Tagged: Americana
Kylmän talvipäivän välisoitto
Regrets and mistakes
Regret. Hieno sana, joka ei kuitenkaan oikein kunnolla käänny suomeksi. ”Katumus”.
Katumus? ”Regrets, I’ve had a few.” Frank Sinatra antaisi litsarin, jos joku laulaisi: ”Katumuksia, on niitä ollut muutamia”.
Kirjoitin pari päivää sitten kirjoittamisen tuskassa Facebookin päivitykseen. Väitin, että Raymond Chandlerillä oli tapana korjata punakynällä omia tekstejään jo julkaistuista kirjoista. Kaikki saattaa mennä pieleen, vaikka ei edes yritä. Kyse oli tietysti Raymond Carverista. (Olin kai katsonut liikaa Frendejä.) Korjasin punakynällä.
Regrets? Mahdollisimman vähän. Jokin saattaa mennä pieleen, mutta ehkä kokonaisuudesta tulee sen takia ehkä mahtavampaa. Kaikki järjestyy.
Suuren kirjailijan ei ole pakko olla alkoholisti, vaikka monet suuret kirjailijat ovat. Raymond Carver oli, ja hän raitistui. Lahjakas novellikirjailija eli liian lyhyen elämän. Carver menehtyi raittiina 50-vuotiaana keuhkosyöpään. Vaikka yrittää, kaikki saattaa silti mennä pieleen. Mutta se ei ole syy olla yrittämättä.
”You’ve got to work with your mistakes until they look intended. Understand?”
Työkseen kirjoittava tietää, että sanat ovat ainoa lääke. Niiden ulos saaminen ei ole helppoa, mutta siinä työ onkin. Ja sanat auttavat. Ne kai auttoivat Carveriakin.
“That’s all we have, finally, the words, and they had better be the right ones.”
Uusi farkkuprojekti
F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyssä on tyhjentävin syyslainaus. Se kestää toiston vähintään kerran vuodessa.
”Life starts all over again when it gets crisp in the fall.” No, tänä vuonna todella toivon niin.
Crispistä puheen ollen, olen ottanut käyttöön uudet farkut. Kaikkien aikojen suosikkifarkkuni itse asiassa – tai uusi versio niistä. Rapeaa on.
Nämä yllä kuvatut RRL:n Slim-Fit Rigidit ovat usean vuoden käytön aikana muovautuneet suosikkimallikseni. Nyt menossa on saman mallin ja pesun kolmas vuosikerta. Kaapista saattaa löytyä eri pesuissa muutamat lisää, mutta en tunnusta mitään.
Raakadenimien käyttöönotto on aina rapeaa ja jäykkää, mutta tästäkin parista tulee täydellnen.
Kyseisissä RRL-farkuissa yhdistyy kaikki, mitä pidän farkuissa tärkeänä. Japanilainen raakadenim. Made in USA. Tarpeeksi kapea lahkeesta. Sopivasti lainausta aidoista työhousuista. Ei kuvioita takataskuissa.
Tämä kaikki on toki lopulta toisarvoista. RRL brändinä on suurista amerikkalaisista sellainen, jossa on hitunen kapinallisuutta. Preeriauskottavuutta. Ralph Lauren lainaa RRL:ssä härskisti, mutta tinkimättä workwearista. Kyseiset farkut ovat niin laadukkaat, että ne ovat ekoteko. Ne kestävät pidempään kuin hallitukset.
Hankin uusimman ja nyt käyttöön pääsevän parin aiemmin tänä vuonna Los Angelesista noin 250 dollarilla. Laatuun sijoittaminen kannattaa aina. Jos farkkuja käyttää kymmenen vuotta, puhutaan täydellisestä vaatesijoituksesta.
Pesuohjeen muistaminen on tärkeää. Lainaus Ralph Laurenin sivuilta: ”for best results, wear 90 days without washing. Dry clean or wash inside out.”
Ostin ensimmäiset RRL-farkut – sama malli ja sama pesu – vuonna 2007. Ensimmäinen pari (alla) on käytössä edelleen ja paranee päivä kerrallaan. Molemmissa kuvissa on saman mallin ja pesun farkut, ikäeroa pareilla on noin kahdeksan vuotta.
