Tagged: miehen tyyli
Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin
Tänään juhlittiin kirjoittamani Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan julkaisua. Kirjailijan kannalta tälläinen on unelmaprojekti monellakin tapaa. Elämä on yksinkertaisesti kiehtovaa Duudsonien matkassa. Kirjassa avataan näiden viihdetaiteilijoiden elämästä kokonaan uusia puolia. Tarina, joka nyt kerrotaan, on suomalaisittain ainutlaatuinen. Ja minä? Pääsin haastattelemaan mielenkiintoisia tyyppejä Jeff Tremainesta Renny Harliniin – sekä Suomessa että USA:ssa.
Duudsonien tarinassa on jotain rohkaisevaa ja arvokasta, jonka soisin leviävän laajalle: tärkeintä on ystävyys ja luottamus siihen, että kaikki on mahdollista. Unelmia voi toteuttaa, jos on valmis tekemään töitä. Duudsonit todella uskovat siihen ja toimivat sen mukaan.
Matkalla tulee ihan varmasti epäonnistumisia, totta kai. Luota minuun, minulla aiheesta satoja tunteja haastattelumateriaalia: suurten onnistumisten taustalla on aina epäonnistumisia – intohimoa, kovaa työtä ja väsymätöntä uskoa omaan tekemiseen.
Mitä Duudsonien tyyliin tulee, kunnioitan heitä suuresti. Olisi mielenkiintoista tarkastella jatkossa härmäläistä rock and roll -tyyliä tarkemminkin. Olen sentään kirjoittanut kirjan myös siitä, että tyylissä on enimmäkseen kyse asenteesta. Duudsoneilla sitä riittää. Hehän varastivat show’n viime joulukuussa tasavallan presidentin vastaanotolla asuilla, jotka ovat puhtaasti Vapaan tyylin henkisiä. Pukukoodin mukaisia, mutta täysin omaa persoonaa ilmaisevia.
Fun fact: Duudsonit kiinnittävät pukeutumisessaan erittäin paljon huomiota yksityiskohtiin. Vyöt kiinnostavat. Helavyöt erityisesti.
Loppuun kysymys: jos olet lukenut Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin -kirjan, mitä pidit?
Koomikko laihtui, näyttää hyvältä puvussa
Viikon hämmentävin viihdeuutinen oli, että suosikkikoomikkoni Zach Galifianakis on laihtunut. Reilusti. Ehkä 20 kiloa? Hän on aloittanut terveellisen elämän. Tehnyt sethrogenit tai jonahhillit. Parantanut tapansa. Lopettanut juomisen. Kaikki asioita, joita koomikon ei ikinä pitäisi tehdä. Vitsi vitsi.
USA:n GQ uutisoi aiheen tyylin näkökulmasta. ”Zach Galifianakis loses a bunch of weight, looks great in a suit”. Puku ehkä istuu nyt paremmin, mutta eihän se ole olennaista. Minuun iski paniikki. Koomikon laihtuessa paino ei yleensä lähde läskistä. Koomikon laihtuessa ensimmäisenä lähtee hauskuus.
Galifianakisilta se ei ole ainakaan vielä lähtenyt. ”Teen kuolemaa”, Galifianakis vastasi punaisella matolla E!:n toimittajalle, joka kyseli laihtumisen syytä. Ymmärrettävästi jatkokysymys ei enää liittynyt aiheeseen.
Järkytystäni lievensi se, että Galifianakisin vanha yhden miehen show oli vihdoin ilmestynyt Netflixiin. Siinäkin sivutaan muuten tyyliaihetta. Showssaan Galifianakis on pukeutunut taivaansinisen Ralph Lauren -pooloon, joka on liian kireä. Hän kertoo paitaa ostaessaan halunneensa ylleen jotain, joka ”korostaa hänen alkoholismiaan”. Budum-tsih.
Vuonna 2006 San Franciscossa nauhoitettu Live at the Purple Onion on rönsyilevä katsaus Galifianakisin vanhempaan materiaaliin. Olen jäävi, koska olen fani, mutta suosittelen tätä katsottavaksi välittömästi. Galifianakis tunnetaan Hangover-elokuvista ja hienostuneesta haastatteluohjelmastaan Between Two Ferns with Zach Galifianakis, jossa hän on haastatellut muun muassa Barack Obama -nimistä miestä.
Parhaimmillaan hän on lavalla yhdistelemässä onelinereita ja pidempiä performansseja. Skinny Zach, odotamme seuraavaa siirtoasi.
Teksti: Jani
Ohjeita miehelle: hihan pituus
Halusin kirjoittaa rennon pukeutumisoppaan, joka innostaa ja opettaa pukeutumisen kulttuuria, mutta tosikkomaista hifistelyä vältellen. Syntyi Vapaa tyyli. Achievement unlocked!
Vapaa tyyli – miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan on loistava isänpäivälahja tai lahja isälle, pojalle ja miehelle jouluksi. On ollut ilahduttavaa, että myös naiset ovat ottanut kirjan vastaan niin innostuneesti. Kyllähän kirja miesten tyylistä kuuluu jokaiseen kirjahyllyyn.
Yhdellä kirjalla ei kuitenkaan saatu jokaista paidankaulusta vähemmän kiristäväksi tai toimivimpia paidan ja solmion väriyhdistelmiä iskostettua miesten mieleen. Uusia pulmatilanteita tulee eteen joka päivä. Ei hätää, YMT auttaa.
Olemme Elinan kanssa pohtineet paljon, mikä on blogimme tärkein tehtävä. Uskomme, että miesten pukeutumisesta voisi kirjoittaa suomeksi enemmän. Tämäntyyppinen blogi sopisi useammankin suomalaisen lifestyle-lehden tai median kylkeen – ja mielellämme niitä tekisimmekin.
Tärkein tavoitteemme on edistää pukeutumisen kulttuuria ja jalostaa (Yhden) miehen tyyliä.
Siksi jaan jatkossa myös konkreettisia vinkkejä miehen pukeutumiseen liittyen. Lainaan tuttuja tekstejä kirjasta, mutta päivitän, kehittelen ja sovellan niitä tarpeen mukaan. Jotkut kysymykset ovat isoja, jotkut pieniä.
Heti aluksi vedän ässän hihasta.
Millainen on oikea hihan pituus?
Aloitetaan perusasioista. Miehen puvuntakin paidanhihaa tulisi näkyä noin puolitoista senttiä, mutta mittanauhaa ei tarvita. Tärkeintä on, että hihaa näkyy! Muuten takki näyttää auttamatta liian isolta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista miehistä käyttää takkeja, joissa on liian pitkät hihat.
Katso yllä olevaa kuvaa. Mitä näet?
Vasemmalla on oikean pituinen hiha. Oikealla tyypillinen suomalainen puvuntakin hiha. Keskimmäinen takki vähän lyhyt.
Tämä ei ole niinkään sääntö vaan ystävällinen ehdotus: paidan hihan tulisi yltää ranteessa juuri siihen kohtaan, josta kämmen alkaa ja peukalo kaartuu. Jos paidanhiha on liian lyhyt, takki on se, joka vaikuttaa pitkältä. Puvuntakin tulisi tosiaan olla paidanhihaanoin puolitoista senttiä lyhyempi. Jos olet onnekas, tätä sinun ei välttämättä edes tarvitse muistaa, koska laadukkaan vaatekaupan myyjä osaa työnsä ja neuvoo lyhentämään liian pitkän hihan.
Mitä paitaan tulee, haaste saattaa olla myös liian pitkä hiha. Kun ostat sinulle uusia paita- tai takkimerkkejä netistä (ilman että pääset kokeilemaan paitoja), pidä huolta, että sinulla on puhelimen muistiossa osaavan ompelijan tai räätälin numero. Hihan lyhentäminen on suhteellisen helppo toimenpide.
Talven lähestyessä on turvallista laukoa totuuksia lyhythihaisista kauluspaidoista. Lyhythihaista kauluspaitaa solmion kanssa voi pitää vain yhdessä työpaikassa. NASA:lla.
Vapaa tyyli Blue Wingsissä
Leaving, on a jet plane! Finnairin Blue Wings -lehden lokakuun numero keskittyy muotiin. Kansijuttu käsittelee syksyn suomalaista muotia. Jutun runkona käytetään kahta kirjaa: Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -teosta ja minun Vapaa tyyli -kirjaani. Inspiraatiota kirjoista ja tietokirjailijat asiantuntijoina? 10 000 Finnair-pistettä, Blue Wings! Mahtava juttu. On kunnia olla mukana.
Pääsin stylisti Mila Pentin kanssa valitsemaan kirjan maailmaan sopivia miesten vaatekappaleita suomalaisvalmistajien syksyn mallistoista. Mukana on Samujia, Saint Vacantia, Makiaa ja vaikka mitä. Lehti on luettavissa tietysti Finnairin koneessa, mutta myös täällä.
Hyvän mielen vaatekaapin kautta pohditaan naisten muotia ja Vapaa tyyli tietysti keskittyy miesten puolelle. Hauska projekti! Lisää näitä.
YMT: Atte

