränsä hyödyllisiksi ohjeiksi. Kirja ei ole raskas lukukokemuksena – eikä esineenä. Siihen tietoa on saatu ahdettua 136 sivun verran eli kyse on todella kompaktista paketista.
Flusser luottaa järjestelmällisyyteen sääntöihin ja ohjeisiin, mutta taustoittaa ne hyvin. Hänen filosofiansa on, että miehen tyyli ei synny vaistonvaraisista ja improvisoiduista valinnoista, vaan kyse on taidosta, jota voi opiskella ja opetella.
Tarkemmin sanottuna: tyylikäs pukeutuminen ei ole vaikeaa, mutta oikeiden ohjeiden saaminen on.
Oiva esimerkki kirjan hyödyllisistä ohjeista ovat erilaisille vartalotyypeille kohdistetun ostamisen ohjeet. Lyhyen ja tukevamman miehen kannattaa välttää kaksirivisiä pukuja ja investoida sen sijaan yksiriviseen takkiin kahdella napilla. Otsikot kuten ”Dressing the Breast Pocket” antavat kuvaa siitä, mille detaljien tasolle parhaimmillaan mennään. Toisaalta ohjeet on myös erittäin käytännöllisiä. ”Älä osta mitään, mitä et kuvittele pitäväsi seuraavat kymmenen vuotta” on erittäin hyvä ohje.
Ystävällisen Bernie Madoffin näköinen Flusser on tyylin ammattilaisena erittäin monipuolinen ja ahkea. Kirjojen ohella hän johtaa oma räätälipalveluaan New Yorkissa. Flusserin tunnetuimmat luomukset näemme kuitenkin valkokankaalla. Hän konsultoi ja suunnittelee myös elokuvien puvustusta. Tyylikonsulttina Flusser on vastuussa muun muassa Wall Streetin Gordon Gekkon puvustosta ja American Psychon elokuvaversion Patrick Batemanin vaatekaapin sisällöstä. Haastavampia ja vaativampia asiakkaita voi tuskin löytää.
Suomalainen kuluttaja oppii Flusseria lukemalla muutamassa kymmenessä sivussa enemmän kuin keskivertokaupassa kyselemällä kymmenessä vuodessa.
YMT:n vuoden 2016 joulukalenterissa arvioidaan jokaisen tyylikirjan lahjapotentiaali.
Ennustamme, että useampi kirjoista tulee saamaan vahvat arviot, koska kirjaa hienompaa lahjaa ei olekaan.
YMT-arvio: Style & The Man. – 4/5.
Pukumies
Olen sanonut, että miehellä pitää olla puku, mutta kenenkään ei tarvitse olla ”pukumies”. Donald Trump vaikuttaa ajattelevan: väärin, turpa kiinni. Nimenomaan pitää olla pukumies.
USA:n presidentinvaalien historiassa ehdokas nimeltä Donald Trump on yhtä poikkeava pukeutumisensa kuin puheidensa suhteen.
Miespoliitikot pitävät pukua, kyllä, mutta Donald Trump pitää pukua aina. Hän näyttää siltä, että nukkuu puvussa. Trump herää puku päällä, käy suihkussa ja juontaa tositelevisio-ohjelmaansa puku päällä. Jos Trump urheilisi, hän tekisi sen puvussa ja liian pitkässä punaisessa solmiossa.
Normaalistihan USA:n presidentinvaalien ehdokas yrittää esittää useampia rooleja: hän kävelee farkuissa tehdastyöntekijöiden seassa, silittää koiraa samettihousuissa, antaa vauvalle pusun tuulitakkiin verhoutuneena, syö tacoja paitahihasillaan, pomputtelee koripalloa hupparissa ja antaa viikonloppuna lausunnon villapaidassa, jotta äänestäjille tulisi kuva ehdokkaasta, joka on vähän kuin he. Donald Trump ei ole koskaan tehnyt niin. Hän ei ole kuin he ja haluaa viestiä siitä koko ajan. Hän pitää aina pukua, koska haluaa iskeä nyrkkiä pöytään, että hän on pomo. Pukumies.
Trumpin yhtäläisyys Silvio Berlusconin kanssa ei ole vain krooninen puheripuli, misogynia tai lämpimät suhteen Putinin Venäjään. Trump on kurjistuvan keskiluokan haalistuvissa haaveissa juuri se liikemies, joka on menestynyt ja voi saada kurjistuvan keskiluokankin menestymään. Italiassa Berlusconi pysyi tuon menestyksen trickle down -illuusion ja laajojen mediaomistustensa avulla vallassa vuosikausia.
