Category: Americana

Takki töissä – L.L. Bean Hunting Chore Coat

Työtakki tai chore coat on näköjään minulle se ongelmatuote, jota ostan liian usein uudestaan, vaikka niitä varmasti on jo tarpeeksi. Yritän ratkaista ongelmaa, mutta ratkaisua odotellessa sitoudun ostamaan vain kierrätettyä.

Mainelaisen L.L. Beanin valmistama Hunting Chore Coat on klassinen amerikkalainen työ- ja metsästystakki, joka on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä ulkoilmassa ja artesaanipanimoissa. Takki henkii L.L. Beanin perintöä kestävästä ja toimivasta vaatetuksesta. Virallisen mainostarinan hunting Chore Coat sopii ”niin metsästäjille kuin muillekin luonnossa liikkujille”, mutta olen kyllä pitänyt ihan vaan kaupungissa. Vedenpitävään takataskuun saa sateella La Gazzetta dello Sportin tai FT:n viikonloppunumeron lohen tai sorsan sijaan.

L.L. Bean -yrityksen perusti vuonna 1912 Leon Leonwood Bean, joka loi alun perin maineensa nyt legendaarisella Maine Hunting Shoe -metsästyskengällään (tunnetaan myös nimellä Bean Boot tai duck boot). Kengän tunnusomainen piirre on nahkavarsi yhdistettynä kumiseen alaosaan. Bean tavoite oli yksinkertainen: valmistaa luotettavaa varustusta metsästäjille ja ulkoilijoille. Kaupunkien vaelluksista haaveilevat hipsterit tulivat kuvaan vasta 2000-luvulla.

Designiltaan tämä kyseinen Hunting Chore Coat on sikäli muunnelma perinteisistä chore coat -työtakeista, joita käyttivät erityisesti maanviljelijät ja työläiset. L.L. Bean mukautti tämän tyylin metsästykseen lisäämällä kestäviä materiaaleja ja käytännöllisiä ominaisuuksia. Yllä kuvassa näkyy sisätaskun koukkukiinnitys, jonka irrottamalla taskuun saa lisää tilaa.

Hunting Chore Coat valmistettiin yleensä vahvasta puuvillakanvaasista tai duck-kankaasta, jotta se kestäisi Mainen ja New Englandin hankalia maasto-olosuhteita, kuten piikkipensaita ja oksia. Siinä oli usein riistapussi (suuri takatasku pienriistan kuljettamiseen), manchester- eli samettikaulus sekä joskus vahakäsitelty pinta vedenpitävyyden parantamiseksi.

Takista tuli aikoinaan kestosuosittu metsästäjien ja ulkotyöläisten keskuudessa, ja juuri tämä takkimalli oli yksi tekijä, kun L.L. Bean vakiinnutti maineensa kestävien ja luotettavien vaatteiden valmistajana.

Chore coat valtasi myöhemmin Brooklynin kautta maailman kaupungit ja myös tästä metsästystakista on tullut vintage-muotihitti. Sen karu ulkonäkö, käytännöllinen muotoilu ja ajaton ilme tekivät siitä halutun takin myös metsästyskäytön ulkopuolella.

Ostin oman yksilöni pari vuotta sitten Helsingin Forumin Beyond Retrosta 59 eurolla. Amerikkalaisen tuotteen ostamisesta voin tehdä oman kirjoituksen, mutta pari vuotta on hyvä turvaväli ja muutenkin ajattelisin, että kauppasodan eri tarvitse koskea vintagea.

Firenzessä olen tänä keväänä nähnyt muutamassa vintagekaupassa vastaavaa takkia 200-300 eurolla. Oli ostohinta mikä tahansa, käyttökerran hinnaksi tulee senttejä. #300wears on tämän takin osalta varma nakki: mitä enemmän takkia kuluttaa, sitä paremmalta se näyttää.

