Tagged: miehen pukeutuminen

Luukku 19: viisi vinkkiä naiselle ja yksi miehelle

häissä

Kirjoitan miesten tyylistä, mutta mielestäni myös naisten tulisi lukea Vapaa tyyli -kirja. Ja lukea silloin tällöin tätä blogiakin. Kun puhutaan miehen persoonallisen tyylin löytymisestä, kyse ei ole vaatteista. Kyse on muutoksesta – ja siinä kumppanilla on tärkeä rooli.

Joskus tarvitaan rohkaisua, joskus reikäisten suosikkishortsien piilottamista. Toisinaan voi olla tärkeintä olla tekemättä mitään. Nämä viisi ajatusta ovat alkua sille, miten nainen voi halutessaan auttaa miehen tyylin kehittymistä.

1 Usko ihm(e)isiin. Jokainen mies, joka pukeutuu, voi pukeutua hyvin. Kannusta. Anna neuvoja, kun niitä osataan ottaa vastaan. Jos suinkin mahdollista, älä kritisoi – äläkä pakota.

2 Olet tyylimuutoksen mahdollistaja. Mies ei ole lapsi tai nukke, jota pitää pukea. Älä ole vastahakoista pikkupoikaa perässään raahaava sukanostaja tai stressaava kravatinvalitsija. Anna miehen ostaa omat vaatteensa. Jos keksit idean tyylistä, jota haluaisit miehesi kokeilevan, ehdota sitä hänelle. Jos hän sanoo ei, ehdota vähän ajan päästä uudelleen. Jos hän sanoo uudelleen ei, keksi uusi tyyli.

3 Anna miehen innostua. Jos ja kun mies innostuu, saattaa tulla ylilyöntejä. Se kuuluu asiaan. Kun mies tekee tyylivirheitä, anna hänen tehdä omat virheensä. Ehkä ne eivät edes ole virheitä miesten maailmassa. Muista Mick Jaggerin sanat: ”kaikki tekemisen arvoinen on ylisuorittamisen arvoista.”

4 Ei tiimipukeutumista. Älä suostu identtisiin tuulipukuihin, samanlaisiin lippalakkeihin, villapaitoihin tai purjehduskenkiin. Vaikka olisittekin mahtava pari (ja te olette), kaksosia ette ole. Samaan tyyliin pukeutuminen on kokonaan eri juttu.

5 Ole kärsivällinen. Muutos voi olla hidasta. Michelangelo aloitti Daavid-patsaan veistämisen valtavasta marmorilohkareesta, jota kukaan muu ei saanut edes lohkeamaan. Kuka tietää, millainen tyylisoturi miehestäsi kuoriutuu.

Lopuksi, tärkeä vinkki miehelle. Mies seuraavan vinkin noudattaminen on pala kakkua. Do it.

Pukeutuminen on tapa osoittaa kunnioitusta sekä sinua itseäsi että muita kohtaan.

Jos olet menossa vaimosi tai tyttöystäväsi kanssa juhliin tai vietät joulua kotona, ota aina huomioon kumppanisi myös pukeutumisen suhteen. Tyyli on älykkäitä valintoja ja useimmiten kyse ei ole solmion väristä.

Kun vaimosi panostaa juhlapukeutumiseen, sinunkin kannattaa tehdä niin. Se on kohteliasta, kunnioittavaa. Ja kuka tietää, mihin panostaminen johtaa. Kyse on kunnioituksesta, hyvä mies!

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on mallikas joululahja herrasmiehelle, miehelle, isälle ja pojalle. Mutta sen voi ostaa myös naiselle.

Luukku 18: solmion solmiminen

Screen Shot 2014-12-18 at 1.37.04 PM

Oletko joskus ollut menossa työhaastatteluun, kesäjuhliin tai aamulla töihin, mutta ajautunut lähtiessäsi hikiseen kriisiin kravattisolmun takia? Tuttu suomalainen tarina. Siksi jo armeijassa jokaiseen alokastupaan on solutettu ainakin yksi särmä kaveri, joka osaa solmia solmion muille.

