Killer Queen

Brian May julkaisi viime viikolla Halloweenin kunniaksi uuden elokuvan. One Night In Hell on lyhytelokuva, 6 minuuttia ja 66 sekuntia pitkä tietenkin.

Voisimme tässä hehkuttaa Mayn elokuvaa, mutta siitä voit lukea lisää Englannin Esquiren jutusta.

_DSC4197

Tai voisimme hehkuttaa Mayn legendaarista uraa Queenin kitaristina. Puhumattakaan siitä, että hän on ansioitunut astrofyysikko ja tunnettu mäyrien ja kettujen suojelija.

_DSC4256

Yhden miehen tyyli -blogissa hehkutetaan sitä, että Elina on ottanut Maystä huikeat kuvat. Yllä oleva kuva päätyi myös Esquiren juttuun. Well done, Elina!

Brian_May_and Elina_Simonen

Kuvat: Elina

Kravatti ja solmu

Screen Shot 2014-10-10 at 12.00.55 PM

Solmiolla on Suomessa huono maine. Turhaan. Itsehän olen Esko-Juhani Tennilän täydellinen vastakohta varsinkin pukeutumisen suhteen. Kuulun miehiin, jotka pitävät solmiota vapaaehtoisesti. Työni ei sitä vaadi, suosin solmion käyttöä joka tilanteessa. (No, tuo ehkä on lievää liioittelua.) Pidän solmioista ja pidän solmioita. Vapaan tyylin hengessä pidän solmiota mieluiten silloin, kun muilla ei ole. Ja kun muilla on solmio, valitsen rusetin.

Suomalaisen miehen solmiokammo perustuu yleensä siihen, että solmio mielletään kuristavaksi. ”Mähän en mitään hirttosilmukkaa kaulaan laita.” Jos mies solmii kravattinsa itse, miten se voi kuristaa. Jos sinä teet solmun, miten se voi olla liian kireällä?

Kravatin kiristävyys ja kuristavat solmiot perustuvat pahaan väärinkäsitykseen. ”Kuristava solmio” tarkoittaa lähes poikkeuksetta liian kireää kauluspaidan kaulusta. Ostamalla sopivan kauluspaidan, mies muuttuu valittavasta villimiehestä ja kravattia löysäävästä vätyksestä tyylikkääksi solmiokaulaksi. Tämä on fakta. Tiedettä lähes!

Ja hei, älkää ymmärtäkö minua väärin. Kravattia voi ehdottomasti löysätä – rankan työpäivän päätteeksi, puolen yön aikaan jazzin soidessa.

Seuraavana vuorossa: kuinka monta kravattisolmua miehen tulee osata?

Teksti: Jani 

Kuva: Rami Niemi kirjassa Vapaa tyyli.

Nähdään Helsingin Kirjamessuilla!

kuva 2

Helsingissä järjestetään tänä viikonloppuna kirjamessut. Yllä olevassa kuvassa pöydällä on kolme minulta tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa.  (Yksi vielä ilmestymättä, siitä lisää myöhemmin.) Yksi urakan miellyttävistä vaiheista on messuviikonloppu. Kuka kirjailija ei haluaisi puhua työstään, kirjoittamisesta ja kirjoistaan?

YMT hyökkää viikonloppuna tweedin, vakosametin ja neulesolmioiden kirjallisuuskliseemaailmaan. Jos et ole koskaan ollut kirjamessuilla, suosittelen vierailua. Missä muualla voi kuunnella saman päivän aikana kymmeniä suomalaisia kirjailijoita, ostaa koko loppuvuoden syntymäpäivälahjat, isänpäivälahjat (Vapaa tyyli) ja syödä metrilakua? Nähdään messuilla, siis.

Jos satut olemaan messuilla viikonloppuna, tule moikkaamaan! Minulla on viikonloppuna kolme esiintymistä Helsingin Kirjamessuilla. Olemme Duudsonien kanssa puhumassa tällä viikolla ilmestyneestä Härmästä Hollywoodiin -kirjasta Kallion lukion opiskelijoiden kanssa lauantaina Louhi-lavalla klo 13.30. Toinen esiintyminen Duudsonien kanssa on heti perään Suomalaisen kirjakaupan lavalla klo 14.00.