Atte, 28, on kansainvälisen tyyliskenen suomalainen supersankari. Päivisin juristi, iltaisin maailmalla tunnettu bloggari. Hänen bloginsa DressLikeA tavoittaa laajan lukijakunnan, eikä ihme. Englanniksi kirjoitettu blogi on kuin Atte itse: klassisen tyylikäs, perusteellinen ja äärimmäisen johdonmukainen. Lisäksi hänen näkemyksiinsä voi tutustua suomenkielisellä Tyylit.fi-sivustolla, jonka perustajiin Atte kuuluu.
Paljon matkustava Atte on vakiokasvo muun muassa internetin Pitti Uomo -raporteissa. Hän edustaa aiemmin jututtamamme Jensin kanssa nuorta kaartia, joka muuttaa mielikuvaa suomalaisesta miehestä pukeutujana. Nämä kundit ovat sisäistäneet tyylin syvimmän olemuksen ja toteuttavat sitä joka päivä – ilman vapaapäiviä.
Esikuvinaan heillä on italialaisia ja japanilaisia alan veteraaneja, joiden tyylikkäästä elämästä poimitut vaikutteet sovelletaan luontevasti käytännölliseen, pohjoismaalaiseen elämäntapaan.
Vaikuttavaa kaikissa nuorissa suomalaisissa on ilmiselvän tyylikkyyden lisäksi tiedon määrä ja pukeutumisen kulttuurin syvällinen ymmärtäminen. Muoti on sitä, että sinut huomataan. Tyyli on sitä, että sinut muistetaan.
World class.

