Category: Design
Takki töissä – L.L. Bean Hunting Chore Coat
Työtakki tai chore coat on näköjään minulle se ongelmatuote, jota ostan liian usein uudestaan, vaikka niitä varmasti on jo tarpeeksi. Yritän ratkaista ongelmaa, mutta ratkaisua odotellessa sitoudun ostamaan vain kierrätettyä.
Mainelaisen L.L. Beanin valmistama Hunting Chore Coat on klassinen amerikkalainen työ- ja metsästystakki, joka on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä ulkoilmassa ja artesaanipanimoissa. Takki henkii L.L. Beanin perintöä kestävästä ja toimivasta vaatetuksesta. Virallisen mainostarinan hunting Chore Coat sopii ”niin metsästäjille kuin muillekin luonnossa liikkujille”, mutta olen kyllä pitänyt ihan vaan kaupungissa. Vedenpitävään takataskuun saa sateella La Gazzetta dello Sportin tai FT:n viikonloppunumeron lohen tai sorsan sijaan.
L.L. Bean -yrityksen perusti vuonna 1912 Leon Leonwood Bean, joka loi alun perin maineensa nyt legendaarisella Maine Hunting Shoe -metsästyskengällään (tunnetaan myös nimellä Bean Boot tai duck boot). Kengän tunnusomainen piirre on nahkavarsi yhdistettynä kumiseen alaosaan. Bean tavoite oli yksinkertainen: valmistaa luotettavaa varustusta metsästäjille ja ulkoilijoille. Kaupunkien vaelluksista haaveilevat hipsterit tulivat kuvaan vasta 2000-luvulla.
Designiltaan tämä kyseinen Hunting Chore Coat on sikäli muunnelma perinteisistä chore coat -työtakeista, joita käyttivät erityisesti maanviljelijät ja työläiset. L.L. Bean mukautti tämän tyylin metsästykseen lisäämällä kestäviä materiaaleja ja käytännöllisiä ominaisuuksia. Yllä kuvassa näkyy sisätaskun koukkukiinnitys, jonka irrottamalla taskuun saa lisää tilaa.
Hunting Chore Coat valmistettiin yleensä vahvasta puuvillakanvaasista tai duck-kankaasta, jotta se kestäisi Mainen ja New Englandin hankalia maasto-olosuhteita, kuten piikkipensaita ja oksia. Siinä oli usein riistapussi (suuri takatasku pienriistan kuljettamiseen), manchester- eli samettikaulus sekä joskus vahakäsitelty pinta vedenpitävyyden parantamiseksi.
Takista tuli aikoinaan kestosuosittu metsästäjien ja ulkotyöläisten keskuudessa, ja juuri tämä takkimalli oli yksi tekijä, kun L.L. Bean vakiinnutti maineensa kestävien ja luotettavien vaatteiden valmistajana.
Chore coat valtasi myöhemmin Brooklynin kautta maailman kaupungit ja myös tästä metsästystakista on tullut vintage-muotihitti. Sen karu ulkonäkö, käytännöllinen muotoilu ja ajaton ilme tekivät siitä halutun takin myös metsästyskäytön ulkopuolella.
Ostin oman yksilöni pari vuotta sitten Helsingin Forumin Beyond Retrosta 59 eurolla. Amerikkalaisen tuotteen ostamisesta voin tehdä oman kirjoituksen, mutta pari vuotta on hyvä turvaväli ja muutenkin ajattelisin, että kauppasodan eri tarvitse koskea vintagea.
Firenzessä olen tänä keväänä nähnyt muutamassa vintagekaupassa vastaavaa takkia 200-300 eurolla. Oli ostohinta mikä tahansa, käyttökerran hinnaksi tulee senttejä. #300wears on tämän takin osalta varma nakki: mitä enemmän takkia kuluttaa, sitä paremmalta se näyttää.
Aloitin juuri katsomaan Black Mirrorin seiskakautta ja kyllä: ensimmäisessä Common People -jaksossa Chris O’Dowdin hitsaajahahmolla on sama rotsi. Common people, unite!
Samaan aikaan toisaalla: Helsinki Report
Klassinen blogialoitus: edellisestä postauksesta on jo aikaa. Viitisen vuotta, itse asiassa, mutta vuosia laskee!
