Category: Uncategorized
Takki töissä – L.L. Bean Hunting Chore Coat
Työtakki tai chore coat on näköjään minulle se ongelmatuote, jota ostan liian usein uudestaan, vaikka niitä varmasti on jo tarpeeksi. Yritän ratkaista ongelmaa, mutta ratkaisua odotellessa sitoudun ostamaan vain kierrätettyä.
Mainelaisen L.L. Beanin valmistama Hunting Chore Coat on klassinen amerikkalainen työ- ja metsästystakki, joka on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä ulkoilmassa ja artesaanipanimoissa. Takki henkii L.L. Beanin perintöä kestävästä ja toimivasta vaatetuksesta. Virallisen mainostarinan hunting Chore Coat sopii ”niin metsästäjille kuin muillekin luonnossa liikkujille”, mutta olen kyllä pitänyt ihan vaan kaupungissa. Vedenpitävään takataskuun saa sateella La Gazzetta dello Sportin tai FT:n viikonloppunumeron lohen tai sorsan sijaan.
L.L. Bean -yrityksen perusti vuonna 1912 Leon Leonwood Bean, joka loi alun perin maineensa nyt legendaarisella Maine Hunting Shoe -metsästyskengällään (tunnetaan myös nimellä Bean Boot tai duck boot). Kengän tunnusomainen piirre on nahkavarsi yhdistettynä kumiseen alaosaan. Bean tavoite oli yksinkertainen: valmistaa luotettavaa varustusta metsästäjille ja ulkoilijoille. Kaupunkien vaelluksista haaveilevat hipsterit tulivat kuvaan vasta 2000-luvulla.
Designiltaan tämä kyseinen Hunting Chore Coat on sikäli muunnelma perinteisistä chore coat -työtakeista, joita käyttivät erityisesti maanviljelijät ja työläiset. L.L. Bean mukautti tämän tyylin metsästykseen lisäämällä kestäviä materiaaleja ja käytännöllisiä ominaisuuksia. Yllä kuvassa näkyy sisätaskun koukkukiinnitys, jonka irrottamalla taskuun saa lisää tilaa.
Hunting Chore Coat valmistettiin yleensä vahvasta puuvillakanvaasista tai duck-kankaasta, jotta se kestäisi Mainen ja New Englandin hankalia maasto-olosuhteita, kuten piikkipensaita ja oksia. Siinä oli usein riistapussi (suuri takatasku pienriistan kuljettamiseen), manchester- eli samettikaulus sekä joskus vahakäsitelty pinta vedenpitävyyden parantamiseksi.
Takista tuli aikoinaan kestosuosittu metsästäjien ja ulkotyöläisten keskuudessa, ja juuri tämä takkimalli oli yksi tekijä, kun L.L. Bean vakiinnutti maineensa kestävien ja luotettavien vaatteiden valmistajana.
Chore coat valtasi myöhemmin Brooklynin kautta maailman kaupungit ja myös tästä metsästystakista on tullut vintage-muotihitti. Sen karu ulkonäkö, käytännöllinen muotoilu ja ajaton ilme tekivät siitä halutun takin myös metsästyskäytön ulkopuolella.
Ostin oman yksilöni pari vuotta sitten Helsingin Forumin Beyond Retrosta 59 eurolla. Amerikkalaisen tuotteen ostamisesta voin tehdä oman kirjoituksen, mutta pari vuotta on hyvä turvaväli ja muutenkin ajattelisin, että kauppasodan eri tarvitse koskea vintagea.
Firenzessä olen tänä keväänä nähnyt muutamassa vintagekaupassa vastaavaa takkia 200-300 eurolla. Oli ostohinta mikä tahansa, käyttökerran hinnaksi tulee senttejä. #300wears on tämän takin osalta varma nakki: mitä enemmän takkia kuluttaa, sitä paremmalta se näyttää.
Aloitin juuri katsomaan Black Mirrorin seiskakautta ja kyllä: ensimmäisessä Common People -jaksossa Chris O’Dowdin hitsaajahahmolla on sama rotsi. Common people, unite!
YMT: Tuomo
Vaatturi Tuomo Pynttäri on toinen Vaatturiliike Sauman perustajista.