Miten kuvailisit omaa tyyliäsi?
Yksinkertainen ja mukautuva. Oma tyylini on hyvin paljon päivästä ja tapahtumasta riippuen vaihteleva, mutta sen lähtökohtana voisi pitää fraasia ”whatever you wear, always dress to kill”, joka on myös DressLikeA-blogin kantava teema.
Mitä se käytännössä tarkoittaa? Riippumatta onko päällä verkkarit, puku tai jotain muuta, vaatteiden tulisi olla sellaiset, että niissä tuntee olonsa kotoisaksi, luottavaiseksi ja edustavaksi. Oma tavoitteeni on aina pitää tyylini tilaisuuteen sopivana.
Töissä – silloin kun siihen on tarvetta – pukukoodi on varsin formaali, töiden ulkopuolella nykyään enemmän ja enemmän kasuaali. Vielä reilu pari vuotta sitten oma tyylini sisälsi paljon värejä ja esiin pomppaavia yksityiskohtia, ja vaikken ole niistä vieläkään missään nimessä kokonaan luopunut, olen kulkenut oman tieni oppimaan, että yksinkertainen on kaunista. Kaiken kaikkiaan pukeutumisen pitää olla hauskaa ja itseä miellyttävää, sitä pyrin omassa tyylissäni noudattamaan.