En kuitenkaan lupaa kirjoittavani jatkossa aktiivisemmin. Ainakaan tässä kanavassa.
Aloitin marraskuun (vuosi 2024) lopussa uutiskirjeen nimeltä Helsinki Report. Se löytyy täältä.
Miksi Helsinki Report?
Vuosien ajan ruotsalaiset, italialaiset ja amerikkalaiset toimittajakollegat ja muodin ammattilaiset kysyivät minulta, mistä löytäisi uutisia suomalaisesta muodista – englanniksi. Ajatus kyti pitkään ja nyt oli aikaa aloittaa raportointi uutiskirjeen muodossa.
Helsinki Report on uutiskirje, oman työn portfolio, tila analyysille ja pohdiskelulle. Tärkeintä on aloittaminen ja etapit näkee vasta edetessä.
Joulukuun ensimmäisen viikon kirje on hyvä esimerkki. Aloitin Helsinki Reportin alla toisen ikuisuusprojektin eli Made in Finland List -nimisen sarjan. Ideana on kirjata yhteen paikkaan brändejä ja tekijöitä, joiden tuotteet valmistetaan Suomessa. Tänään 5. joulukuuta on sattumalta myös Valitse työtä Suomeen -päivä.
Kiitos Yhden miehen tyyli, työ jatkuu.
#300wears – kuluta järkevämmin
Sivusin Instagramissa ja blogissa viime viikolla Liisa Jokisen ajatusta siitä, että #30wears-haaste on liian vähän.
Minulle itselleni juuri #300wears kuulostaa oikealta. En siihen kaikkien vaatteiden kohdalla pääse, mutta yrittää kannattaa. #300wears is a mindset.
Ilokseni huomasin, että #300wears resonoi myös vaikuttamisen ammattilaisissa. Ainakin Pupulandian Jenny ja Avec Sofién Janette saivat ajatuksesta kiinni.
Joku kysyi, mitkä ovat sellaisia vaatteita, joita itse olen käyttänyt 300 kertaa.
Hyvä kysymys! Nämä keräsin minuutissa siitä kasasta, missä lojuvat eniten käyttämäni kamat.
Otetaan ensimmäisen kuvan laukku, Filson Original Briefcase. Ostin sen vuonna 2007. 12 vuotta läppäreitä, palavereita ja Italian sekä Suomen talvia ja salkku alkaa olla vasta alussa. Seattlelaisfirman slogan kuuluu: Might Aswell Have The Best. Vaikea väittää vastaan.
Suomessa Filsonia myy ainakin Eerikinkadun Pinkomo. Harmittelin joskus (2010?) Pinkomon Mikolle, että Filsonia tulee ostettua harvoin, kun tuotteet ovat niin kestäviä. Kunnon kauppiaan vastaus oli esitellä koko tuoteperhe. Olen melkein set for life: minulla on neljä Filsonin laukkua.
Farkuista olen kirjoittanut varmaan puolet blogin postauksista ja neljänneksen Insta-tilistä. Aina sama merkki. RRL for life.
Farkut eivät todellakaan ole se ekologisin valinta, sillä yhden farkkuparin valmistamiseen käytetään jopa 7600 litraa vettä. Mutta ehkä järkevässä kuluttamisessa pitää ottaa myös huomioon jakautuminen vuosille. Tähän perustuu ajatus siitä, että kannattaa ostaa laatua. Ostin ensimmäiset RRL-farkut 2007 (se oli isojen ostosten vuosi näköjään). Sama pari on edelleen käytössä, viimeksi jalassa Flow Festivalin lauantaina. Tämä yllä oleva pari on seuraava versio: ostettu Los Angelesista vuonna 2009. Jalassa tätä kirjoittaessa. 
Jotkut häpeävät rikkinäisiä vaatteita. Laatu korjaa häpeän. Menswearin maailmassa kuluma kauluksessa tai takin kyynerpäässä on sartorial badge of honor, kunniamerkki siitä, että tiedät, mistä pidät. Ja käytät sen loppuun. 
Bean Boots. For life. L.L. Bean ja myös esimerkiksi Barbour ovat Filsonin ohella esimerkkejä valmistajista, joilla on tehdas firman kotimaassa ja tuotteen voi lähettää tehtaalle korjattavaksi.
