Kirjailija Paul Austerilla on monta tarinaa siitä, miksi hänestä tuli kirjailija. Minuun on eniten vaikuttanut kynätarina. Pieni Paul oli isänsä kanssa baseballpelissä. Sattumalta hän törmäsi suosikkipelaajaansa. Ujo Paul uskalsi kuin uskalsikin pyytää nimikirjoitusta. Idoli pyysi kynää. Paulilla ei ollut, isälläkään ei ollut. Nimikirjoitus jäi saamatta. Siitä lähtien Austerilla on ollut kynä mukana.

Lainasin Austerin ajatusta omassa kirjassani Vapaa tyyli. Vapaasti lainaten: kun kantaa kynää aina mukanaan, on hyvin mahdollista, että alkaa jonain päivänä käyttää sitä.

Täällä Kaliforniassa matkatessa on erityisen vaivatonta ajatella kirjoittamista. (Kirjoittaminen vaatii edelleen rutiineja ja ponnistelua.) Mutta kirjoittaminen on läsnä elämässä niin voimakkaasti sekä San Franciscossa että Los Angelesissa. Ympäristö kirjakaupoista kahviloihin tukee kirjoittavaa elämää.

Los Angelesin voi nähdä pinnallisena paikkana, mutta olen huomannut, että omalla kohdallani kaikki täällä tuntuu tukevan luovaa ajattelua. Ja kirjoittamista. Viihdeteollisuuden pääkaupunkina Los Angeles on paikka, jossa kirjoittaja on edelleen arvossaan.

Tammikuu on palkintogaalojen aikaa, ja unelmat saavat helposti siivet – kirjoittajankin unelmat. Tietysti Los Angeles on myös särkyneiden unelmien kaupunki. Menestys on mahdollista, mutta jokaista onnistujaa vastaan on tuhat pettymystä ja sata lippua maitojunaan. Fantasy muuttuu nopeasti non-fictioniksi.

Mutta jokainen kirjoittaja tietää, mihin lähtee. Kirjoittaminen vaatii kynän kantamisen kärsivällisyyttä. Vuonna 1985 Auster oli tarjonnut City of Glass -nimistä tekstiään 17 kustantajalle New Yorkissa ja saanut 17 kieltävää päätöstä. Mutta vuonna 1985 sanfranciscolainen Sun and Moon Press julkaisi City of Glassin. Seuraavana vuonna julkaistiin The New York Trilogy.

Auster opettaa taas. Pahinkin epäonnistumisesi voi olla mielenkiintoisin ja mieleenpainuvin yksityiskohta käänne tarinassasi. Tärkeintä on kirjoittaa se ylös.

Teksti ja kuva: Jani