Aloitin juuri katsomaan Black Mirrorin seiskakautta ja kyllä: ensimmäisessä Common People -jaksossa Chris O’Dowdin hitsaajahahmolla on sama rotsi. Common people, unite!

#300wears – kuluta järkevämmin 

Sivusin Instagramissa ja blogissa viime viikolla Liisa Jokisen ajatusta siitä, että #30wears-haaste on liian vähän.

Minulle itselleni juuri #300wears kuulostaa oikealta. En siihen kaikkien vaatteiden kohdalla pääse, mutta yrittää kannattaa. #300wears is a mindset. 

Ilokseni huomasin, että #300wears resonoi myös vaikuttamisen ammattilaisissa. Ainakin Pupulandian Jenny ja Avec Sofién Janette saivat ajatuksesta kiinni. 

Joku kysyi, mitkä ovat sellaisia vaatteita, joita itse olen käyttänyt 300 kertaa.

Hyvä kysymys! Nämä keräsin minuutissa siitä kasasta, missä lojuvat eniten käyttämäni kamat. 

Otetaan ensimmäisen kuvan laukku, Filson Original Briefcase. Ostin sen vuonna 2007. 12 vuotta läppäreitä, palavereita ja Italian sekä Suomen talvia ja salkku alkaa olla vasta alussa. Seattlelaisfirman slogan kuuluu: Might Aswell Have The Best. Vaikea väittää vastaan. 

Suomessa Filsonia myy ainakin Eerikinkadun Pinkomo. Harmittelin joskus (2010?) Pinkomon Mikolle, että Filsonia tulee ostettua harvoin, kun tuotteet ovat niin kestäviä. Kunnon kauppiaan vastaus oli esitellä koko tuoteperhe. Olen melkein set for life: minulla on neljä Filsonin laukkua. 

Farkuista olen kirjoittanut varmaan puolet blogin postauksista ja neljänneksen Insta-tilistä. Aina sama merkki. RRL for life. 

Farkut eivät todellakaan ole se ekologisin valinta, sillä yhden farkkuparin valmistamiseen käytetään jopa 7600 litraa vettä. Mutta ehkä järkevässä kuluttamisessa pitää ottaa myös huomioon jakautuminen vuosille. Tähän perustuu ajatus siitä, että kannattaa ostaa laatua. Ostin ensimmäiset RRL-farkut 2007 (se oli isojen ostosten vuosi näköjään). Sama pari on edelleen käytössä, viimeksi jalassa Flow Festivalin lauantaina. Tämä yllä oleva pari on seuraava versio: ostettu Los Angelesista vuonna 2009. Jalassa tätä kirjoittaessa. 

Jotkut häpeävät rikkinäisiä vaatteita. Laatu korjaa häpeän. Menswearin maailmassa kuluma kauluksessa tai takin kyynerpäässä on sartorial badge of honor, kunniamerkki siitä, että tiedät, mistä pidät. Ja käytät sen loppuun. 

Bean Boots. For life. L.L. Bean ja myös esimerkiksi Barbour ovat Filsonin ohella esimerkkejä valmistajista,  joilla on tehdas firman kotimaassa ja tuotteen voi lähettää tehtaalle korjattavaksi. 

Kävin muutama vuosi sitten Newcastlessa tekemässä Kauppalehti Optioon jutun Barbourista. Korjaajana työskennellyt Anne näytti valokuvan miehestä, jolla oli päällään Barbourin takki ja sen isossa taskussa vauva. Sitten hän näytti toisen kuvan, jossa sama mies oli 30 vuotta vanhempana, kainalossa tytär ja takin isossa taskussa tyttären tytär. #300wears

Patek Philippe -kellomerkin slogan on mainio. ”You never actually own a Patek Philippe. You merely take care of it for the next generation.”

Tämä on ajatus, josta myöskin keskustelimme mahtavan Gem-sovelluksen lanseeranneen Liisa Jokisen kanssa taannoin. Järkevä kuluttaminen on sitä, että ostaa laatua ja tuotteita, jotka kestävät vaikka sukupolvelta toiselle. 