Arkielämässä miehen on kuitenkin osattava solmia kravattinsa itse. Mitä ikinä oletkin, älä ole mies, jonka solmiot solmii elämänkumppani.

Opin kravattisolmun kouluikäisenä. Katselin aikani isäni rutiineja ja pyysin häntä opettamaan. Aika kultaa muistot eli opin tietysti four-in-handin nopeasti ja vaivattomasti, kuten kuka tahansa 8-vuotias. Lapsuudesta on jäänyt yksi tyylioikku: en koskaan solmi solmiota kaulaan, vaan teen solmun silmämääräisesti arvioiden käsissä. Rusetin toki solmin suoraan kaulaan.

On olemassa kymmeniä kravattisolmuja. Tyylit.fi-saitin Atte kyseli aiemmin, kuinka montaa solmua suosittelisin. Vapaa tyyli -kirjassa esitellään on kolme tärkeintä, mutta yksi kravattisolmu riittää pitkälle.

Jos opettelet vain yhden solmun, opettele four-in-hand.

Alla olevassa taulukossa opetetaan myös kaksi muuta solmua. Four-in-handin voima on siinä, että se on helppo, ei liian pieni eikä liian suuri. Se sopii suurimpaan osaan kauluspaidoista. Muista, että solmusta tulee joka kerta vähän erilainen. (Älä myöskään ole mies, joka tekee solmun kerran ja käyttää aina samaa solmittua kravattia).

Kuninkaallisen kokoinen Windsor-solmu sen sijaan ei oikein sovi pieniin tai kapeisiin kauluksiin. Puoli-Windsor on hiukan isoveljeään kevyempi, mutta four-in-hand on aina voittava käsi.

Pikkuvinkki: juuri ennen kuin vedät solmun kireälle, tee solmion roikkuvaan osaan pieni kuoppa eli tie dimple, joka jää näkyviin solmun tyveen.

Miksi? Koska sprezzatura. Pienillä teoilla on suurta merkitystä miehen olemuksessa.

Screen Shot 2014-12-15 at 12.55.22 AM

 

 

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Kirjassa opetetaan kolme kravattisolmua ja äärettömästi asennetta.

Luukku 17: kuinka monta pukua mies tarvitsee?

Screen Shot 2014-12-09 at 11.28.06 AM

 

Kysymys ei kuulu, tarvitseeko mies puvun. Kysymys kuuluu: montako pukua mies tarvitsee?

Nopea ja helppo vastaus on yksi. Puku ei tee miestä, mutta kun puku on päällä, miehellä on mahdollisuudet olla parempi versio itsestään. Jos pukuja on yksi, monikäyttöinen, kaksinappinen ja tummansininen on paras. Se sopii tummaksi puvuksi, ja toisaalta takkia voi pitää farkkujen tai chinojen kanssa.

Mutta oikeastaan pukujen minimimäärä on kolme. Tummansinisen lisäksi kaappiin mahtuu ainakin yksi grafiitinharmaa puku. Kolmannen kohdalla ehdottaisin irrottelemaan rennommalla kuosilla: kesäisellä khakinruskealla, talvisella tweedillä tai vakosamettipuvulla.

Miesten kannattaa aina käyttää pukeutumisessa esikuvia. Puvun ostaja voi hakea inspiraatiota klassisista pukumiehistä ja heidän puvuistaan.

Marcello Mastroianni ja musta puku. Italialaisen elokuvan kultakauden tyylitaiturilla oli tapana tilata luottoräätäliltään tusina pukua vuodessa. Mastroianni oli tyypillinen roomalainen, jolle ulkomuoto oli tärkein mauste elämässä. Hän näytteli Federico Fellinin elokuvissa ohjaajan alter egoa, mutta ei huijannut ketään.