Miten kiinnostuit tyylistä?
Alunperin kiinnostus lähti kotoa. Mutsi piti huolen, että jos mentiin vierailulle jonnekin, tai juhliin, ulkoasu oli aina huoliteltu. Ala-asteen lopulla kiinnostus kasvoi vielä enemmän, ja tuli otettua vaikutteita broidin pukeutumisesta. Varmaan innostusta ruokki ylä-asteella ja lukiossa kerätyt “vuoden trendi-” ja “vuoden metroseksuaali” -tyyppiset palkinnot…
Niin sanotun siistimmän pukeutumisen ja klassisen tyylin osalta oma vaikutuksensa on varmasti ollut sillä, että olen aina halunnut päätyä ammattiin, jossa nyt työskentelen eli juristiksi.
Ylä-asteelta lähtien TV-sarjojen ja mielikuvien kautta syntyi kiinnostus sillä alalla normina toimivaa, siistimpää ja samalla myös klassisempaa pukeutumista kohtaan. Mutta siihen suuntaan, mitä oma tyyli tällä hetkellä on, se kehittyi varmasti siellä lukion lopun ja opiskelujen aloittamisen aikoina, kun kuvaan tuli muotilehdet, blogit, nettisaitit ja niin edelleen.
Mikä vaikuttaa pukeutumiseesi eniten?
Pyrin löytämään inspiraatiota kaikkialta. Ihmiset kaduilla, miehet Pitti Uomossa, Milanossa tai New Yorkin muotiviikoilla, matkustaminen sekä värit ja yhdistelmät, joita yleisesti näkee ympärillä. Pitää pitää silmänsä auki. Suurin osa inspiraatiosta tällä hetkellä tulee kuitenkin varmasti blogeista, lehdistä sekä menswear-foorumeilta. Jokainen matka Firenzeen ja Pitti Uomoon tuo mukanaan huikean määrän ideoita ja inspiraariota.
Erilaisten tyylien ja valintojen näkeminen inspiroi, mutta tuo myös mukanaan seikan, joka kaikkien tulisi muistaa ja jota itse pyrin aina painottamaan.
Inspiraation hakeminen ja oman tyylin kehittäminen ei ole sama asia kuin jonkun toisen tyylin kopioiminen. Ensimmäisenä pitää tutkia ja opiskella, sen jälkeen oppia ja ymmärtää ja viimeisenä nämä huomioiden tehdä omat valinnat. Jos nuo prosessit on tehnyt ja on vielä ymmärtänyt näkemänsä ja läpikäymänsä, on oman tyylin löytäminen varsin pitkällä. Kaikki tyylit eivät sovi kaikille.
Mitkä ovat suosikkibrändejäsi ja miksi?
Mitä enemmän olen alkanut panostaa pukeutumiseen ja löytänyt merkkejä, mitä enemmän olen tavannut skenessä vaikuttavia ihmisiä, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan merkkejä, joiden historiassa tai tarinassa on jotain kiinnostavaa. Myös se vaikuttaa, kun tunnen merkkien takana olevat ihmiset. Se tuo aina oman lisänsä, jos vaatteen suunnitelleelta tai sen valmistuksessa mukana olleelta kuulee, mistä homma on saanut alkunsa ja inspiraationsa.
Irtotakki- ja pukupuolella suurin osa suosikkimerkeistä ja valmistajista tulee kuitenkin Italiasta: Lardini, Caruso, Tombolini, G.Abo Napoli ja Lubiam muutamia mainitakseni.
Lisäksi arvostan uusia merkkejä, joissa ihmiset ovat rohkeasti lähteneet toteuttamaan omia intohimojaan ja haaveitaan. Näistä esiin voisi nostaa mm. vasta pari vuotta toimineen, mutta jo nyt yhdeksi laadukkaimmista asustevalmistajista nousseen Viola Milanon sekä australialaisen, kenkkin ja asusteisiin keskittyvän Christian Kimberin.
Jos löydän hyvän valmistajan ja merkin, pyrin pysymään siinä varsin tiukasti kiinni. Tällaisia ovat mm. asustepuolella Drake’s of London ja kengissä Alfred Sargent sekä Carmina, joissa kaikissa yhdistyvät laadukas työnjälki, laadukkaat materiaalit sekä silmää miellyttävä estetiikka.

Millaisia tyyliesikuvia sinulla on?
On paljon persoonia, joiden tyyliä arvostan ja ihailen suuresti. Yksittäisistä ihmisistä esiin voinee nostaa esimerkiksi nimet Ezio Mancini, Renato Plutino, Alessandro Squarzi, Yukio Akamine, Jeremy Hackett, Brunello Cucinelli, Alberto Scaccioni, Patrick Johnson, Agyesh Madan, Antonio Ciongoli.
Lisäksi arvostan tyyppejä, jotka pystyvät ”omimaan” jonkun yksittäisen detailin omaksi tunnistettavaksi tavakseen. Mainintana nyt vaikka Drake’s of Londonin perustaja Michael Draken tapa pitää aina lilan värisiä sukkia.

Tyylisääntö, jota ehdottomasti noudatat?
Pyrin noudattamaan pukukoodianiin pitkälle kuin mahdollista – jos sellainen on tilaisuuteen annettu. Toki mahdollisen pukukoodin sisälle rakennetun liikkumavaran voi aina käyttää, mutta juhlien isäntää, etikettiä ja mahdollisesti annettua pukeutumistoivetta pyrin kyllä kunnioittamaan.

