Category: Suomi

Nähdään Helsingin Kirjamessuilla!

kuva 2

Helsingissä järjestetään tänä viikonloppuna kirjamessut. Yllä olevassa kuvassa pöydällä on kolme minulta tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa.  (Yksi vielä ilmestymättä, siitä lisää myöhemmin.) Yksi urakan miellyttävistä vaiheista on messuviikonloppu. Kuka kirjailija ei haluaisi puhua työstään, kirjoittamisesta ja kirjoistaan?

YMT hyökkää viikonloppuna tweedin, vakosametin ja neulesolmioiden kirjallisuuskliseemaailmaan. Jos et ole koskaan ollut kirjamessuilla, suosittelen vierailua. Missä muualla voi kuunnella saman päivän aikana kymmeniä suomalaisia kirjailijoita, ostaa koko loppuvuoden syntymäpäivälahjat, isänpäivälahjat (Vapaa tyyli) ja syödä metrilakua? Nähdään messuilla, siis.

Jos satut olemaan messuilla viikonloppuna, tule moikkaamaan! Minulla on viikonloppuna kolme esiintymistä Helsingin Kirjamessuilla. Olemme Duudsonien kanssa puhumassa tällä viikolla ilmestyneestä Härmästä Hollywoodiin -kirjasta Kallion lukion opiskelijoiden kanssa lauantaina Louhi-lavalla klo 13.30. Toinen esiintyminen Duudsonien kanssa on heti perään Suomalaisen kirjakaupan lavalla klo 14.00.

Vapaa tyyli -kirjasta ja suomalaisen miehen pukeutumisesta puhutaan Wine Cornerissa sunnuntaina klo 15.

Tyyliaiheen aasinsilta tulee tässä. Duudsonit esiintyvät kirjan kannessa tuunaamissaan kansallispuvuissa, jotka noteerattiin jo viime vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Miten niihin pukeudutaan? Se selviää alla olevasta kirjatrailerista.

 

Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin

20141021-152913-55753894.jpg

Tänään juhlittiin kirjoittamani Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan julkaisua. Kirjailijan kannalta tälläinen on unelmaprojekti monellakin tapaa. Elämä on yksinkertaisesti kiehtovaa Duudsonien matkassa. Kirjassa avataan näiden viihdetaiteilijoiden elämästä kokonaan uusia puolia. Tarina, joka nyt kerrotaan, on suomalaisittain ainutlaatuinen. Ja minä? Pääsin haastattelemaan mielenkiintoisia tyyppejä Jeff Tremainesta Renny Harliniin – sekä Suomessa että USA:ssa.

Duudsonien tarinassa on jotain rohkaisevaa ja arvokasta, jonka soisin leviävän laajalle: tärkeintä on ystävyys ja luottamus siihen, että kaikki on mahdollista. Unelmia voi toteuttaa, jos on valmis tekemään töitä. Duudsonit todella uskovat siihen ja toimivat sen mukaan.

Matkalla tulee ihan varmasti epäonnistumisia, totta kai. Luota minuun, minulla aiheesta satoja tunteja haastattelumateriaalia: suurten onnistumisten taustalla on aina epäonnistumisia – intohimoa, kovaa työtä ja väsymätöntä uskoa omaan tekemiseen.

Mitä Duudsonien tyyliin tulee, kunnioitan heitä suuresti. Olisi mielenkiintoista tarkastella jatkossa härmäläistä rock and roll -tyyliä tarkemminkin. Olen sentään kirjoittanut kirjan myös siitä, että tyylissä on enimmäkseen kyse asenteesta. Duudsoneilla sitä riittää. Hehän varastivat show’n viime joulukuussa tasavallan presidentin vastaanotolla asuilla, jotka ovat puhtaasti Vapaan tyylin henkisiä. Pukukoodin mukaisia, mutta täysin omaa persoonaa ilmaisevia.

Fun fact: Duudsonit kiinnittävät pukeutumisessaan erittäin paljon huomiota yksityiskohtiin. Vyöt kiinnostavat. Helavyöt erityisesti.