Odotan nyt käyttöön tulevan parin näyttävän tältä joskus vuoden 2023 paikkeilla.
Ohjeita parranajoon
Esittäydyn Twitterissä muun muassa sanoilla ”Beard with a man”. Sanotaanko, että parta-asiat kiiinnostavat.
Miten mies ajaa parran? Millaisia ohjeita parranajoon antaa muille? Sanon aina, että Post Beard-Trim Stress Syndrome (PBTSS) on todellinen ongelma. Vai eikö muka partansa ajanut Esko Valtaoja kadonnut julkisuudesta, kunnes oli kasvattanut edes vähän partaa takaisin?
Minulta kysytään useimmiten kolmea asiaa: mistä kannattaa ostaa puku? Millaisen lahjan ostaisin miehelle? Ja miten mies ajaa parran?
Kaikkiin löytyy nopeita vastauksia, mutta viimeinen kysymys on helpoin. Ennen oman version kuvaamista, tässä Harley Morensteinin klassikkoversio.
Born to Run 40 vuotta
Tänään tuli tasan 40 vuotta Bruce Springsteenin Born to Run -levyn julkaisusta. YMT nostaa villapipoa, hipaisee partaansa ja jatkaa luuserin esittämistä tässä eeppisessä runossa, jota myös elämäksi kutsutaan.
”The best music is essentially there to provide you something to face the world with”, Springsteen on sanonut. Amen.
Alla oleva esitys Born to Runin päättävästä Jungleland-kappaleesta täyttää 40 vuotta tämän vuoden marraskuussa. 25-vuotias Springsteen elämänsä kunnossa Lontoossa Hammersmith Odeonin keikalla. Hän oli ensimmäistä kertaa Euroopassa, ja The E Street Band oli timmissä kunnossa esittämässä tuoreen levyn kappaleita.
Ja käytän myös jokaisen mahdollisen tilaisuuden jakaa tämä video, jossa Jon Stewart puhuu Springsteenistä. (Yksi ympyrä sulkeutui, kun 65-vuotias Springsteen esitti Born To Runin Stewartin viimeisessä The Daily Show -ohjelmassa pari viikkoa sitten.)
Tämän videon Jon Stewartin puheesta voi katsoa kerran kuukaudessa.
Mutta tiedäthän: ”The highway’s jammed with broken heroes on a last chance power drive”. Ennemmin tai myöhemmin, olemme kaikki siinä tilanteessa.
Kiitos ja onnea.
Valkoiset kangastossut, miehen parhaat kesäkengät
Totta kai kenkiä voi olla liikaa. Valkoiset tennarit ovat kuitenkin kesäkengistä parhaat. Otetaanpa uudestaan: valkoisia tennareita ei voi olla liikaa.
Toimin uskollisesti samalla tavalla. Ostan valkoiset tennarit kesän alussa. Pidän niitä joka päivä. Kesän lopussa ne ovat harmaat, ruskeat tai parhaassa tapauksessa mustat.
Minulla on systeemi. Vanseja pidän USA:ssa, Supergat ovat parhaimmillaan Euroopassa. Stan Smithit ovat sadepäiville (Niken Air Force Onet toimivat yhtä hyvin). Converset ostin Roomasta 1990-luvun alussa. Eihän niitä voi enää poiskaan heittää! Systeemi toimii. Yksi pari kestää kevyesti kolme, neljä, kaksikymmentäviisi kesää.
Mitä miehen tyyliin tulee, valkoiset kangastennarit sopivat jokaiseen kesäpäivään. Satoi tai paistoi. Käytän sateisina päivinä nykyisin edellisen kesän Superga-tossuja, joissa sadepisarat ja väistämätön sotku eivät enää näy.
Supergat sopivat jopa puvun kanssa kesätoimistoon, mutta vanhaa Vapaa tyyli -viisautta lainaten: jos pitää tennareita puvun kanssa, tennareiden on oltava siistit.
Valkoinen tennari on klassikko, jota ei tarvitse keksiä uudelleen.
Lyhyt historiakatsaus.