Tyylisääntö, jota rikot?
Onhan niitä… Ehkä yleisimpänä tyylirikkona voisi pitää sukkien unohtamista. Kesällä, jos ei ole pakko, niin sukat jäävät kyllä pukematta, oli päällä sitten tennarit ja shortsit tai vaikkapa puku. Tyylisäännöt ovat aina sidonnaisia aikaan ja kontekstiin. Hyvänä esimerkkinä ”no brown in town”, jolla ei nykypäivän Suomessa esimerkiksi ole mitään merkitystä, vaikka sitä ehkä tietyt tahot esimerkiksi Lontoon pankkiiripiireissä vielä noudattavatkin.
Pukeutumiseen liittyvät säännöt on hyvä tuntea, koska silloin niitä voi tietoisesti rikkoa. Näin on kai joku kirjailijakin joskus sanonut.

Mikä on miehen tärkein vaatekappale?
Puku. Jokainen mies tarvitsee vähintään yhden kunnon puvun. Vaikka työskentelisi alalla, jossa pukua ei tarvitse käyttää, jokaiselle tulee eteen tilaisuuksia ja juhlia, joissa pukuun pukeutuminen on lähtökohta. Tästä johtuen jokaisen miehen tulisi myös ymmärtää sijoittaa hyvään pukuun. Sitä, että käyttää pukua harvoin, ei pidä käyttää tekosyynä huonosti istuvan tai huonosti tehdyn puvun ostamiseen. Tuolloin jokainen kerta kun puvun joutuu päällensä laittamaan, se ahdistaa. Jos puku istuu hyvin päälle, on tehty laadukkaista materiaaleista ja viimeistelty huolella, siinä on yksinkertaisesti mukavampi olla. Käytti sitä sitten päivittäin tai kerran vuodessa.
Oman vaatekaappini tärkein yksittäinen vaate on tällä hetkellä jo useamman vuoden ikään ehtinyt Caruson tummanisininen, hyvin yksinkertainen ja kevytrakenteinen villapuku. Kyseinen puku on palvellut kuuliaisesti niin töissä, juhlissa kuin vapaa-ajalla ja mikäli en jonain aamuina keksi, mitä laittaisin päälleni, turvaudun siihen. Pehmeä hartialinja ja paikkataskut tekevät kyseisestä puvusta helposti sopivan rennompaankin tilaisuuteen, mutta toisaalta hyvin tummansinisen värin ja istuvuuden ansiosta se sopii yhtälailla myös tummaa pukua vaativiin tilaisuuksiin.
Jos en haluaisi, en tarvitsisi muita pukuja.

Mistä yleensä ostat vaatteesi?
Enemmän ja enemmän olen pyrkinyt siirtymään omien hankintojen osalta suosimaan kotimaisia kivijalkaliikkeitä. Toki edelleen tulee tehtyä paljon hankintoja netistä, mutta kun tietää miten hankalaa Suomessa on tämän alan liikkeitä ja toimintaa pyörittää, niin pyrin tekemään mahdollisimman paljon homman tukemiseksi. Ja tässäkin vaikuttaa se, että kun vaatteet hankkii ihmisiltä jotka tuntee ja joiden kanssa on tekemisissä, niistä saa irti vielä paremman fiiliksen.
Nettikauppojen osalta kehotan jokaista käymään tsekkaamassa tyylit.fi-foorumilta löytyvän, verkkokauppoihin keskittyneen ketjun. Uskon, että siellä on #menswearin, mutta myös katutyylien ystäville sellaisia vinkkejä, erityisesti pienempiä italialaisia putiikkeja, joista moni ei ole kuullutkaan. Yksittäisenä vinkkinä juuri avattu Rose&Bornin nettikauppa kannattaa katsastaa. Lisäksi olen kuullut huhuja, että eräs Bulevardilla sijaitseva suomalainen putiikki on myös avaamassa omaa nettikauppaansa, joten sitä odotellessa.

Suosikkikauppasi?
Suomessa sijaitsevista kivijalkakaupoista ehdottomasti Vaatturiliike Sauma, jota pikkuhiljaa voisi alkaa kutsua omalla kohdalla jo toiseksi olohuoneeksi, sen verran usein tuntuu tie liikkeen ovesta sisään vievän. Lisäksi Helsingissä sijaitsevat Schoffa ja My o My ovat vahvoja suosikkeja.
Muualta Tukholmassa sijaitseva Rose&Born, Lontoosta löytyvä Trunk Clothiers sekä New Yorkiin keväällä avattu The Armoury. Ja Uniqlo. Sitä parempaa ”perustavarakauppaa” ei ole. Jos matkakohteesta löytyy Uniqlo, tie vie sinne.