Kävin muutama vuosi sitten Newcastlessa tekemässä Kauppalehti Optioon jutun Barbourista. Korjaajana työskennellyt Anne näytti valokuvan miehestä, jolla oli päällään Barbourin takki ja sen isossa taskussa vauva. Sitten hän näytti toisen kuvan, jossa sama mies oli 30 vuotta vanhempana, kainalossa tytär ja takin isossa taskussa tyttären tytär. #300wears
Patek Philippe -kellomerkin slogan on mainio. ”You never actually own a Patek Philippe. You merely take care of it for the next generation.”
Tämä on ajatus, josta myöskin keskustelimme mahtavan Gem-sovelluksen lanseeranneen Liisa Jokisen kanssa taannoin. Järkevä kuluttaminen on sitä, että ostaa laatua ja tuotteita, jotka kestävät vaikka sukupolvelta toiselle.
Throwback Thursday: olipa kerran podcast muodista, tyylistä ja yrittäjyydestä
On melkein vuosi siitä, kun aloitimme Maryamin kanssa podcastin. Menestystarinan metsästäjät käsittelee kaikkea Flow Festivalista elokuviin ja yrittäjyydestä Duudsoneihin.
Tyyliä ja vaateteollisuutta sivusimme useammassa jaksossa. Tässä niistä kolme poimintaa, kaikki jaksot kuunneltavissa Spotifyssä:
1. Arthur Borges – miehemme New Yorkissa
New Yorkissa Tom Fordilla työskentelevä Arthur Borges kertoo, miten pääsee töihin Tom Fordille New Yorkiin. Milano, elämä ja elämää suurempi parisuhde käydään läpi myös. Hieno mies, hieno tarina!
2. Totti Nyberg ja Makian matka läpi myrskyisän meren
Punavuoresta Pitti Uomoon – Makian tarina on ollut opintomatka, josta irtoaa useampikin opetus yrittäjyydestä. Makian kaupallinen johtaja Totti Nyberg kertoo, miten sekoilu vaihtui strategiaan ja mitä bisnekselle seuraa siitä, kun tekee oikeita 10 prosentin sijaan 70 prosenttia työajastaan.
3. Ville Leino ja Billebeinon tarina
Kuka on Billebeino? Ville Leinon kanssa puhuimme siitä, miten entinen NHL-pelaaja loi parin miljoonan liikevaihtoa pyörittävän katumuodin ilmiön Suomeen ja miten taide ja kestävä kehitys liittyvät Billebeinoon.
Kuvat: Henkka
YMT: Aki
Kun Aki Choklat ei ole opettamassa Firenzessä tai johtamassa muotikoulua Detroitissa, hän suunnittelee omaa mallistoaan. Pittissä Choklat kävi tapaamassa omaa nimeään kantavan malliston yhteistyökumppaneita.
Filson – Unfailable Goods
Mitä pyhiinvaelluksiin tulee, tätä tärkeämpää brändiä en olisi voinut päästä fiilistelemään. Olen kantanut Filsonin laukkua kymmenen vuotta ja haastatellut firman toimitusjohtajaa Firenzessä Optioon. Sunnuntaina menin menin vihdoin pääkonttorille Seattlessa.
Samassa rakennuksessa on lippulaivakauppa ja sen alakerrassa tehdas, jossa tehdään kaikki laukut. 
Ostin ensimmäisen Filsonin laukkuni tosiaan ehkä noin 10 vuotta sitten. Might As Well Have The Best ei ole huumorislogan. Viisi vuotta ostopäivästä kävin jupisemassa Pinkomossa, että en viitsi ostaa uutta, kun laukku ei mene miksikään. Pinkomon Mikolla oli vastaus vastapalloon: ”kerää kaikki värit”.
Sen jälkeen laukkuja on tullut muutama lisää.
Seattlessa vaikutuksen teki erityisesti kaupan yhteydessä ollut studio, jossa vanhoista laukuista rakennetaan uusia.
”Käytämme materiaaleja vanhoista laukuista ja oikeastaan kaikesta, minkä vaan saamme käsiimme”, kuului vuorossa olleen duden analyysi. 
Nämä uniikit laukut ja pussukat ovat myynnissä vain Seattlen liikkeessä. Made at Filson, kuten sanotaan. 
Mitä ostin? Jotain vanhaa ja uniikkia. Palataan siihen myöhemmin. 