Kun hän ei ole kuuntelemassa Bruce Springsteeniä, hän on tekemässä tai myymässä vaatteita. Itse asiassa, useimmiten hän kuuntelee Springsteeniä silloinkin.
Kuvassa Tuomo viimeistelee takkia, joka on tehty alusta loppuun Saumassa. ”Kaavan piirtämisestä lähtien”, kuten vaatturi sanoo.
”Tästä puuttuvat enää napinlävet, jotka ompelen käsin seuraavaksi.”
Takin valmistamiseen kuluu 35-40 työtuntia ja tilauksen ja mittojen ottamisen kolme sovitusta. Neljännellä kerralla asiakas saa omakseen vaatekappaleen, joka on täysin uniikki.
Tyyli – se elää yksityiskohdissa.
Luukku 10: Erään takin tarina
Luukussa 10 kerrotaan lyhyt tarina siitä, miten kuvan vasemmalla olevasta takista kehittyi oikealla oleva takki, josta sitten tuli International eli Barbourin klassikkomalli.
Kävin syksyllä Barbourin tehtaalla Newcastlessa ja kirjoitin vierailusta jutun Kauppalehti Optioon.
Kuvasin tehtaalla videon, jossa Barbourin head of design Ian Bergin kertoo International-takin tarinan. Video ei teknisistä syistä koskaan päätynyt juttuun, mutta tässä se on.
Bergin on kuin historioitsija, joka sattui myös olemaan suunnittelija. ”Vanhassa Barbourin takissa näkyy elämäsi kuviot ja jäljet”, hän sanoi.
Videolla, joka piti laittaa tähän editoimatta – em. tekniset syyt – Bergin kuvailee, miten jo 1930-luvulla Internationalin esiasteesta, Barbourin moottoripyörähaalarista, tuli ensin miehistön takki hyökkäyssukellusvene HMS Ursulalle, sitten upseerien takki ja lopulta sodan jälkeen Barbourin mallistoon musta moottoripyörätakki. Viimeisin on se, johon Steve McQueen ihastui ja josta kasvoi edelleen myynnissä oleva Barbour-klassikko.
Mutta se on eri tarina se.
Luukku 9: Jim, Andy & me kaikki
Luukusta 9 putoaa vahva suositus. Netflixin dokumenttia Jim Carreystä oli kehuttu. Jos aiot katsoa tänä viikonloppuna vain yhden tajuntaalaajentavan dokumentin, anna sen olla tämä.
Jim & Andy – The Great Beyond kertoo Man On The Moon (1999) -elokuvan tekoprosessista ennennäkemättömän kuvamateriaalin kautta. Dokumentin parasta antia on kuitenkin Carreyn haastattelu nykypäivästä, jossa hän pohtii lähes 20 vuoden takaisia tapahtumia, tähteyttä, luovuutta, Hollywoodia ja elämän tarkoitusta.
Carreystä on viime aikoina mediassa yritetty maalata jonkinlaista hurahtanutta stressitähteä. Dokumentin jälkeen on selvää, että Hollywood ei osaa suhtautua Jim Carreyn nykyversioon, jolla ei ole mitään hävittävää.
On mielenkiintoista, miten Carrey puhuu ristiin Hollywoodin tähteydestä ja ihmisyydestä. Hän tuntuu kokonaan hylänneen hahmon, jonka on luonut rakentaakseen menestyksensä.
”At some point when you create yourself to make it, you’re going to have to either let that creation go and take a chance on being loved or hated for who you really are. Or you’re going to have to kill who you really are and fall into your grave grasping onto a character that you never were.”
Kovaa kamaa, eikä vain julkisuuden henkilöille.
Olen aina pitänyt Jim Carreystä. Tässä dokumentissa hän on uskottava, koskettava ja analyyttinen. Hän sivuaa aihetta, josta hän on puhunut muun muassa Maharishi-yliopiston (?) commencement speechissä. Eli sitä, että elämässä kannattaa tehdä sitä, mitä todella rakastaa. Koska epäonnistuminen sellaisessa asiassa, jota ei alunperinkään halunnut tehdä, sattuu paljon enemmän.
Uskon tämän olevan totta Hollywoodissa, suomalaisessa työelämässä tai parisuhteessa.