Matkailu: mitkä kaupungit maailmalla ovat oman tyylilistasi kärjessä ja miksi?
New York ja Lontoo. Valinnat ovat ehkä vähän tylsät, mutta molemmissa kaupungeissa on tyylit kohdallaan, oli sitten kyse vaatteista, ruuasta, juomista tai ihan vaan yleisestä meiningistä. Lisäksi molemmista kaupungeista löytyy äärimmäisen kattava valikoima niin isoja tavarataloja kuin pienempiä tiettyyn genreen keskittyneitä putiikkeja, joista voi löytää etsimänsä, oli se sitten oikeastaan mitä vain.
En ole koskaan vieraillut Aasiassa, mutta erityisesti Tokio ja Soul sieltä suunnalta kiinnostavat. Japani ja Etelä-Korea ovat ainakin verkossa ja lehdissä nähdyn perusteella paikkoja, joissa tyylit on hallussa ja siellä ollaan niin sanotusti todella syvällä pelissä.

Mikä on mottosi?
Whatever you wear – always dress to kill.
Grazie, Atte!
Kuvat: Elina
A word in English
YMT has been a Finnish style blog for one reason. I always felt that Finland needs all the talk about style it can get – in Finnish.
Every now and then Elina and I do get questions in English. And we’ve interviewed a couple of cool dudes in English. We even post randomly in English. Like now.
But writing in Finnish has been the rule and probably will still be the rule.
Yet magic happens when you break the rules. So let’s do a quick recap of YMT in English and feature our English-speaking friends. (All in all we are very grateful to have met such wonderful people.)
Summer break over – let’s do this.
Ben, a creative juggernaut from Los Angeles
”As far as my favorite fashion era goes I think early 20th century men’s wear, both formal and casual appeal to me because they had to serve the dual purpose of looking sharp in an emerging modern world. At the same time they had to be very functional in the natural environment, which still surrounded humanity at that transitional time.
They had to look good while being rugged and sturdy at the same time. That’s how I like my clothes.
An interesting side note is that my my great grandfather and his brothers sold Gold Rush era work clothes in San Francisco in the early 20th century. They competed with Levi’s. Funny enough that whole style is coming back here in Los Angeles.”
Alistair, a photographer from London
”Watching movies always influences what I wear for sure. Wes Anderson movies are a good example of this. Music I love but it doesn’t really affect the way I dress.”
Lincoln, a designer from Helsinki

”As long as you have an excuse – legitimate or not – you’re never overdressed for any occasion.”
Here’s a bonus style tip from Yuki Matsuda, founder and designer of Yuketen and Monitaly.
”I always try to wear something Native American.” Can you spot the Native American in his Pitti outfit from last summer?
Words: Jani
Images: Elina
Suuntaa Saumaan
Jos miesten tyyli kiinnostaa, alennusmyynnit ovat oiva tilaisuus päivittää vaatekaapin sisältöä kaksi kertaa vuodessa. Jos olisin Suomessa, suuntaisin Helsinkiin ja Bulevardille.
Alennusmyynneissä kannattaa pitää pää kylmänä ja ostaa vain sellaista, mitä muutenkin ostaisi. Miehen kannattaa pitäytyä klassikoissa ja täydentää varastojaan.
Maanantaina alkoi yksi Helsingin tärkeimmistä aleista. Juuri Pitti Uomosta palannut Sauman jengi tiedotti alen alkamisesta Instagramissa.
YMT:n juhannustaika
Hyvät ystävät, on YMT:n ensimmäisen perinteisen juhannustaian aika.
Uuden suomalaisen kansanperinteen mukaan nyt kannattaa piilottaa Vapaa tyyli -kirja miehen tyynyn alle.
Kun vaimo tai muu partneri laittaa juhannusyönä Vapaa tyyli -kirjan miehensä tyynyn alle, seuraavissa sukujuhlissa mies osaa valita itse omat vaatteensa, näyttää yllättävän tyylikkäältä ja kaikki ovat tyytyväisempiä. Toimii!
Taianomaisen hauskaa juhannusta,
Jani
Kolme kauppaa Firenzessä
Kesäkuussa kukkoillaan yksi MM-turnaus, jossa Italia voittaa aina. Pitti Uomo -messut järjestetään Firenzessä 17.–20. kesäkuuta.
Viime kesän Pitti-reissulta muistin tarinan kolmesta kaupasta. Luisa Via Roma, Eredi Chiarini ja Raspini ovat firenzeläisiä instituutioita. Tai kaksi on – ja yksi oli.
Kolme liikettä sijaitsevat kaikki saman Via Roman varrella Firenzen ydinkeskustassa. Ne reagoivat maailman taloustilanteeseen ja kuluttamisen muutoksiin hyvin eri tavoin. Myös tulokset ovat erilaisia.
Raspinin vaateliike oli firenzeläisen miesten tyylin komentokeskus. Täydellinen sijainti. Taidokkaasti, firenzeläisen tylyllä silmällä valittu hienostunut valikoima maailmalta sekä miesten että naisten mallistoista. Täsmäsisäänostettu kenkäosasto. Vaarallisen ruskettuneet myyjät talvellakin. Inspiroiva paikka keskustella tyylistä myös miesten osastolla.
Raspini oli minulle myös tunteellinen paikka: kun menimme Fiesolessa naimisiin, vaimoni hääpuku löytyi Duomon liikkeestä.
Mutta kun kuluttajien tarpeet ja tavat muuttuivat, Raspini ei muuttunut mukana. Maailmantaloutta on turha syyttää, kun passiivisuus ja vanhanaikainen bisnesnäkemys kostautuvat. Raspinilla oli parhaimmillaan neljä liikettä Firenzen keskustassa, mutta ei kauppaa verkossa.
Lippulaivakauppa Duomon kupeessa suljettiin viime syksynä ja nyt kaikki Raspinit ovat historiaa.

