Olen puolihuolimattomasti aloittanut uuden keräilyharrastuksen. Hei. Olen Jani, keräilen vanhoja linkkuveitsiä.

Kun Bill Murray puhuu, kaikki kuuntelee:
”I learned how to drink champagne a while ago. But the way I like to drink champagne is I like to make what we call a Montana Cooler, where you buy a case of champagne and you take all the bottles out, and you take all the cardboard out, and you put a garbage bag inside of it, then you put all the bottles back in and then you cover it with ice, and then you wrap it up and you close it. And that will keep it all cold for a weekend and you can drink every single bottle. And the way I like to drink it in a big pint glass with ice. I fill it with ice and I pour the champagne in it, because champagne can never be too cold. And the problem people have with champagne is they drink it and they crash with it, because the sugar content is so high and you get really dehydrated. But if you can get the ice in it, you can drink it supremely cold and at the same time you’re getting the melting ice, so it’s like a hydration level, and you can stay at this great level for a whole weekend. You don’t want to crash. You want to keep that buzz, that bling, that smile.”

Sir Paul Smith on siirtynyt Ministä kovempiin aineisiin ja suunnitellut Land Roverille maasturin. Tekniset tiedot: Smith käytti kaikkiaan 27 eri väriä.

Ei jälleenmyynnissä, kertovat englantilaiset. Täytyy siis jatkossakin tyytyä Uberiin.

Ei se mitään. Haluaisin, että Paul Smith ottaisi työnsä tosissaan ja suunnittelisi uusiksi Tappajahain poliisipäällikkö Brodyn auton eli vuoden 1975 Chevy K5 Blazerin.

Se oli vitsi, auto on täydellinen.

Teksti: Jani

David Coggins on newyorkilainen kirjoittaja. Hänen tekstejään on julkaistu muun muassa Esquiressa, Interview’ssa ja Wall Street Journalissa. Lisäksi hän on vuosia vastannut amerikkalaista hegemoniaa vahvistavan A Continuous Lean -blogin parhaista teksteistä.

Kirjoittajana Cogginsin vahvuus on tyylitaju. Samaa hillittyä ja rosoista arvokkuutta voi sanoa olevan hänen pukeutumisessaan. Satunnaiselle suomalaiselle blogilukijalle Cogginsin todellinen arvo on olla uskottava tyylihenkilö. Hän pukeutuu tweediin, vakosamettiin ja neulekravatteihin, polttaa sikareja ja juo viskiä.

Coggins saattaa olla Wes Andersonin elokuvien henkilöhahmo. Ilmeisesti hän on todellinen henkilö.

Nyt Coggins on valjastettu newyorkilaisen miestevaateliike Freemans Sporting Clubin uuden malliston kivikasvoksi. Freemans Sporting Clubin tunnettu motto on ”made local, buy local”. Kaikki vaatteet merkin New Yorkin liikkeessä on valmistettu 10 mailin säteellä myyntipaikasta.

Mahtava liike! Suomen ja YMT:lle suorin linkki Freemans Sporting Clubiin on valokuvaaja Tuukka Koski. Lahjakas herra Koski on kuvannut Freemansille vaikuttavaa materiaalia.

Freemans Sporting Club on ollut newyorkilaisen miesten tyylin uskottavin taso lähes 10 vuotta. Freemans on käsite, joka vaikutteet ulottuvat New Yorkissa muotiin, retailiin, ravintolamaailmaan ja laajasti koko manhattanilaisen urbaanin kulttuurin kenttään.

David Coggins luonnollisesti on klubin yhteistyökumppani jo pitkältä ajalta. Itse asiassa, jos Freemans olisi ihminen, hän oli David Coggins.

Jos olet ostoaikeissa ja aikuisempi katu-uskottavuus kiinnostaa, enää ei tarvitse matkustaa Lower East Sidelle. Freemans Sporting Clubin rennompi ja yllättävän värikäs mallisto tälle keväälle on myynnissä MR PORTERissa ja kuvattuna alla David Cogginsin päällä. Do it.

  

Teksti: Jani

Kuvat: Freemans Sporting Club

Nopea kertaus, vanhat ja uudet ystävät. Vietin helmikuun Kaliforniassa vintagekauppoja koluten, syöden ja lenkkeillen. Se oli mahtavaa. Instagramini on täynnä sinistä, turkoosia ja aurinkoa.

Tulin takaisin Helsinkiin ja aloitin uuden työn.

Jatkossa Kauppalehdessä ja Optiossa nähdään lisää tyylijuttuja. (Juttuvinkkejä voi aina lähettää työsähköpostiini.)

Luonnollisesti myös YMT jatkaa valitsemallaan tiellä.

Tunnustan. Olemme ehkä hieman kelluneet ja odotelleet aaltoja. Se on joskus tarpeen. Kevät herättää tyylibloginkin. Uusia juttuja on tulossa.

Jos olet tuore lukija, käy tutustumassa joulukuun tyylikalenteriin.