20141021-184242-67362467.jpg

Loppuun kysymys: jos olet lukenut Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan, mitä pidit?

Lunta tupaan eli puhutaan säästä

Screen Shot 2014-10-10 at 12.30.02 PM

Istuin tänään aamulla Brooklyn Cafessa vähän liian pitkään ja kuulin saman keskustelun monta kertaa. Aiheena oli tietysti sää. Se onkin tärkeä aihe, sillä ensilumi on yllättämässä autoilijat hetkenä minä hyvänsä.

Talven tuloon liittyy miesten tyyliblogin näkökulmasta paljon positiivisia asioita. Tweedit, villakankaat ja talvitakit ilmestyvät katukuvaan, katukuvasta poistuvat caprihousut ja paidattomat kesämiehet.

Aivan näillä hetkillä suurin osa small talkissa toimistossa ja kotonakin tulee käsittelemään lunta. Jos olet sattumoisin unohtanut, miten herrasmies tai herrasmiestä esittävä puhuu säästä ja ensilumesta, listaan alla hyödyllisiä fraaseja sääkeskusteluun.

Osa on aamun kahvilakeskustelusta kuultuja latteuksia lauseita, osa katkelmia päiväkotimatkan keskusteluista kolmivuotiaan tyttäreni kanssa. Valitse vapaasti, kumpia käytät!

”Liian aikaista.”

”Lumi on valkoista. Tai ruskeaa.”

”Pidän kyllä talvesta, mutta oikeasta talvesta.”

”Jos sisällä sataisi lunta, se sulaisi tosi nopeasti.”

”Pidän kyllä talvesta, mutta en siitä loskaisesta välivaiheesta.”

”Lunta voi syödä, jos se ei kosketa maata.”

”Mitä esi-isämme oikein ajattelivat, kun muuttivat Suomeen. Hah hah!”

”Lunta voi syödä näin [avaa suun]. Nyt ei sada lunta. Mä viiletän kieltä.”

”Tulin juuri New Yorkista, siellä oli ihan kesä.”

”Sisällä ei voi hiihtää paitsi leikisti – ja koirat.”

Voimia ensilumikeskusteluun! Ja koirat.

Jani

Kuva: Lahjakkaan ja mahtavan Rami Niemen kuvitusta kirjasta Vapaa tyyli.

Ohjeita miehelle: hihan pituus

Screen Shot 2014-10-10 at 12.01.23 PM

Halusin kirjoittaa rennon pukeutumisoppaan, joka innostaa ja opettaa pukeutumisen kulttuuria, mutta tosikkomaista hifistelyä vältellen. Syntyi Vapaa tyyli. Achievement unlocked!

Vapaa tyyli – miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan on loistava isänpäivälahja tai lahja isälle, pojalle ja miehelle jouluksi. On ollut ilahduttavaa, että myös naiset ovat ottanut kirjan vastaan niin innostuneesti. Kyllähän kirja miesten tyylistä kuuluu jokaiseen kirjahyllyyn.

Yhdellä kirjalla ei kuitenkaan saatu jokaista paidankaulusta vähemmän kiristäväksi tai toimivimpia paidan ja solmion väriyhdistelmiä iskostettua miesten mieleen. Uusia pulmatilanteita tulee eteen joka päivä. Ei hätää, YMT auttaa.

Olemme Elinan kanssa pohtineet paljon, mikä on blogimme tärkein tehtävä. Uskomme, että miesten pukeutumisesta voisi kirjoittaa suomeksi enemmän. Tämäntyyppinen blogi sopisi useammankin suomalaisen lifestyle-lehden tai median kylkeen – ja mielellämme niitä tekisimmekin.

Tärkein tavoitteemme on edistää pukeutumisen kulttuuria ja jalostaa (Yhden) miehen tyyliä.

Siksi jaan jatkossa myös konkreettisia vinkkejä miehen pukeutumiseen liittyen. Lainaan tuttuja tekstejä kirjasta, mutta päivitän, kehittelen ja sovellan niitä tarpeen mukaan. Jotkut kysymykset ovat isoja, jotkut pieniä.

