Category: Joulukalenteri 2017
Luukku 4: Kauemmas ja hitaammin
Foster Huntington oli joskus nuori ja kiinnostava bloggaaja, joka kirjoitti opiskeluaikoinaan muun muassa A Restless Transplant – ja The Burning House -nimisiä blogeja (jälkimmäinen on julkaistu myös kirjana).
Ensimmäisen nimessä on sana restless ja toinen kertoo siitä, mitä ihminen ottaisi kotoaan mukaansa, jos talo palaisi. Lienee turvallista sanoa, että Huntingtonille tärkeintä on lähteminen.
Lopulta Huntington lähti. Hän kiersi ja kiertää ilmeisesti edelleen Yhdysvaltoja VW-pakullaan.
Van Life – Your Home On The Road on kirja siitä. Se on vaarallisen täydellinen minulle, joka olen jumissa turvallisessa työssä, turvallisessa maassa, turvallisessa elämässä. (googlaa: VW Syncro nettiauto vapaus)
Upea teos, joka nautitaan tällä viikolla ehkä Kuumassa avokadotoastin ja laten kanssa. Turvallista!
Luukku 3: Tee se itse -taskuliina
Helpoin taskuliina – ja oma suosikkini – on bandana-huivi. Vaikka pitäisit pukua, bandana viestii humanistista vaarantunnetta: ”kyllä, minulla on pikkutakki, mutta saatan silloin tällöin liata käteni tai korottaa ääntäni.”
Bandana on liian iso rintataskuun, koska haluat välttää serviettiefektiä. On muutama vaihtoehto. Voit ostaa bandana lastenosastolta. Huivit ovat pienempiä ja halvempia. Toisaalta, voit leikata isomman huivin kahtia ja käyttää toista ”taskuliinana” puvun kanssa.
Tee se itse -miehenä olen sabotoinut muutaman drift storesta dollarilla ostetun huivin taskuliinakuntoon. Ymmärrän, että TSI on tässä vitsi, mutta oman taskuliinan tekemisessä on tässä tapauksessa verraton vaiva-hyötysuhde.
Taskuliina taittelun osalta bandana on demokraattinen. Voit taitella sen siisti tai tunkea – humanistisen vaaran hengessä – taskuun ihan tuosta vaan, ja tulos on silti tyylikäs. Jätä solmio kotiin tai laita kaulaan yksivärinen neulesolmio bandanan päävärissä, kaikki käy! Bandana on niin rento, että sille sopii mikä tahansa yhdistelmä.
Persoonallinen tyyli on parhaimmillaan sitä, että vastakohdat eivät kalahda keskenään, vaan loksahtelevat paikalleen kuin kauan kadoksissa olleet palaset. Bandana taskuliinana on tästä malliesimerkki. Do it.
Luukku 2: Penny ajatuksistasi
Siinä ne ovat: penny loaferit.
Melkein liian sirot, lähes turhan vanhaikaiset. Eli täydelliset. Kolme asiaa, joiden takia rakastan näitä preppyunivormujen katutason sankareita.
1) Tarina. Itse asiassa, kenkämallin nimi on Weejun, jota valmistajista G.H. Bass on käyttänyt vuodesta 1936. Weejun viittaa norwegianiin, koska kenkä perustuu norjalaisten kalastajien käyttämään malliin. Penny loaferin nimi puolestaan tulee siitä, että 1950-luvulla itärannikolla kundeilla oli tapa pitää loaferien päällisen suumaisessa koristesuikaleessa pennin kolikkoa. Ennen älypuhelimia, Nokiaa, faxia ja telexiä oli aika, jolloin puhelu maksoi pennyn. Kolikko kulki kätevästi mukana kengässä. Täydellistä.
2) Tyylit. Pidä penny loafereita sukkien, harmaiden housujen ja klubitakin kanssa ja näytät republikaanilta. Farkut ja t-paita? James Dean. Kaikki siltä väliltä on pelkkää mahdollisuutta.
3) Pilke. Näissä kengissä on vähintään yhtä paljon tyyliä kuin huumoria. Se on käyttäjän kannalta juuri sopiva haaste. Tradition ja trendin risteyskohdassa kulkee se sprezzaturan mentävä reitti, jota on mukava astella juuri penny loafereissa. Kolikot mukana, totta kai.
Luukku 1: Kannattaako lukeminen aina?
“Taste. Who has it. Who doesn’t. Why it matters more than ever.”
Yhden miehen tyyli on elänyt hiljaisesti, mutta blogi nousee kuin Whamin Last Christmas: aina trendaamassa joulukuussa. Välillä YMT palaa ryminällä, joskus hiipien. Tänä joulukuussa ehkä enemmän Ministry of Silly Walks -tyyliin.
Kun avataan ensimmäinen luukku, pakko avautua.
Rakastan tyylistä kirjoittamista. YMT-blogia olen pitänyt vuodesta 2013. Kirjoitan tyylistä Kauppalehti Optioon, teen videoita Option tyylikoulu -nimellä ja olen kirjoittanut aiheesta myös kaksi kirjaa. Vapaa tyyli (Johnny Kniga) ilmestyi vuonna 2014, ja yhdessä Minna Kiistalan kanssa kirjoitettu Menesty tyylillä (Alma Talent) tämän vuoden lokakuussa.
Viimeisimmän kirjan ilmestyttyä mietin ensimmäistä kertaa, onko tässä mitään järkeä. Helsingin Sanomat teki jutun kirjasta, ja keskustelu jutusta ja sitä seuranneesta jatkojutusta jälkeen opetti paljon somekohusta. Kohuhan oli pieni, mutta myrsky vesilasissakin on hurja, jos pidät itse siitä lasista kiinni. Somekohu on sukupolvikokemus, josta palkkioksi jää etuliite. Kuten ystäväni kommentoi, ei ehkä sittenkaan ole pahinta olla Bisnespukeutumis-Jani.
Keskustelussa minua kirjoittajana ahdisti eniten, että se oli täysin epä-älyllistä. Jos kirjoittaisin kalaruokakirjan, en alkaisi väittelemään teoksen relevanttiudesta kala-allergikkojen kanssa. Mutta toisaalta, niinhän se menee, että leijonat eivät menetä yöuniaan lampaiden mielipiteiden takia.
Aika paljon eläinvertauksia jo tässä vaiheessa! Tästä tulee hyvä joulukalenteri. Kirjoitan 24 tekstiä yleisesti miesten tyylistä ja pukeutumisen kulttuurista. Viime vuonna joulukalenteri jäi vähän reikäiseksi, hoidetaanpa tänä vuonna homma kunnolla.
Jossain vaiheessa pientä mylläkkäämme mieleen tuli ajatus, että kannattaako minun edes puhua tyyliaiheesta enää.
No, se meni nopeasti ohi. Pukeutumisen kulttuurista pitää puhua ja kirjoittaa enemmän kuin koskaan ennen. Jos bisnespukeutumiskirjastakin innostuvat keskustelemaan ihmiset, jotka näyttävät siltä, että heitä ei kiinnosta bisnes, eikä pukeutuminen, puhetta tarvitaan.
Esquiren The Big Black Book on yksi luotettavista ja hauskoista tietolähteistä, jos miesten tyyli kiinnostaa. Amerikkalaisten omistautuminen pukeutumisen kulttuurille on ihailtavaa. Esquiren humoristiset ja käytännölliset ohjeet ja vinkit ovat pitkään olleet esimerkkinä minulle omassa kirjoittamisessa.
Kyllä. Lukeminen – se kannattaa aina.
Yhden miehen tyyli 