YMT: Greg

Greg Lellouche on newyorkilaisen No Man Walks Alone -verkkokaupan perustaja ja toimitusjohtaja. Vahvaa tyylisuorittamista läpi Pitti-viikon. 

Lellouchen paita on Tony Shirtmakersin helmi ja siinä niin sanottu camp collar. Kyseinen kaulusmalli hallitsi Pitti Uomon katukuvaa, uusia mallistoja ja siis myös ensi kesän kauppaa. Malli muistiin. 

Filson – Unfailable Goods

Mitä pyhiinvaelluksiin tulee, tätä tärkeämpää brändiä en olisi voinut päästä fiilistelemään. Olen kantanut Filsonin laukkua kymmenen vuotta ja haastatellut firman toimitusjohtajaa Firenzessä Optioon. Sunnuntaina menin menin vihdoin pääkonttorille Seattlessa.

Samassa rakennuksessa on lippulaivakauppa ja sen alakerrassa tehdas, jossa tehdään kaikki laukut. 

Ostin ensimmäisen Filsonin laukkuni tosiaan ehkä noin 10 vuotta sitten. Might As Well Have The Best ei ole huumorislogan. Viisi vuotta ostopäivästä kävin jupisemassa Pinkomossa, että en viitsi ostaa uutta, kun laukku ei mene miksikään. Pinkomon Mikolla oli vastaus vastapalloon: ”kerää kaikki värit”.

Sen jälkeen laukkuja on tullut muutama lisää. 

Seattlessa vaikutuksen teki erityisesti kaupan yhteydessä ollut studio, jossa vanhoista laukuista rakennetaan uusia.

”Käytämme materiaaleja vanhoista laukuista ja oikeastaan kaikesta, minkä vaan saamme käsiimme”, kuului vuorossa olleen duden analyysi. 

Nämä uniikit laukut ja pussukat ovat myynnissä vain Seattlen liikkeessä. Made at Filson, kuten sanotaan. 

Mitä ostin? Jotain vanhaa ja uniikkia. Palataan siihen myöhemmin. 

Luukku 19: Peacoat

Jos minun pitäisi valita vain yksi talvitakki, se olisi peacoat. Kierrätän yllä kuvan Instagramista, koska takkini on sekin kierrätetty. Ostin jenkkilaivaston takin San Franciscosta kymmenen vuotta sitten 20 dollarilla. Käsittääkseni takki on laivaston 80-luvun mallia. Nyt puhutaan hyvästä sijoituksesta.

Istuuko takkini? Joskus istuu, joskus ei. Kyse on suunnittelija Andy Spaden periaatteesta: kun jotain ostaa drift storesta, ei istuvuudesta voi ottaa liikaa paineita. Vaatekappaleella on oma elämänsä jo ennen sinua.  

Nimi peacoat on saanut alkunsa Hollannista. Hollannin merivoimat käyttivät vastaavaa takkia ensimmäisenä jo 1800-luvulla. Sana “pije” takin raskaaseen villakankaaseen. 

Takissa huomataan useimmisten sen imarteleva kaksinappirivistö, mutta mielestäni tärkeintä on nimenomaan kangas. Kunnon peacoat kestää sadetta ja kaksirivisenä myös tuulta. Kaulukset ylös ja kohti uusia seikkailuja.  

Kun Rami Niemi piirsi Vapaa tyyli -kirjaan miehen päällystakkeja, puhuimme armeijavaikutteiden merkityksestä. Peacoat kuuluu maiharin, pilotin ja duffelin kanssa niihin miehen vaatekaapin varmimpiin ja käytännöllisimpiin takkeihin. 

Luukku 18: Kuluta mahdollisimman paljon

Farkut vasemmalla: ostettu vuonna 2006. 

Farkut oikealla: ostettu vuonna 2017. 

