Tagged: New York
Style Guy sai potkut
Keskustelin juuri tänään kollegani kanssa siitä, miksi kirjoittaa tyylistä. Vastaukseni oli vaistomainen. Koska Glenn O’Brien tekee niin.
Ja sitten tuli tämä uutinen: The Style Guy eli Glenn O’Brien on saanut potkut amerikkalaisesta GQ-lehdestä. ”Seuraaja” on jo nimetty. Eipä siitä sen enempää. Style Guy uudelleenbrändääminen on loukkaus.
Tilanne on sama kuin Leijonien MM-kisapeleissä Juhani Tammisen sijaan muu kekkuloisi Don Tami -kaulaliina kaulassa ja tekonurmibleiseri päällä laukomassa totuuksia suoraan syötöstä.
Outoa, kuten nelivuotias tyttäreni sanoisi.
Glenn O’Brien loi Style Guy -käsitteen ja kirjoitti GQ:n tyylipalstaa 15 vuotta. Hän oli tyylipalsta.
Vielä viime vuonna hän teki kokonaisen GQ-numeron yksinään – myyntiargumentteina olivat Style Guy -viisaudet ja pettämättömän pragmaattinen tyylitaju. O’Brien lanseerasi humoristisen otteen tyylistä kirjoittamiseen. Ei vastausta ilman hyvää one-lineria! Kirjoittaja ja kriitikko, O’Brien on newyorkilainen legenda, joka oli edellisessä elämässään underground-tv:n pioneeri ja kuului Andy Warholin Factory-jengiin.
”Olen nauttinut huikeaa menestystä 15 vuotta jostain, minkä olen luonut yksin ja nyt he yrittävät saada tilanteen näyttämään siltä, etten ole tarpeeksi moderni tai että heidän on vaihdettava nuorempaan – se on täysin epärehellistä. Tosiasiassa kyse on siitä, että he haluavat halvempaa […]. Gentlemen? I don’t think so”, vain hiukan katkera O’Brien kommentoi Four Pins -blogille.
En tiedä, mitä sanoa. Olen oppinut Glenn O’Brieniltä paljon. Belgian shoes, hihattomien paitojen käyttäminen julkisella paikalla, sukkien väri, puvun väri rannalla vietettäviin häihin ja sadat muut pienet valinnat ovat lastenleikkiä Style Guyn lukijoille.
O’Brien on Vapaa tyyli -kirjan epävirallinen oppi-isä, etäprofessori.
Kysymys: pitääkö sukkien värin sopia housuihin vai kenkiin?
Vastaus: sukkien värin tulee sopia sinun persoonallisuuteesi.
Kun kirjoitin Vapaa tyyli -kirjan, oli itsestäänselvää, että kirjan ensimmäinen lainaus on käytännöllisen, yllättävän, humoristisen ja pettämättömän tyyliniekan kynästä. Kiitos, Glenn O’Brien.
”Kun tyyli on saatu hiottua täydelliseksi, on aika romuttaa se.”
Teksti: Jani
Amerikan psykologi
“All it comes down to is this: I feel like shit but look great.” –Patrick Bateman
Listasin viime viikolla joulun tyylikalenterissa tyylistä kertovia kirjoja. Mainintana mukana oli myös Brett Easton Ellisin Amerikan Psyko.
Sattumalta kuuntelin viikonloppuna kirjailijan haastattelun Marc Maronin podcastissä. Ellis kävi läpi lyhyesti myös 1991 ilmestyneen Amerikan Psykon taustoja. Kirjan ilmestymisen aikaan hän oli oli 27-vuotias bestseller-kirjailija, joka asui jetsetin keskuudessa New Yorkissa. Kaupunki ihannoi juppeja, Wall Streetiä – ja rahaa.
Ellis pelipaikoilla Brat Pack -kollega ja kirjailija Jay McInerneyn kanssa 1990-luvun alussa.