Superga-tossut lanseerattiin vuonna 1925. Converset Chuck Taylorin matala malli ilmestyi vuonna 1917. Kalifornialainen Vans teki ensimmäisen – ja mielestäni parhaan kenkänsä – Authenticin vuonna 1966. Adidaksen Robert Haillet -kenkä nimettiin vuonna 1971 Stan Smith -kengäksi.
Vielä yksi juttu. Valkoiset kengät eivät pysy valkoisina koko kesää. On todella hyvä tuuri, jos ne pysyvät tahrattomina ensimmäisen päivän. Kyllä niitä silti puhdistaa voi. Useimmat kangastennarit kestävät konepesua, muista kuitenkin kuivattaa kengät esimerkiksi auringossa (Suomessa vaikeaa). Nauhat on erityisen helppo pestä koneessa, kannattaa varmaan tehdä silloin tällöin. Kengistä yksittäisiä tahroja voi halutessaan putsata vanhalla hammasharjalla – ja vaikka hammastahnaa apuna käyttäen.
Minä en ole koskaan tossujani pessyt. Mitä tummemmat tossut syksyllä, sitä parempi kesä.
Jani
Smoking my brain hazy: Sturgill Simpson Helsinkiin
Juhlaviikkojen Huvila-teltan ohjelma julkistettiin viime viikolla. Jos YMT poimii ohjelmasta yhden esiintyjän, se on Sturgill Simpson. Pidän kiinnitystä täysosumana.
Sturgill Simpson on laulaja, jota pidetään ”kantrin pelastajana”. Siitä en tiedä, Simpsonin musiikki on sitä itseään. Unfuckwithable.
”There’s a gateway in our mind that leads somewhere out there beyond this plane
Where reptile aliens made of light cut you open and pull out all your pain
Tell me how you make illegal something that we all make in our brain
Some say you might go crazy but then again it might make you go sane.”
Sturgill Simpson: Turtles All The Way Down
Lauluissa vilahtelevat erilaiset päihteet, synnit ja takakuistin pohdinnat edellä mainittujen risteyskohdissa. Kuuntelin uusinta levyä tänään pyöräillessä, mutta Simpson on kyllä hienoa oluenjuontimusiikkia.
Näköjään kovin country tulee Kentuckystä. Ja elokuussa Helsingin Huvila-telttaan.
Arvostan myös Simpsonin tyylivalintoja.
Yllä olevassa NPR:n Tiny Desk -konsertissa Simpson sanoo olevansa menossa muutaman päivän kuluttua David Lettermanin show’hun esiintymään. Hän sanoo joutuvansa hankkimaan puvun, koska omistaa vain kaksi samanlaista paitaa. Mitä Simpsonilla on yllään? Sama paita, samat farkut, mutta eri Converset. Tai ehkä paitakin on se toinen.
”
Lately things have been a little complicated
Quality of life has got me down
Sex is cheap and talk is overrated
And the boys and me still working on the sound”
Sturgill Simpson: Life of Sin
”We’ll do one for the ladies. I’m just bullshittin’ – they’re all for the ladies.”
Teksti: Jani
Paita: Sandro via MR PORTER.
Kitara: Google -> Acoustic Dark Wood Guitar.
Luovuudesta ja froteepyyhkeistä
”Creativity is seeing what everyone else has seen, and thinking what no one else has thought.” – Albert Einstein.
Amerikkalainen Mark McNairy on designer, joka haastaa pohtimaan luovuutta laajemmin. McNairyä on kutsuttu neroksi (juuri nyt edellisessä lauseessa siis), mutta häntä on myös syytetty huijariksi. Kriitikot väittävät McNairtyä pullistelevaksi stylistiksi, joka ei keksi mitään omaa.
Mitä luovuus on?
Jos Mark McNairy ja hänen alter egonsa McNasty saisivat vastata, luovuus olisi nimenomaan lainaamista, varastamista suorastaan ja jalostamista. Suurten visionaarien ja mestaridesignerien muotialalla tämä ajatus ei ole suuressa suosiossa. Ei ainakaan juhlapuheissa, joissa korostetaan pyhää lahjakkuutta.