Berlusconi sentään pääministerivuosinaan heilui italialaiseen tyyliin speedoissa uimarannalla, piti valkoista bandanaa (suojatakseen kauneusleikkauksen jälkiä, mutta silti) ja lomaili shortseissa ja pikeepaidassa.
Il Douche ei tee niin, Donald Trump on pukumies.
Donald Trump käyttää roomalaisen Brionin pukuja. La Dolce Vita -ajan vaatettaja Brionin vakioasiakkaisiin kuuluivat muun muassa Marcello Mastroianni ja Federico Fellini. Brioni luultavasti ei halua mainostaa Trump-yhteyttä, mikä kertoo paljon, sillä Brioni on aika eksyksissä mainostajana. Sivuhuomio: klassikkotalo Brioni yritti viime keväänä suhteellisen kunnianhimoista brändikampanjaa, jossa luova johtaja Justin O’Shea värväsi mannekiiniksi Metallican. Nuorennusleikkaus ei onnistunut ja O’Shea on sittemmin jättänyt positionsa Brionilla.
Trumpin ”tyyli” on lukkiutunut samaan muottiin 1970-luvun lopussa. Puku ja voimasolmio on ollut Trumpin univormu jo Ivana-vuosista eli yli 40 vuotta. Normaalisti solmion oikea mitta on, että kärki osuu vyösoljen keskelle. Trump ei välitä. Hän pitää samalla tavalla aivan liian pitkiä solmioita kuin piti jo 1970-luvulla. Trumpilla solmion kärki on sepaluksen päällä.
Trumpin puvut roikkuvat olkapäistä, mikä amerikkalaisten tyylikirjoittajien mukaan viittaa siihen, että miljoonistaan huolimatta Trump ostaa Brionin valmispukuja. Puvut ovat olkapäistä säkkimäisiä luultavasti siksi, että Trump joutuu ostamaan puvun liian isossa koossa, jotta hänen keskivartalonsa mahtuu takkiin. Keskivartalosta puku ei kiristä, mutta olkapäissä on tyhjää tilaa ja hihatkin ovat liian pitkät eli saavat Trumpin kädet näyttämään vielä pienemmiltä. Tämä lienee myös Trumpin silminnähden selvä yhteys suomalaisiin populisteihin.
Ainoa myönnytys pukulinjasta keskiluokkaisen tai rennomman pukeutumisen suuntaan on surullisenkuuluisa Trump-lippis. Kannatan ehdottomasti sitä, että Trumpin hiuksilla pidetään hattua, mutta Donald Trump itse näyttää hatussaan aina siltä, että pitäisi lippalakkia ensimmäistä kertaa.
Donald Trump on niin pukumies, että hän on enemmän pelkkä puku kuin mies.
Viisi syytä, miksi Louis CK on tärkeä
Amerikkalainen koomikko Louis CK esiintyy perjantaina Helsingin Jäähallissa. Olen kirjoittanut blogiini lähinnä kahdesta asiasta: tyylistä ja komediasta. Louis CK liittyy niistä toiseen.
Jos väitän, että Louis CK on tämän hetken paras koomikko, olen varmasti oikeassa. Itse asiassa, taidan väittää niin. Tässä viisi syytä, miksi olen oikeassa. Viisi syytä, miksi Louis CK on tärkeä.
1 Hän aloittaa aina alusta
Muutaman vuoden takaisessa keskustelussa (Talking Funny) Jerry Seinfeld, Ricky Gervais, Chris Rock ja Louis CK keskustelevat esiintymisestä ja kirjoittamisesta. Muun muassa.
Seinfeld toteaa, että mennessään katsomaan koomikkoa, hän haluaa nähdä esityksen (”The Act”). Seinfeld itse kertoo esittävänsä Sucks and Great -vitsiään edelleen, vaikka esitti sen ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten.
Louis CK toimii eri tavoin. Kun hän lähtee kiertueelle, materiaali on aina uutta. Joka vuosi hän heittää pois kaikki vitsit ja kirjoittaa kokonaan uudet. Jos olet nähnyt Louien tänä keväänä vaikka Los Angelesin Comedy Storessa, tietysti hän on treenannut Helsingissä nähtäviä juttuja, mutta kun hän lopettaa kiertueen, nämä jutut jäävät pois.
Kysymys on suuri: oletko esiintyjä vai haluatko aina tähdätä parempaan? Se kertoo ihmisestä paljon.