Heti aluksi vedän ässän hihasta.

Millainen on oikea hihan pituus?

Aloitetaan perusasioista. Miehen puvuntakin paidanhihaa tulisi näkyä noin puolitoista senttiä, mutta mittanauhaa ei tarvita. Tärkeintä on, että hihaa näkyy! Muuten takki näyttää auttamatta liian isolta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista miehistä käyttää takkeja, joissa on liian pitkät hihat.

Katso yllä olevaa kuvaa. Mitä näet?

Vasemmalla on oikean pituinen hiha. Oikealla tyypillinen suomalainen puvuntakin hiha. Keskimmäinen takki vähän lyhyt.

Tämä ei ole niinkään sääntö vaan ystävällinen ehdotus: paidan hihan tulisi yltää ranteessa juuri siihen kohtaan, josta kämmen alkaa ja peukalo kaartuu. Jos paidanhiha on liian lyhyt, takki on se, joka vaikuttaa pitkältä. Puvuntakin tulisi tosiaan olla paidanhihaanoin puolitoista senttiä lyhyempi. Jos olet onnekas, tätä sinun ei välttämättä edes tarvitse muistaa, koska laadukkaan vaatekaupan myyjä osaa työnsä ja neuvoo lyhentämään liian pitkän hihan.

Mitä paitaan tulee, haaste saattaa olla myös liian pitkä hiha. Kun ostat sinulle uusia paita- tai takkimerkkejä netistä (ilman että pääset kokeilemaan paitoja), pidä huolta, että sinulla on puhelimen muistiossa osaavan ompelijan tai räätälin numero. Hihan lyhentäminen on suhteellisen helppo toimenpide.

Talven lähestyessä on turvallista laukoa totuuksia lyhythihaisista kauluspaidoista. Lyhythihaista kauluspaitaa solmion kanssa voi pitää vain yhdessä työpaikassa. NASA:lla.

Vapaa tyyli Blue Wingsissä

Screen Shot 2014-09-23 at 10.02.20 AM

Leaving, on a jet plane! Finnairin Blue Wings -lehden lokakuun numero keskittyy muotiin. Kansijuttu käsittelee syksyn suomalaista muotia. Jutun runkona käytetään kahta kirjaa: Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -teosta ja minun Vapaa tyyli -kirjaani. Inspiraatiota kirjoista ja tietokirjailijat asiantuntijoina? 10 000 Finnair-pistettä, Blue Wings! Mahtava juttu. On kunnia olla mukana.

Pääsin stylisti Mila Pentin kanssa valitsemaan kirjan maailmaan sopivia miesten vaatekappaleita suomalaisvalmistajien syksyn mallistoista. Mukana on Samujia, Saint Vacantia, Makiaa ja vaikka mitä. Lehti on luettavissa tietysti Finnairin koneessa, mutta myös täällä.

Hyvän mielen vaatekaapin kautta pohditaan naisten muotia ja Vapaa tyyli tietysti keskittyy miesten puolelle. Hauska projekti! Lisää näitä.

Screen Shot 2014-09-23 at 11.48.26 PM

It’s in the bag

L1090993

Takana on kaikkien aikojen syyskuu, mutta tänään maanantaina tulee mieleen: kesä on ohi. Jos on, niin tässä yhdet kehut. En ottanut kesäkissaa, otin kesäkassin.

Sain Saint Vacantin Dayone-laukun keväällä Saint Vacantin Jannelta. Olen pitänyt sitä aika uskollisesti toukokuusta lähtien. Tuotetestausta on tehty kahdella mantereella. Laukku on kestänyt Pohjois-Kaliforniassa Stinson Beachin hiekat, Lauttasaaressa Duudsonien Jarpin ja Jukan irvailut man bagistä, kahvitahrat San Franciscon Union Streetillä sekä kovan käytön ja extreme-olosuhteet leikkipuistoissa USA:ssa ja Suomessa.