Entä Raspinia vastapäätä sijaitseva miestenliike Eredi Chiarini? Sekin on firenzeläinen instituutio. (Onko Italiassa muuta kuin instituutioita?)

Eredi Chiarini on perustettu jo vuonna 1884, mutta yhdistää tänäkin päivänä sujuvasti italialaisen räätälitaidon ja englantilaiset (Church’s) ja amerikkalaiset (Ralph Lauren) vaikutteet. Se on reagoinut uuden ajan haasteisiin Raspinia aggressiivisemmin.
Tyylimatkaajalle Eredi Chiarinin miesten liike Via Romalla onkin nyt yhtä tärkeä etappi kuin Raspini joskus oli. Yhteensä liikkeitä on Firenzessä neljä, mutta Via Roman liike on tärkein. Harvassa paikassa kiteytyy firenzeläinen tyyli yhtä vaivattomammin. Millainen tyyli? Vanha Sartorialist-kuva Eredi Chiarinin myyjästä kiteyttää sen parhaiten.
Raspini ei koskaan avannut nettikauppaa, ja se koitui yrityksen kohtaloksi. Eredi Chiarinin sivuilta löytyy nettikauppa, joka tosin on perustettu vasta hiljattain. Mutta kauppa käy.
Tärkein turva Eredi Chiarinille on oma tuotanto. Asustevalmistajana Eredi Chiarinin osasto näkyy aina edukseen Pitti Uomo -messuilla. Käsittääkseni asustekauppa vetää hyvin Aasiaan, USA:han ja Suomeenkin. Eredi Chiarinin asusteita on ainakin aikaisempina vuosina myyty Saumassa Bulevardilla.
Parhaiten firenzeläisistä instituutioista on kuitenkin selvinnyt Luisa Via Roma. Se on tärkeä osa Pitti Uomo -messuja ja koko firenzeläistä tyylielämystä. Naapuri Eredi Chiarinikin järjestää tapahtumia messujen aikaan, mutta Luisa Via Roma luo installaatioita ja synnyttää spektaakkeleita.
Luisa Via Roma taustalla on vuonna perustettu 1930 perheyritys ja kauppa, jonka Andrea Panconesi sai hoidettavakseen 1970-luvulla. Signor Panconesi on luotsannut liikkeen perheyrityksestä avantgardiksi konseptikaupaksi ja siitä suoraan digiajan menestystarinaksi. Liikkeitä on Firenzessä kaksi, mutta bisnes kukoistaa nettikaupan ansiosta.
On italialaisittain ihme, että nettikauppa Luisaviaroma.com perustettiin jo vuonna 1999.
Luisa Via Roma on ollut pitkään edelläkävijä valikoimassa, myymäläkonsepteissa ja markkinoinnissa. Se on tehnyt kaupasta nähtävyyden ja ostamisesta eventin jo ennen kuin elämysten luominen asiakkaille oli kaupan elinehto. Se on ymmärtänyt bloggareiden merkityksen ja verkoston voiman.
LVR järjestää tulevana viikonloppuna bloggaritapahtuman nimeltä FIRENZE4EVER. Jo yhdeksättä kertaa järjestettävä tapahtuma on käytännössä kolmipäiväiset bileet kansainväliselle bloggarijoukolle.
Luisa Via Roman nettikauppa kirjauttaa kuukausittain nelisen miljoonaa klikkausta ja nettikaupan ansiosta yrityksen liikevaihto mitataan kymmenissä miljoonissa. Suurin voitto on kuitenkin paikallinen: Luisa Via Roma on saanut firenzeläisetkin ostamaan designervaatteensa nettikaupasta. Miracolo!
Osoitteet:
Raspini
Eredi Chiarini (lippulaiva), Via Roma 16r, Firenze
Luisa Via Roma (lippulaiva), Via Roma, 19/21r, Firenze
Teksti ja kuvat: Jani
Kuvakaappaus: Luisa Via Roma
Mitä lahjaksi ylioppilaalle?

