Ostin heinäkuussa kengät, joiden takia harmittaa, että syksy on näin pitkällä. Älä ymmärrä väärin: pidän Red Wingeistäni ja Bean Bootseistani. Ja kyllähän kesäkin tulee taas, mutta harmittaa silti. En ehtinyt pitää näitä tarpeeksi.

Kesäkengät löytyivät heinäkuussa Vico Equensesta, joka sijaitsee maalipotkun päässä Napolin eteläpuolella. Vico Equense on juuri sellainen kylä, jossa Lahjakas Herra Ripley olisi voitu kuvata. (Kuvattiin lähellä.)

Kylästä on vaikea löytää supermarkettia, mutta erilaisia käsityöläispajoja riittää. Napoli on kaupunki, jossa muiden perinteiden lisäksi arteesaaniperinne on voimissaan. Aluksi en silti pitänyt silmiäni auki.

Olimme kylässä viisi yötä ja ohitin kenkäkaupan joka ilta. Aluksi en edes huomannut, että se on kenkäkauppa. Tai ehkä huomasin, mutta kauppa näytti ”turistipaikalta”. Jokainen meistä on joskus ääliö, nyt oli minun vuoroni. Kylässä ei ollut turistipaikkoja – eikä juuri turistejakaan.

Puolustuksekseni totean, että yleensä ohitin kaupan iltaisin, kun olin niin nälkäinen, että en nähnyt kunnolla eteeni. Paluumatkalla kädessä oli gelato ja Italian kuumassa illassa siinä on ihan tarpeeksi katsomista.

Viimeisenä päivänä Vicossa ohitin paikan aamulla. Kurkkasin sisään.

Kyse ei ollutkaan kenkäkaupasta. Kyse oli yhden miehen kenkätehtaasta. Signor Vanacore tekee takahuoneessa kenkiä ja etuhuoneessa hänen vaimonsa myy niitä. Perheyritys on eteläitalialaiseen tapaan erittäin perinteinen. Nykyinen herra Vanacore on kengäntekijä neljännessä polvessa. Seinällä oli todisteena muotokuvatkin: isoisoisä, isoisä ja isä Vanacore. Nykyinen Vanacore oli muokannut bisnestä sen verran, että hänellä ei ollut viiksiä.

Tämä tietysti muuttaa asioita. Yhtäkkiä kengät alkavat kiinnostaa. Napoli, käsityöläiset, Dickie Greenleaf, heimitäsloafereitatäälläon!

Minkälaisia kenkiä täällä oikein tehdään? ”Sellaisia kuin haluatte”, vastaa rouva.

Ilmeisesti Italiassa käsityöläisen ammatilla voi vielä elää. Ainakin haluan uskoa niin. Vanacoret tekevät omien sanojensa mukaan enimmäkseen nahkaisia narusandaaleja naisille ja myyvät niitä Portofinossa sekä läheisillä Caprin ja Ischian saarilla. Venäläiset ja amerikkalaiset turistit ostavat niitä kassikaupalla. Naisille menee sandaaleja, miehille tehdään kaikkea legioonalaissandaaleista penny loafereihin. Kauppoihin kenkiä tehdään valmiina, Vico Equensen liikkeessä asiakas pääsee luomaan itse. Millainen pohja, mitä nahkaa ja niin edelleen.

Olin myyty. Ja ihan rikki. Olin asioilla lähtöpäivänä. Ei varmaan enää parissa tunnissa ehdi kokonaan itse suunniteltuja kenkiä tekemään? Ei ehdikään.

Jouduin valitsemaan valmiit. Päädyin mokkasiineihin omituisella, mutta sillä hetkellä kiinnostavalla twistillä.

Entä hinta? Kengät mallia Made in Italy, ja ainakin suurimmaksi osaksi Made in Vico Equense.

”50 euroa”, sanoo rouva. En tiedä, mitä ajatella.

Juttelin asiasta myöhemmin helsinkiläisen kauppiaan kanssa. Hän sanoi, että vaikuttaa mahdottomalta. Ja kuitenkin siellä se Signor Vanacore varmaan tälläkin hetkellä takahuoneessa leikkaa mokkaa muottiin ja tekee kenkää päivästä, illasta ja vuodesta toiseen, kuten jo isoisoisoisä teki. Ehkä tämä oli tehtaanmyymälä. Ehkä hinta selittyy sillä.

Koinko vahvan lomaromanssin vai ostinko hienot käsintehdyt kengät Napolista? Se jää nähtäväksi.

Kenkien valinnassa panostin klassiseen väriin ja nahkaan, mutta päädyin lopulta mahtavaan mutanttiin, jota Sonny Crockett arvostaisi. Otin mokkasiinin penny loafer upperilla ja car shoe -henkisillä pohjilla. Ensi kesää odotellessa.