Mastroianni itse ei vaikuttanut epävarmalta lorvijalta valkokankaalla eikä siviilissä. Se on mittapukujen ansiota. Amerikkalaisen GQ-lehden mukaan Mastroiannilla oli periaate, jota hänen tosin ei ikinä tarvinnut alkaa noudattaa. ”Kun kaikki muut alkavat pukeutuvat hyvin, hyvin elegantisti, minä alan pukeutua kuin kerjäläinen.”

Cary Grant ja harmaa puku. Kun olet ostamassa pukua, sinun pitäisi oikeastaan viedä kauppaan Cary Grantin kuva. Mittatilauspukuihin luottanut Grant loi Hollywoodin miestähdille tyyliesikuvan, joka pätee edelleen. Näytä kaupassa Alfred Hitchcockin elokuvasta Vaarallinen romanssi tuttua kuvaa, jossa Grant juoksee pellolla pakoon pölytyskonetta ja reaktio on aina sama. Ai siinä on lentokonekin!

Wes Anderson ja samettipuku. Amerikkalainen ohjaaja Wes Anderson tunnetaan tyylikkäistä elokuvistaan. The Royal Tenenbaums, Steve Zissoun vedenalainen maailma ja Fantastic Mr. Fox ovat kaikki puhtaita tyylimaailmoja täynnä vakosamettia, tweediä ja kukkakuoseja.

Sama tyylipuhtaus näkyy Andersonin omassa pukeutumisessa. Hänen samettipukunsa (ja tweedpukunsa) ovat moitteettomia esimerkkejä rennosta tavasta pitää pukua. Ranskalainen farkkutehtailija Jean Touitou, A.P.C.-brändin luoja, on kuvaillut Andersonia mieheksi, jolla on täydellinen tyyli. Touitoun mukaan tyylikkäimmät ihmiset näyttävät aina siltä, että he eivät edes yritä. Sellainen on hyvin leikatun samettipuvun vaikutus.

Lopuksi todettakoon, että maksimimäärää miehen omistamille puvuille ei ole.

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on mallikas joululahja herrasmiehelle, miehelle, isälle ja pojalle. Puku ei tee miestä, mutta tyylikirja saattaa tehdäkin.

Luukku 16: herrasmies on aina valmiina

Screen Shot 2014-10-10 at 12.30.02 PM

Useimmat tyylikirjat kirjoitetaan herroille ja herrasmiehille. Kyseisissä kirjoissa tämä tarkoittaa klassisen tyylin jumalointia, silinterihattujen suosittelua ja eri pituisten tupakkatakkien vertailua.

Tosielämän herrasmiehelle tupakkatakeilla on vain vähän merkitystä. Oikeasti miehen tarvitsee tietää edellä mainituista asioista vain hyvin vähän. Liiallinen hienostelu vie herrasmiehen roolia väärään suuntaan, vaikka klassisissa tyylioppaissa on tietysti myös tärkeitä asioita.

Useimmiten herrasmiehenä oleminen on sitä, että mies tietää mitä tehdä  ja on valmis tekemään sen.

Vapaa tyyli -kirjaa ja tätä blogia ei kirjoiteta ”herrasmiehelle”, vaan miehelle, joka osaa tarvittaessa käyttäytyä herrasmiehen tavoin.

Esimerkkinä vaikkapa joulukuisessa Helsingissä nykyään tarvittava kapistus, sateenvarjo. Kun herrasmies järjestää juhlat, hänellä on aina lainata vieraille ainakin yksi sateenvarjo.

Alla kolme ajatusta käytännöllisen herrasmiehen elämästä.

”On hyvin vaikeaa olla herrasmies ja kirjailija.” W. Somerset Maugham

”Herrasmies ei koskaan ole töykeä tarkoituksetta.” Oscar Wilde

”Herrasmies antaa maailmalle enemmän kuin ottaa.” George Bernard Shaw

Herrasmiehenä olemisessa ei ole kyse silinterihatuista, vaan hyvin elämisestä. Herrasmiehes ja tyylikäs elämä sopivat yhteen, mutta liian hieno tai huikentelevainen ei kannata olla. Herrasmies osaa myös toimia. Kuten näyttelijätär Lana Turner on sanonut: ”herrasmies on ainoastaan kärsivällinen susi”.