Vapaa tyyli -kirjasta ja suomalaisen miehen pukeutumisesta puhutaan Wine Cornerissa sunnuntaina klo 15.

Tyyliaiheen aasinsilta tulee tässä. Duudsonit esiintyvät kirjan kannessa tuunaamissaan kansallispuvuissa, jotka noteerattiin jo viime vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Miten niihin pukeudutaan? Se selviää alla olevasta kirjatrailerista.

 

Noin 52 minuuttia kesää

Tänään puri pakkanen. En juuri nyt keksi mitään tyylikkäämpää ja kesäisempää kuin tämä: ”7 female riders, 1 van, 15 days, 4.300 km, 416 GB of raw material… This film documents the adventure of the trip, portraying the girls, their lifestyle and their passion for longboard.”

Endless roads!

 

Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin

20141021-152913-55753894.jpg

Tänään juhlittiin kirjoittamani Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan julkaisua. Kirjailijan kannalta tälläinen on unelmaprojekti monellakin tapaa. Elämä on yksinkertaisesti kiehtovaa Duudsonien matkassa. Kirjassa avataan näiden viihdetaiteilijoiden elämästä kokonaan uusia puolia. Tarina, joka nyt kerrotaan, on suomalaisittain ainutlaatuinen. Ja minä? Pääsin haastattelemaan mielenkiintoisia tyyppejä Jeff Tremainesta Renny Harliniin – sekä Suomessa että USA:ssa.

Duudsonien tarinassa on jotain rohkaisevaa ja arvokasta, jonka soisin leviävän laajalle: tärkeintä on ystävyys ja luottamus siihen, että kaikki on mahdollista. Unelmia voi toteuttaa, jos on valmis tekemään töitä. Duudsonit todella uskovat siihen ja toimivat sen mukaan.

Matkalla tulee ihan varmasti epäonnistumisia, totta kai. Luota minuun, minulla aiheesta satoja tunteja haastattelumateriaalia: suurten onnistumisten taustalla on aina epäonnistumisia – intohimoa, kovaa työtä ja väsymätöntä uskoa omaan tekemiseen.

Mitä Duudsonien tyyliin tulee, kunnioitan heitä suuresti. Olisi mielenkiintoista tarkastella jatkossa härmäläistä rock and roll -tyyliä tarkemminkin. Olen sentään kirjoittanut kirjan myös siitä, että tyylissä on enimmäkseen kyse asenteesta. Duudsoneilla sitä riittää. Hehän varastivat show’n viime joulukuussa tasavallan presidentin vastaanotolla asuilla, jotka ovat puhtaasti Vapaan tyylin henkisiä. Pukukoodin mukaisia, mutta täysin omaa persoonaa ilmaisevia.

Fun fact: Duudsonit kiinnittävät pukeutumisessaan erittäin paljon huomiota yksityiskohtiin. Vyöt kiinnostavat. Helavyöt erityisesti.

20141021-184242-67362467.jpg

Loppuun kysymys: jos olet lukenut Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan, mitä pidit?

Koomikko laihtui, näyttää hyvältä puvussa

Screen Shot 2014-10-18 at 11.32.24 AM

Viikon hämmentävin viihdeuutinen oli, että suosikkikoomikkoni Zach Galifianakis on laihtunut. Reilusti. Ehkä 20 kiloa? Hän on aloittanut terveellisen elämän. Tehnyt sethrogenit tai jonahhillit. Parantanut tapansa. Lopettanut juomisen. Kaikki asioita, joita koomikon ei ikinä pitäisi tehdä. Vitsi vitsi.

USA:n GQ uutisoi aiheen tyylin näkökulmasta. ”Zach Galifianakis loses a bunch of weight, looks great in a suit”. Puku ehkä istuu nyt paremmin, mutta eihän se ole olennaista. Minuun iski paniikki. Koomikon laihtuessa paino ei yleensä lähde läskistä. Koomikon laihtuessa ensimmäisenä lähtee hauskuus.

Galifianakisilta se ei ole ainakaan vielä lähtenyt. ”Teen kuolemaa”, Galifianakis vastasi punaisella matolla E!:n toimittajalle, joka kyseli laihtumisen syytä. Ymmärrettävästi jatkokysymys ei enää liittynyt aiheeseen.