YMT: Heikki
Designer Heikki Salonen oli mukana Guest Nation Finland -projektissa Pitti Uomossa.
Suomen menestyneimpiin suunnittelijoihin kuuluva Salonen on työskennellyt Dieselillä ja Maison Margielalla, ja lanseerasi tammikuussa Firenzessä oman Vyner Articles -merkkinsä.
Hänen oma tyylinsä peilasi ainakin Pittissä Vyneriä, jota hän kuvassakin pitää yllään. Salonen kuvailee Vyner Articlesia ArtWorkWear-termillä ja sanoo saaneensa vaikutteita taiteilijoiden työvaatteista. Vyner Articlesin vaatteet tulevat olemaan myös Kapteeninkadulle auenneen huikean Pontus-ravintolan henkilökunnan työasu.
Salonen sanoo, että tutkii taustatyössään taiteilijoita tai vaikkapa feministisiä ajattelua, mutta se näkyy vaatteissa hallitusti ja hillitysti. Kyse on enemmän asenteesta.
”En halua, että tuote on ladattu ideologialla. Tuotteessa näkyy asenne tai tunnelma, ei suora viesti”, Salonen toteaa.
Minulle silmään pistivät Salonen huivit. Bandanassa on kuvattuna Salosen luova keskus eli toimisto Lontoon Vyner Streetillä.
Tuotteessa näkyy siis myös tarina.
Yhden miehen tyyli alkoi blogina, jossa kuvataan miesten tyyliä mies kerrallaan. Viisi vuotta aloittamisen blogi palaa juurilleen. Alan kuvata tyyppejä, joita tapaan ja jakaa tyylejä täällä. Olemme edenneet viidessä vuodessa pitkälle. Juhlistetaan sitä.
Luukku 10: Erään takin tarina
Luukussa 10 kerrotaan lyhyt tarina siitä, miten kuvan vasemmalla olevasta takista kehittyi oikealla oleva takki, josta sitten tuli International eli Barbourin klassikkomalli.
Kävin syksyllä Barbourin tehtaalla Newcastlessa ja kirjoitin vierailusta jutun Kauppalehti Optioon.
Kuvasin tehtaalla videon, jossa Barbourin head of design Ian Bergin kertoo International-takin tarinan. Video ei teknisistä syistä koskaan päätynyt juttuun, mutta tässä se on.
Bergin on kuin historioitsija, joka sattui myös olemaan suunnittelija. ”Vanhassa Barbourin takissa näkyy elämäsi kuviot ja jäljet”, hän sanoi.
Videolla, joka piti laittaa tähän editoimatta – em. tekniset syyt – Bergin kuvailee, miten jo 1930-luvulla Internationalin esiasteesta, Barbourin moottoripyörähaalarista, tuli ensin miehistön takki hyökkäyssukellusvene HMS Ursulalle, sitten upseerien takki ja lopulta sodan jälkeen Barbourin mallistoon musta moottoripyörätakki. Viimeisin on se, johon Steve McQueen ihastui ja josta kasvoi edelleen myynnissä oleva Barbour-klassikko.
Mutta se on eri tarina se.
Chair it is
Hyvää uutta vuotta, YMT-lukija! Uuden vuoden ensimmäinen projekti on saada uudenlaista selkeyttä oman kodin sisustukseen. Inspiraationa ainakin aluksi olkoon amerikkalaisen tyylikirjoittaja David Cogginsin New Yorkin -asunto.
Yritän varmaankin sekoittaa Cogginsin boho chiciin pohjoismaalaista selkeyttä. Katsotaan miten käy. Casa Coggins inspiraationa ja realistisemmin ja vaaleimmilla sävyillä samaa henkeä omaan kotiin on varmaan todennäköisin suunta.
Vuoden ensimmäinen tulokas on uusi tuoli, kaksi itse asiassa. Oikeastaan kyse on vanhoista tuoleista. Sain käyttööni perheen klassikot ja testailen juuri, miten ne sopivat sisustukseen. Jury on ulkona vielä.
Tunnearvoa riittää. Putoilin näiltä keikkaavilta tuoleilta jo alle kouluikäisenä.
Suhteeni Aallon muotokieleen on taas lämpenemässä ja yritän nyt sovittaa näitä kotiini. Katsotaan, miten käy. Käytävässä ne kyllä näyttävät hienoilta.
Yhden miehen tyyli 