Ellis kertoo halunneensa kirjoittaa kasvottomasta jupista, jolla on kaikkea, mutta jonka elämä on tyhjää. ”Mies olisi vain heijastuma kaikesta siitä, mihin hän suhtautuu pakkomielteisesti”, Ellis sanoo alkuperäisestä ideastaan.
Taustatutkimuksena Ellis vietti aikaa itseään vanhempien Wall Street -tyyppien kanssa. Loputtomat illat ravintoloissa ja yökerhoissa olivat jatkuvaa nokittelua siitä, kenellä on hienoin solariumlaite, upein huvila Hamptonsilla tai hienoin kampaus. Ja kuka käyttää eniten huumeita.
”Halusin kirjoittaa vakavahenkisen amerikkalaisen romaanin onnettomasta miehestä Wall Streetillä. Mutta onneksi sitä ei tapahtunut. Sillä eräänä iltana jälleen yhdessä kalliissa ravintolassa tajusin: tämä on romaani sarjamurhaajasta!”
1990-luvun alussa Amerikan Psykon väkivaltainen ja synkkä satiiri juppikulttuurista ymmärrettiin hiukan väärin. Ellis kiitteleekin vuonna 2000 valmistunutta, Mary Harronin ohjaamaa filmatisointia siitä, että elokuva auttoi laajempaa yleisöä näkemään teoksen mustan huumorin.
Toki Amerikan Psykon luomisen taustalla oli muutakin kuin tuskastumista illanistujaisiin superjuppien kanssa.
”Kyse ei ollut pelkästään New Yorkista, vaan oikeastaan siitä, mitä minulta odotettiin miehenä. Amerikan Psykossa manasin itsestäni sen vihan ja toivottomuuden, jota tunsin siinä ajassa”, Ellis kertoi Maronille.
”Kun kirja oli valmis, minä olin valmis siirtymään eteenpäin. Siitä kirjoittamisessa on minulle kyse. Elämässäni on jotain kivuliasta tai ongelmallista elämässäni, ja kirjoitan kirjan tutkiakseni sitä.”
Edellinen kommentti on tietysti yleismaailmallinen. Oikeastaan hyvä ohjenuora kaikille kirjailijoille. Tiedän, mistä kirjoitan seuraavaksi.
Mutta tyylin kannalta kirjaa voi edelleen lukea hakuteoksena. Siksi Amerikan Psykoa voi mielestäni mainiosti kutsua tyylikirjaksi. Ellis vuoraa mustan satiirinsa täydellisellä juppityylin kuvauksella. Merkkien, ravintoloiden ja popkulttuurireferenssien vuodatus on lähes uuvuttavaa. Lähes.
Teksti: Jani
Kuva: Google Life Archives
P.S. Saitko joululahjaksi Vapaa tyyli -kirjan? Tervetuloa blogin lukijaksi! Tulet huomaamaan, että YMT on miehen tyyliblogi, jossa kirjoitetaan ja kuvataan paljon muutakin.
YMT: Jens
Jens, 22, on helsinkiläinen opiskelija ja vaatturiliike Sauman myyjä. Jens edustaa uudemman koulukunnan tyylimiestä: tyyppiä, joka saattaa lukea GQ.comia, mutta jota valokuvaaja Tommy Ton ainakin kuvaa GQ.comiin. (Kuva linkin takana, kas tässä.)
Klassisella herraintyylillä on joskus pölyinen klangi, mutta nuori polvi tuo siihen tärkeän ulottuvuuden eli rentouden. Well played!
Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?
Klassinen, mutta rennolla tavalla. Myös nuorekas. Eli saatan käyttää t-paitaa puvun kanssa. Vaikka käytän pukuja, rentous on tärkeää. En halua näyttää liian teatraaliselta, näytelmähahmolta.
Mikä vaikuttaa pukeutumiseesi eniten?