”When you compromise and you fail, it really hurts. It hurts more than failing at what you love. I learned that you can fail at what you don’t love. You might as well do what you love. There is really no choice to be made.”
No spoilers, koska pari screenshottia ovat dokumentin keskeltä. Mutta Jim & Andy todella palkitsee katsojansa ajatuksilla. Elokuvassa Carrey sanoo kuvaillessaan syvällä hahmossa näyttelemistä: ”Every time you open your mouth, you learn something about yourself.”
Uskon, että sama pätee todella hyvää elokuvaan tai kirjaan. Aina oppii jotain uutta ja useimmiten itsestään.
Luukku 1: Kannattaako lukeminen aina?
“Taste. Who has it. Who doesn’t. Why it matters more than ever.”
Yhden miehen tyyli on elänyt hiljaisesti, mutta blogi nousee kuin Whamin Last Christmas: aina trendaamassa joulukuussa. Välillä YMT palaa ryminällä, joskus hiipien. Tänä joulukuussa ehkä enemmän Ministry of Silly Walks -tyyliin.
Kun avataan ensimmäinen luukku, pakko avautua.
Rakastan tyylistä kirjoittamista. YMT-blogia olen pitänyt vuodesta 2013. Kirjoitan tyylistä Kauppalehti Optioon, teen videoita Option tyylikoulu -nimellä ja olen kirjoittanut aiheesta myös kaksi kirjaa. Vapaa tyyli (Johnny Kniga) ilmestyi vuonna 2014, ja yhdessä Minna Kiistalan kanssa kirjoitettu Menesty tyylillä (Alma Talent) tämän vuoden lokakuussa.
Viimeisimmän kirjan ilmestyttyä mietin ensimmäistä kertaa, onko tässä mitään järkeä. Helsingin Sanomat teki jutun kirjasta, ja keskustelu jutusta ja sitä seuranneesta jatkojutusta jälkeen opetti paljon somekohusta. Kohuhan oli pieni, mutta myrsky vesilasissakin on hurja, jos pidät itse siitä lasista kiinni. Somekohu on sukupolvikokemus, josta palkkioksi jää etuliite. Kuten ystäväni kommentoi, ei ehkä sittenkaan ole pahinta olla Bisnespukeutumis-Jani.
Keskustelussa minua kirjoittajana ahdisti eniten, että se oli täysin epä-älyllistä. Jos kirjoittaisin kalaruokakirjan, en alkaisi väittelemään teoksen relevanttiudesta kala-allergikkojen kanssa. Mutta toisaalta, niinhän se menee, että leijonat eivät menetä yöuniaan lampaiden mielipiteiden takia.
Aika paljon eläinvertauksia jo tässä vaiheessa! Tästä tulee hyvä joulukalenteri. Kirjoitan 24 tekstiä yleisesti miesten tyylistä ja pukeutumisen kulttuurista. Viime vuonna joulukalenteri jäi vähän reikäiseksi, hoidetaanpa tänä vuonna homma kunnolla.
Jossain vaiheessa pientä mylläkkäämme mieleen tuli ajatus, että kannattaako minun edes puhua tyyliaiheesta enää.
No, se meni nopeasti ohi. Pukeutumisen kulttuurista pitää puhua ja kirjoittaa enemmän kuin koskaan ennen. Jos bisnespukeutumiskirjastakin innostuvat keskustelemaan ihmiset, jotka näyttävät siltä, että heitä ei kiinnosta bisnes, eikä pukeutuminen, puhetta tarvitaan.
Esquiren The Big Black Book on yksi luotettavista ja hauskoista tietolähteistä, jos miesten tyyli kiinnostaa. Amerikkalaisten omistautuminen pukeutumisen kulttuurille on ihailtavaa. Esquiren humoristiset ja käytännölliset ohjeet ja vinkit ovat pitkään olleet esimerkkinä minulle omassa kirjoittamisessa.
Kyllä. Lukeminen – se kannattaa aina.
Menesty tyylillä
Yhden miehen tyylissä on ollut vähän hiljaisempaa viime aikoina. ”Viime ajoilla” tarkoitan tietysti tätä vuotta. Syitä on tietysti useampiakin, mutta puhutaan niistä positiivisimmista.