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on kestävä joululahja herrasmiehelle, miehelle, isälle ja pojalle. Gentlemen prefer books.

 

Luukku 14: sprezzatura eli huoliteltu huolimattomuus

Screen Shot 2014-10-10 at 12.16.39 PM

 

Gianni Agnellilla oli tapana pitää rannekelloa paitansa hihan päällä. Tavan alkuperästä on monta teoriaa. Agnellin on epäilty kärsineen allergiasta, jonka takia hän ei voinut yksinkertaisesti käyttää kelloa ihoa vasten. Toisaalta hänen mittatilauspaitojensa hihojen uumoiltu olleen niin täydellisen tiukkoja, ettei edes ohut rannekello mahtunut alle. Kolmas on suosikkini: Fiatin pääjohtajana Agnelli oli niin kiireinen, että hänellä ei ollut aikaa ryhtyä kaivelemaan rannekelloa paidan hihan alta. Hän laittoi sen hihan päälle, jotta se on aina näkyvillä.

Jos matkustat Italiassa, huomaat monilla italialaisilla miehillä olevan pieniä persoonallisia tyylioikkuja. Kadulla vastaantuleva isoisä on pukeutunut päästä varpaisiin harmaisiin, mutta hänellä on neonoranssit silmälasit. Pukumies on jättänyt button-down-kauluspaidan kaulukset napittamatta. Kolmas tyyppi on tunkenut kirkkaanpunaiset nahkahansikkaat villakangastakin rintataskuun.

Kyseessä on sprezzatura, huoliteltu huolimattomuus.

Pukeutuminen on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen asia. Se on tapa ilmaista persoonallisuutta ja osoittaa, että kunnioitat sekä itseäsi että muita.

Italialainen Baldassare Castiglione oli poliitikko, diplomaatti ja kirjailija, eli suhteellisen kaukana suomalaisesta perusjampasta, mutta hänen ajatuksensa sopivat meille kaikille. Castiglione on italialaisen sprezzatura-käsitteen keksijä.

Castiglionen idea on, että tyylikkäinkään herrasmies – tai siis mies – ei saisi koskaan näyttää siltä, että yrittää liikaa. Hänen loisteliaisuutensa tulisi näyttää vaivattomalta ja luonnolliselta. Sprezzatura on harjoiteltua vaivattomuutta, joka muuttuu lopulta toiseksi luonnoksi, kun sitä tarpeeksi toistaa.

Sprezzatura on sitä, että mies loistaa, vaikka näyttää, ettei edes yritä. Se on rintataskuun kärsivällisesti taiteltu taskuliina, joka vaikuttaa sinne kiireessä tungetulta. Se on kirkuvan keltainen Ferrari-logo punaisessa autossa, mutta toisaalta myös Mikael Granlundin ilmaveivi ja Lasse Virenin kaatumisen jälkeinen nousu.

Sprezzatura on arjen peperoncinopippuria, läsnä italialaisessa taiteessa, tieteessä ja Rooman kaduilla. Sprezzatura on yksi Italian suurimmista lahjoista maailmalle. Yllätys tavanomaisessa, nerous kätkettynä rutiiniin. Oikku, josta tulee tapa.

Baldassare Castiglione kuoli jo vuonna 1529, mutta sprezzatura elää ja voi hyvin.

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on innostava joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Sprezzatura-takuu.

Luukku 11: testaa, oletko dandy!

Sinä olet dandy. Minä olen dandy. H&M:ltä eilen rusetin ostanut mies on dandy! Paitsi että alla olevan aukottoman tieteellisen Vapaa tyyli -testin perusteella emme olekaan kaikki dandyjä.