Olen joskus sanonut, että kaikki on jo keksitty, mutta melkein mitään ei ole tehty hyvin. Wim Wenders pyörii saman ajatuksen ympärillä vähän hienostuneemmin:
“Nothing is original. Steal from anywhere that resonates with inspiration or fuels your imagination. Devour old films, new films, music, books, paintings, photographs, poems, dreams, random conversations, architecture, bridges, street signs, trees, clouds, bodies of water, light and shadows. Select only things to steal from that speak directly to your soul. If you do this, your work (and theft) will be authentic. Authenticity is invaluable; originality is non-existent. And don’t bother concealing your thievery – celebrate it if you feel like it. In any case, always remember what Jean-Luc Godard said: “It’s not where you take things from – it’s where you take them to.” –Wim Wenders
McNasty x Adidas Originals, 2014.
Tapasin Mark McNairyn Firenzen Pitti Uomossa kesällä 2012. Hän oli silloin jo stara, vaikka ei ihan niin iso stara kuin nyt. Kävelin Pitti Uomossa ympäriinsä ja eksyin hiljaisempaan sivurakennukseen, jossa oli hyvin pieniä standejä. Yhden kenkähyllyn vieressä kuikuili pieni mies. Mitä helvettiä, ajattelin, Mark McNairy!
Menin juttelemaan. McNairy oli äärimmäisen mukava. Puhuimme pitkään hänen tavastaan luoda uutta. Kirjoitin McNairystä jutun Kauppalehteen, koska silloinen tuottaja Markus Ånäs ymmärsi muodin päälle. Mielestäni oli jotenkin huikeaa, että Kauppalehdessä oli juttu McNastystä jo vuonna 2012.
Designerinä McNairyllä oli jo silloin kaksoisrooli, ja edelleen on. Päätöinään hän suunnittelee omalle New Amsterdam -merkilleen ja italialaisomistuksessa olevalle americanan klassikolle Woolrich Woolen Millsille.
Woolrich Woolen Mills AW 2013
McNairy kertoi suunnitteluprosessin alkavan eri merkeillä vähän eri tavalla. Woolrichillä on laaja oma katalogi, josta löytyy valtavasti perinteitä ja loistavia kaavoja. Isossa talossa hänellä on myös iso tiimi mukana. Suunnittelu on tietysti vahvasti myös johtamista. Woolrichillä kaupallisuus on pääosassa, kokeilla voi – ja hän todella aina kokeilee – mutta mallistossa on oltava myös varmempia vetoja.
Omalla merkillään hänellä ei ole rajoituksia. Mieleen jäi erityisesti tarina siitä, miten hän harhaili New Yorkin garment districtillä etsimässä kankaita. Moni suunnittelija aloittaa kankaista, mutta McNastyn maku on ehkä vähän poikkeava. Hän kertoi jahdanneensa nimenomaan I love New York -printeillä varustettuja t-paitoja, collegepaitoja ja pyyhkeitä. Siinä oli koko idea. Löytää paidat ja pyyhkeet ja ottaa sakset käteen. ”Ajattelin tehdä froteepyyhkeistä villatakkeja”, McNairy sanoi ja kurkisti silmälasiensa yli. Täysin pokkana.
McNairy on monella tapaa suosikkisuunnittelijani. Hänen oman merkkinsä kengät ovat tällä hetkellä suosikkikenkiäni (ja ne ovat siis usein hyvin perinteisiä englantilaisia kenkiä, jotka on tuunattu kieli poskessa). McNasty on Vapaa tyyli -kirjan hengen ruumiillistuma, moderni traditionalisti. Täydellisen röyhkeä ja kuitenkin amerikkalaista työläisperinnettä kunnioittava. Idea pyyhkeistä on tyypillistä McNastyä. Luovaa mielestäni. Ei niistä mitään hittiä tullut, mutta ideoita on pakko toteuttaa. Se on paras tapa saada niitä lisää.