Järkytystäni lievensi se, että Galifianakisin vanha yhden miehen show oli vihdoin ilmestynyt Netflixiin. Siinäkin sivutaan muuten tyyliaihetta. Showssaan Galifianakis on pukeutunut taivaansinisen Ralph Lauren -pooloon, joka on liian kireä. Hän kertoo paitaa ostaessaan halunneensa ylleen jotain, joka ”korostaa hänen alkoholismiaan”. Budum-tsih.

Vuonna 2006 San Franciscossa nauhoitettu Live at the Purple Onion on rönsyilevä katsaus Galifianakisin vanhempaan materiaaliin. Olen jäävi, koska olen fani, mutta suosittelen tätä katsottavaksi välittömästi. Galifianakis tunnetaan Hangover-elokuvista ja hienostuneesta haastatteluohjelmastaan Between Two Ferns with Zach Galifianakis, jossa hän on haastatellut muun muassa Barack Obama -nimistä miestä.

Parhaimmillaan hän on lavalla yhdistelemässä onelinereita ja pidempiä performansseja. Skinny Zach, odotamme seuraavaa siirtoasi.

Teksti: Jani

Kuvakaappaus: GQ.com

Luovuudesta ja froteepyyhkeistä

mcnairy1

”Creativity is seeing what everyone else has seen, and thinking what no one else has thought.” – Albert Einstein.

Amerikkalainen Mark McNairy on designer, joka haastaa pohtimaan luovuutta laajemmin. McNairyä on kutsuttu neroksi (juuri nyt edellisessä lauseessa siis), mutta häntä on myös syytetty huijariksi. Kriitikot väittävät McNairtyä pullistelevaksi stylistiksi, joka ei keksi mitään omaa.

Mitä luovuus on?

Jos Mark McNairy ja hänen alter egonsa McNasty saisivat vastata, luovuus olisi nimenomaan lainaamista, varastamista suorastaan ja jalostamista. Suurten visionaarien ja mestaridesignerien muotialalla tämä ajatus ei ole suuressa suosiossa. Ei ainakaan juhlapuheissa, joissa korostetaan pyhää lahjakkuutta.

Olen joskus sanonut, että kaikki on jo keksitty, mutta melkein mitään ei ole tehty hyvin. Wim Wenders pyörii saman ajatuksen ympärillä vähän hienostuneemmin:

“Nothing is original. Steal from anywhere that resonates with inspiration or fuels your imagination. Devour old films, new films, music, books, paintings, photographs, poems, dreams, random conversations, architecture, bridges, street signs, trees, clouds, bodies of water, light and shadows. Select only things to steal from that speak directly to your soul. If you do this, your work (and theft) will be authentic. Authenticity is invaluable; originality is non-existent. And don’t bother concealing your thievery – celebrate it if you feel like it. In any case, always remember what Jean-Luc Godard said: “It’s not where you take things from – it’s where you take them to.” –Wim Wenders

mcnairy_addu

McNasty x Adidas Originals, 2014.

Tapasin Mark McNairyn Firenzen Pitti Uomossa kesällä 2012. Hän oli silloin jo stara, vaikka ei ihan niin iso stara kuin nyt. Kävelin Pitti Uomossa ympäriinsä ja eksyin hiljaisempaan sivurakennukseen, jossa oli hyvin pieniä standejä. Yhden kenkähyllyn vieressä kuikuili pieni mies. Mitä helvettiä, ajattelin, Mark McNairy!

Menin juttelemaan. McNairy oli äärimmäisen mukava. Puhuimme pitkään hänen tavastaan luoda uutta. Kirjoitin McNairystä jutun Kauppalehteen, koska silloinen tuottaja Markus Ånäs ymmärsi muodin päälle. Mielestäni oli jotenkin huikeaa, että Kauppalehdessä oli juttu McNastystä jo vuonna 2012.

Designerinä McNairyllä oli jo silloin kaksoisrooli, ja edelleen on. Päätöinään hän suunnittelee omalle New Amsterdam -merkilleen ja italialaisomistuksessa olevalle americanan klassikolle Woolrich Woolen Millsille.