Seuraan jonkin verran muotilehtiä, mutta eniten vaikutteita saan luonnollisesti työn kautta. Seuraan työn puolesta muotiviikkoja, eri valmistajien mallistoja ja olen ajan tasalla virtauksista. Se on tärkeää myyjän työssä. Sitä kautta tulee varmasti vaikutteita alitajuisestikin.
Mikä on oman vaatekaappisi tärkein yksittäinen esine?
Kello. Omega Geneve, jonka olen saanut isoisältäni.
Tyylisääntö, jota ehdottomasti noudatat? Tai sääntö, jota rikot?
Noudatan moniakin sääntöjä, mutta en liian tarkasti. Sanotaan näin: minulla ei ole mitään sellaisia sääntöjä, joita en voisi rikkoa. En ole niin tarkka, että vyön pitäisi olla kenkien kanssa samaa nahkaa. Laitan kangasvyön nahkakenkien kanssa, jos se näyttää hyvältä.
Säännöt pitää tietenkin tuntea, jotta niitä voi rikkoa. Jos jokin näyttää hyvälle, tyylisääntö ei saa olla este.
Onko sinulla tyyliesikuvia?
Tietysti klassikot, kuten Paul Newman ja Windsorin herttua. Ja esimerkiksi italialainen Alessandro Squarzi, jota The Sartorialist kuvaa usein. Tai espanjalaisen MAN 1924 –merkin Carlos Castillo. Kaksi jälkimmäistä edustavat juuri sitä klassisia, mutta rentoja tyyliltään. Vaatteet ovat dressattuja, mutta toisaalta sellaisia, että niissä voisi mennä nukkumaan.
Mikä on maailman tyylikkäin kaupunki ja miksi?
Oman kokemuksen mukaan New York. Se on niin hyvä sekoitus tyylejä. Siellä voi kävellä päivällä Financial districtin vanhan rahan ja pukujen seassa ja nähdä myöhemmin Williamsburgissa kaikki uusimmat hipsterityylit.
Mistä yleensä ostat vaatteesi? Kivijalka vai netti?
Varmaan puolet ja puolet. Luonnollisesti ostan suurimman kivijalkaostoksista osa meiltä Saumasta. Minulla on myös vintagea. Hyvä vintagekauppa Helsingissä on esimerkiksi Albertinkadun Variety, josta voi löytää amerikkalaisia työvaatteita ja laadukkaita second hand -kamoja. Sekoitan mielelläni asuun jotain yllättävää, esimerkiksi workwear-elementtejä asuun italialaisen puvun kanssa.
Vinkki nettikauppaan?
Mikä on mottosi?
Isäni on vaikuttanut pukeutumiseeni paljon. Kun jo olin pieni, hän sanoi minulle: ei saa näyttää liian sliipatulta. Voi olla huoliteltu, muttei liian huoliteltu.
Kiitos Jens!
Kuvat: Elina
Teksti: Jani
YMT: Mr. T
Miten Chez Dominiquen kokista tuli valokuvaaja? Entä miten Tuukka Koski päätyi kuvaamaan maailman cooleimman suklaabrändi Mast Brothersin kirjan? Ja miten All About Everything liittyy tähän kaikkeen?
Tuukka Koski tunnetaan tummasävyisistä ja intensiivisistä kuvistaan, jotka ovat menestyneet sekä meillä että maailmalla. YMT:n Elina kuvasi kollegaansa talvisen vaaleissa maisemissa Helsingissä ja räjäyttää pankin. Tummia sävyjä ei nyt ole, mutta intensiivisyyttä on.
Koski on luonut 2000-luvulla uraa valokuvaajana sekä Suomessa että USA:ssa. Erityisesti ruokakuvistaan tunnettu valokuvaaja on muuttamassa vakituisesti New Yorkiin.
Sitä ennen Yhden miehen tyyli kysyy ja Tuukka vastaa!