IMG_2719

Hyvä laukku on sellainen, joka tekee vaikeinakin päivinä ulos lähtemisestä vähän helpompaa. Sinne mahtuu kaikki mitä tarvitset, tavarat, joita luulet tarvitsevasi ja lisäksi muutama yllätys. Tämä on tärkeää erityisesti meille leikkipuistoissa istuskeleville isille. Tavaraa ei voi olla liikaa, sillä sitä on aina koko kassillinen. Lukemista, vettä, wipesit, lumileopardi, voileivät, nenäliinat, dinot, vaihtovaatteet, värityskirja ja liidut, muumirusinat, toiset kengät, seepra ja norsu, pari lapiota, käpy ja varahattu. Mahtui kevyesti. Paras kassi tänä kesänä.

IMG_2230

Teksti ja kuvat: Jani

Suuntaa Saumaan

Jos miesten tyyli kiinnostaa, alennusmyynnit ovat oiva tilaisuus päivittää vaatekaapin sisältöä kaksi kertaa vuodessa. Jos olisin Suomessa, suuntaisin Helsinkiin ja Bulevardille.

Alennusmyynneissä kannattaa pitää pää kylmänä ja ostaa vain sellaista, mitä muutenkin ostaisi. Miehen kannattaa pitäytyä klassikoissa ja täydentää varastojaan.

Maanantaina alkoi yksi Helsingin tärkeimmistä aleista. Juuri Pitti Uomosta palannut Sauman jengi tiedotti alen alkamisesta Instagramissa.

YMT:n juhannustaika

kuva 3

Hyvät ystävät, on YMT:n ensimmäisen perinteisen juhannustaian aika.

Uuden suomalaisen kansanperinteen mukaan nyt kannattaa piilottaa Vapaa tyyli -kirja miehen tyynyn alle.

Kun vaimo tai muu partneri laittaa juhannusyönä Vapaa tyyli -kirjan miehensä tyynyn alle, seuraavissa sukujuhlissa mies osaa valita itse omat vaatteensa, näyttää yllättävän tyylikkäältä ja kaikki ovat tyytyväisempiä. Toimii!

Taianomaisen hauskaa juhannusta,

Jani

 

Kolme puhetta valmistuneille

Tänään on suuri päivä kaikille valmistuville ja heidän perheilleen. Kirjoitan tätä Yhdysvalloissa, joten jaetaan juhlapäivänä kolme amerikkalaista valmistujaispuhetta.

Puheet eivät ole tärkeysjärjestyksessä, mutta jos katsot yhden, katso ensimmäinen. Varoitus: puheet ovat oivaltavia ja hauskoja, mutta yli 10 minuuttia pitkiä.

”Stay hungry. Stay foolish”. Steve Jobs puhui Stanfordissa vuonna 2005. Kolmesta tarinasta koostuu yksi vaikuttavimmista valmistujaispuheista. Valmistujaiset tai ei, Jobsin dramaattinen puhe kannattaa katsoa kerran vuodessa.

”There are few things more liberating than having your worst fear realized”. Conan O’Brien puhui unelmista ja pettymyksistä Dartmouthin yliopistossa vuonna 2011. Sanat pulppusivat miehestä, joka oli hiljattain kokenut uransa pahimman pettymyksen. Huumori siivittää syvällistä viestiä ja Conanin kuuluisaa sanomaa: be kind, work hard and amazing things will happen. Aina ei saa sitä, mitä haluaa ja mutta se voi olla parasta, mitä sinulle tapahtuu.

”You Are Not Special”. David McCullough Jr:n töksähtelevä puhe keräsi pari miljoonaa katselukertaa YouTubessa ja poiki puhujalle kirjadiilin. Puhe heijastelee amerikkalaista yksilökeskeistä ajatusmaailmaa, mutta selfieaikana se sopii meillekin. Valmistumisen hetki on vasta alku. Sinä et ole erityinen, sillä sitä me kaikki olemme. Vasta se mitä teemme, luo merkityksen.