Screen Shot 2014-10-17 at 3.55.12 PM

Woolrich Woolen Mills AW 2013

McNairy kertoi suunnitteluprosessin alkavan eri merkeillä vähän eri tavalla. Woolrichillä on laaja oma katalogi, josta löytyy valtavasti perinteitä ja loistavia kaavoja. Isossa talossa hänellä on myös iso tiimi mukana. Suunnittelu on tietysti vahvasti myös johtamista. Woolrichillä kaupallisuus on pääosassa, kokeilla voi – ja hän todella aina kokeilee – mutta mallistossa on oltava myös varmempia vetoja.

Omalla merkillään hänellä ei ole rajoituksia. Mieleen jäi erityisesti tarina siitä, miten hän harhaili New Yorkin garment districtillä etsimässä kankaita. Moni suunnittelija aloittaa kankaista, mutta McNastyn maku on ehkä vähän poikkeava. Hän kertoi jahdanneensa nimenomaan I love New York -printeillä varustettuja t-paitoja, collegepaitoja ja pyyhkeitä. Siinä oli koko idea. Löytää paidat ja pyyhkeet ja ottaa sakset käteen. ”Ajattelin tehdä froteepyyhkeistä villatakkeja”, McNairy sanoi ja kurkisti silmälasiensa yli. Täysin pokkana.

McNairy on monella tapaa suosikkisuunnittelijani. Hänen oman merkkinsä kengät ovat tällä hetkellä suosikkikenkiäni (ja ne ovat siis usein hyvin perinteisiä englantilaisia kenkiä, jotka on tuunattu kieli poskessa). McNasty on Vapaa tyyli -kirjan hengen ruumiillistuma, moderni traditionalisti. Täydellisen röyhkeä ja kuitenkin amerikkalaista työläisperinnettä kunnioittava. Idea pyyhkeistä on tyypillistä McNastyä. Luovaa mielestäni. Ei niistä mitään hittiä tullut, mutta ideoita on pakko toteuttaa. Se on paras tapa saada niitä lisää.

medium

 

Loppuun sananen viikonvaihteeksi:

If you’re not prepared to be wrong, you’ll never come up with anything original. – Ken Robinson

Teksti: Jani

Kuvat:

Mark McNairy – Jani

McNairy X Adidas – Mark McNairy New Amsterdam

Woolrich Woolen Mills AW13 – Woolrich Woolen Mills

Kengät – Caliroots.se

Lunta tupaan eli puhutaan säästä

Screen Shot 2014-10-10 at 12.30.02 PM

Istuin tänään aamulla Brooklyn Cafessa vähän liian pitkään ja kuulin saman keskustelun monta kertaa. Aiheena oli tietysti sää. Se onkin tärkeä aihe, sillä ensilumi on yllättämässä autoilijat hetkenä minä hyvänsä.

Talven tuloon liittyy miesten tyyliblogin näkökulmasta paljon positiivisia asioita. Tweedit, villakankaat ja talvitakit ilmestyvät katukuvaan, katukuvasta poistuvat caprihousut ja paidattomat kesämiehet.

Aivan näillä hetkillä suurin osa small talkissa toimistossa ja kotonakin tulee käsittelemään lunta. Jos olet sattumoisin unohtanut, miten herrasmies tai herrasmiestä esittävä puhuu säästä ja ensilumesta, listaan alla hyödyllisiä fraaseja sääkeskusteluun.

Osa on aamun kahvilakeskustelusta kuultuja latteuksia lauseita, osa katkelmia päiväkotimatkan keskusteluista kolmivuotiaan tyttäreni kanssa. Valitse vapaasti, kumpia käytät!

”Liian aikaista.”

”Lumi on valkoista. Tai ruskeaa.”

”Pidän kyllä talvesta, mutta oikeasta talvesta.”

”Jos sisällä sataisi lunta, se sulaisi tosi nopeasti.”

”Pidän kyllä talvesta, mutta en siitä loskaisesta välivaiheesta.”

”Lunta voi syödä, jos se ei kosketa maata.”

”Mitä esi-isämme oikein ajattelivat, kun muuttivat Suomeen. Hah hah!”

”Lunta voi syödä näin [avaa suun]. Nyt ei sada lunta. Mä viiletän kieltä.”

”Tulin juuri New Yorkista, siellä oli ihan kesä.”

”Sisällä ei voi hiihtää paitsi leikisti – ja koirat.”

Voimia ensilumikeskusteluun! Ja koirat.