Miten Chez Dominiquen ja Postresin kokista tuli valokuvaaja?
2000-luvun alussa alkoi tulla ihan uudenlaisia keittokirjoja, joissa kuvilla oli voimakkaampi rooli. Erityisesti mieleen jäi yksi Michel Bras’n kirja. Ei sillä ehkä nykyään ole samanlaista wow-efektiä, mutta 2000-luvun alussa tämä uusi suuntaus teki kovan vaikutuksen nuoreen, yliväsyneeseen kokkipoikaan.
Miten uusi urasi alkoi? Mikä oli ensimmäinen duunisi?
Aloitin kuvaamisen ihan nollasta 2000-luvun alussa. Vuonna 2007 lopetin kokin hommat. Ja nyt tulee seitsemän vuotta valokuvaajana.
Ensimmäinen iso duunini oli Saku Tuomisen kanssa tehty pastakirja Aglio & Oglio. Se oli mun uran lähtökohta ja olen siitä edelleen ylpeä. Nykyisin puoli vuotta vanhatkin duunit saattaa tuntua vanhoilta, mutta tämä kirja on kestänyt aikaa yllättävän hyvin.
Olet kuvaajana itseoppinut. Millaisia uhrauksia se on vaatinut?
Koko urani on perustunut jääräpäiseen tahtoon päästä johonkin tiettyyn pisteeseen. En ole käynyt mitään kouluja. Olen lyönyt päätä seinään niin paljon, että pää on mennyt läpi seinästä. Monta kertaa on saanut vähän ihmetellä. Ja onneksi kollegat ovat auttaneet. Erehdyksen kautta hyvin moni asia on auennut.
Työskentelet paljon USA:ssa, erityisesti New Yorkissa. Kaupunki on monella alalla – sekä symbolisesti että konkreettisesti – se vaativin paikka. Jos menestyy siellä, niin menestyy kaikkialla. Mikä merkitys New Yorkilla on sinulle?
Alun perin se lähti ihan omasta kiinnostuksesta. New York oli hyvä kaupunki mun omille kiinnostuksen kohteille: polkupyörille, tatuoinneille ja musiikille. Kävin siellä lomalla ja fiilistelemässä tiettyjä tatskaajia, pyöräkauppoja ja keikoilla. Lopulta tykästyin kaupunkiin niin paljon, että ajattelin: haluan tehdä töitä täällä.
Luovalla aloilla kilpailu voi olla järkyttävän kovaa. Aseman vakiinnuttaminen New Yorkissa vaatii läsnäoloa ja intensiivistä duunia. Miten vaikeaa kontaktien luominen on?
Kun hain duunia, aluksi vain yritin saada tapaamisia. Laitoin kaikki verkot vesille ja otin yhteyttä kaikkiin mahdollisiin agentuureihin. Ja ei niistä tullut ikinä mitään vastauksia.
Oli erityisesti yksi agentti, josta olin tosi kiinnostunut. Olin häneen yhteydessä parikin vuotta, mutta en saanut mitään kontaktia. Se pitää muistaa New Yorkista, että vaikka siellä saa tehdä juttuja isosti, ei se onnistumistenkaan jälkeen pelkkä lottovoitto ole. Samaa puurtamista tarvitaan.
Lopulta mulla oli New Yorkissa muutama asiakas, jolle kävin aina silloin tällöin kuvaamassa. Sitten yhtäkkiä agentti, jota olin havitellut, niin laittoikin mulle meiliä: Olen seurannut tekemisiäsi jo jonkin aikaa. Meidän pitäisi varmaan tavata.
New Yorkissa Tuukka Koski on tehnyt myös yhden tunnetuimmista jenkkiprojekteista. Yhteistyö brooklyniläisen suklaatehtaan eli Mast Brothersin kanssa on synnyttänyt kuvamateriaalia markkinointiin, lehtijuttuihin ja kirjaankin.