Teksti ja kuva: Jani

“There is nothing to writing. All you do is sit down at a typewriter and bleed.” Ernest Hemingway

Hemingwayn kuuluisa lausahdus kävi mielessä useampaan kertaan, kun tuijotin kuuluisien kirjailijoiden työvälineitä.

Ernest Hemingwayn 1929 Underwood Standard. 

Beverly Hillsin ytimessä sijaitseva Paley Center For Media esittelee 28 maineikkaan (ja pahamaineisen) kirjoittajan kirjoituskoneita. Kävin katsomassa näyttelyn, ja vaikutuin.

Koneet näyttävät nykyisten linjakkaiden kannettavien aikana kömpelöiltä, karismaattisilta ja siltä, että ne kestävät aikaa vielä satoja vuosia. Toisin kuin nykyiset kannettavamme.

Steve Soboroffin keräämässä kokoelmassa mukana olevat koneet ovat todella raskaansarjan työkaluja. Kokoelmassa on kirjoituskoneita on muun muassa Ernest Hemingwayltä, Truman Capotelta, John Updikeltä, E.M. Forsterilta, Orson Wellesiltä, Ray Bradburyltä, Marlene Dietrichiltä ja John Lennonilta.

Steve Soboroff on kirjoituskonenörtti, kaikella rakkaudella. Hän on kerännyt koneita eri tavoin vuosien kuluessa. Esimerkiksi John Updiken Olivetti maksoi huutokaupassa 4375 dollaria, Tom Hanks antoi omansa kokoelmaan lahjoituksena.

Orson Wellesin Underwood 4-Bank (kannettava punainen kirjoituskone, jolla Welles kirjoitti Citizen Kanen käsikirjoituksen).

Vanhanaikaisia kirjoituskoneita ihaillessa syntyi ajatus, voisiko tuollaisella kirjoittamisesta olla vielä hyötyä.

Huomaan, että oma kirjoittamiseni on välillä hyvkin pirstoutunut prosessi. Keskittymisen herpaantumiseen on nykyään niin paljon mahdollisuuksia. Olen heikko. Edellisten kolmen virkkeen kirjoittamisen aikana päivitin Facebookin kerran.

John Lennonin Imperial Model T.

Toki kirjoittaminen oli kirjava prosessi ennenkin. Ideat ja vuorosanat ovat aina syntyneet irtolappusille, kirjattu käsivarteen tai lasinalusiin. Nykyään edessä on useimmiten joku sähköinen laite. Minä käytän päivittäin iPhonen muistiinpanoja ja tietokoneen muistilappuja. Välillä kirjoitan irrallisia lauseita tai kokonaisia kappaleita puhelimella tai koneella sähköpostiin, ja lähetän itselleni. Joskus toki ihan kirjoitan kirjoittamalla Word-tiedostoonkin. Ja muokkaan sitä uudestaan ja uudestaan.

Tulee mieleen, että ajattelua voisi olla enemmän ja laitteiden räpläämistä vähemmän.

John Updiken Olympia Electric 65c.

Näyttelyteksteissä keräilijä Soboroff puhuu hitauden merkityksestä. Hänelle kirjoituskone merkitsee jopa enemmän kuin kirjailija, joka sitä on hakannut. ”Kirjoituskone symboloi ajattomuutta ja hitaampaa, pohdiskelevampaa elämäntapaa”, Soboroff sanoo.

Oliko kirjailija keskittyneempi, kun edessä oli mekaaninen laite? Oliko keskittyminen helpompaa? Entä itse kirjoittaminen: kun jokainen isku leimaa paperiin mustejäljen, miettiikö tekstiä heti enemmän? Onko sisäinen kriitikko vaiteliaampi, koska paperilta tekstiä ei voi copypeistata koko ajan uudestaan ja uudestaan.

Kirjailija on aina käyttänyt eri työtapoja eri vaiheisiin. Hemingway kirjoitti pääasiassa käsin, mutta käytti kirjoituskonetta dialogin kirjoittamiseen, sillä koneella sai kiinni dialogin rytmistä. (Opin tämän näyttelyssä.) Näyttelyssä mukana olevalla koneella Hemingway muuten kirjoitti kirjeitä asuessaan Kuubassa.

Truman Capoten Smith-Corona Electra 110.

En ole vaihtamassa MacBookia kirjoituskoneeseen. Taikaa vanhoissa mekaanisissa koneissa silti on. Näyttelyn taustalla kuuluu pientä kaukaista kilkettä, erilaisista koneista, eri kohdissa tilaa. Kirjoituskoneen kilke sopisi Brooklyn Cafeen aamuruuhkaan. Ihmiset tietäisivät, mikä on meneillään. ”Hei, täällä kirjoitetaan!”

Meillä on kotona Hermes Baby, pienempi versio alla olevasta Tom Hanksin koneesta. Ehkä kokeilen mekaanista konetta edes vähän.

Tom Hanksin Hermes 3000.

Kokeilen ja palaan asiaan. Pling.

Teksti ja kuvat: Jani