Kirjoitin tänä vuonna Minna Kiistalan kanssa kirjan Menesty tyylillä – bisnespukeutumisen uusi aika. Alma Talentin kustantama kirja ilmestyy keskiviikkona 19.10. ja samana aamuna olemmekin levittämässä tyyligospelia Ylen Aamu-tv:ssä. Postailen aiheesta pari viikkoa, koska there’s no business like bisnespukeutumisen business.
Vaikuttaa siltä, että aiheena bisnespukeutuminen kiinnostaa laajalti. Ilolla huomaan, että erityisesti kannustava ja iloinen näkökulmamme on otettu positiivisesti vastaan.
Oma työnantajani Kauppalehti ehti kirjoittaa aiheesta jo tänään maanantaina. Lue juttu tästä.
Kuva Kauppalehden jutusta: Karoliina Vuorenmäki.
Luukku 8: Amies paikallaan
Hardy Amies oli skarppi herra. Ja Hardy Amies on edelleen aika lailla terävä brändi Savile Row’lta. Herra Amies klassikkoteoksineen on tervetullut lisä tyylikalenteriimme, joka on ollut amerikkalaispainotteinen.
Hardy Amies oli paitsi johtava räätäli myös 60-luvun merkittävimpiä kirjoittajia tyyliaiheesta. Tämän kirjan ansiosta.
Otsikossa on sana muoti, mutta kyllä Amies nykytermein enemmän tyylistä kirjoittaa.
Amiesin ABC of Men’s Fashion (2007, V&A Publications) on kooltaan pieni opus, joka putoaa tyylitajuntaan kuin ensimmäinen oma kaksirivinen puku. Mikään ei ole ennallaan sen jälkeen. Osa hämmennyksestä on aitoa iloa maailman avautumisesta, osa luonnollisesti surua siitä, että kaikki on vaativampaa. Palkitsevampaa, mutta vaativampaa.
Amies käy läpi kirjaimellisesti kaiken A:sta Ö:hön. Amies ei lauo vitsejä, mutta kirjasta löytyy huumoria myös räätälin ammatille luonteisen, lievästi rigidin suhtautumisen tuolta puolen. Toisaalta Amies selventää monia käsitteitä kiitettävästi.
”Bespoke. (…) There is a fair amount of controversy over the strict application of the word to tailoring. A Savile Row tailor, for instance, will maintain that true bespoke tailoring can only mean clothes that are made not only to measure but to a customer’s exact requirements as discussed personally between himself and his tailor, the man who is actually going to make the suit.”
Alkaa vaikuttaa siltä, että jokainen YMT:n tyylin joulukalenterissa esitelty kirja on merkkiteos. Amiesin kirja on sitä varmasti.
YMT:n vuoden 2016 tyylikalenterissa arvioidaan jokaisen kalenteriin päätyvän kirjan lahjapotentiaali.
Ennustamme, että moni kirjoista tulee saamaan liikuttavan positiivisen arvion, koska partakirjaa pehmeämpää pakettia ei olekaan.
YMT-arvio: ABC of Men’s Fashion. – 4/5.
Luukku 2: Pintaraapaisu herrasmiehen olemukseen
Tyylikirjoja on monenlaisia. Osa käsittelee pukeutumista, jotkut laajemmin ruokaa, juomaa, asumista tai muuten vain hyvää elämää. Monen kirjan nimessä on mukana sana ’herrasmies’, joka on kirjan nimessä yhtä juhlallinen kuin se on ongelmallinen.
Ensinnäkin on haastavaa, jos kirjailija itse määrittelee itse itsensä herrasmieheksi. Sen pitäisi ehkä olla jotain, jonka määrittelevät muut.
Herrasmies-kirjat myös jäävät usein lentämään aika korkealle. Pahimmillaan ne ovat tyyli-insinöörien sääntötykitystä tai egotrippejä hieman paremmissa matkavaatteissa. Parhaimmillaan Herrasmies-oppaat tarjoavat näkemystä tyylikkääseen elämään asiantuntevimmillaan.