Se on loppujen lopuksi hänen kohdallaan johtanut myös oman, suomalaisen suklaafirman eli Levyn perustamiseen.
Mitä Mastin veljeksiin tulee, he näyttävät brooklyniläisen hipsterin protyypeiltä. Glamourin sijaan Rick ja Michael Mast ovat gourmet’n uranuurtajia.
The New York Times kuvailee Masteja seuraavaan tapaan: ”Rick and Michael Mast, bearded food-loving brothers from Primghar, Iowa, may look more like prairie settlers than urban food pioneers. But Mast Brothers chocolate, made in Williamsburg, Brooklyn, since 2007, has been on the cutting edge of the craft food movement since the start.”
Miten Mast Brothers -yhteistyö alkoi?
Hyvä ystäväni Kim oli vuonna 2010 muutaman kuukauden Thomas Kellerin Per Se –ravintolassa (kolme Michelin-tähteä blog. huom.) töissä. Hän puhui, että siellä käytetään tällaista Mast Brothersin suklaata. Olin New Yorkissa ja Kimin vapaapäivänä menimme katsomaan suklaatehdasta.
Se oli aikaa ennen kuin heillä oli mitään kauppaa. Tehdas oli vain auki lauantaina ja siellä pidettiin jotain tastingejä. Meininki oli tosi epämääräistä. Jätkät siivoili lounastauon jälkeen ja sanoi: ei tämä ole auki.
Samoihin aikoihin pitchailin vielä juttuja Glorian Ruokaan ja Viiniin. Ehdotin heille, että tekisimme jutun Mast Brothersista. He kiinnostuivat siitä. Soitin tutulle suomalaiselle toimittajalle. Sovimme tapaamisen, ja teimme jutun.
Eli yhteistyö alkoi yhdestä keikasta?
Sitä kautta pääsimme puheisiin. Keikalla jäin tietysti suustani kiinni Rickin ja Michaelin kanssa. He kysyivät: mistä suomalainen tietää tällaisen firman? Mainitsin kaverini Kellerillä ja sen, että olen itsekin ollut jonkin sortin kokki ja tiedän jotain aiheesta. Seuraava kysymys kuului: mitä teet elokuussa?
Lopulta Koski päätyi Brooklyniin suklaatehtaaseen harjoitteluun. Suklaatehtaan johtajaa hänestä ei tullut, vaikka sitäkin duunia tarjottiin. (Hänen suomalaisesta kaveristaan muuten tuli, Kosken suosituksesta). Yhteystyö Mastien kanssa jatkuu edelleen.
Tunnettu ja luovien alojen sisällä ihailtu asiakas on auttanut Koskea luomaan lisää kontakteja ja saamaan uusia asiakkaita New Yorkissa, tulevassa kotikaupungissaan.
Puhutaan lopuksi miesten tyylistä. Mitä kauppoja suosittelisit New Yorkissa?
Freemans Sporting Club, jossa on bespokepukuja, mutta kamoja myös eri hintaluokissa. Ostan täältä paitoja, takkeja ja housuja.
Heidän bespokepukunsa maksavat 5–7000 dollaria. Mutta he ovat lanseeranneet myös The Freeman Suit -malliston, jonka mainoskuvat minut palkattiin ottamaan. Malliston puvut on edullisemmasta kankaasta. Freeman on ikään kuin ”puoli mittatilauspuku”. Hinta on karkeasti jotain 1200 dollaria.
Sen lisäksi tietysti Dave’s New York, joka myy muun muassa Carharrtia ja Red Wingin kenkiä.
Viimeinen kysymys: mitä saitteja suosittelet?
Käytän itse vain Facebookia. Tai no, Google ja Facebook. Ne on ainoat nettisivut, joilla käyn.
Kosken seuraava haastekin liittyy New Yorkiin, mutta uudella tasolla. Hän on lanseeramassa muutaman kollegansa kanssa perustamaansa All About Everything -kollektiivia USA:n markkinoille. Tsekkaa loput Googlesta ja Facebookista.