Tässä vaiheessa kevättä isät, äidit ja varsinkin ylioppilaat hikoilevat: mitä sankari pukee päälleen ylioppilasjuhliin? Mitä lahjaksi ylioppilaalle?
Jos ylioppilas on nuori mies, toivottavasti puku on jo löytynyt. Ehkä on löytynyt myös sopivat kengät ja asusteet, jotka korostavat sankarin persoonaa?
Jos Vapaa tyyli on jo luettu, nuorukainen on tietysti käynyt ostoksilla ihan itse.
Mutta mikäli juhla-asu on vielä hankkimatta, tässä vielä muutama viime hetken tyylivinkki ylioppilasjuhlaan!
1) Hanki laadukas puku
Moni suomalainen mies ostaa halvan puvun, koska pitää pukua harvoin. Mutta mitä jos mies pitääkin pukua harvoin, koska on ostanut niin halvan puvun?
Puku korostaa aina miehen persoonallisuutta. Puku ei välttämättä tee miestä. Mutta kun ylioppilas on lakitettu, hyvin istuva puku kyllä korostaa hänen erinomaisuuttaan.
2) Kengät muistetaan
Ylioppilastodistuksen arvosanat unohtuvat (kyllä, ne unohtuvat). Mutta hienot kengät muistetaan. Tai sanotaan näin: englannin ällää ei kukaan tule kyselemään, mutta jos hankit juhlakengiksi laadukkaat kengät, tuleva pomosi kyllä kyselee niistä työhaastattelussa. Ja muistaa sinut.
3) Asusteet tekevät miehen
Taskuliina on tapa korostaa persoonallisuutta tiukemmassakin pukukoodissa. Taskuliinan käyttämiseen on oikeastaan vain yksi elintärkeä vinkki: älä ikinä käytä taskuliinaa, joka on tehty samasta kankaasta ja kuosista kuin solmio. Kyllä kyllä, niitä myydään setteinä. Mutta älä silti osta. Tai vaikka ostaisitkin, älä käytä yhdessä.
4) Rusetti elämän ohjenuorana
Jos ja kun ylioppilas pukee tänä keväänä kaulaansa rusetin, tulee se solmia itse. Tiedän, että rusetin solmiminen on vaikeaa, mutta niin on moni muukin asia elämässä.
Olkoon tämä ylioppilasmiehen uuden elämän ensimmäinen opetus. Jotkut asiat ovat vaikeita, mutta sitten ne muuttuvat helpommiksi. Pian teet vaikutuksen ihmisiin osaamalla asian, joka tuntui vaikealta. Muista myös, että vain itsesolmitun rusetin voi avata loppuillasta.
Mutta mitä lahjaksi ylioppilaalle?
Suosittelen luonnollisesti omaa kirjaani Vapaa tyyli – miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan. Sitä ja samppanjaa.
Vapaa tyyli on kirjoitettu ohjeeksi nimenomaan suomalaiselle miehelle. Kirjoitin kirjaa myös elämänohjeeksi. Olkoon tämä viesti kaikille isille, äideille, kummeille ja ystäville, jotka vielä etsivät lahjaa kevään ylioppilaalle.
Lahjoita ohjeita tyylikkään elämän ensi askeleisiin, ja (nuori) mies saa valita oman suuntansa. Kun säännöt on opittu, niitä voi rikkoa. Se pätee pukeutumiseen ja elämään.
Teksti: Jani
Kuva: Elina