Malli on sama (RRL selvedge slim fit). Näitä saa kuluttaa. 

Pointti on vuodesta toiseen sama: vältä valmispesuja, kuluta farkkusi itse. Itse asiassa, vältä farkkujen pesemistä ylipäätänsä, kulutat kauniimmat farkut. Kun kulutat enemmän, kulutat vähemmän. Kun sanon, että laatu on ekologisuutta, se tarkoittaa samojen farkkujen käyttämistä yli 10 vuotta.  

Luukku 15: Loskantappajat

Mainelaisen L.L. Beanin saappaat ovat mahdollisesti maailman parhaat kengät. Hieman persoonallisen näköisethän nämä Duck Boots -nimellä kulkevat kengät ovat, mutta kun niillä tallaa loskassa, sydämessä läikähtää. 

Nahkaisen saapasvarren ja kumipohjan yhdistelmämalli lanseerattiin jo vuonna 1911. Mallia on kopioitu, mutta suosittelen alkuperäisiä. 

Duck bootsit tehdään edelleen Mainen osavaltiossa. L.L. Beanilla on myös legendaarinen korjauspalvelu, joka tekee kengistä käytännössä ikuiset. 

Luukku 4: Kauemmas ja hitaammin

Foster Huntington oli joskus nuori ja kiinnostava bloggaaja, joka kirjoitti opiskeluaikoinaan muun muassa A Restless Transplant – ja The Burning House -nimisiä blogeja (jälkimmäinen on julkaistu myös kirjana).

Ensimmäisen nimessä on sana restless ja toinen kertoo siitä, mitä ihminen ottaisi kotoaan mukaansa, jos talo palaisi. Lienee turvallista sanoa, että Huntingtonille tärkeintä on lähteminen.

Lopulta Huntington lähti. Hän kiersi ja kiertää ilmeisesti edelleen Yhdysvaltoja VW-pakullaan. 

Van Life – Your Home On The Road on kirja siitä. Se on vaarallisen täydellinen minulle, joka olen jumissa turvallisessa työssä, turvallisessa maassa, turvallisessa elämässä.  (googlaa: VW Syncro nettiauto vapaus)

Upea teos, joka nautitaan tällä viikolla ehkä Kuumassa avokadotoastin ja laten kanssa. Turvallista!

Luukku 3: Tee se itse -taskuliina

FullSizeRender (8)

Helpoin taskuliina – ja oma suosikkini – on bandana-huivi. Vaikka pitäisit pukua, bandana viestii humanistista vaarantunnetta: ”kyllä, minulla on pikkutakki, mutta saatan silloin tällöin liata käteni tai korottaa ääntäni.”

Bandana on liian iso rintataskuun, koska haluat välttää serviettiefektiä. On muutama vaihtoehto. Voit ostaa bandana lastenosastolta. Huivit ovat pienempiä ja halvempia. Toisaalta, voit leikata isomman huivin kahtia ja käyttää toista ”taskuliinana” puvun kanssa.

Tee se itse -miehenä olen sabotoinut muutaman drift storesta dollarilla ostetun huivin taskuliinakuntoon. Ymmärrän, että TSI on tässä vitsi, mutta oman taskuliinan tekemisessä on tässä tapauksessa verraton vaiva-hyötysuhde.

Taskuliina taittelun osalta bandana on demokraattinen. Voit taitella sen siisti tai tunkea – humanistisen vaaran hengessä – taskuun ihan tuosta vaan, ja tulos on silti tyylikäs. Jätä solmio kotiin tai laita kaulaan yksivärinen neulesolmio bandanan päävärissä, kaikki käy! Bandana on niin rento, että sille sopii mikä tahansa yhdistelmä.

Persoonallinen tyyli on parhaimmillaan sitä, että vastakohdat eivät kalahda keskenään, vaan loksahtelevat paikalleen kuin kauan kadoksissa olleet palaset. Bandana taskuliinana on tästä malliesimerkki. Do it.