Loppuun sananen viikonvaihteeksi:
If you’re not prepared to be wrong, you’ll never come up with anything original. – Ken Robinson
Teksti: Jani
Kuvat:
Mark McNairy – Jani
McNairy X Adidas – Mark McNairy New Amsterdam
Woolrich Woolen Mills AW13 – Woolrich Woolen Mills
Kengät – Caliroots.se
A word in English
YMT has been a Finnish style blog for one reason. I always felt that Finland needs all the talk about style it can get – in Finnish.
Every now and then Elina and I do get questions in English. And we’ve interviewed a couple of cool dudes in English. We even post randomly in English. Like now.
But writing in Finnish has been the rule and probably will still be the rule.
Yet magic happens when you break the rules. So let’s do a quick recap of YMT in English and feature our English-speaking friends. (All in all we are very grateful to have met such wonderful people.)
Summer break over – let’s do this.
Ben, a creative juggernaut from Los Angeles
”As far as my favorite fashion era goes I think early 20th century men’s wear, both formal and casual appeal to me because they had to serve the dual purpose of looking sharp in an emerging modern world. At the same time they had to be very functional in the natural environment, which still surrounded humanity at that transitional time.
They had to look good while being rugged and sturdy at the same time. That’s how I like my clothes.
An interesting side note is that my my great grandfather and his brothers sold Gold Rush era work clothes in San Francisco in the early 20th century. They competed with Levi’s. Funny enough that whole style is coming back here in Los Angeles.”
Alistair, a photographer from London
”Watching movies always influences what I wear for sure. Wes Anderson movies are a good example of this. Music I love but it doesn’t really affect the way I dress.”
Lincoln, a designer from Helsinki
”As long as you have an excuse – legitimate or not – you’re never overdressed for any occasion.”
Here’s a bonus style tip from Yuki Matsuda, founder and designer of Yuketen and Monitaly.
”I always try to wear something Native American.” Can you spot the Native American in his Pitti outfit from last summer?
Words: Jani
Images: Elina
Pendleton ja Pohjois-Kalifornia
Mikä on kauneinta Kaliforniassa? Yksi sanoo aurinko, toinen äänestää automatkaa Highway ykkösellä Los Angelesista San Franciscoon ja kolmas puhuu epämääräisestä vapauden tunteesta, joka tekee äärettömän onnelliseksi.
Minä vastaan kliseellä: rakastan siitä, että ihmiset aloittavat spontaanisti juttelemaan toisilleen. Ihmiset ovat kiinnostuneita toisistaan ja haluavat jakaa ajatuksiaan kaikesta. Ihme jengiä.
Olin vaimon ja tyttären kanssa St. Helenassa helmessä eli Gott’sissa hampurilaisilla, kun Jeffrey avasi keskustelun. Jutustelu Jeffreyn ja hänen tyttöystävänsä Kellyn kanssa kääntyi nopeasti syvälliseksi. Pian pohdimme amerikkalaisen Pendleton-tehtaan laatutuotteita ja yrityksen historiaa. Aina sama juttu!
Pendleton on yksi amerikkalaisimpia brändejä ja heidän paitansa loistava valinta NorCalin viileisiin iltoihin, minkä Jeffrey tiesikin. Tyylikäs kaveri!
Pendleton on vuonna 1863 perustettu yritys Portlandista, joka tekee kaikkea flanellipaidoista huopiin ja iPad-koteloihin. Kyseessä on eräänlainen ”Oregonin Marimekko”. Brändillä on pitkä ja arvokas historia, mutta sillä on myös ollut tiettyjä haasteita pysyä relevanttina muuttuvassa maailmassa.
Yhtä kaikki, Pendletonin rikkauksia ovat laaja kuosikatalogi ja kotimaiset tehtaat.
Mitä opimme tästä?
Yksi: Jeffrey ja baarimikkotyttöystävänsä olivat äärimmäisen mukavia ihmisiä. Juuri sellaisia, joiden kohtaaminen nostaa satunnaisen hampurilaispysähdyksen uudella tasolle.
Kaksi: aina kannattaa puhua ihmisille ja olla valmiina olemaan läsnä.
Kolme: uusien Pendletonien helmaan on kirjattu kuosin alkuperäisvuosi. Hieno tapa kunnioittaa historiaa!
Kiitos Jeffrey!
Teksti ja kuvat: Jani
Yhden miehen tyyli 