Teksti: Jani

YMT: Jens

Jens Beck

Jens, 22, on helsinkiläinen opiskelija ja vaatturiliike Sauman myyjä. Jens edustaa uudemman koulukunnan tyylimiestä: tyyppiä, joka saattaa lukea GQ.comia, mutta jota valokuvaaja Tommy Ton ainakin kuvaa GQ.comiin. (Kuva linkin takana, kas tässä.)

Klassisella herraintyylillä on joskus pölyinen klangi, mutta nuori polvi tuo siihen tärkeän ulottuvuuden eli rentouden. Well played!

Jens Beck

Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?

Klassinen, mutta rennolla tavalla. Myös nuorekas. Eli saatan käyttää t-paitaa puvun kanssa. Vaikka käytän pukuja, rentous on tärkeää. En halua näyttää liian teatraaliselta, näytelmähahmolta.

Mikä vaikuttaa pukeutumiseesi eniten?

Seuraan jonkin verran muotilehtiä, mutta eniten vaikutteita saan luonnollisesti työn kautta. Seuraan työn puolesta muotiviikkoja, eri valmistajien mallistoja ja olen ajan tasalla virtauksista. Se on tärkeää myyjän työssä. Sitä kautta tulee varmasti vaikutteita alitajuisestikin.

Mikä on oman vaatekaappisi tärkein yksittäinen esine?

Kello. Omega Geneve, jonka olen saanut isoisältäni.

Jens Beck

Tyylisääntö, jota ehdottomasti noudatat?  Tai sääntö, jota rikot?

Noudatan moniakin sääntöjä, mutta en liian tarkasti. Sanotaan näin: minulla ei ole mitään sellaisia sääntöjä, joita en voisi rikkoa. En ole niin tarkka, että vyön pitäisi olla kenkien kanssa samaa nahkaa. Laitan kangasvyön nahkakenkien kanssa, jos se näyttää hyvältä.

Säännöt pitää tietenkin tuntea, jotta niitä voi rikkoa. Jos jokin näyttää hyvälle, tyylisääntö ei saa olla este.

Onko sinulla tyyliesikuvia?

Tietysti klassikot, kuten Paul Newman ja Windsorin herttua. Ja esimerkiksi italialainen Alessandro Squarzi, jota The Sartorialist kuvaa usein. Tai espanjalaisen MAN 1924 –merkin Carlos Castillo. Kaksi jälkimmäistä edustavat juuri sitä klassisia, mutta rentoja tyyliltään. Vaatteet ovat dressattuja, mutta toisaalta sellaisia, että niissä voisi mennä nukkumaan.

Jens Beck

Mikä on maailman tyylikkäin kaupunki ja miksi?

Oman kokemuksen mukaan New York. Se on niin hyvä sekoitus tyylejä. Siellä voi kävellä päivällä Financial districtin vanhan rahan ja pukujen seassa ja nähdä myöhemmin Williamsburgissa kaikki uusimmat hipsterityylit.

Jens Beck

Mistä yleensä ostat vaatteesi? Kivijalka vai netti?

Varmaan puolet ja puolet. Luonnollisesti  ostan suurimman kivijalkaostoksista osa meiltä Saumasta. Minulla on myös vintagea. Hyvä vintagekauppa Helsingissä on esimerkiksi Albertinkadun Variety, josta voi löytää amerikkalaisia työvaatteita ja laadukkaita second hand -kamoja. Sekoitan mielelläni asuun jotain yllättävää, esimerkiksi workwear-elementtejä asuun italialaisen puvun kanssa.

Vinkki nettikauppaan?

No Man Walks Alone.

Jens Beck

Mikä on mottosi?

Isäni on vaikuttanut pukeutumiseeni paljon. Kun jo olin pieni, hän sanoi minulle: ei saa näyttää liian sliipatulta. Voi olla huoliteltu, muttei liian huoliteltu.

Kiitos Jens!

Kuvat: Elina

Teksti: Jani