2 Hän tekee kaiken itse
Louis CK:n palkittu komediasarja Louie on todellakin hänen sarjansa. Hän on sarjan luoja ja näyttelee pääosaa, mutta hän myös kirjoittaa, ohjaa ja leikkaa kaikki jaksot. Joko Louis CK on todella hyvä tai sitten hän ei luota muihin ihmisiin. Luultavasti molempia.
3 Tämä
Kaikkien aikojen Saturday Night Live -avausmonologi?
4 Hän ymmärtää tyttöjen ja poikien eron
Jokainen vanhempi, joka on leikkinyt lastensa kanssa tuntikausia sateisena sunnuntaiaamuna kello 7.04, ymmärtää Louis CK:n huumorin lastenkasvatuksesta. Yksi parhaista on juttu poikien ja tyttöjen eroista. Pojat rikkovat kaikki tavarat, tytöt rikkovat sielusi.
5 Hän on peloton
On olemassa monta tapaa vitsailla seksismistä ja rasismista. Ainakin oikea ja väärä. On hyvin helppoa olla väärällä puolella, mutta Louis CK on täydellisen peloton ja siksi aina oikealla puolella. Hän on peloton kirjoittaja ja esiintyjä. Hän ei pelkää käyttää NIITÄ SANOJA, mutta saa juuri sen takia ihmiset ajattelemaan. Nauramaan ja ajattelemaan.
Sininen hetki
Valokuvaaja Bill Cunningham muistetaan ainakin kolmesta asiasta: kuvaamisen ilosta, joka näkyi hänen kasvoillaan, monumentaalisesta valokuvausurasta, jonka sydämessä oli arjen ja rutiinien arvostaminen – sekä sinisestä takista. Bill Cunnighman oli duunari New Yorkin muotimaailman ytimessä.
Bill Cunningham (1929-2016) oli siitä erikoinen valokuvaaja, että jokainen hänen työtään vähänkin seurannut, tunsi myös hänen äänensä. Cunningham kuvasi (katu)muotia The New York Timesille. Ja enemmän. Hän kuvasi New Yorkia, ja antoi kaupungille kasvot.
Cunningham kuvasi The New York Timesille On the street -tyyliraportteja, jotka hän itse selosti. Cunninghamin raportit tunnistivat trendit ja yhdistivät newyorkilaisten tyylien pisteet kokonaiskuvaksi ennen Vogueta ja muita tyyliraamattuja. Cunninghamin näkemys oli demokraattinen ja humaani. Hän arvosti kauneutta, mutta näki sitä yhtä lailla Anna Wintourin kuin tavallisen newyorkilaisen olemuksessa. Cunninghamilla oli silmää, hän oli vanhan koulukunnan esteetikko. Taiteilija työtakki päällä, polkupyörä alla.
Satoi tai paistoi, Cunningham kuvasi ja hymyili. Erikoinen mies, joka jätti huikean visuaalisen perinnön meille kaikille.
Hänen vaikutuksensa muodin historiaan on vahva. Vaikutus säilyy, työ jatkuu. Mutta ilman Bill Cunninghamia ei olisi The Sartorialistia, eikä Humans of New Yorkia. Cunninghamin opetus on yksinkertainen ja painava: rakasta sitä, mitä teet ja rakkautesi näkyy työsi jäljessä.
RIP Bill Cunningham.
Jos et ole nähnyt Cunninghamista tehtyä dokumenttia, suosittelen katsomaan.
Luukku 16: Ikuinen Frank Sinatra
Minulla on teoria. Voit soittaa Frank Sinatraa niin lujalla kuin haluat, eivätkä naapurit tule koskaan valittamaan metelistä.
Sinatran syntymästä tuli joulukuun 12. päivä kuluneeksi sata vuotta. Kestää kevyesti toiset sata vuotta ennen kuin hänen merkityksensä voisi haalistua.
Kirjailija Tony Parsons kirjoitti Englannin GQ:n kolumnissaan, että Sinatra on ainoa artisti, joka kulkee miehen mukana läpi elämän. Hän on ensimmäinen laulaja, jota kuulee ja viimeinen, jota arvostaa. ”The music you loved will in the end make you cringe. But Sinatra will still be there. Sinatra will always remain.”
En ole varma lainauksen alkuosasta, mutta loppu on rautaa. Kuten vanha herra Parsons kirjoittaa, Sinatra ehti syntymään 20 vuotta ennen Elvistä. Se tarkoittaa, että nuorisokulttuuri ei koskettanut häntä. ”I don’t usually hang with men who wear earrings”, Sinatra sanoi U2:n Bonolle.