Screen Shot 2014-12-11 at 10.52.55 AM

Miehen ei ole pakko olla dandy lainatakseen dandyiltä sloganeita, asun huutomerkkejä tai elämänasennetta. Vaikka et hyppäisi suoraan silintereihin, ajoittain voi aina parantaa. Kuten Oscar Wilde on sanonut: ”on mahdotonta olla liian tyylikäs tai liian sivistynyt”.

Jos olet dandy tai kiinnostunut persoonallisista parroista, värikkäistä puvuista ja ihmeellisistä ihmisistä, suosittelen lukemaan kirjan I Am Dandy. Hyvä – toinen – kirjalahjavinkki pukeutumisesta kiinnostuneelle!

Teksti: Jani

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on huikentelevan käytännöllinen joululahja miehelle, isälle ja pojalle.

Luukku 9: neljä tapaa taitella taskuliina

Screen Shot 2014-12-09 at 11.29.35 AM

 

Taskuliinan käytössä on oikeastaan vain yksi sääntö. Kutsun sitä poliitikkosäännöksi: kaikki taskuliinalla saavutettu tyylikkyys on mahdollista nollata pitämällä puvun kanssa suunnatonta rannetietokonetta.

Muutenhan taskuliinan käyttö on helppoa. Sillä voi tuoda väriä ja persoonallisuutta pukuun tai irtotakkiin. Taskuliinan käytöstä on tullut niin yleistä, että puvuntakki ilman liinaa näyttää karulta. Tehokeino sekin!

Kun taskuliinaa käyttää, sen voi taitella kymmenillä eri tavoilla. Onneksi olkoon – sinun tarvitsee osata vain neljä.

1 Mad Men. Miten Don Draper taittelisi? Laita liina pöydälle. Mieluiten valkoinen tai hillitysti värikkäällä kantilla koristettu yksivärinen (mainitsinhan jo valkoisen). Taita liina kahtia ja uudelleen kahtia. Tee lisää suoria taitoksia tarvittaessa. Laita liina taskuun ja sovita suoraan linjaan taskunreunan kanssa.

2 Kolmio. Moni mies pitää taskuliinaa rintataskussa kuin serviettiä eli taskuliinaa näkyy enemmän kuin on fysiikan lakien mukaan mahdollista. Pieni vilautus riittää. Kolmio tuli tunnetuksi muun muassa John F. Kennedyn suosikkina. Aseta valkoinen liina pöydälle terävä kulma ylöspäin. Taittele kulmat oikealta ja vasemmalta keskelle. Taita alakulma keskelle. Taita lisää tarvittaessa. Asettele liina taskuun niin että näkyviin jää vain kolmion kärki.

Kas näin.

2ed978f0dce25960_landing

3 Puff. Nyt hypätään altaan syvään päähän! Pöyhkeä taitos, joka ei taida olla taitos olleenkaan. Sopii erityisesti kirjaviin silkkiliinoihin. Laita liina pöydälle. Poimi peukalolla ja etusormella liinan keskikohta hyppysiisi. Ota liinasta kiinni vapaalla kädellä niin, että umpinainen pää jää pallomaiseksi. Tunge liinan avonaiset reunat taskuun ja asettele pallo korskean pulleana rintataskuun. Asettele vapaasti fiiliksestä ja liinan kuvioinnista riippuen. Toisin sanoen, tunge liina rintataskuun – jatka päivääsi tyylikkäänä.

4 Vastapuff. Pöyhkeääkin röyhkeämpi taitos, joka vaatii harjoitusta. Mutta harjoitus tekee dandyn. Laita liina, mieluiten silkkinen, pöydälle. Poimi peukalolla ja etusormella liinan keskikohta hyppysiisi. Ota liinasta kiinni vapaalla kädellä niin, että umpinainen pää jää pallomaiseksi. Tunge pallomainen osa taskuun. Anna liinan kulmien kurottaa kohti taivasta.