Jani

Kuva: Lahjakkaan ja mahtavan Rami Niemen kuvitusta kirjasta Vapaa tyyli.

Zlatan: mies, ilmiö, elokuva

En tiedä, onko tämä elokuva tehty sen samannimisen kirjan pohjalta, mutta vaikuttaa kiinnostavalta!

 

Vakavasti ottaen seuraava kooste tekee muutakin kuin kääntää veistä huuhkajahaavassa. Se toimii inspiraationa. Zlatanin maalikimarassa näkyy taito, mutta myös väsymätön usko onnistumiseen. Aina voi onnistua, kunhan yrittää.

Ohjeita miehelle: hihan pituus

Screen Shot 2014-10-10 at 12.01.23 PM

Halusin kirjoittaa rennon pukeutumisoppaan, joka innostaa ja opettaa pukeutumisen kulttuuria, mutta tosikkomaista hifistelyä vältellen. Syntyi Vapaa tyyli. Achievement unlocked!

Vapaa tyyli – miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan on loistava isänpäivälahja tai lahja isälle, pojalle ja miehelle jouluksi. On ollut ilahduttavaa, että myös naiset ovat ottanut kirjan vastaan niin innostuneesti. Kyllähän kirja miesten tyylistä kuuluu jokaiseen kirjahyllyyn.

Yhdellä kirjalla ei kuitenkaan saatu jokaista paidankaulusta vähemmän kiristäväksi tai toimivimpia paidan ja solmion väriyhdistelmiä iskostettua miesten mieleen. Uusia pulmatilanteita tulee eteen joka päivä. Ei hätää, YMT auttaa.

Olemme Elinan kanssa pohtineet paljon, mikä on blogimme tärkein tehtävä. Uskomme, että miesten pukeutumisesta voisi kirjoittaa suomeksi enemmän. Tämäntyyppinen blogi sopisi useammankin suomalaisen lifestyle-lehden tai median kylkeen – ja mielellämme niitä tekisimmekin.

Tärkein tavoitteemme on edistää pukeutumisen kulttuuria ja jalostaa (Yhden) miehen tyyliä.

Siksi jaan jatkossa myös konkreettisia vinkkejä miehen pukeutumiseen liittyen. Lainaan tuttuja tekstejä kirjasta, mutta päivitän, kehittelen ja sovellan niitä tarpeen mukaan. Jotkut kysymykset ovat isoja, jotkut pieniä.

Heti aluksi vedän ässän hihasta.

Millainen on oikea hihan pituus?

Aloitetaan perusasioista. Miehen puvuntakin paidanhihaa tulisi näkyä noin puolitoista senttiä, mutta mittanauhaa ei tarvita. Tärkeintä on, että hihaa näkyy! Muuten takki näyttää auttamatta liian isolta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista miehistä käyttää takkeja, joissa on liian pitkät hihat.

Katso yllä olevaa kuvaa. Mitä näet?

Vasemmalla on oikean pituinen hiha. Oikealla tyypillinen suomalainen puvuntakin hiha. Keskimmäinen takki vähän lyhyt.

Tämä ei ole niinkään sääntö vaan ystävällinen ehdotus: paidan hihan tulisi yltää ranteessa juuri siihen kohtaan, josta kämmen alkaa ja peukalo kaartuu. Jos paidanhiha on liian lyhyt, takki on se, joka vaikuttaa pitkältä. Puvuntakin tulisi tosiaan olla paidanhihaanoin puolitoista senttiä lyhyempi. Jos olet onnekas, tätä sinun ei välttämättä edes tarvitse muistaa, koska laadukkaan vaatekaupan myyjä osaa työnsä ja neuvoo lyhentämään liian pitkän hihan.

Mitä paitaan tulee, haaste saattaa olla myös liian pitkä hiha. Kun ostat sinulle uusia paita- tai takkimerkkejä netistä (ilman että pääset kokeilemaan paitoja), pidä huolta, että sinulla on puhelimen muistiossa osaavan ompelijan tai räätälin numero. Hihan lyhentäminen on suhteellisen helppo toimenpide.

Talven lähestyessä on turvallista laukoa totuuksia lyhythihaisista kauluspaidoista. Lyhythihaista kauluspaitaa solmion kanssa voi pitää vain yhdessä työpaikassa. NASA:lla.