Sivuhuomiona todettakoon itsestäänselvyys. Tyylinsä puolesta Sinatra menee Cary Grantin ja Steve McQueenin kanssa kaikkien aikojen top viitoseen millä tahansa listalla.
Mutta jos laulat My Wayn sankarilaulunasi karaokessa, olet ymmärtänyt Sinatran väärin. Hän oli yksinäinen, yksinäisuus kaikuu jokaisessa laulussa. My Wayssä, yllä linkatussa One For My Babyssä ja äänessä koko ajan. Frank Sinatra on yksinäisen miehen musiikkia, jota on käytetty romanttisiin tarkoituksiin aina.
Se oli ehkä vuosi 1977, kun Johnny Carson kysyi Frank Sinatralta: ”Kun sinä olet romanttisella tuulella, kenen levyn sinä laitat soimaan?”
Sinatran syntymästä on sata vuotta, ja on paikallaan suoda muutama tunti hänelle. Hieno All or Nothing at All -dokumentti löytyy Netflixistä ja on katsottavissa Yle Areenassakin vielä ensi vuoden puolelle asti. Suosittelen.
Tai jos Sinatra kiinnostaa juuri nyt, lue Parsonsin teksti. Se on tarkka kuvaus siitä, mitä Frank Sinatra merkitsee.
”Popular music marks what it means to be young. Sinatra sang about what it means to be alive.”
Teksti: Jani
Luukku 13: Tyylikkäät dokumentit
Jos katsot tänä vuonna vain yhden tyylidokumentin, katso nämä viisi.
O’Mast
Upein napolilaisista räätäleistä kertova elokuva. Ehkä ainoa napolilaisista räätäleistä kertova elokuva. Hienoin räätälielokuva. Paras muotidokumentti. O’Mastia (O’Mast tarkoittaa Napolin murteella maestroa) voi kutsua monella nimellä, mutta parhaimmillaan se kuvaa italialaista elämänasennetta ammateista italialaisimman näkökulmasta. Toimii myös matkaoppaana Napoliin. Elämänviisauksia, arvokkuuta ja kaunista kuvaa.
Bill Cunningham New York
Bill Cunningham tunnetaan kahdesta asiasta: hän pitää sinistä työtakkia ja kuvaa katumuotia The New York Timesille. Dokumentti ei niinkään ole elokuva tyylistä, vaan elokuva omistautumisesta. On jotenkin mykistävää, miten nöyrä ihminen löytyy syystäkin pinnallisena pidettävän muotimaailman keskiöstä. Yli kasikymppinen Cunningham on outo ja rakastettava eli täydellinen hahmo muotidokumentin päähenkilöksi.
On mahdotonta olla pitämättä Valentinosta tämän elokuvan jälkeen. Sivuhenkilönä maailman hienoin kaupunki, Rooma, jossa Valentinon pääkonttori sijaitsee. Yllättävän koskettava dokumentti avaa Valentino Garavanin ja hänen elämän- ja bisneskumppaninsa elämää muoti-imperiumin takana. Ja tietenkin dogumentti yhdistää yllättävän taitavasti kaksi asiaa: haute couturen ja mopsit.
The September Issue
Vogumentti. Klassikkokuvaus yhden lehden valmistumisesta. Voguen syyskuun numeron valmistelua kuvaava leffa avaa koko muotimaailman levälleen. Yksi totuuksista: julkisuudessa paistattelevan gurun takana on persoonallisuuksien armeija. Huikea Grace Coddinton varastaa elokuvan Anna Wintourilta, vaikka Wintourkin saa tilaa ja ymmärrystä. Lehdentekoa paineistetuimmassa tilassa.
Diana Vreeland: The Eye Has To Travel
Kolme ensimmäistä dokumenttia kuvaavat myös kaupunkia. Tämä kuvaa suurta persoonallisuutta. Harper’s Bazaarin legendaarisen päätoimittajan Diana Vreelandin maailma kuvaa parhaiten – tietysti – Diana Vreeland itse.
”Unshined shoes are the end of civilization.”
”A little bad taste is like a nice splash of paprika. We all need a splash of bad taste – it’s hearty, it’s healthy, it’s physical. I think we could use more of it. No taste is what I’m against.”
”Style – all who have it share one thing: originality.”
Teksti: Jani
P.S. Olen saanut Tyylikalenteriin ilahduttavan paljon vinkkejä aiheista. Ja myös ottanut vaikutteita. Tämän postauksen idea varmaan syntyi siitä, kun ystäväni Saila-Mari listasi omiaan muotidokumenttien suosikkejaan Facebookissa. Listat? Ihan eri.
Yhden miehen tyyli 