Kiitos haastattelusta, Tuukka!
Teksti: Jani
Kuvat: Elina
Peeps of New York
Walt Whitmanin sanoin: ”Give me such shows — give me the streets of Manhattan!”
Skene on muuttunut Whitmanin ajoista, mutta perusajatus ei.
Manhattanin kaduilla on jatkuva show päällä. Elinan uudet kuvat New Yorkista tuovat samalla YMT:n blogiin tervetulleen pariskuntaulottuvuuden.
Mitä tyyppejä! Ensimmäisen kuvan herra lyö heti homerunin paitansa ja kassinsa lilaliitoksella. Psykedelia vastaan kukkakuosi, kumpi voitti? Kaikki. Kun pariskunta nostaa toistensa habitusta näiden arjen supertähtien tavalla, ollaan asian ytimessä.
New York. If you can wear it there, you can wear it anywhere.
Kuvat on julkaistu aikaisemmin Anna-lehdessä.
Kuvat: Elina
Surffaa trendiaallolla
YMT:n kauppa-arvioiden sarjan ensimmäinen osa tulee New Yorkista. Elina tsekkasi Saturdays Surfin Crosby Streetillä ja vaikuttui.
Colin Tunstall, Josh Rosen ja Morgan Collett perustivat Saturdays Surfin vuonna 2009. Ideana oli tuoda surffauksen filosofiaa suurkaupunkiin – ja myydä samalla lautoja, pukuja, hifistelijöille kelpaavaa kahvia sekä huolella valittuja tuotemerkkejä.
Saturdays Surf NYC on myös oma vaatebrändinsä – ja uskottava onkin. Vuonna 2012 amerikkalainen GQ valitsi tämän bro-kollektiivin (brollektiivin?) yhdeksi parhaista uusista miesten merkeistä. Surfaus on yhä vahvemmin amerikkalaisten suosiossa. Vaikutteet leviävät valtavirran trendeihin ja jopa perinteisemmän linjan suosijat pukeutuvat tänä kesänä havaijipaitoihin.
GQ kiteyttää Crosby Streetin tunnelman oivasti:
”Go to their SoHo shop any day of the week and you’ll find bleached-out surfers stranded in a concrete jungle shooting the shit, drinking coffee, and combing through racks of laid-back trim khakis and small-collar dress shirts.”
Jos siis menet New Yorkiin, käy ihmeessä juomassa macchiato surffarien seassa, vaikket olisikaan etsimässä uutta märkäpukua.
Suomessa Saturdays Surfia myy ainakin My O My THE MEN Helsingissä, ja Erottajalla on kuin onkin newyorkilaisia, lyhythihaisia oxford-paitoja alennustangossa. Samaa kamaa saa tietty myös netistä, esimerkiksi Calirootsista. (Alla oleva kuva Calirootsin sivuilta.)
Kyse on surffarien kuteista surffareille tai miehille, jotka haluaisivat olla surffareita, mutta tyytyvät turruttavan palkkatyön ja lasten kanssa puistossa seisoskelun lomassa vain näyttämään sellaisilta.
Mallisto on kuin lippulaivaliike New Yorkissa: mutkaton, rento ja aina urheilullinen. ”Laid-back trim khakis and small-collar dress shirts” ja vielä Vansit jalkaan. Mitä itse liikkeeseen tulee, eurooppalainen vastine tälle surfin filosofialla maustetulle concept storelle lienee San Sebastianin Loreak Mendian, joka vilahtikin jo blogissa Mikon puheissa.
New Yorkiin, siis. Tai Erottajalle! (Jos et pääsee kumpaakaan, tsekkaa tänään vaikka Endless Summer.)
Teksti: Jani
Kuvat: Elina, NYC
Yhden miehen tyyli 