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Kennedy: Google Life Archives

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on kannustava joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Sopii annettavaksi esimerkiksi taskuliinan kanssa.

Luukku 7: voiko pipo olla tyylikäs?

Voiko pipo olla tyylikäs? Odotapa hetki. Kysyn Steve Zissoulta.

still-of-bill-murray-and-anjelica-huston-in-the-life-aquatic-with-steve-zissou-large-picture

Tuskin mikään yksittäinen vaatekappale on jäänyt niin pahasti paitsioon modernin miehen pukeutumisessa kuin hyvä hattu. 1960-luvulle asti miehiä ei juurikaan nähty ulkosalla paljain päin – eikä sisällä hattu päässä.

Nykyään tilanne on päinvastainen: harvoin näkee knallia, fedoraa tai edes stetsonia kaupungilla, mutta jokaisessa kahvilassa tuntuu olevan pari kolme aikuista miestä pipo päässä.

Mutta onko pipo tyylikäs? Steve Zissou sanoo kyllä. Jacques Cousteau sanoo oui. Myönnän olevani jäävi ja kirjoittavani tätä pipo päässä Punavuoressa. Oikein käytettynä pipo voi olla hyvinkin tyylikäs. Merihenkisen Cousteau-pipon vetovoima on maailmanlaajuinen.

Listasin Vapaa tyyli -kirjassa kolme parasta väriä Cousteau-pipolle. Lista on edelleen ajankohtainen.

1 Punainen. Legendaarinen Jacques Cousteau piti aina punaista. Punainen on huomioväri, joka sopii loistavasti yhteen sekä valtameren että chambraypaidan sinisen kanssa.

2 Punainen. Myös Steve Zissou luottaa punaiseen. Toinen merkittävä syvien vesien seikkailija, vaarallisten tilanteiden mies ja valtameritutkija Zissou yhdisti Cousteaun tapaan punaisen pipon taivaansiniseen paitaan tai uimahousuihin – ja myös tummaan pukuun.

3 Punainen. Suomalaisen Makian klassikko on punainen Calypso-pipo. Sattumalta punainen pipo on loistava joululahja, jos pehmeät paketit ovat sinun juttusi.

Teksti: Jani

Kuva: Wes Andersonin elokuvasta Steve Zissoun vedenalainen maailma.

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on persoonallinen joululahja merimiehelle, isälle ja pojalle. Se sopii miehelle kuin pipo päähän.

Luukku 6: persoonallinen juhlapukeutuminen

Kun Linnan juhlien kommentaattori kuvailee vieraan pukua ”persoonalliseksi”, hän tarkoittaa rumaa. Aidosti persoonallinen, oman persoonan parhaita puolia korostava pukeutuminen onkin vaikeaa. Erityisen haastavaa se on miehille.

Kannustan rikkomaan pukeutumissääntöjä. Virallisten juhlien pukukoodi on kuitenkin se, jota kannattaa rikkoa todella varoen. Suomen itsenäisyyspäivänä erityisesti kannattaa harjoittaa laumakäyttäytymistä. Pukukoodin noudattamisessa on kyse isännän ja emännän ja juhlan hengen kunnioittamisesta. Vanha frakkiviisaus kuuluukin: kun kaikki miehet ovat pukeutuneet samalla tavalla, miehet erottuvat hyveiden ja paheiden perusteella. Persoona ratkaisee!

Persoonallisuutta voi silti aina ilmaista pukeutumisella – myös Linnan juhlissa.

Muutama vuotta sitten minusta olisi tuntunut yllättävältä kirjoittaa tyyliblogiin Duudsoneista. Heitä ei erityisemmin tunnettu tyylimiehinä. Säännönrikkojina kyllä, tyylimiehinä ei.

Ajat muuttuvat. Vuosi sitten Duudsonit astelivat tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle tuunatuissa kansallispuvuissaan ja räjäyttivät vaihteeksi pankin.