Alfred Tongin The Gentleman’s Handbook – The Essential Guide to Being a Man (2013, Hardie Grant Books) lähtee liikkeelle olettamuksesta, että ”koskaan ei ole ollut niin vaikeaa olla herrasmies kuin nyt”. Kolme vuotta sitten oli ilmeisesti todella vaikeaa olla herrasmies, mutta kirja ei kuitenkaan varsinaisesti tarjoa rohkaisua tämän vaikean tilanteen ratkaisuun. Raaka arvio kuuluu, että teos on yhtä hyvä kuin kuvani siitä.
Tong ampuu ympäriinsä kynällään ja käsittelee pinnallisesti kaikkea viettelyn taidosta tanssimiseen ja sähköpostin kirjoittamisesta farkkujen istuvuuteen. Mihinkään asiaan ei syvennytä, mutta kaikesta puhutaan. Tämä ei vaikuta herrasmiehen lähestymiseltä.
Tongin teos on suhteellisen moderni ja yleinen katsaus miehen elämään. Aiheina ovat niin klassiset herrasmiehet (Duke of Windsor mainittu), kännykän käyttö sosiaalisissa tilanteissa, pukeutuminen, verkostoitumisen taito ja niin edelleen. Tämä herrasmiehen käsikirja juuttui omaan kirjahyllyyni, kun keräsin aineistoa aiheesta. The Gentleman’s Handbook on kuin Blue Wings -lehden juttu aiheesta: kohtalaista ajanvietettä ennen tarjoilua, mutta sen ohut sekä informaation että innostavuuden kannalta, että se jää matkalle.
YMT:n vuoden 2016 joulukalenterissa arvioidaan myös jokaisen tyylikirjan lahjapotentiaali.
Ennustamme, että suurin osa kirjoista tulee saamaan loistavat arviot, koska kirjaa parempaa lahjaa ei olekaan.
YMT-arvio: The Gentleman’s Handbook – The Essential Guide to Being a Man – 2/5.
Isänpäivä
Itkuraivarit: liian monta kertaa.
Itkuraivarit lapsella: aika monta kertaa.
Lattialta korjatut lelut: 5782.
Tuu, tuu, tupakkarullan laulukerrat: 3000.
Iltasadut: 1100.
Frozen-leffan katsomiskerrat: vähintään 300.
Väärin puetut hanskat: 236.
Taskuun liiskaantuneita rusinoita: 158.
Askeleet Lego-palikan päälle: 23.
Päivät, jotka vaihtaisin pois: 0.
Regrets and mistakes
Regret. Hieno sana, joka ei kuitenkaan oikein kunnolla käänny suomeksi. ”Katumus”.
Katumus? ”Regrets, I’ve had a few.” Frank Sinatra antaisi litsarin, jos joku laulaisi: ”Katumuksia, on niitä ollut muutamia”.
Kirjoitin pari päivää sitten kirjoittamisen tuskassa Facebookin päivitykseen. Väitin, että Raymond Chandlerillä oli tapana korjata punakynällä omia tekstejään jo julkaistuista kirjoista. Kaikki saattaa mennä pieleen, vaikka ei edes yritä. Kyse oli tietysti Raymond Carverista. (Olin kai katsonut liikaa Frendejä.) Korjasin punakynällä.
Regrets? Mahdollisimman vähän. Jokin saattaa mennä pieleen, mutta ehkä kokonaisuudesta tulee sen takia ehkä mahtavampaa. Kaikki järjestyy.
Suuren kirjailijan ei ole pakko olla alkoholisti, vaikka monet suuret kirjailijat ovat. Raymond Carver oli, ja hän raitistui. Lahjakas novellikirjailija eli liian lyhyen elämän. Carver menehtyi raittiina 50-vuotiaana keuhkosyöpään. Vaikka yrittää, kaikki saattaa silti mennä pieleen. Mutta se ei ole syy olla yrittämättä.
”You’ve got to work with your mistakes until they look intended. Understand?”
Työkseen kirjoittava tietää, että sanat ovat ainoa lääke. Niiden ulos saaminen ei ole helppoa, mutta siinä työ onkin. Ja sanat auttavat. Ne kai auttoivat Carveriakin.
“That’s all we have, finally, the words, and they had better be the right ones.”
Yhden miehen tyyli 