Pitti Uomo 93: ensivaikutelma on oranssi

Ensimmäinen päivä kotona Helsingissä viiden Firenze-päivän jälkeen tarkoittaa yleensä sitä, että ajatukset alkavat pikkuhiljaa jäsentyä. Tein Kimmo Haapalan kanssa Pittissä lähinnä videoita, joita pudottelemme Kauppalehden verkkoon lähiviikkoina. Ensimmäinen löytyy jo täältä

Pitti Uomon kaltainen tapahtuma on inspiraation ilotulitusta. Kyse on myyntitapahtumasta, ja siksi trendit ovat aika konkreettisesti näkyvillä. Kuvasimme monta tarkempaa trendiraporttia Kauppalehteen, mutta tässä blogin puolellekin ensimmäisenä maistiaisena yksi selkeästi esiin noussut väri. 


Isossa kuvassa Pittissä selvästi jatkui kehitys räiskyvistä väreistä kohti rauhallisempaa, maanläheisempää ja klassisempaa väriskaalaa. Tummat siniset ja harmaat, ruskean ja vihreän sävyt sekä jopa musta olivat vahvasti värittämässä sekä Pitti-kävijöiden asuja että esiteltäviä mallistoja.

Rauhallisinkin asu hyötyy huomioväristä. Vuoden 2018 tammikuun Pitti Uomossa huutomerkki oli oranssi. 


Pitti Uomon kruunanneessa Undercoverin ja Takahiromiyashita The Soloistin näytöksessä varsinkin jälkimmäinen eli Miyashita vyörytti tumman armeijan jälkeen esiin vahvaa oranssia. 


Sama väri vilkkui myös teemamaa Suomen eli Pittin Guest Nation Finlandin osastolla, esimerkiksi Maria Korkeilan ja R-Collection yhteismallistossa.


Rolf Ekrothin malliston rohkeissa takeissa oranssi ei jäänyt sivurooliin. Iso oranssi alleviivasi Ekrothin sportswear-näkemyksen erinomaisuutta. 


Heikki Salosen uusi merkki Vyner Articles oli yksi Guest Nation Finlandin valmiimpia kaupallisia mallistoja. Salosen ArtWorkWear-konseptissa oranssi oli yksi väreistä, joka korvasi denimin työtakissa. 

Brittiläinen parkaguru Nigel Cabourn tosin totesi, että hän Sir Edmund Hillary -vaikutteidensa takia oranssi on aina mukana Cabourn-designissa. Niin myös ensi talven Peak Performance -kollaboraatiossa. 


Pitti Uomossa trendejä luodaan mallistojen lisäksi messualueen riikinkukkoilukulmilla.

Kyllä, oranssia. 


Päävärinä oranssi vaatii rohkeutta, mutta huomiovärinä se on yksi parhaista. Oranssi sopii erityisesti talveen. Kun on kylmä, tarvitaan jotain kirkasta ja lämmintä pitämään inspiraation liekki elossa. 

(Rolf Ekroth -kuva lookbookista.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s