Pukukoodina Linnan itsenäisyyspäivän juhlissa on frakki, mutta myös tumma puku ja kansallispuku käyvät. Duudsonit olivat valinneet asuikseen oman tulkintansa pohjalaisesta kansallispuvusta. Kirjoitin taannoin, että Duudsoneilla on kaksi kansallispukua: aataminasu ja asu, joka näkyy alla olevassa kuvassa. Olen iloinen, että he tällä kertaa valitsivat jälkimmäisen.

kuva (20)

Duudsonien asuvalinta on täydellinen esimerkki siitä, miten miehen juhlapukeutumisessa voi soveltaa sääntöjä. Vähän perinteitä, paljon persoonaa ja jotain suomalaista designia eli gTIE:n asusteet. Voittava kombinaatio!

Duudsonien juhla-asu ei tietenkään ole kopioitava tyyli. Se on kannustava esimerkki. Oli kyseessä aataminasu ja frakki, aina löytyy tapa korostaa omaa persoonallisuutta.

Teksti: Jani

Teksti on muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on persoonallinen joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Se sopii myös asusteeksi.

Luukku 5: käytännöllisiä asusteita miehelle

Screen Shot 2014-10-10 at 12.30.24 PM

 

Persoonallinen tyyli on sitä, että mies tietää oman punch linen tuttuun vitsiin. Miehelle asusteet voivat olla joko tyylin huutomerkkejä, asun punch linejä tai asioita, joita ilman elämä on huomattavasti vaikeampaa.

Tyylikalenterin viidennessä luukussa listaan viisi käytännöllistä asustetta, jotka mies tarvitsee.

1 Salkku. Saatat hyvinkin olla reppumies. Toivottavasti et ole muovipussimies. Mutta kun kyse on bisneksestä, kannattaa joskus olla salkkumies. Salkkuja on monenlaisia: yhdelle sopii Filson, toiselle Mulberry. Salkkua ei tarvita joka päivä, mutta kun salkkua tarvitaan, muovipussi ei käy.

2 Kynä. Oli kynäsi Parker tai Montblanc, pidä sitä aina mukana. Brooklyniläiskirjailija Paul Auster kirjoittaa oppineensa vuosien saatossa ainakin yhden asian. Jos kantaa kynää mukanaan, on täysin mahdollista, että jonain päivänä alkaa käyttää sitä.

3 Muistikirja. Sinulla on puhelin, sinulla on tabletti, sinulla on tietokone. Älä ota riskiä, kanna mukana myös pientä muistikirjaa. Sen sijaan, että kysyt kavereiltasi Facebookissa ”mikä on paras äppi mindmäpeille”, voisit olla jo piirtämässä. Kynähän sinulla on jo. Plus: muistikirjasta ei lopu akku. Itse ainakin olen niin perinteinen, että parhaat ideat kirjoitan paperille.

4 Iskuporakone. Se ei ole asuste, mutta kuka ei tarvitse iskuporakonetta? Itse asiassa niitä tarvitaan monia erilaisia. Parasta olisi, jos työkaluille olisi oma huone.

5 Aurinkolasit. Muista, että tulevaisuus on kirkas ja siellä on pakko pitää aurinkolaseja. Joku sanoi,  ettei kannata sijoittaa tavaroihin, jotka on helppo hävittää tai rikkoa. Epäilen, että hän hävittää ja rikkoo tavaroita, koska on tuijottanut aurinkoa liian usein ilman aurinkolaseja. Sijoita klassikoihin kuten Ray-Banin Aviatoreihin, Wayfarereihin tai Persolin malleihin 649 tai 714.

Teksti: Jani

Kuvitus: Rami Niemi

Kuva ja teksti muokattu Vapaa tyyli -kirjasta. Miehen tyyliopas Vapaa tyyli on käytännöllinen joululahja miehelle, isälle ja pojalle. Se sopii myös asusteeksi.